Kysymyksiä

Minulla on muutama kysymys koirista. Niitä on oikeastaan aika läjä, joten sellaisen turhan toiston välttäminen kirjoitetussa tekstissä ei nyt kuulkaa onnistu millään. Pahoittelen ja jatkan eteenpäin. Jos keksit vastauksen johonkin kysymykseeni, laita ihmeessä kommentti niin pohditaan yhdessä. 🙂

Koiran hankinnasta

Minkälaisen koiran minä otan? Iso vai pienen, karvaisen vai karvattoman? Otanko pystykorvaisen vai lurppakorvaisen? Otanko hännällisen vai hännättömän (niitäkin on)? Otanko metsästyskoiran? Otanko palveluskoiran tai seurakoiran tai mitä kaikkia näitä nyt olikaan? Teenkö nettitestin vai saanko itse valita? Saako valita sellaisen, joka miellyttää silmää? Onko huono homma ottaa rotukoira kun maailmassa on 800 000 000 koiraa odottamassa omaa kotia? Hukkuuko maapallo koiriin? Eihän tässä pääse edes alkuun, kun on niin paljon kysymyksiä. Onko oikein ottaa koira lemmikiksi? Miksi kaikilla muilla on koira?

Koiran hoitamisesta

Tästä aiheesta minulla on hirveän paljon kysyttävää. No ensinnäkin tuo ruokinta. Mitäs, jos olenkin koko ajan tehnyt ihan väärin? Olen antanut nappuloita enkä ole tajunnut, että ilman niitä edellisetkin koirani olisivat eläneet ainakin 20 vuotta. Olisko minun nyt kuitenkin pitänyt antaa raakaa ravintoa? Raakaa lihaa ja sisäelimiä ja luita kaluttavaksi. Mutta entäs, kun nekin kuulemma on vaarallisia? Tuleeko niistä salmonella ja joku muu kamala bakteeri ja tappaa koirani?

Pitäisikö antaa molempia vai onko sekin vaarallista? Voinko sekoittaa joukkoon mitä vaan muutakin? Ja hei, kuinka paljon niintä rasvoja ja mitä kaikkea niissä nyt pitikään olla? Kalkkia purkista? Oliko se fosfori nyt se mitä ei saanut lisätä? Mitä jos kaikki onkin väärin? Jos ei saa syöttää nappulaa eikä raakaa eikä kotiruokaa eikä ulkolaista eikä kotimaista, niin mitä ihmettä minä sille sitten syötän?

Kuinka monta kertaa koirat syövät päivässä? Onko väärin antaa kaksi ateriaa? Onko väärin antaa vain yksi? Mitä jos en pidäkään paastopäivää ja mitä jos annan makupalojakin? Onko väärin antaa ruoka kupista? Onko väärin antaa ruoka niin, että koira joutuu sen etsimään? Onko väärin tehdä molempia? Onko eläinrääkkäystä jos koira saa salaattia?

Vaikuttaako se ruokinta pennun kasvuun vai ei? Koittakaahan nyt jo jumankekka päättää! Vääntääkö se liika proteiini ne pennun jalat käyriksi ja suortuvatko ne kun sitä vähentää? Ovatko ne nivelien voiteluaineet oikeasti mistään kotoisin? Rahastaako taas joku taho minua hölmöä? Pitääkö antaa öljylisää ja kumpiakas ne omegat nyt olivatkaan? Omega kolme ja kuus ja toinen oli hyväläinen ja toinen pahalainen? Kumpi oli kumpi?

Mitä jos ruokin liikaa? Pitääkö niiden luiden nyt näkyä vai ei? Mitä, jos luut näkyvät liikaa? Oliko se nyt niin, että luut näkyvät kun koira kääntyy vai silloin kun koira heittää voltin? Minä en millään nyt muista? Pitikö koiralla olla vyötärö vai ei ja jos piti niin minkälainen? Tiimalasi? Miten se nyt menikään, pitikö sen vatsalinjan nousta vai laskea vai oliko sillä niin väliä? Mikä on vatsalinja? Onko minulla sellainen?

Painoista en taida uskaltaa kysyäkään. Tai no yksi kysymys. Kuinka paljon minun koirani pitäisi sinun mielestäsi painaa? Noin suurin piirtein?

Ulkoilusta kysyttävää

Kuinka paljon koirien pitää olla ulkona? Kuinka monta tuntia niitä pitää pitää ulkona? Pitääkö kävellä vai juosta? Saako haistella (siis koira)(entä ihminen?)? Kuinka pitkä matka pitää kulkea yhdellä kertaa? Onko vaikka viisi kilometriä liikaa? Liian vähän? Sopivasti? Kuka keksi, että koiran pitää ulkoilla kolme kertaa päivässä joista yksi on pitkä lenkki? Miksi ei voisi olla niin että koira ulkoilee kolme keskipitkää lenkkiä? Tai niin että se kulkee viisi lyhyttä lenkkiä? Mitä ne sitten lienevätkään?

Sen tiedän että taajamassa koira kulkee taluttimessa, mutta kuinka pitkässä? Voiko käyttää oikein pitkää hihnaa vai käykö ihan lyhyen lyhyt? Minkälainen panta pitää olla? Kiristävä vai kuristava, leveä, kapea, piikikäs, sähköä johtava vai joku muu? Mikä?

Entäs valjaat hei? Olisiko Y-malliset vai T- malliset vai XYZQ- malliset hyvät? Nahkaa vai nylonia? Entäs tuo hihnan kiinnityskohta? Edessä, takana vai sivulla? Vai olisiko hyvä jos on kolmipistekiinnitys?

Kumpi voi oikeasti paremmin maalaiskoira vai kaupunkilaiskoira? Onko oma piha välttämätön? Jos ei ole omaa pihaa niin onko koira onneton? Jos on oma piha, niin onko koira silloin onneton? Viedäänkö oman pihan omistava koira lenkille? Koskaan ikinä? Voiko kaupunkilaiskoirankin viedä metsään? Jos, niin kuinka usein? Ja voiko maalaiskoira käydä kaupungilla kahveella? Vaikkapa Waynes Coffeessa? Tai jossain muualla?

Saako koiraa kuljettaa autossa lenkille vai olenko laiska omistaja? Tarkoitus olisi kyllä lenkkeillä siellä määränpäässä. Olisiko se silloin ok?

 

Terveyskysymyksiä

Mistä tiedän, että koirani on terve? Onko todella niin, että en näe sitä mistään? Esittääkö koirani siis tervettä? Miksi? Jos koirani liikkuu hyvin ja mielellään, niin voiko se siitä huolimatta kärsiä hirvittävästi?

Jos koirani syö hyvin ja leikkii ja heiluttaa häntää ja pompsahtelee riemuissaan niin voiko se siitä huolimatta olla hirvittävän kipeä? Jos se vaan näyttelee tervettä? Miksi? Kuka sitten tietää, onko koirani terve?

Onko koirallani liian pitkät kynnet vai ovatko ne liian lyhyet? Onko sen turkki kiiltävä? Vai onko se väärin? Pitäisikö sen olla vähemmän kiiltävä? En ymmärrä?

Entäpä tuo uloste kuulkaa. Oliko se nyt niin, että se pitää olla kovaa vai ei? Pitikö sen olla mustaa, ruskeaa vai valkoista? Miten olisi keltainen? Entäs kirjava? Mitä jos se on vähän löysää ja lopussa on pätkä sellaista kovaa, niin menenkö lääkäriin tänään vai vasta huomenna?

Menenkö lääkäriin jos koirallani on näppylä tai punkki tai jos sitä on pistänyt vaikkapa itikka? Kannattaako koiran antaa lauantaisin tai sunnuntaisin juosta ollenkaan, koska silloinhan voi sattua jotain? Onko teillä myynnissä sellaisia Styrox-laatikoita jonne voisin säilöä koirani, ettei nyt vaan kävisi kuinkaan?

Pesenkö hampaat joka päivä vai vain joskus? Pesenkö vain etupuolelta vai myös takaa ja sivuilta ja jos niin laitanko tahnaa? Annanko purutikkuja vai patukoita- kummat on parempia? Jos annan, niin pesenkö silti hampaat? Jos en anna, niin tippuvatko hampaat vai eivät? Auttaako merilevä? Pitäsikö ne nyt varmuuden vuoksi vetää kaikki pois kerralla, niin eivät sitten haittaa muuta elämää?

Annanko matolääkkeet ruuan joukossa vai en? Annanko matolääkkeet ilman kakkanäytettä vai annanko matolääkkeitä ollenkaan? Laitanko punkintorjunta-aineita. Annanko punkkipillerin vai valelenko litkuja nahkaan? Mitäs jos koirani sairastuu näistä? Kannattaisiko antaa lääkkeet sitten arkipäivänä niin ei tarvitse mennä viikonloppuna päivystykseen? Mitä tapahtuu jos en anna punkkipilleriä? Sairastuuko koirani varmasti vai ei? Jos sairastuu niin saanko sitten syyttää itseäni vaan?

Entäs otanko vakuutuksen? Jos otan niin minkälaisen? Terveys, sairaus, kuolemanavara, perinnöllisten sairauksien, epäperinnöllistensairauksien, napatyrien, tapaturma, vastuu vai epä-vastuu vakuutuksen? Mistä ihmeestä minä sen nyt otan sitten? Maksanko omavastuun aina, joskus, en koskaan? Saako kukaan tästä sopasta mitään selvää?

 

Koiran koulutuskysymyksiä

Koulutanko vai en ja jos niin miten? Menenkö koirakouluun ja jos niin minne? Mikä on hyvä koirakoulu? Mistä senkin tietää? Luenko koirakirjan tai kaksi? Riittääkö se? Mitä kirjoja sitten luen? Voiko niihin luottaa?

Keneltä kysyn neuvoja? Koirakoulutuspalstalta vai kouluttajalta vai naapurin sedältä, koska kyllähän koira koiran tuntee ja naapurin sedät nyt vaan tietävät aina kaiken? Tiedättehän sellaiset yli kuusikymppiset. Vai voinko kysyä naapurin tädiltä, vaikka nehän ei kyllä tiedä mistään mitään ainakaan naapurin setien mielestä?

Tietävätkö sellaiset joilla on ollut kymmenen koiraa enemmän kuin ne, joilla on ollut viisi koiraa? Tai sellaiset, joilla on ollut kaksikymmentä koiraa verrattuna niihin joila ei ole ollut koiria ollenkaan, mutta ovat lukeneet yliopistossa…

Harrastanko koirani kanssa ja jos niin mitä lajia? Onko koiratanssi mistään kotoisin, vai mikä olisi kaikkein siisteintä nyt juuri? Voinko mennä suojelukoulutukseen pienen koirani kanssa, kun ajat ovat mitä ovat ja vaara vaanii nurkan takana?

Miten paljon voin harrastaa? Koko ajan vai joka päivä? Olisko hyvä, jos koirallani olisi yksi vapaapäivä? Mitä teen jos koirani ei haluakaan harrastaa kanssani? Mistä sen sitten tietää? Mitä jos se vaan tekee kiusaa ja huijaa minua?

Kilpailenko sitten? Olisko hyvä, jos menisin ”sillee veren maku suussa” ja yrittäisin   maksaa takaisin kaikki lapsuuteni traumat ja turhaumat ja saada vähän balsamia haavoihin? Jos se ei sitten onnistukaan, niin mihinkäs minä tuon piskin sitten lykkään?

Mutta siis, opetanko koirani istumaan oikealle puolelleni vai vasemmalle? Pitääkö sen istua yhden vai kahden sentin päässä jalastani? Entäs maassa makaaminen? Saako koira mennä perä vai etupää edellä? Kuinka nopeasti sen pitää mennä? Onko sillä väliä? Pitääkö sen maata suorassa vai saako sen olla vähän vinossa ja saako se nuolaista istuessaan huuliaan, siristellä silmiään, heilutella korviaan. Saako se haukkua? Saako se hengittää? 🙂

Kuka maksaa?

Tämä on se tärkein osio. Kuka maksaa jos koirani puree toista koiraa a) lenkillä taluttimessa, b) vapaana, c) koirapuistossa, ja jos se on a) iso koira b) pieni koira, c) keskikokoinen koira ja jos tähdet ovat tietyssä asennossa vasemmalta katsottuna?

No entäs jos koirani loukkaa jalkansa juostessaan metsässä a) arkena, b) pyhänä, c) jonain muuna päivänä ja sillä on selvästi keskittymisongelmaa, eikä se näe puita metsältä koska se on a) linjasiitetty, b) muuten vaan rotukoira (ja ne ovat kaikki sairaita) c) luovutettu vääränä viikonpäivänä?

Siinäpä pähkinää purtavaksi!

Sen vaan halusin sanoa, että ei tämä nyt voi olla niin vakavaa tämä koirien kanssa eläminen. Hellitetään hiukan ja otetaan iisisti, niin koirammekin ottavat iisimmin.

Ihanaa kevätperjantaita toivotellen: Sanna ja koirat

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Rautalankaa rankaisuista

 

Eri koirajärjestöt kampanjoivat nyt pelkoa ja kipua tuottavaa koirankoulutusta vastaan. Se on aivan mahtavaa. Minä iloitsen tästä kovasti ja nostan hattua etenkin Suomen Kennelliitolle siitä, että se rohkeasti ottaa näin kantaa koirien kovakouraiseen kouluttamiseen ja kohteluun ja kehottaa ihmisiä käyttämään palkitsemista eläimen opettamisessa. Hienoa!

Nähä nähä, sanovat monet tahot. ”Kyllä nyt kukkahatut iloitsevat ja kaikenmaailman ammattikouluttajiksi itseään tituleeraavat ”rahat pois hyväuskoisilta”-kouluttajat riemuitsevat. Kyllä me kunnon kouluttajat ja hurjien hirmupetojen kesyttäjät tiedämme, että kyllä niitä rankaisuja tarvitaan. Johan sen nyt se kuuluisa maalaisjärkikin sanoo.”

Mikä on sitten rankaisu? Mikä on väkivaltaa ja mikä on pelottelua? Eihän nyt yksi pieni noutajataluttimen kiristys mikään rankaisu ole. Sehän kuristaa vaan ihan vähän. Saatikka se kuuluisa ketjusta nyppäisy, terävä tai tylppä, koirahan vaan ikään kuin tykkää siitä. Entäpä pyöräytys ja pölläytys, mitä ne sitten lienevätkään? Itsepähän koira niitä kerjää.

Leikki leikkinä, mutta ajattelin kerrankin puhua suoraan tästäkin arasta aiheesta. Ihmisellä kun on taipumusta vähän tietämättäänkin puolustaa niitä omia tapojaan pitää eläintä. Me emme näe metsää puilta ja on kovin vaikeaa pohdiskella niitä omia koulutustapoja ihan rehellisesti. Itsellänikin on vaikeuksia välillä olla suuttumatta tai yrittämättä nopsasti saada jokin käytös loppumaan nopealla rankaisulla, oli se sitten karjaisu tai jopa taluttimesta nyppääminen.

Kaikki sellainen, mikä tuntuu koirasta epämiellyttävältä, ikävältä tai pelottavalta ja jonka ilmaantuminen saa ei-toivotun käytöksen esiintymisen todennäköisyyttä vähenemään on positiivista rankaisua. Minä käytän sitä ja sinä käytät sitä ja me kaikki käytämme sitä. Ympäristö tarjoilee positiivisia rankaisuja koirille tuon tuostakin ja niiden tarkoitus on se, että eläin oppii välttämään vaaraa. Hengissäpysymisen kannalta sangen oivallista, eikö vain? Tämä lienee selvää?

Sanahelinää

Me ihmiset olemme keksineet mitä kummallisempia kiertoilmaisuja käyttämillemme rankaisuille. Yritämme pehmentää omia tekosiamme kutsumalla sähköiskua impulssiksi, säikyttelemistä huomauttamiseksi. Me kutsumme eläimen niskanahan ravistelua pölläyttämiseksi (söpöä, eikö totta?) ja koiran selälleen heittämistä pyöräyttämiseksi.

Toiset käyttävät mielellään sanaa pakote, joka ei sekään nyt niin kivan kuuloista ole. Toisaalta ”kurista sitä vähän” tai ”kiristä ketjua pikaisesti kurkun ympäri” kuulostaa vielä pahemmalta. Huomauttaminen on lempeämmän kuuloinen sana kuin pelästyttäminen.

Väkivaltaa kukaan ei kai enää sulata. Eläimen potkiminen ja lyöminen on toivon mukaan taakse jäänyttä elämää, mutta kiistaa käydään siitä mikä on vielä sallittua. Pahimmat saivartelijat jankuttavat, kuinka lempeinkin kouluttaja ja koiranomistaja jatkuvasti rankoo koiraansa laittamalla sen taluttimeen ja estämällä sen liikkumista sen avulla. Tämä on aivan totta. Totta on sekin, että jo pelkkä ”äp- äp” kun sen sanoo äreällä äänellä on koiran rankaisemista.

Inhimillistä

Totta on sekin, että yksikään ihminen ei pysty aina olemaan rauhallinen ja lempeä ja hyvä ihminen. Me olemme ihmisiä ja meihin vaikuttavat samat asiat kuin koiriimmekin. Voimme olla väsyneitä ja sairaita. Meillä voi olla kipuja, jolloin pinna palaa helposti ja me saatamme saada äkkiä selittämättömiä kimmareita. Ihmeellisen hyvin koiramme kestävät meidän epäjohdonmukaisuuksiamme ja äkillisiä tunteenpurkauksiamme. Yleensä.

Ihminen huomaa aika hyvin, mikä on sille omalle koiralle liikaa. Koska se silminnähden säikähtää ja väistää. Koska se pakenee makuuhuoneeseen ja kurkkii sieltä pelokkaasti oudosti käyttäytyvää ihmistään. Silloin me usein muutamme omaa käytöstämme ja alamme välttää tällaisia tilanteita. Yleensä. Tai sitten tulkitsemme koiraamme väärin ja luulemme koiran tuntevan syyllisyyttä ja kaikkia sellaisia asioista joihin ne eivät kykene sellaisilla aivoilla kuin niillä nyt sattuu olemaan.

On toki niitäkin, joiden mielestä koiran kyyristelyssä ei ole mitään pahaa. Niitä, jotka jollakin tavalla nauttivat siitä, että koira pelkää tai joille pelkkä vallan osoittaminen eläimelle tuottaa suurta mielihyvää. Mielihyvää tuottaa muuten myös se, että eläin muuttaa käytöstään kun sitä rankaistaan. Silloin rankaisun käyttö lisääntyy ja koska eläin vähitellen tottuu rankaisuun, joutuu ihminen koventamaan otteitaan. Ja taas homma toimii ja mielihyvä ihmisessä lisääntyy. Oh, kuinka on vaikeaa olla järkevä ja viisas ihminen.

On myös kovin vaikeaa puhua asioista niin kuin ne ovat. On vaikeaa puhua siitä, että koiralle karjumisesta tulee huono omatunto. Ainakin siitä pitäisi tulla ja useimmille varmaan tuleekin. Joskus sitä saattaa itsekin säikähtää päälle hyppäävää koiraa ja siinä väistäessä hiukan töniä eläintä kovempaa. No siitäkin tulee huono omatunto. Ainakin itselleni tulee.

Eläin määrittelee rankaisun

Et sinä. Jostakin koirasta saattaa kiukkuinen mulkaisu tuntua todella pelottavalta. Tämä johtuu koiran luonteesta, mutta myös koiran kokemat asiat vaikuttavat tähän. Jonkun mielestä kaulapannan kiristymien ei nyt niin kovin paha rankaisu ole, mutta jos nyt katsotte näyttelyissä varpaillaan köpöttäviä hirressä roikkuvia koiria, niin näette niiden ilmeestä, että ei tässä nyt niin kovin hyvin voida, vaikka handleri niin väittää ja vaikka tuloksia satelee. Tässä on se mielenkiintoinen puoli, että hihna ei löysty koskaan vaikka koira tekisi mitä. Mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että ketju kiristää.

Joku toinen koira saattaa suorastaan pitää siitä, että sitä vähän nujuutetaan. Tai se saattaa vaikuttaa ihmisen silmiin sellaiselta. Taustalla olevaa tunnetilaahan me ihmiset emme voi yleensä mitenkään tietää. Joskus ihminen luulee palkitsevansa koiraansa iloisesti kiljaisemalla, että Jesss ja samalla hyökkäämällä rapsuttelemaan poispäin pyrkivää koiraa. Ihmisen mielestä hän palkitsee ja koira kokee sen rankaisuna.

Jotkut koirat nauttivat taistelusta ja jopa saattavat pitää kovemmastakin fyysisestä kamppailusta. Silloin tuuppiminen ja riepominen tuntuu koirasta hyvältä ja silloinhan se on yllätys yllätys vahviste!

Kun arkisessa elämässä läsnä ovat kaikki vahvisteet ja rankaisut ja tilanne muuttuu sekunnin murto-osassa toiseksi on kaikenlaisten vahvisteiden ja rankaisujen hallinta vaikeaa.

Tilanteessa ei ole läsnä vain sinä ja vahvisteesi ja käyttämäsi rankaisut vaan koko ympäristö, eläimen tunnetila, oma tunnetilasi. Vetämisen estäminen, ein hokeminen, hihnan nykäsy, eteenpäin pääseminen, hajun haistaminen, jalkojen liikuttaminen, tuoksut, vauhti, palkkion suunta, laatu ja………..

Kummalliselta tuntuu ihmisestä, kun koira kielloista ja taluttimen nykimisestä huolimatta kokee eteenpäinpääsemisen niin suurena vahvisteena, että se vetää siitä huolimatta. Vai lisääntyykö vetäminen, koska välillä siitä saa vahvisteen ja välillä rankaisun vai onko niin, että koko paletti on niin sekava, että ei siitä Mustikaan ota enää selvää.

Jos kyseessä on rankaisu niin eläimen käytös vähenee. Jos se ei vähene silloin ei kyseessä ole rankaisu vaan jokin muu. Jos sinun toivomasi käytös ei vähene saatat ajoittaa rankaisusi väärin ja jokin muu siellä vähenee. Tai jos ajoitat rankaisun päättymisen väärin, saatat vahvistaa jotain sellaista mitä et toivonut. Tai jos rankaisusi on väärin mitoitettu (liian kova, liian kevyt) saatat saada tilalle tilanteesta riippuen jotakin aivan muuta kuin toivoit. Helppoa. Hah!

Rankaiseminen on pakollista?

Aika suuri joukko eri koiraurheilulajien harrastajista puhuu kovalla äänellä siitä, että joissakin harrastuslajeissa joillekin koirille on pakko, ihan pakko, käyttää positiivista rankaisua. Muuten ei saada huipputuloksia. Silloin voidaan kai pohtia hyvällä syyllä näitä harrastuslajeja eläinsuojelun näkökulmasta. Eikö?

Maailma muuttuu ystävä hyvä ja jos jokin harrastus on sellainen, että huipulle pääsemiseksi tarvitaan koiran pelottelua ja satuttamista on tämä harrastus aikansa elänyt ja sääntöjä tulisi muuttaa niin, että väkivallaton koulutustyyli riittää koiran opettamiseen. Suoraan sanoen, monet harrastuslajit, jotka ovat ennen ikään kuin palvelleet koiran varsinaista käyttötarkoitusta, eivät sitä tänä päivänä tee. Näissä lajeissa kilpaillaan enää voitosta. Koiraa säästämättä.

Ihmisen loputon kilpailun tarve ja koiran hyvinvointi eivät enää kohtaa. On ihan pötyä väittää, että huippukoira ei pärjäisi kisoissa, jos sitä kohdellaan rumasti. Tietenkin pärjää. Ohjaajat ovat sen verran taitavia, että ei sillä eläimellä kovin paljon vaihtoehtoja ole. Kiihkeä huippusuoritus sitä paitsi saattaa näyttää kovinkin innokkaalta siitä huolimatta, että sitä suorittava eläin ei voi hyvin.

Rankaisu päättyy rankaisun loppumiseen ja se on vahviste

Huojennus siitä, että rankaisu päättyy on suuri vahviste, mutta se ei ole yhtä hyvä kuin ilo ja odotus siitä, että jotain kivaa tapahtuu. Jälleen kerran se voi näyttää hyvältä, mutta eläimen kannalta homma on erilainen. Ne eivät ole sama asia!

On niitäkin, joille koiranpito ja kouluttaminen on sitä, että koiraa kyykytetään tai ainakin sitä, että hurjan kiihkeä koira jotenkin taipuu ihmisen tahdosta. Siihen kuuluu olennaisesti se, että tottelevaisuus on jotenkin nöyrää ja ihmisen valtaa korostavaa. Ilman tätä asetelmaa ei homma tunnu miltään ja tämä harrastaja voi yhtä hyvin laittaa pillit pussiin.

Tälle harrastajalle voi vain sanoa, että kokeilepa ihan aitoa yhteistyötä. Sellaista, jossa harrastaja ja väline muodostavat aidon tiimin, jossa on kiva toimia. Molempien. Se nimittäin on yllättävän palkitsevaa myös ihmiselle. Jos se, että koiraa ei saa pakottaa, nyppiä ja sille ei saa huutaa tuntuu vaikealta toteuttaa ja että se ei oikein ulospäin näytä vakuuttavalta, niin omalta osaltani voin sanoa, että mikään ei ole niin hienon näköistä kuin sellainen yhteistyö koiran ja ihmisen välillä, jossa näkyy aito välittäminen ja kumppanuus.

Positiivisen rankaisun käyttö näkyy suorituksessa tarkkasilmäiselle aina ulospäin jollakin tavalla. Hyvä suhde näkyy myös ja sellaista yhteistyötä minä ainakin katson mielelläni.

 

Real Men and Women are kind to animals! (Tosi miehet ja naiset ovat kilttejä eläimilleen)

T: Sanna

ps. Tää on mun blogi, joten saan kirjoittaa mitä haluan. 🙂

 

 

 

 

 

 

Olen ällöpositiivinen ja ylpeä siitä

Aika kivaa, kun on kevät. Tänä aamuna paistaa aurinko kirkkaalta taivaalta ja mielikin on iloinen. Näinköhän yksi talvi on taas takana ja ihana kesä edessä.

Ihan ihanaa, kun aamulenkillä Justiinan ja Rauhan kanssa kaikki meni just niin kuin Strömsössä. Ainoa asia, mikä oli raskasta on tämä jatkuva koirien kehuminen ja palkkaaminen. Johan siinä kurkku ja palkkiokäsi ihan väsyy vallan. Ikävää on myös tämä itsetyytyväinen olo, sillä kyllähän se vallitsevan näkemyksen mukaan itkuun päättyy sekin.

Huomaa hyvät asiat

On aika kivaa, kun koirien kanssa ulkona ollessa keskittyy huomaamaan koirien hyvät käytökset. Tuossahan ne mukavasti kuljeskelevat vieressä ja nuuskuttelevat. Klonk klonk, kuuluu Jusiinan nenästä ja tuoksut näin keväisin ovatkin varmaan ihanat. Palkkioksi ne pääsevät eteenpäin ja saavat nuuskutella ihan rauhassa.

Kas tuoltahan tulee joku koirakko vastaan. Molemmat koirat katsovat minua ja saavat kivasta käytöksestään vahvisteen. Tilanteesta riippuu paljon mikä se milloinkin on. Pääsääntöisesti ne saavat jotain mitä juuri sillä hetkellä haluavat. Labradorini saavat usein ruokanappuloita. Milloin mistäkin. Tämä yleensä on niille joka tilanteessa hyvä vahviste.

Ainoa raskas asia tässä on se, että jatkuvasti joutuu huomaamaan kuinka kivasti ne käyttäytyvät ja kyllähän sitä aika usein saa myös palkita. Aina saa olla nappaamassa hyviä juttuja ja onhan toki aika raskasta sekin, että joutuu kehumaan koiriaan koko ajan.

Itsestäänselvyyksiä

Ei sellaisia kuulkaa olekaan. Mikään mitä toivomme koiran tekevän ei ole itsestäänselvyys. Se kauniisti hihnassa kulkeminen, luoksetuleminen kaikissa mahdollisissa tilanteissa, toisten koirien ohittaminen, kauniisti odottaminen, hiljaa oleminen, ihmisen katsominen ja niin edelleen……

Meillä on jotenkin sellainen hassu kuvitelma, että koirat jostakin ihmeen syystä tietävät, kuinka meidän kanssa pitää olla. Että ne eivät ota ihmisten lojumaan jättämää ruokaa tai että ne eivät hyppele ihmisiä vasten tai että ne eivät ryntäile pupujen perään. Kaikki edellä mainitsemani käytökset kuitenkin kuuluvat koiraan sisäsyntyisesti ja niitä asioitahan ne juuri tekevät, ellei niille kerrota kuinka muuten ne voisivat eri tilanteissa toimia. Ellet sitten satu yksisarvista omistamaan.

Kun asennoidun niin, että näen ne hyvät asiat ja olen vilpittömästi iloinen niistä, vahvistan sopivalla vahvisteella niitä, niin saan juuri sitä mitä vahvistan. Se on hurjan kivaa.

Se on myös koirasta kivaa. Tiedän sen.

Tummat lasit silmillä

Entäpä jos näkisin kaiken sellaisten lasien takaa, jossa huomaan vain koiran tekemät virheet. Sehän on aika yleistä. Kävelisin ulkona ja huomauttelisin eläimelleni jatkuvasti kaikesta siitä minkä se mielestäni tekee väärin.

Saisin olla jatkuvasti ärähtelemässä koiralleni. Ei sitä ja ei tätä. Älä vedä, älä hauku, älä haistele, älä juokse älä, älä, älä… No, nyt se taas vetää ja nyt se taas haluaa haistella toista koiraa ja eihän tästä nyt tule mitään ja miksi se ei opi vaikka kuinka nyin talutinta ja kiellän.

Eihän sellainen ulkoilu oikein ole mistään kotoisin. Koira ei varmasti nauti yhtään sen enempää kuin sinäkään teidän yhteisistä ulkoiluista.

Niitä ihmisiä on paljon, jotka ”korjaavat” koiran käytöstä jatkuvasti vaan eivätpä muista vahvistaa kiellon jälkeistä parannusta. No, joskus jonkun random hyvä-sanan sanovat. Se ei monellekaan koiralle riitä vahvisteeksi, ja niinpä ei-toivottu käytös kuitenkin jatkuu jossakin muodossa.

Huojennus siitä, että nyt ei tullut selkäsaunaa saattaa olla hyväkin vahviste, mutta väitän vakaasti, että se ei ole sama tunnetila kuin hyvästä käytöksestä saatu iloisesti toimitettu herkku, leikki, vapaus, rapsutus ja onnellinen ihminen ja iloinen koira.

Pelko on aina ikävä tunne ja aiheuttaa eläimessä stressiä. Pienikään pelko persauksissa ei ole hyvä juttu ollenkaan.

Kuka jaksaa aina olla positiivinen?

Ei siinä kuulkaa ole mitään jaksamista. On aika mukavaa, kun hyvien asioiden huomioimisesta tulee tapa. Se tapahtuu automaattisesti. Aivot alkavat itseksensä nähdä hyviä käytöksiä ja onnistumisia. Ihminen kehittyy tässäkin taidossaan jatkuvasti.

Olen huomannut, että silmätkin hakevat sellaisia asioita ympäristöstä, jotka ilahduttavat. Iloitsen todella vilpittömästi nähdessäni jonkun palkitsevan koiraansa tuolla ulkona. Sitä näkee nykyään enemmän ja se ilahduttaa vanhaa aina ihan yhtä paljon. Mitä iloisempi omistaja sen iloisemmaksi tulen itsekin.

Onnistumisista tulee hyvä olo. Suuri onnistuminen on varsinainen Jackpot. Niin kuin nyt vaikka pupun perässä olevan koiran onnistunut luoksetulo. Kyllähän sitä todella onnellisena koiralleen koko taskun tyhjentää. Se taas lisää onnistumisen todennäköisyyttä seuraavalla kerralla ja näin kierre on valmis.

Minusta on tullut ällöpositiivinen positiivisesti kouluttava positiivinen ihminen. Niin positiivinen, että itseänikin välillä ihan yrjöttää.

Hyvinvoivat koirat

Siinäpä kiva vahviste itselleni. Eläimet voivat aika hyvin, kun niillä on mahdollisuus vaikuttaa ympäristöönsä. Ne saavat yrittää ja erehtyä ilman pelkoa. Turvallisesti erilaisia toimintamalleja kokeileva koiranpentu kehittyy aika kivaksi koirayksilöksi.

Niin, mutta maailma on julma ja eläimet ovat julmia ja luonto on julma eikä kaikki ole ruusuilla tanssimista kuitenkaan. Eipä tietenkään ole. Kaikkea ikävää sattuu ja tapahtuu, mutta onhan kiva kun ainakin koirien kanssa elämä sujuu mukavasti. Eikö?

”Helppoahan sinun on, kun sulla on niin rauhalliset koirat. Kokeilepa tällaista ”ADHD- kaikki muut rodut kun labbikset on toooosi vaikeita” –koiraa.”

Ei minunkaan koirani itsestään rauhallisia ole. Olen nähnyt kovasti vaivaa opettamalla koirilleni asioita. Olen koko Justiinan elämän ajan vahvistanut rauhallisuutta tietyissä tilanteissa. Jos se on onnistunut, olen kai vahingossa tehnyt jotain oikeinkin.

Lisäksi tiedän sen, että nämä mussukkani saattavat joskus jopa epäonnistua ja tehdä jotain mistä en pidä. Se ei maailmaani kaada, sillä yritän keskittyä siihen positiiviseen.

Huonoja ja hyviä päiviä

Meillä kaikilla ihmisillä on huonoja ja hyviä päiviä. Huonot päivät ovat sellaisia, että pienikin vastoinkäyminen ärsyttää ja silloin näemme koiriemme käyttäytymisenkin ikävässä valossa. Hermostumme nopeasti ja puramme kiukkuamme koiriimme. Näinhän se menee.

Silloin meistä tuntuu, että kaikki mitä koira tekee on väärin, emmekä voi itse omalle tunnetilallemme mitään. Ottaa vaan pataan. Vaan mitäpä, jos koiralle sattuu samanlainen huono päivä? Pitäisikö sen voida omalle tunnetilalleen jotain vain siksi että me käskemme. Miten ihmeessä se voisi pystyä siihen, jos et itsekään pysty? Koiran aivoilla?

Olisiko parasta sellaisena huonona päivänä tehdä lyhyempi lenkki ja odotella sitä parempaa tuulta?

Auringon paisteessa on niin helppo olla positiivinen ja optimistinen, mutta teepä sama räntäsateessa tai lumimyrskyssä.

Haaste

Heitänkin näin kevään korvalla haasteen. Menkää ulos lenkille koiran kanssa ja huomiokaa siellä kaikki se kiva, hauska ja hyvä mitä koiranne sattuvatkaan tekemään. Vahvistakaa hyviä käytöksiä sopivaksi valitsemallanne tavalla ja katsokaa mitä tapahtuu.lepakkojussi

Kannattaa muistaa se tärkeä nyrkkisääntö, että saat juuri sitä lisää mitä vahvistat, et sitä mitä toivot.

Ainakin oma elämänlaatuni on parantunut merkittävästi, vaikka kaikki ei aina menisikään ihan putkeen, niin sanoakseni.

Yltiöällöoksetuspositiivista kevättä toivotellen: Sanna ja koiruudet

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Flippaako koirasi lenkillä?

kavelylla

Mikä neuvoksi, kun koirani ikään kuin flippaa hihnalenkin aikana? Yhtäkkiä se henkäisee ja sen jälkeen alkaa hillitön riekkuminen. Talutinta kiskotaan ja huoltohenkilökuntaa pureskellaan. Joskus aika kovaakin saatetaan hampailla tarttua. Sepäs ei nyt ole lainkaan kivaa se!

Ei ole kivaa, mutta se on ihmeen yleistä koirien keskuudessa. Omassa rodussani labradoreissa on näitä hihnariekkujia paljon. Käytösneuvojan asiakkaissa on tämä joukkio hyvin edustettuna.

Omat hihnahillujani

Mieleeni tulivat Nelli ja Nala, nuo ihanat edesmenneet labradorini. Voi kuinka opettavaista olikaan niiden järkyttävä hepuli kesken lenkin, ja kuinka pulassa olinkaan. Aivan kuin tyhjästä ne saattoivat äkkiä saada hepulin taluttimissa. Olinpa sitten keskellä katua tai ihan missä vaan. Yhä edelleen kuulen korvissani tuon pahaa aavistavan henkäyksen, joka edelsi rallia. Ja vieläkin karvat nousevat pystyyn. (Klassinen ehdollistuma)

Tunnen syvää myötätuntoa ihmisiä kohtaan, jotka painivat samanlaisen ongelman kanssa. Olisittepa nähneet, kun yritin roikkua hihnoissa keskellä autotietä, kun kaksi innokasta koiraa kiskoivat taluttimia käsistäni. Joskus jouduin päästämään irti ja koirat sitten juoksivat keskellä katua iloisina ympäriinsä. Kerran kävi niin, että talutin kietoutui jalan ympärille ja koirat vetivät sitä kireälle eri suuntiin. Siinä sitten takapuoli ruvella raahauduttiin niiden perässä. Noh, siitäkin selvittiin ja sen jälkeen pohdittiin, että mitä ihmettä tässä nyt sitten pitäisi tehdä?

Niksinurkka

Oli onni, ettei käytössäni ollut sosiaalisen median erilaisia foorumeja joista kysyä neuvoa ja apua. Ihan itse sain pohdiskella asioita. Opiskella. Ja löysinkin lopulta ratkaisun. Vaan sitä ennen kokeiltiin kaikki kikat ja niksit. Näitä niksejä ja kikkoja tarjotaan edelleen ratkaisuksi. Voi kuinka tekisi mieleni kommentoida näihin vinkkeihin, mutta kun ei jaksa. Se vaan on loputon suo.

Milloin vedotaan johtajuuteen (kadoksissa olevaan sellaiseen) milloin käsketään karjaista, pyöräyttä ja pölläyttää. Joskus käsketään astumaan kintuille ja välillä käsketään laittamaan koira hirttosilmukkaan ja siitä sitten kiristelemään. Aika yleistä on että käsketään olemaan huomioimatta moista käytöstä ja kääntämään selkää päälle hyppijälle. Ai niin, sitten oli vielä tämä alistaminen selälleen, mitä se sitten lieneekin? Siinä sitten makaat koiran päällä keskellä katua (olen tehnyt sitäkin) ja odotat että eläimesi asettuu.

Kokeiltuasi kaikkia näitä yhdessä ja erikseen, huomaat että niistä ei ole apua. Ei ollut apua siitäkään, kun maustoin taluttimet ennen jokaista ulkoilua etikalla ja pippurilla. Ihan totta. Näin tein. Se oli aika työlästä ja ensin se toimikin ja sitten koirat tottuivat mausteisiin ja meno jatkui.

Niksit nurkkaan

Niistä ei ole apua. Lopulta olette sekaisin molemmat. Koira enemmän kuin sinä, sillä onhan tuo sirkus jonka yhdessä ulkona järjestätte aika hurja. Ulkoilu ei enää tässä vaiheessa ole kivaa kenellekään. Jännittää pelkkä ulos lähteminen ja ihanasta ulkoilusta on tullut ihan painajainen.

Kaikenlainen kikkojen kokeilu lisää käytöstä hurjasti. Vaikka koiran katolleen heittäminen kerran toimisikin, ehkä jopa kaksi kertaa, lakkaa se toimimasta kuitenkin. Otetaan toinen niksi. Tällä kertaa käännetään selkä koiralle ja astutaan hihnan päälle. Sitten seistään puhumattomina kuin puut ja otetaan iskut vastaan. Kyllä se siitä tokenee. Kunnes koira keksii nipistää sinua pakarasta, jolloin ihan varmasti reagoit. Seuraavalla kerralla se nipistää heti ja voit vain todeta, että riekkuminen muuttui vielä vähän hankalammaksi.

Yleisesti voidaan todeta, että siinä tilanteessa kun koirasi on jo flipannut, on kouluttaminen suhteellisen turhaa. Se käy niin kierroksilla että oppiminen on tuskin mahdollistakaan. Lisäksi koira ei pysty omia tunnetilojaan säätelemään, joten rauhallisuuden vaatiminen kierroksilla käyvältä koiralta on sula mahdottomuus. Koitapa kuule itse rauhoittua käskystä kun olet juuri hyppäämässä ensi kertaa laskuvarjolla. Ja sinä olet sentään ihminen.

Olivatpa niksit ja kikat positiivisia tai negatiivisia tai jotain siltä väliltä ne eivät auta teitä pitkällä tähtäimellä. Suurin osa meistä ihmisistä haluaa selvitä tilanteesta käyttämättä väkivaltaa, uhkailua tai muuta ikävää keinoa muuttaakseen tilannetta. Muutenhan ulkoilu on pelkkää hihnan ja hammasten kiristelyä ja ulkoilun positiivinen vaikutus ihmisen ja eläimen terveyteen vesittyy kokonaan. Siitä tulee huono olla kaikille osapuolille.

Mitä sitten tehdä?

Kun koira flippaa ja hyökkää riekkumaan ja raatelemaan vaatteitasi ja hyppimään sinua vasta täytyy käytös luonnollisesti keskeyttää heti. On tärkeää huomata, että käytöksen keskeyttäminen ei ole kouluttamista, vaan sen tarkoituksena on estää eläintä palkkautumasta itse käytöksestä. Voit ottaa koiraasi pannasta tai valjaista kiinni tai seistä hihnan päällä ja odotella että se rauhoittuu. Siinä voi mennä jonkin aikaa. Jonkin rauhallisen käytöksen opettaminen tilanteeseen voi myös helpottaa tilannetta. Vahva istuminen tai paikalla makaaminen on oiva apukeino. Tämän jälkeen aletaan pohtimaan mitä muuta tarvitaan käytöksen sammuttamiseksi kokonaan.

Siihen aikaan kun Nelli ja Nala seikkailivat maan pinnalla ei ollut vielä sellaista palvelua kuin käytösneuvontaa koirille. Oli kyllä paljonkin kaikenlaista kouluttajaa, jotka mielellään niitä niksejä jakelivat. Nykyään meillä on ammattitaitoisia ihmisiä, jotka ovat perehtyneet koirien käyttäytymiseen ja hyvinvointiin, sekä niiden kouluttamiseen sellaisilla menetelmillä, jotka eivät vahingoita eläintä eivätkä ihmistä.

Hihnassa hillumiseen on aina yksilölliset syyt ja ne vaativat kyseisen eläimen tapaamista. Yleisen hyvinvoinnin yksityiskohtainen kartoittaminen ja sen osa-alueiden kuntoon laittaminen on avainasemassa tässä prosessissa. Yksittäisen käytöksen muuttaminen on vain osa tätä prosessia, jossa sekä koiran omistaja että koira oppivat uutta.

Tämä on varmin tapa pitää huolta siitä, että koiran kanssa ulkoilu on mukavaa ja virikkeellistä puuhaa. Matkalla mukavampaan lenkkeilyyn saa oppia huikeita asioita eläimistä ja opettamisesta ja oppimisesta. Silloin matka muodostuu niin mielenkiintoiseksi että päämääräkin saattaa muuttua.

Kuinka kävi Nellin ja Nalan riekkumisen?

Pitkän äheltämisen jälkeen tajusin, että omat koirani saavat vahvisteen siitä vetämisestä. Se tarkoittaa sitä, että tuo vastaan vetämiseni piti yllä tätä käytöstä. No tyhmähän pitää olla että ei tuota tajua, ajattelet varmaan. Niin, mutta tajusinpas lopulta kuitenkin.

Sillä, olinko suuri johtaja tai maan matonen ei ollut mitään vaikutusta asiaan. Kaikki oli vain siitä kiinni että jokin vahvisti tuota käytöstä, mutta en vain tajunnut mikä se jokin on.

Laitoin toisen koiran pitkään fleksiin ja sen helpomman koiran lyhyempään taluttimeen. Päätin että kuljen vain turvallisia metsäpolkuja pitkin, että vahinkoa ei pääse tapahtumaan. Heti kun kuulin tuon kaamean ja kammottavan henkäyksen päästin toisen koiran irti ja sen toisen Fleksin päästin löysälle. Siinä ne sitten nuo puupäät aikansa tyhjää kiskoessaan seisoivat kummissaan minua pällistellen. Tämä leikki oli päättynyt.

On hyvä huomata, että samalla kun riekkuminen loppui tapahtui paljon muutakin. Lenkkimaastot vaihtuvat sellaisiksi että koirat nauttivat ulkoiluista. Emäntä oli rennompi, kun huomasi selviävänsä tilanteesta ehjin nahoin. Epämääräisten koulutuskikkojen käyttö lakkasi kokonaan.

Vuoden päivät kuljimme näin. Koskaan enää en vahvistanut tuota vetämistä ja riekkumista ja samalla oma varmuuteni lisääntyi. Käytös sammui eikä koskaan enää tullut takaisin.

Näin jälkikäteen on helppoa olla jälkiviisas ja pohtia myös sitä hirvittävää ulkoilun määrää, huonoja kouluttajan taitoja ja muita epäkohtia koirieni elämässä.

Stressaavaa lenkkeilyä

Voidaan sanoa, että jos koira flippaa ihan tosissaan lenkillä, niin joku siellä lenkillä mättää. Se voi olla lenkkiympäristö, jossa on liian paljon koiralle kiihdyttäviä ärsykkeitä. Se voi olla liian tylsää, pelkkää kävelemistä, jolloin koiran ulkona liikkuminen ei juurikaan sitä virikkeellistä.

Koirat noin niin kuin yleisesti kaipaavat myös kunnon liikuntaa. Metsissä juoksemista, kiipeilyä, täysillä päästelemistä ja fyysistä rasitusta. Tiedät varmaan itsestäsikin kuinka hyvää kunnon rasitus tekee mielelle. Endofiinit virtaavat ja olo on niin tyytyväinen. Et millään pysty hölkkäämään koirasi kanssa niin, että se saa siitä kunnolleen jotain hyötyä, ellei kyse ole hyvin pienestä koirasta. Tasainen ravaaminen ei kuitenkaan ihan vastaa sitä, mitä koira itsekseen puuhaisi ulkosalla.

Ulkoilu ei aina tarjoa koiralle niitä virikkeitä, joita sille olisi lenkkeillessä todella helppo tarjota. Jos koira ei saa haistella ympäristöään, tutkia koloja ja seistä tuulta nuuhkimassa, jää moni ilmainen virike saamatta. Nämäkin kaikki ovat koiran hyvinvoinnille tärkeitä asioita. Omistajan vierellä lönköttäminen hihna löysällä on ajan hukkaan heittämistä siinä mielessä.

Koko päivän ihmistään odottanut koira on jo valmiiksi kovin innokas lähtemään ulos. Tämä on aika, jolloin se saa huomiota ihmiseltään. Se pääsee liikkumaan ja elämään elämäänsä. Päivän parhaalle hetkelle on siis suuret odotukset. Tunnetila on jännittynyt ja odottava.

Lenkillä vastaan tulee Muffe, Ruffe ja Puffe ja lukuisat muutkin tutut ja tuntemattomat koirat. Tilanteesta riippuen niille sitten rähistään tai niiden kanssa leikitään tai ne ohitetaan pitkin hampain. Talutin kiristyy, löystyy ja kiristyy. Omistaja jakelee oudoilla tavoilla erilaisia örähdyksiä, jotka koira joko tuntee tai ei tunne. Samoin hihnalla nykäistään milloin missäkin tilanteessa ja meno on kerrassaan kaoottista. Koita nyt siinä sitten pitää nuppia kasassa itse. Miksi sinun koirasi pitäisi pystyä tähän?

Jos omistaja on oikein reippaalla päällä mennään sitten johonkin päästelemään höyryjä ulos. Pallot ja kepit lentävät tai koirapuistoissa kirmataan, tapellaan, painitaan ja hillutaan. Höyryä pääsee, mutta stressitasot nousevat.

Ja sitten kotimatkalla…taa taa taaa……flipiti flip… koira pimahtaa.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen

Tämä pätee myös koiriin. Lenkkeily on vain yksi osa-alue ja sen rustaaminen koiralle mukavammaksi voi olla yksi avain parempaan ulkoiluun.

Yleensä flippikoiran elämästä löytyy muutakin kuntoon laitettavaa. Yksi tärkeimmistä on omistajan koulutustaidot. Johdonmukainen koiran kohtelu on äärimmäisen tärkeää. Koulutustekniikan hallinta ja eläimen ystävällinen käsittely auttavat pääsemään eroon ongelmasta. Näistä olen kertonut paljon aikaisemmissa kirjoituksissani.

Koiran terveyden tila, ikä, hormonaaliset seikat, ravinto jne jne…..kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos et itseksesi selviä tästä viidakosta, mikä ei ole ollenkaan ihme, ota ihmeessä yhteys pätevään käytösneuvojaan tai ongelmakoirakouluttajaan.

Ei ole järkevää pohtia vain erilaisia kikkoja ja keinoja joilla jokin ihmistä ärsyttävä käytös saadaan koirasta pois kitkettyä, karsittua, harsittua ja parsittua.

Yleisesti voidaan sanoa kuitenkin niin, että jos ulkoilu on pelkkää hammasten kiristelyä ja koira tekemien virheiden kyyläämistä se ei voi olla kenellekään kivaa. Jos ulkoilu sen sijaan on hyvien käytösten huomiomista, niiden vahvistamista ja positiivisen mielialan ylläpitämistä, onnistuu ulkoilukin yleensä paremmin.

Tiedän kyllä, että talvella tuulen vihmoessa ja pakkasen paukkuessa on aika vaikeaa pitää yllä iloista mieltä. Harjoitus tekee tässäkin mestarin. Ei ole koiran vika se, että joku unohti opettaa sitä kävelemään huonolla ja liukkaalla säällä vetämättä.

Mukavia ja flipattomia lenkkejä toivotellen: Sanna ja koirat

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Koirapuistoetiketti for dummies

Koirapuistoilu ei kuulkaas ole ollenkaan niin yksinkertaista kuin luulette. Sellaista, että otetaan koira ja mennään puistoon ja sitten annetaan sen koiran olla siellä ja pitää hauskaa. Tietysti jokainen ensitöikseen lukaisee koirapuiston portissa olevat säännöt ja sen jälkeen niille voi antaa piutpaut, sillä ne eivät juurikaan kosketa meitä ja meidän koiraa.

Koirapuistot ovat kerrassaan välttämätön keksintö taajamassa asuvalle koiralle. Voi kun se olisikin koiralle aina hauska paikka, jossa saa juosta ja remuta ja leikkiä sielunsa kyllyydestä. Näinhän ei tietenkään ole. Koirapuistojen säännöt ovat hyvin hyvin yksinkertaiset. Niissä ei montaa lausetta ole, joten jokaikinen jaksaa ihan varmasti tavata ne itselleen.

Koirapuistoiluun liittyy myös kaikenlaisia kirjoittamattomia sääntöjä, jotka avautuvat kävijälle vasta ajan kanssa. Ajattelin tähän listata aakkosjärjestyksessä omia näkemyksiäni niistä säännöistä, joita et voi oikein mistään lukea.

A. Niin kuin aitaus.

Koirapuisto on koirille tarkoitettu aidalla rajattu alue, jossa koirat saavat olla ilman talutinta. Aitaus voi olla iso tai sitten se voi olla pieni. Pienet aitaukset ovat erityisen huonoja. Niitä ei tarvitsisi olla ollenkaan. Mitä pienempi aitaus, sen varmemmin siellä syntyy kärhämää koirien kesken.

Valitse siis mahdollisimman suuri koira-aitaus. Tällöin koira saa tarvittaessa kunnon etäisyyden toiseen koiraan, jos se sitä tarvitsee. Pääkaupunkiseudulla on joitakin upeita aitauksia, joissa todella on tilaa kirmata ja sitten on sellaisia postimerkkejä joihin en veisi frettiäkään ulkoilemaan. (Frettejä ei muuten saa viedä koirapuistoon, koska aitauksen nimi on KOIRAPUISTO.)

Paras aitaus on myös sellainen, että siellä on isoille ja pienille koirille omat puolensa. Isot koirat menevät aina isojen puolelle ja pienet aina pienten puolelle. Vaikka pikkukoirasi ego olisi tiikerin luokkaa, se kuuluu silti pienten puolelle. Ja vaikka tanskandoggisi pelkäisi päästäistäkin niin sen paikka ei ole pikkukoirien aitauksessa.

koirapuistossa

 

B. Baakkelssit eli leivonnaiset

Älä vie koirapuistoon ihmisruokaa. Tämä koskee niin pullaa kuin kaikkea muutakin ihmisille tarkoitettua evästä. Ihmisten eväät syödään aitauksen ulkopuolella. On aika epäreilua nakertaa lihapiirakkaa ja sen jälkeen hätistellä toisten koiria pois kerjäämästä. Vaikka oma koirasi ei niin välittäisi siitä, että syöt omia eväitä on olemassa koiria joille syöminen on maailman tärkein asia.

Voidaan myös sopia niin, että jos olet järjestämässä eväsretkeä alueesi koirille tarkoitettuun puistoon, niin kärsit itse oman tappiosi ja peset itse kuolaantuneet vaatteesi. Eiks je?

Ostoskassitkin kannattaa viedä ensin kotiin tai jättää aitauksen ulkopuolelle.

C. Nääh…. hypätään tämän yli

D. Dorka!

On erityisen kohteliasta olla kutsumatta toista koiranomistajaa dorkaksi. Tähän yleensä päädytään, kun koirien kesken tulee känää tai ihmiset ärsyttävät aitauksessa toisiaan. Usein se johtuu siitä, että aitaus on liian pieni teille kummallekin.

Kuinka hienoa olisikaan, jos me kaikki oppisimme keskustelemaan rakentavasti keskenämme vaikkapa koulutuksellisista kysymyksistä (in your dreams). Tai siitä, että toinen koiranomistaja viskelee sitä hemmetin keppiä tai palloa tuntikaupalla hysteerisesti haukkuvalle koiralleen. Toistettakoon tässä vielä, että koirapuistoon ei saa tuoda leluja silloin kun siellä on toisia koiria. Jos teidän leikkinne aikana sinne tulee muita koiria niin lelut pannaan reppuun.

Koskaan ei tiedä kuinka koirat suhtautuvat toisiinsa tai kuinka tarkkoja ne ovat omista leluistaan. Sitäpaitsi, jos leluista tulee riitaa niin on vaikeaa päätellä, kuka maksaa kenenkin eläinlääkärikulut kun reikiä lähdetään eläinlääkärille paikkaamaan.

E. Erityiset koirat

Koiria on niin kovin monenlaisia ja monet niitä ovat hyvin erityisiä. On erityisen pieniä ja erityisen arkoja ja erityisen suuria ja erityisen iloisia jne..

Erityisen pienet koirat ovat haasteellista porukkaa. Ihan ensimmäiseksi siitä syystä, että ne eivät oikein sovi pienillekään roduille tarkoitettuun koirapuistoon. Pienten koirien määritelmä kun kattaa joukon kokolailla eri tyyppisiä ja eri painoisia koiria. Ihan pikkiriikkisiä teekuppikoiria voi varmaan juoksuttaa muuallakin kuin aitauksessa, jossa ne todennäköisesti joutuvat jyrätyiksi.

Sinä omistaja vastaat oman koirasi turvallisuudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että et tarkoituksellisesti altista koiraasi loukkaantumiselle. Vaikka muut koirat olisivat maailman kilteimpiä olentoja, voi leikin tiimellyksessä silti sattua ja pienet koirat jäävät väistämättä alakynteen.

Vaikka oma erityisen pieni koirasi olisi erityisen tottunut isoihin koiriin, eivät kaikki isot koirat osaa leikkiä erityisen pienten koirien kanssa.

Erityisen isot koirat eivät voi mennä pienten koirien aitaukseen mistään erityisestä syystä. Erityisen iloiset koirat voivat olla rasittavia, mutta muutenhan ne ovat varsin mukavaa porukkaa.

F. Flooding

Flooding tarkoittaa suomeksi voimakasta altistamista jollekin pelkoa aiheuttavalle ärsykkeelle. Usein ihmiset ajattelevat, että jos erityisen aran koiran vie koirapuistoon muiden koirien keskelle, niin se tottuu niihin pikkuhiljaa. Yleensä ei totu. Yleensä erityisen arka koira pelkää kovasti, eikä pelko laannu siitä, että ympärillä hilluu jos jonkinlaista koheltajaa pelottelemassa arkalaista. Älä siis tee näin!

On varsin ajattelematonta tuupata arka koira portista sisään ja sanoa, jotta herran haltuun. Se on epäreilua myös puistossa olijoita kohtaan, jotka mahdollisesti pitävät koirista, eivätkä toivo näille mitään pahaa. Kaupan päälle saat koiran, joka pelkää entistä enemmän.

Arkojen koirien siedättäminen ja vastaehdollistaminen pelon aiheuttajaan tapahtuu aivan muualla ja mieluiten asiantuntijan opastuksella.

G. Google

Katso googlesta oman alueesi koirapuistot. Sieltä löytyy myös sellaiset isommat aitaukset , joissa koirien on hyvä viipottaa. KVG 🙂

H. Hei

Ihan perustapohin kuuluu, että ihmiset tervehtivät toisiaan. Näin ikääntyvänä ihmisenä minua ärsyttää suunnattomasti se, että tullaan puistoon ilman että otetaan mitään kontaktia jo siellä oleviin ihmisiin. Jos et halua parhaaksi ystäväkseni niin se on ihan ok, mutta hei tai moi – tai päivää tai iltaa – tai moikka tai terppa, tai tsau tai jokin muu vastaava kuulu hyvään sivistykseen.

I. Ihanteellista

Ihanteellinen koirapuisto kokemus on sellainen, jossa tasavertaiset koirat leikkivät iloisesti keskenään. Siellä ei kiusata, tapella, rähjätä, astuta ja ahdistella ketään.

Mistä sitten tietää, että leikki on koirasta kivaa ja että kukaan ei kiusaa ketään? Aina se ei olekaan ihan helppoa. Koirien leikit saattavat näyttää hurjiltakin ja niillä on silti hauskaa keskenään.

Koirien leikki on vuorovaikutuksellista. Siinä molemmat osapuolet esittävät leikkikutsuja ja kumarruksia ja pysähtelevät aina välillä ikään kuin henkeä vetääkseen.  Leikkivän koira eleet ovat varsin suuria. Ne on pienellä harjoituksella helppo erottaa. Tässä voi osin myös luottaa omiin silmiinsä. Jotenkin sitä näkee jos koirilla on keskenään hauskaa.

Jos tuntuu siltä, että toinen koira on jatkuvasti alakynnessä on aika puuttua peliin. Tai jos koira hakeutuu omistajan jalkoihin. Se, että koirista pääsee ärinää tai murinaa voi kuulua leikkiin. Se ei tarkoita sitä, että joku on vihainen. Välttämättä.

J. Järkevää?

Kun olet tulossa puistoon ja siellä on vieraita koiria, on järkevää kysyä siellä jo olevilta ihmisiltä, että sopiiko joukkoon. Tätähän on tietenkin hirmuisen vaikea tietää etukäteen, joten pieni keskustelu siinä portilla ei ihan oikeasti haittaa ollenkaan.

Ihan normaali kommunikointi on usein hyödyllinen taito tässäkin asiassa. Minkälaisia koiria siellä on? Onko uroksia? Tulevatko toimeen toisten urosten kanssa? Minkä ikäisiä koiria?

Tämä tietenkin onnistuu aika huonosti, jos puistossa olevia ei kiinnosta vähääkään. Siellä ne juoruilevat keskenään ja nauraa räkättävät, eivätkä huomaa mitään. Joskus voi olla parempi mennä vaan ohi. Aika usein kuitenkin on niin, että saman alueen koirat käyvät tutuiksi ja silloin tietää aika hyvin mitkä koirat leikkivät hyvin keskenään.

K. Kauhunhetkiä

Koira on eläin, eikä koskaan voi olla ihan täysin varma mistään. Silloin tällöin voi sattua ikäviäkin asioita. Koirat saattavat joutua tappeluun monestakin eri syystä. Ihmisten hommaa olisi tällaisissa tilanteissa pysyä rauhallisina ja irrottaa tappelevat eläimet toisistaan.

Meno voi olla todella pelottavaa ja onkin aika haasteellista toimia järkevästi näissä tilanteissa. Ketään ei auta se, että joku kirkuu kuin pistetty sika ja toinen hakkaa taluttimilla kaikkea mikä liikkuu. Tämä vain kiihdyttää tappelua.

Jos käy niin ikävästi että koirat purevat todella toisiaan, mitä tapahtuu todella harvoin, tilanteeseen puututaan tarttumalla koiria TAKAjaloista ja vetämällä yhtäaikaa koirat erilleen. Käsiä EI SAA LAITTAA pääpuolelle. Ikinä!

Tilanteen mentyä ohi, ihmiset rauhoittuvat ja käyvät järkevästi läpi koiransa ja tutkivat tuliko reikiä. Keskinäinen riitely ja huutelu ja kyräily ei kuulu tähän tilanteeseen.

Paras tapa estää tämänkaltaiset tilanteet on ennakointi. Koskaan en ole nähnyt tappelun syntyvän ilman hyvin selkeitä ennakkovaroituksia. Kahden uroksen väliset patsastelut ja mahtailut on parempi keskeyttää ottamalla etäisyyttä kuin huutamalla koirille.

Yleensä koirien kärinät ovat meluisia, mutta suhteellisen vaarattomia. On muuten ihmeellistä kuinka vähän tappeluita puistoissa yleensä sattuu.

L. Läksyttäjät

Älä läksytä toisen koiraa. Parempi olisi jos et läksyttäisi siellä puistossa omaasikaan. Vielä parempi olisi, jos et läksyttäisi koiraasi ollenkaan. Opeta toivomasi käytökset.

Älä siis tule valkoisissa vaatteissa puistoon. Tai puvussa tai jos muuten olet hyvin tarkka ulkonäöstäsi. Koirapuistossa useimmiten on kuraista ja mutaista ja koirat kuolaavat ja pärskivät ja saattavat tulla jopa tervehtimään. Urokset voivat ”vahingossa” nostaa jalkaansa käsilaukkuusi tai hameen helmaasi. Ja melko varmaa on, että penkillä jolla istut on kaikkia mahdollisia koiran eritteitä vuosien ja vuosien varrelta.

Kun pukeudut koiramaisesti, ei sinun tarvitse läksyttää ketään mistään.

M. Mielitietty

Aika monet, etenkin nuoret urokset ovat aika rakastuvaista sorttia. Mielitietyksi kelpaa ihan kuka tahansa koiratytönheitukka. Sehän tarkoittaa jatkuvaa nylkyttelyä sekä takapään ahdistelua.

Miten tähän pitäisi suhtautua? Jos Rainer-koira vaan nylkyttää ja nylkyttää voi siinä pinna kiristyä niin ihmisiltä kuin toisilta koiriltakin. Tosiasia on se, että kyseinen toiminta on ihan kaikille koirapuistoilijoille rasittavaa. Myös itse nylkyttäjälle.

Ihan faktatiedoksi kaikille. Urokset eivät koskaan ikinä lopeta nylkyttämistä siihen, että narttukoira sanoo sen kuuluisan kovan sanan. (Luoja, kuinka inhoankaan tuota sanontaa.) Ne raasut yrittävät ja yrittävät silti, vaikka verta vuotaisi pureskelluista killuttimista.

Myöskään ihmisen puuttuminen asiaan ei auta koskaan. Vaikka kuinka olisit päättänyt, että meidän Rainer ei puistossa tyttöjä astu, niin se ei vaan auta mitään. Siinähän olet päättänyt.

Ei. Sinun hommaasi on armahtaa urostasi ja viedä se pois puistosta. Se ei nyt sillä kertaa ole hyvä paikka Rainerille.

N. Nakuilu

Yleisesti ottaen puistoon laitetaan vaatteet päälle. Näin kesäaikaan näkee usein hyvinkin paljaita sääriä, ja kauhukuvia niistä mustelmista ja naarmuista joita hienoon rusketukseen ilmestyy.

Kengätkin on hyvä olla jalassa. Sandaalit ovat aika huono valinta, mutta sen virheen että laittaa puistoon sandaalit jalkaan ihminen tekee yleensä vain yhden kerran. Hirmuisen kipeää tekee tassun survaisu varpaisiin.

O. Ohikulku

Puiston ohittamista niin, että siellä on koiria leikkimässä on hyvä harjoitella. Myös niin, että muut koirat haukkuvat aidalla. Koska koirat tekevät niin ja se on niistä todella hauskaa useimmiten.

P. Pennut puistossa

Pikkupentujahan ei usein viedäkään koirapuistoon. Siksi, että rokotukset eivät ole kunnossa. Sitä kyllä usein pohdin, että onko siinä koirapuiston aidan vieressä vähemmän niitä tappavia pöpöjä, kun siinä kuitenkin voi pennun kanssa hengailla?

Kun ne rokotukset ovat kunnossa on viisasta viedä pentu puistoon niin, että siellä on yksi tuttu kaveri, jonka kanssa voi turvallisesti leikkiä hetken. Pentua ei siis tuupata suureen koirajoukkoon ja jätetä omiin oloihinsa selviytymään. Se ei selviä. Se säikähtää ja ehkä toipuu pelästyksestään, ehkä ei.

Sinun tehtäväsi ihminen on suojella pentuasi.

Puistoon voi myös mennä niin, että siellä ei ole muita koiria. Siellä voi harjoitella luoksetuloa. Sinne voi piilotella makupaloja etsittäväksi ja siellä voi vaikka opetella uusia hauskoja temppuja. Esimerkiksi.

Ei ole tarkoituksenmukaista yrittää väsyttää pentua päivittäisillä riehumisilla puistossa. Se ei väsytä, vaan lisää stressiä ja tekee levottomaksi ajan mittaan. Kohtuus siis siinä puistoilussakin on järkevää.

Ihmispennut ovat hanakala juttu. Monet ihmispennut nimittäin vievät itse koiria ulos ja saattavat myös eksyä puistoon. Tähän ei ole olemassa mitään sääntöä, joten homma ratkaistaan tapauskohtaisesti.

Koirapuistoon tultaessa on todellakin kysyttävä, voivatko lapset tulla puistoon. Onko siellä koiria, jotka tulevat toimeen lasten kanssa? Lisäksi lapsia ohjeistetaan olemaan riehumatta puistossa. Tämä on turvallisuuskysymys. Kukaan ei halua että kenenkään lapsi loukkaantuu millään tavalla.

Pääsääntöisesti on niin, että koirapuistot ovat koirille ja lapsipuistot lapsille.

Q – Ö

Q. Qinka paljon onkaan aakkosissa kirjaimia? Pari asiaa silti haluaisin vielä sanoa

R. railakkaasta koirapuistoilusta. Hirmu usein koiranomistajat toivovat, että joku

S. suivaantunut aikuinen koira rökittäisi heidän koiraansa, koska sen ego (?) on

T. turvonnut liian suureksi. Oppisipa olemaan nöyrempi ja käyttäytymään paremmin.

U. Utopiaa, sanon minä. Kyseinen koira oppii todennäköisesti sen, että hyökkäys on

V. vertaansa vailla oleva tapa puolustautua. Ja sen se todellakin oppii salamannopeasti

X. Xinulla onkin sitten äkkiä käsissäsi tappeleva koira, joka hyökkää pienestäkin

Y. yllytyksestä.

Z. Zeniä tarvitaan myös koirapuistossa. Koirapuistoilu siis vaatii yksinkertaisesti

Ä. älykkyyttä ja kohtuullisia käytöstapoja. Näin kaikki voivat turvallisesti,

Ö. ördäilemättä nauttia kivasta ulkoilusta koiransa kanssa.

———- 🙂

On mahdotonta sanoa, kuka saa olla puistossa ja kenen pitää lähteä pois ja kenen vakuutuksesta mikäkin onnettomuus menee, mutta hirmu pitkälle pääsee keskustelemalla ja neuvottelemalla ja ottamalla muut huomioon.

Moni tärkeä asia jäi varmasti sanomatta, mutta eiköhän tässäkin ollut ihan riittämiin.

Ihanan helteisiä loppukesän päiviä toivotellen:

Sanna ja koirat

 

 

 

 

 

 

 

Nyt olet vapaa!

justiinapieni

Luulit varmaan, että meillä on joku koira kuollut, kun otsikko on tuollainen. Ei ole. Meillä on uusi tulokas, Justiina!

Aloitin tämän blogini kirjoittamisen niihin aikoihin, kun Rauha oli pentu. Siitä on jo neljä vuotta ja oli korkea aika ottaa vielä yksi labradori perhettämme rikastuttamaan. Nyt näitä olentoja on perheessämme neljä.

Miksi ihmeessä aloitan kirjoitukseni noilla sanoilla? Koska minua surettaa se, että koirien muistokirjoituksissa usein sanotaan, että nyt olet vapaa. Siis vasta nyt? Onko se koko elämänsä ajan ollut vankina, alamaisena, käskyläisenä? Minusta se ei kuulosta kovinkaan hyvälle. Ei. Justiina on vapaa ja saa olla sitä koko elämänsä ajan, niin ei tarvitse viimeisellä matkalla vasta päästää koiraa vapaaksi.

 

Ihana pentuaika

Rakastan sitä. Koiranpennun uteliaisuus ja vilpitön elämisen riemu on jotain niin valtavan ilahduttavaa, että en saa siitä tarpeekseni koskaan. Justiina saa vapaasti, toki valvotusti, kokeilla ja kasvaa. Erehtyäkin. Ja niin se tekeekin. Yrityksen ja erehdyksen kautta koira oppii oikeastaan kaiken. Minun tehtävänäni on muokata ympäristöä niin, että ihan kamalia erehdyksiä, sellaisia vaarallisia, ei pääse tapahtumaan.

Toinen tärkeä tehtäväni on se, että ovelasti vahvistelen sopivilla palkkioilla niitä asioita ja käytöksiä, jotka ovat minusta toivottavia.

Koiranpennun kuuluu kasvaa koiraksi, ei pieneksi ihmiseksi joka ei tee mitään koiramaista. Justiina saa juosta, kaivaa, haukkua, riekkua, leikkiä, repiä, pissata, kakata, äristä, päristä, sotkea, pureksia jne. Minusta nämä edellämainitut asiat eivät ole rasittavia, vaan juuri niitä juttuja, jotka tekevät koirasta koiran.

Justiina on ihana ja hyvä juuri sellaisena kuin se nyt on.

 

Nöyrä alamainen vai pikkuinen lurjus?

Mielummin lurjus. Lurjuksella on elämäniloa ja rohkeutta kokeilla. Lurjus rallattelee mennessään ja tullessaan ja on halukas yhteistyöhön ihmisensä kanssa. Minun lurjukseni osaa jo tulla hienosti kutsusta luokse suhteellisen vaikeissa tilanteissa. Muutama hyvin ajoitettu eurojackpot-palkkio on toiminut todella ihmeellisen hyvin tälle pennulle. (Jackpot on jokaiselle kouluttajalle tuttu juttu. Kun koira suorittaa jonkin tehtävän erityisen hyvin se, saa sellaisen palkkion, jota se ei ihan heti unohda. Vaikkapa kasan herkkuja. Eurojackpot on, kuten tiedätte, jotakin vielä parempaa.)

Justiina valitsee siis itse haluaako se palkkion vai ei. Minä taas ovelana yliolentona pidän huolta siitä, että minulla on todellakin jotain mitä se haluaa yli kaiken.

Pikkuinen lurjukseni osaa myös kävellä taluttimessa erityisen hienosti. Sillä on tässäkin ”vapaa valinta”, joko mennään eteenpäin hihna löysällä tai sitten ei liikuta. Hihna kireällä kun ei liikuta askeltakaan. Justiina on tehnyt oikeita valintoja ja oppinut säätelemään omaa liikkumistaan niin, että eteen, taakse ja sivulle pääsee, jos talutin on löysä.

 

Saako moppia jahdata?

Saa toki. Ongelmaksi tässä muodostuu se pikku juttu, että silloin moppi ei liiku. Sehän on kovin tylsää, sillä pysähtynyttä moppia ei kukaan viitsi ajaa takaa. Mutta, jos luovut mopin jahtaamisesta, niin moppi liikkuu ja saat katsella sitä ihan rauhassa. Ok, asetat siis ehtoja. Näin on.

Justiina valitsee mopin katselemisen jahtaamisen sijaan. Sillä on siis vapaa valinta. Tämä muuten onnistui yli odotusten ja koiranpentuni oppi jättämään mopin rauhaan viidessä minuutissa. Positiivinen vahvistaminenko hidasta puuhaa?

Saako autosta hypätä ulos kun ovi aukeaa? Kai sitä voisi, mutta ovi ei aukea ennen kuin peppu pysyy maassa. Kannattaako loikkelehtia, jos ovi ei kerran aukea? Valitse itse.

Saako toisten koirien luokse rynnätä hihna kireällä. Tottakai, jos se on kannattavaa. Meillä se ei kyllä ole sillä toisia koiriakin pääsee tapaamaan vain rauhallisesti hihna löysällä. Mutta ihan miten haluat.

 

Pentu vapaana

Olipa kerran ennen muinoin aika, jolloin alle 5-kuukautta vanhat pennut saivat olla vapaana ulkosalla taajamassakin. Väitän kivenkovaa, että osa koiriemme ongelmakäyttäytymisestä johtuu tämän vapauden menettämisestä. Uusi idioottimainen järjestyslaki kielsi koiranpennuilta tämänkin ilon. Minä rikon lakia ja pidän pentuani turvallisissa paikoissa vapaana.

Vain vapaana olevan pennun kanssa voi harjoitella luoksetuloa. Vain vapaana oleva pentu saa riittävää harjoitusta lihaksistolleen. Vain riittävä liikkuminen epätasaisessa maastossa kehittää pennun koordinaatiota ja opettaa pentua liikkumaan oikein. Se puolestaan varmasti suojaa pentua vammoilta ja vaurioilta ja auttaa luustoakin kasvamaan terveeksi.

Vapaana oleva pentu yrittää, erehtyy ja oppii. Ihan kaikesta ja koko ajan. Ympäristön hallitseminen on ihmiselle astetta vaikeampaa ja ihan varmasti sattuu sellaisia erehdyksiä, että pentu pääseekin juoksemaan jonkun ihmisen luokse, joka pelkää pentukoiria. Tai jonkin äksyn koiran luokse, joka ei pennuista niin tykkää. Tai se saattaa jopa jahdata pupujussikkaa parikymmentä metriä, ennen pupun häviämistä horisonttiin.

Kaikki edellämainittu on kamalaa ja tuhoaa pennun elämän kokonaan lopuksi ikää. No eikä tuhoa, eikä ole kamalaa. Se on sitä vuorovaikutusta ympäristön kanssa, jota ilman pentu ei kasva normaaliksi otukseksi.

Vapaudessa on omat riskinsä. Aina voi sattua jotain, eikä kaikkea voi hallita vaikka kuinka haluaisi.

 

Olemmeko liian nipoja?

Pennun kanssa kulkiessani olen kuullut ohikulkijoilta mielenkiintoisia kommentteja. Jotkut kertovat ihmettelevänsä sitä, että nykyajan koirat eivät saa tehdä mitään. Niitä ei saa tervehtiä missään tapauksessa. Ne eivät saa tervehtiä taluttimessa muita koiria ja hyvä jos sivuilleen saavat vilkuilla. Tämä alkoi mietityttämään kovasti ja huomasin äkkiä, että näinhän se on.

Meistä ns. kouluttajista ja tavallisistakin koiranomistajista on tullut hirveitä nipottajia. Milloin harjoitellaan mitäkin, eikä anneta pentujen itsenäisesti tehdä mitään ratkaisuja.  Ohjataan, suojellaan ja vuorovaikutetaan, palkitaan, naksutellaan, rankaistaan ja puututaan joka ikiseen pikkuasiaan.

Tämän on koiranpennulle hyvin raskasta. Omasta mielestäni se on myös kehitykselle haitallista.

Toki haluamme, että pentu oppii kaikkea hyvää ja kivaa ja että vääriä käytösmalleja ei synny eikä mitään kamalaa tapahdu. Olisiko silti mahdollista ottaa vähän rennommin ja edes vähän vähemmän ryppyotsaisesti tätä pennun kasvatusta mallikansalaiseksi?

Onko se ihan oikeasti niin kamalaa, jos se koira vähän hihnassa hilluu? Jos se vähän haukuskelee, eikä osaa ihan niin sivistyneesti käyttäytyä?

Mitenköhän löytäisi sen kultaisen keskitien, jossa osaisi tehdä oikeita asioita oikeissa paikoissa?

 

Ehkä Justiinasta ei tule mallikoirakansalaista

Se ei haittaa. Ehkä se on tämä meikäläisen ikä, kun aiheuttaa tämän hirvittävän leväperäisyyden. Tottahan toki suojelen koiraani kaikelta kamalalta ja pidän siitä huolen että se on onnellinen. Mitä se ikinä pitääkään sisällään? Vapauden valita ja olla koira kaikilla niillä ehdoilla, jotka me ihmiset koirille asetamme. Huoksis. Aika mahdoton tehtävä kuitenkin.

Toivon saavani tästäkin ihanasta koiranalusta itselleni toista lajia olevan hyvän ystävän. Sellaisen, joka luottaa minuun ja tekee mielellään kanssani kaikkea kivaa. Yritän opettaa Jussille oppimisen taidon, niin että sen on helppo oppia kaikenlaisia juttuja, joita nyt sitten keksinkin sille opettaa.

Meillä ei ole suuria harrastussuunnitelmia. Mukavaksi koirakansalaiseksi kasvaminen on riittävän haastavaa. Mutta jos se kasvatus onnistuu, niin silloin ei ole estettä jollekin järkevälle yhdessä touhuilullekaan.

 

Tulipa muuten mieleeni Pelle Miljoonan biisi:

Vapaus on suuri vankila

rakkaus vain pelkkää unelmaa

ystävyys joskus vaikeampaa kuin yksinäisyys

 

Ihanaa kesää kaikille

T: Sanna ja Justiina 4kk

 

 

 

 

Manuaali koiranpennulle

P.SnackmealotpääTässä käyttöohjeessa kerromme kuinka lataat koiranpentusi. Noudata käyttöohjetta ja seuraa lataamisohjeita askel askeleelta. Ole ystävällinen ja tutustu huolellisesti käyttöohjeeseen. Näin hankkimasi tuote pysyy kunnossa ja tuottaa sinulle suurta iloa elämänsä aikana.

Kotiin vieminen

Vie koiranpentusi kotiin mieluiten kantamalla sylissä. Se saattaa automatkalla hiukan vuotaa jommasta kummasta päästään, mutta paperilla saat pyyhittyä pahimmat roiskeet näppärästi. Älä yritä tukkia vuotoa, se on täysin normaalia.

Kun pääsette kotiin, anna tuotteen köpsytellä (kävellä tai juosta) ympäri uutta asuinpaikkaansa. Tässä vaiheessa voit tarjota sille ruuan, joka on pakkauksessa mukana. Yleensä tämä malli nauttii ruokaa heti. Ei kuitenkaan pidä huolestua, jos se ei syö. Nyt tuote on valmiina ladattavaksi.

Laturi voi olla pehmeä tai se voi olla ihan vain kovalla lattialla tai jonkin huonekalun alla. Kun pentu makaa paikallaan se latautuu itsekseen. Laturi on langaton.

Pennun ohjelmointi

Pennussasi on sisällä käyttöjärjestelmä, joka on siihen valmiiksi ladattuna. Tehdas ei voi täydellisesti vastata siitä, minkälaisia ominaisuuksia siihen on päässyt, sillä laite on niin hieno, että kukaan ei täysin tiedä kuinka se toimii. Tarkkailemalla laitetta saat kuvan siitä minkälaisia ominaisuuksia se on saanut. Jokainen tuotteemme on täysin uniikki.

Tuote sisältää valmiiksi ladattuja käytöksiä ja tehtaalla siihen on asennettu joitakin hyviä ominaisuuksia, joita on myös vahvistettu. Nämä ovat kuitenkin hyvin yksinkertaisia ja sinulle jääkin tehtäväksi hioa valmiita käytöksiä ja ohjelmoida sellaisia  uusia käytöksiä, joita tarvitset ja joita tuote tarvitsee pysyäkseen ehjänä.

Tärkeää

Älä koskaan missään tilanteessa käytä voimaa tai väkivaltaa, vaikka tuote tuntuukin olevan välillä hankala. Tämä laite menee rikki sellaisesta, eikä sitä pysty täydellisesti koskaan korjaamaan. Älä myöskään huuda ja räyhää, laite ei ymmärrä sellaista, vaan se pelästyy. Tämä laite on sellainen, jota kohdellaan aina kauniisti ja kunnioittaen.

On myös tärkeää ymmärtää, että laite ei ymmärrä mitään puhuttua kieltä. Siihen on asennettu kieli, jota puhutaan elein ja liikkein. Joitakin kurkkuääniä, kuten haukkumista ja murinaa ilmenee yksilöllisesti. Omistajan on nähtävä hiukan vaivaa ymmärtääkseen laitteen koodia. Siihen on olemassa omia oppaita, joita voi löytää mm. kirjakaupoista. Kysy laitteen valmistajalta suositeltavia, sillä virheellinen manuaali voi ja rikkookin laitteen lopullisesti.

Perus ohjelmointi

Tämä laite on oikeastaan suunniteltu hiukan toisenlaiseen tarkoitukseen, kuin mitä sen käyttötarkoitus on nykyaikana. Siksi on tärkeää alusta alkaen pohtia minkälaisia ominaisuuksia halutaan nähdä ja mitkä ovat sellaisia esiin putkahtelevia käytöksiä joita ei juurikaan tarvita.

Suurin osa laitteeseen asennetuista käytöksistä eivät suoraan sovellu ihmisen käyttöön. Esimerkkeinä mainittakoon seinien ja ihmisen irtaimen omaisuuden järsiminen ja pureskelu. Myös polttoaineen itsenäinen hankkiminen saattaa osoittautua hankalaksi toiminnoksi. Tällä tuotteella on myös kyky lisääntyä toisen samanlaisen kanssa ja sekin voi olla hiukan hankala ominaisuus. Tehdas tekee paljon tuotekehittelyä, mutta näistä ominaisuuksista ei vielä ole päästy kokonaan eroon.

Yksinkertaista

Laite toimii niin, että se lisää sellaisia toimintoja, jotka vahvistuvat joko poletista tai muusta sellaisesta, joka tuottaa laitteelle mielihyvää. Mielihyvää tuottavia ja käytöstä lisääviä asioita on paljon ja ne tunnistaakin siitä lisääntyykö jokin käytös.

Jos käytös lisääntyy, niin jokin sitä vahvistaa.

Koska tämä tuote on uusi, ei sillä ole kovalevyllä vielä paljoakaan vakiintuneita virtapiirejä. Sinun tehtäväsi on luoda alusta alkaen oikein toimivia piirejä. Näitä luodaan toistamalla riittävän usein oikeaa toimintaa ja pitämällä huolta siitä että väärät toiminnot eivät vahvistu.

Valitettavasti tuote rakentaa joka hetki uusia piirejä ja siksi on kovin tärkeää, että ikävät tai laitteelle haitalliset toiminnot eivät pääse vahvistumaan. Ja muutama toisto esim. autosta ulos ryntäämiselle vahvistuu hurjasti ja vakiintuu erittäin nopeasti pysyväksi piiriksi laitteen kovalevylle.

Koita tehdä siis alusta alkaen laitteelle toivottavat käytökset kannattaviksi.

Jos jokin hankala käytös pääsee vahingossa vahvistumaan, voi sen yrittää sammuttaa. Sammuttaminen tapahtuu siten, että laite ei saa vahvistetta käytöksestä. Hankalissa tilanteissa kannattaa ja pitää ottaa yhteys valmistajaan.

Ehdollinen vahviste

Laitteeseen ladataan ehdollinen vahviste. Lataaminen on hyvin helppoa ja tapahtuu siihen kehitetyillä ohjelmointi poleteilla. Laitetyyppi on sellainen, johon useimmat poletit sopivat. Varaa käteesi tai pöydälle kasa pieniä poletteja. Kokeile, että ne maistuvat laittelle hyvin. Tämän jälkeen painat lisävarusteena tullutta vahvistinta (naksutin) ja annat laitteelle suuhun poletin. Toista noin 20 kertaa peräkkäin.

Voit käyttää lisälaitteen sijaan myös ääntä ehdollisena vahvisteena, sillä tämä uuden sukupolven tuote toimii myös sellaisella. Äänen on hyvä olla lyhyt ja sellainen, jota on helppo toistaa samalla tavalla. Jep, hyvä, joo, jee tai jaa ovat suositeltavia ääniä. Myös yksinkertainen omalla kielellä tehtävä naksautusääni on varsin käyttökelpoinen.

Toista ohjelmointi vielä pari kertaa. Tämän jälkeen siirry ulos pihallesi ja suorita ohjelmointi uudelleen. Polettiproseduuri pitää toistaa vielä muutamissa eri paikoissa, jotta se varmasti on uponnut käyttöjärjestelmään pysyvästi.

Voit ladata myös rauhoittava tai kiihdyttävän ehdollisen vahvisteen. Kiihdyttävän vahvisteen saat kun käytät polettina vaikkapa pallonheittoa tai leikkiä tai jotain muuta kiihdyttävää ja erityisen hauskaa toimintoa.

Useimmat tämän mallin laitteet toimivat poleteilla. Jos näin ei ole, ota yhteys valmistajaan.

Onneksi olkoon. Nyt sinulla on toimiva näppäin, jolla voit ohjelmoida laitteeseen hyödyllisiä taitoja.

Tämä tapahtuu esimerkiksi niin, että kun laite tekee jotakin mitä haluat vahvistaa painat lisälaitteen nappulaa tai päästät ohjelmoimasi äänen. Sen jälkeen annat laitteelle palkkion. Poletin tai jonkin muun ihanan asian.

Esimerkiksi istuminen. Kun laite istahtaa, paina lisälaitetta, laita käsi taskuun ja anna poletti. Toista lukuisia kertoja eri paikoissa. Toista myös pikkuhiljaa vaikeammissa ja vaikeammissa tilanteissa.

Laitteen ominaisuudet

Uuden sukupolven koiranpentu on siitä erityisen hieno, että se kaikella kapasiteetillaan yrittää ymmärtää omistajaansa. Se käyttää kasvojen ilmeitä ja muita omistajan lähettämiä signaaleja hyväkseen taitavasti. Lisäksi se oppii jatkuvasti taitavammaksi. Se toimii parhaiten kun signaalit ovat hyvin selkeitä ja aina samanlaisia.

Tämä laite kasvaa ja kehittyy parhaiten kun sitä pidetään hyvänä ja rapsutellaan ja kehutaan paljon. Kun hellit ja hoidat labradorimallin pentuasi, saat myös itse ihanan oksitosiiniryöpyn ja olo tuntuu mahtavalta.

Parhaimmillaan tuote on iloisena ja onnellisena ja sille on luotava turvallinen ja hyvä olo. Tämä saa sen tekemään ihmisen toivomia asioita ja samalla se vaikuttaa omistajan omaan hyvinvointiin erityisen positiivisesti.

Kun pidät pentua hyvin, kestää se pitkään ja tuo valtavasti iloa ja hyvinvointia omille ihmisilleen.

Uutta laitetta ei saa rasittaa liikaa. Sitä ei myöskään kannata yrittää väsyttää, jotta se viettäisi aikaansa laturissa pidempään. Väsyttäminen aiheuttaa uudessa laitteessa usein error- virheilmoituksen tai pahimmassa tapauksessa jo TILT- tilan. Tällöin laite on koodattava uudelleen ja oltava tarkkana siitä että se ei toistu.

Järjestä laitteelle runsaasti ulkoilua ja virikkeitä. Lataa siihen hyviä käytöksiä ja anna sen levätä riittävästi. Olet jo saanut erikseen ohjeet polttoaineen lisäämisestä ja muista yleisen hyvinvoinnin asioista.

Paljon onnea uudesta koiranpennusta. Tämä teksti on kirjoitettu kieli poskella, sillä kyllähän me kaikki tiedämme, että koira ei oikeasti ole kone. Ohjelmointi kuitenkin tapahtuu kertomallani tavalla. Jos ohjeissa on jotain epäselvää, ota yhteys valmistajaan. 🙂

T: Sanna

 

 

Ai, sä lahjot sitä

mikkola_sanna_03Kuulen tämän kommentin aika usein lenkillä, kun pysähdymme juttelemaan jonkun tutun koiranomistajan kanssa. Useimmiten kommentin esittäjä on mies, joka samaan hengenvetoon sanoo, että heillä ei koiraa palkita. Nykyään osaan sanoa nätisti, että juu niin lahjonkin ja ihan koko ajan. Usein jopa pidän kättä taskussa niin, että kaikki kolme isoa labbistani istuvat nätisti, eivätkä lähde yli sadan kilon yhteispainollaan johonkin riekkumaan. Hui kauhistus.

Tavallisella lenkillä taskussani on nykyään aika usein ruokanappulaa ja se on omille koirilleni riittävän motivoivaa. Pentuaikana ja nuorelle koiralle varaan jotain parempaa. Uutta asiaa opetellessa saatan jopa antaa jotain todella yyberherkkua. Näyttelyssä osallistun kilpavarusteluun ja pidän taskussani jotain niin hyvälle haisevaa, että naapurikoirakon taskut eivät kiinnosta.

Olen siis namikouluttaja ja ylpeä siitä! Osaan käyttää ruokapalkkiota oikein ja saan tuloksia aikaan. Miksi ruuan käyttö eläimen koulutuksessa on niin kovin paheksuttavaa? Mitä vikaa siinä on jos taskut tursuavat herkkuja? Ja miksi on niin paljon hienompaa, jos koira saakin palkkioksi pallon, vetoleikin tai jotain muuta mikä ei ole ruokaa. Miksi omistajan matalalla äänellä lausuttu ”hyyvä” ja pieni tapautus koiran päähän on parempi kuin pussillinen jotain mitä koira haluaa?

Miksi palloa tai patukkaa isännän edessä kerjäävä koira ei varsinaisesti ”kerjää” vaan onkin kovin motivoitunut yhteistyöhön ja työskentelee ”miellyttämisenhalunsa” ja ”työmoraalinsa” ajamana?

Kouluttaja palkitsee koiraa sillä, mitä koira haluaa sillä hetkellä. Ei ole kovinkaan paljoa järkeä sillä, että palkitaan jollakin mikä ei ole koirasta palkitsevaa. Sehän ei lisää toivottua käytöstä.

Nam ja maiskis

Ruokapalkkio on monestakin syystä tehokas ja hyvä tapa palkita koiraa. Se on erittäin helppo toimittaa koiralle ja siinäkin on monia eri variaatioita. Ruuan voi antaa suoraan suuhun tai sen voi heittää koiralle saalistettavaksi tai sillä voi vahvistaa koulutettavan käytöksen suuntaa jne..

Ruoka on pääsääntöisesti laadusta riippuen sellainen palkkio, että koira on hyvässä mielialassa oppimista ajatellen ja näin se myös muistaa oppimansa asian. Oppiminen  etenee, mikä on kuitenkin kouluttamisen tarkoitus.

Koirasta sitten riippuu se mitä herkkua sille kulloinkin annetaan. Labradoriahan on aika helppo palkita ruualla. Ongelmaksi voi muodostua se, että palkkio on liian herkullinen ja koira jopa kiihtyy siitäkin likaa oppiakseen mitään.

Monilla koirilla on kuitenkin päinvastainen ongelma. Ei oikein tahdo löytyä mitään riittävän herkullista, joka riittäisi motivoimaan hankalissa tilanteissa. Ruuan on toki vaikea päihittää narttukoirien sulotuoksuja keväthangilla, jos sinulla on nuori uros rakkauden huumassaan. Se mikä kotona sisätiloissa riitti palkkioksi, saattaa ulkona olla koirallesi yhdentekevää sahajauhoa.

Erilaisia herkkuja

Piheimmät tarjoilevat koirilleen kuivia korppuja, riisikakkuja, kuivia nappuloita. Joillekin nekin toimivan joissakin tilanteissa. Hifistelijät laittavat design makupalapusseihin raakaa lihaa; sikaa, nautaa, kanan sydämiä, kivipiiraa (yäk) ja vaikkapa munuaisia. Jotkut kuivattavat omin kätösin naudanmaksaa tai leipasevat kotouuneissaan herkullisia  maksakakkusia.

Laiskurit hakevat lähmarketista lihapullia, broileripyöryköitä, nakkeja, makkaroita ja juustoa. Niistä sitten pilkotaan koiran koon mukaan paloja taskuun, joka kyllä näyttääkin siltä, että rasvaa on. Yhdestä lihapullasta saa n. 50 pientä palaa, joista neljännes voidaan käyttää yhteen chihuahuan koulutushetkeen. Ihmisille tarkoitetut ruuat sisältävät koirille liikaa suolaa, joten älä anna näitä liikaa!

Eläinruokakaupoistakin saa jos jonkinlaista erimuotoista ja väristä herkkupalaa. Näitä yhdistää valitettavasti hurja hinta ja epämääräiset valmistusaineet. Koiralle ei ole väliä sillä minkä muotoinen tai värinen herkkupala on. Merkityksellistä on se, mille se maistuu.

Tursottelijat puristelevat maksamakkaratahnaa ja kinkkutahnaa ja kalatahnaa putkiloista. Ne ovatkin ihan ehdottomasti järeitä aseita koiran kouluttamisessa. Ruuan imeskelyllekin on omat hyvät hetkensä.

Etsi siis omalle koirallesi herkullisimmat makunautinnot ja kokeile, mikä maistuu parhaiten. Tämä voi vaihdella tilanteen mukaan.

Kuka kouluttaa makupaloilla?

Enpä tiedä yhtään harrastajaa, joka ei käyttäisi makupaloja koiran kouluttamisessa. Oli harrastusmuotona mikä tahansa rallytokosta koiratanssiin tai agilitystä henkilöhakuun, ovat kaikenlaiset ruokapalkkiot ahkerassa käytössä. Mitä vähemmän voidaan hyödyntää koiralle luontaisia käytöksiä palkkioina, sen enemmän ruokaa kuluu. Kenellepä koiralle olisikaan palkitsevaa seurata ohjaajaa 10cm etäisyydellä, lapa ohjaajan polven kohdalla, pää kenossa ohjaajaa katsellen ja liikkumaan täsmälleen samaan tahtiin. Yleensäkin temput ja epäluonnolliset käytökset tarvitsevat jotain muuta vahvistetta ollakseen palkitsevia.

Työkoirien koulutuksessa hyödynnetään ruokapalkkioita. Avustajakoirat, hyötykoirat, poliisikoirat, rajakoirat, kuulokoirat, syöpää haistavat koirat, hypokoirat, koulukoirat, homekoirat, lukukoirat jne koulutetaan ruokaa apuna käyttäen. Opaskoirathan suomessa eivät muuten tälle listalle kuulu, mutta ehkäpä hekin joskus siirtyvät nykyaikaan. ( EDIT: 1.4. Korjaan kirjoitustani opaskoirien osalta ja totean iloisena, että sielläkin ollaan siirrytty nykyaikaan. Ainakin Vantaalla koiria koulutetaan makupaloin ja naksutellen. Kiitos tiedosta! :))

Miksi siis kotikoiran ja lemmikin tehtävää tekevä koirasi ei ansaitsisi palkkiotaan? Kaikki muutkin koirat saavat palkkioksi hyvästä käytöksestä jotain hyvää. Lemmikin virka se vasta vaikea onkin. Omasta mielestäni se todellakin on yksi vaikeimmista. Ja lemmikit usein selviävät vaikeasta tehtävästään uskomattoman sopetumiskykynsä ansiosta.

Yksikään työkoiraa kouluttava henkilö ei kuvittele koiran tulevan luokse kutsusta ihan vapaaehtoisesti aina ja joka tilanteessa, jos sitä ei koiralleen tee kannattavaksi. Lemmikkikoiran omistaja sen sijaan usein luulee, että käytös kuuluu itsestään selvänä koiran geeneihin. Ei kuulu ja hyvästä työstä tulee maksaa kunnon palkka. Koirallekin!

Mikä sitten on sitä lahjontaa?

Makupala annetaan koiralle kun koira tekee toivottua käytöstä. Käytännössä välittömästi ehdollisen vahvisteen jälkeen. Se, että koiraa houkutellaan ruualla ei ole palkitsemista. Tai onhan se, mutta siinä usein palkitaan väärää asiaa. Eli ruokapalkkiota tulee käyttää oikein.

Kun makupalaa heilutellaan koiran nenän edessä silloin kun se tekee jotakin mitä et haluaisi, palkitset juuri sitä käytöstä. Ja kun palkitset sitä käytöstä ja koira palkkautuu, lisääntyy käytös, jota et toivonut. Se on juuri näin yksinkertaista. Silloinhan olet ippo itse vahvistanut ei-toivottua käytöstä ja saat syyttää itseäsi kurjana kouluttajana, etkä koiraa siitä että se ei oppinut sitä mitä halusit.

Aika usein koiranomistaja kysyy, koska palkitsemisesta voidaan luopua. Miksi pitäisi? Palkkioita voidaan kyllä asteittain epäsäännöllistää ja vähentää, mutta miksi ihan oikeasti on niin vaikeaa palkita? Rankaista voidaan kyllä samasta käytöksestä vuodesta toiseen, eikä kukaan koskaan kysy, että koska voin lakata rankaisemasta. Outo juttu.

Ruuan väärinkäyttö

Makupaloja ja ruokaa voidaan käyttää väärin. On aina syytä perehtyä eläinten oppimiseen ja sen lainalaisuuksiin, kun ryhtyy kouluttamaan.

Jotkut pitävät koiriaan nälässä, jotta ne palkkautuisivat paremmin ruualla. Minä en kuulu siihen koulukuntaan. Olen sitä mieltä, että koira saa ruokansa joka tapauksessa ja herkut tulevat sitten erikseen.

Nälkä ei ole koiralle hyvä tunne. Kun koiralla on nälkä on se ihan oikeasti hengen hädässä ja se kokee suurta stressiä. Kun ruoka sitten tulee koulutuksen yhteydessä liittyy opeteltavaan tehtävään tämä ikävä tunnetila. Huojennus siitä, että nälkäkuolema ei tullutkaan ei vastaa käsitystäni palkkiosta. Onhan se suuri palkkio sinänsä, mutta kuinka pitkälle tällainen sitten kantaa, onkin eri asia.

Mitä tahansa ei todellakaan saa tehdä kouluttamisen nimissä. Minusta nälällä kiristäminen on eettisesti epäilyttävää toimintaa. Koiralle voi antaa ennen koulutusta ruokaa sopivan määrän, jotta sen motivaatio ruokaan silti pysyy. Näin toimien uskon, että oppiminenkin on tehokkaampaa. So shoot me!!

Jos koiran ruokahalu on ongelmana eikä ruoka maistu, on monia asioita joita voidaan tehdä. Tämä aihe liittyy koiran kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin alueeseen ja vaatii oman kirjoituksensa. Mutta miksi palkata sellaisella asialla, joka ei koiraa palkitse?

Paksulaiset ja ylensyöneet

Tämä ryhmä on myöskin laaja. Koirat joille ruokaa on aina tarjolla ja luita lojuu lattioilla vapaana. Eikö olekin aika itsestään selvää, että tälle ryhmälle ei ruoka ole se palkitsevin juttu. Kun ylimääräistä vararavintoa on jo vaikka muille tarjota, ei ole mikään rikos vähentää sitä ruuan määrää ja antaa sitä sitten koulutuksen yhteydessä. Toisille roduille tuntuu ylimääräistä kerääntyvän vyötärölle erityisen helposti.

Jos herkkuja saa mielin määrin siitäkin että ei tee mitään, on aika todennäköistä että sen eteen ei mitään kannata tehdäkään. Sopiva määrä ruokaa ruoka-aikana, ottaen huomioon päivän aikana kertyneet makupalat, jotka ovat hyvin ansaittuja, on aika hyväksihavaittu yhdistelmä.

Onpa tullut vastaan sellaisiakin ihmisiä, jotka kertovat että omalle koiralle ei mikään herkku kelpaa ja että ne ovat kovin nirsoja. Kun näitä koiria katsoo, huomaa että kyllä ne jotain ovat syöneet. Sen verran paksua porukkaa.

Ruoka on siis voimallinen palkitsemiväline useille koirille. Sitä voidaan käyttää hyvin ja huonosti ja hyvin huonosti. Sillä voidaan opettaa toivottuja käytöksiä ja vahingossa myös niitä ei-toivottujakin.

Oikeaoppinen ruuan käyttö koiran kouluttamisessa ja käytösten vahvistamisessa ei ole lahjontaa vaan viisasta. Kouluttajalla on toki repullinen muitakin palkkioita käytössään, mutta niistä sitten toisella kertaa.

Aika pitkästi oli nyt asiaa vaan tulipa tämäkin säkki tyhjennettyä.

Ihanaa kevättä ja antoisia koulutushetkiä koirasi kanssa.

T: Sanna

 

 

 

 

 

Tänään, tässä ja nyt

Siitä on kohta 11-vuotta, kun Zelda syntyi. Tuossa tuo ihana mummokoira makailee sohvalla aamulenkin jälkeen. Tyytyväiseltä tuo vaikuttaa. Maiskuttelee hiukan silloin tällöin nukkuessaan, hiukan jalkojaan heiluttelee. Näkee varmaan unta jostakin. Koiran unta.

Kun koiranpentu tulee taloon, sitä jotenkin kuvittelee, että aikaa on rajattomasti. Tuo vasta muutaman viikon ikäinen olento tulee olemaan talossa kauan aikaa. Ehtiihän sen kanssa tekemään vaikka mitä. Vaan ystävät, aika kuluu hurjan nopeasti ja äkkiä se pentu onkin jo vanha koira. Jäykkä niveliltään ja hiukan hidas joka suhteessa. Näkökin on huonontunut ja eläinlääkärissä juostaan tuon tuostakin, milloin mistäkin syystä.

Minä jäin pohtimaan, mitä elämässäni on tapahtunut tuon 11-vuoden aikana.

Pentuaikaa

Zelda on oma kasvattini. Silloin kun Zelda syntyi asuimme vielä Puistokaarella. Siellä neljännessä kerroksessa talossa, jossa oli hyvin hyvin pieni hissi. Lapset olivat nuoria, vähän toisella kymmenellä. Ruuhkavuosia vietettiin ja silloin kun on kiire, kuluu aikakin kovin nopeasti.

Zelda oli hyvin hyvin kiltti pentu. Se kuljeskeli kanssani läheisessä metsikössä aina vapaana, eikä se koskaan mennyt minnekään kauas. Tuli aina, kun kutsuttiin ja touhotteli iloisena pentuna pitkin pöpelikköjä. Voi niitä aikoja. (tästä on olemassa myös eriäviä mielipiteitä.)

Kerran se juoksi innoissaan metsään ja kirjaimellisesti törmäsi fasaanikukkoon, joka kaameasti karjaisten säikähti varmasti yhtä paljon kuin koirakin. Koskaan enää sen jälkeen ei ole Zelda nähnyt yhtään fasaania, vaikka olisivat metrin päästä ohi kulkeneet. Ne olivat kuin ilmaa sille. Ovat edelleen.

Kerran se sukelsi joutsenjengin keskelle ja tajutessaan että ne olivatkin isoja ja pelottavia, se ryntäsi rannalle papan viereen istumaan.  Ihan varmasti se sanoi, ”Jumalauta, näitsä?” Joutsenetkin lakkasivat sille olemasta kokonaan.

Koulutusta

Meillä oli kaksi muutakin labbista tuohon aikaan kotona. Nelli ja Nala. Heidäthän jo tunnetkin aiemmista kirjoituksistani. Olin koulutellut koirakerhojen kentillä niin omia kuin muidenkin koiria jo vuosikausia. Zeldan opettamisen myötä minulle äkkiä erään tapahtuman seurauksena valkeni kirkkaasti se tosiasia, että ihan oikeasti en ymmärrä koirista ja niiden kouluttamisesta hölkäsen pölähtävää.

Niinpä ajauduin etsimään sitä oikeaa tietoa. Ja löysin. Löysin reitin tiedon lähteille ja sillä tiellä olen nyt ollut viimeiset 11-vuotta. Tämä matka on ollut pitkä, mielenkiintoinen ja palkitseva.

Zelda kasvoi siis siinä sivussa kun opettelin uusia taitoja ja tietoa sen lajista ja siitä kuinka sen lajitoverit yleensäkin käyttäytyvät. Opettelen muuten vieläkin.

Sillä aikaa Zeldan elämässä tapahtui. Se kasvoi aikuiseksi ja sai oppia kaikkea hurjan hauskaa. Naksutellen niksutellen, positiivisesti vahvistellen ja lempeästi ohjaten. Ja kuinka hieno koira siitä tulikaan.

Yleisesti ottaen koiraharrastusmaailma oli tuolloin vielä aika erilainen. Ulkona treenattiin kesät talvet. Halleja ei juuri ollut. Ainakaan meilläpäin. Kilpailu ei ollut ehkä ihan niin kovaa. Nythän kaikki ovat nopeampia, hyppäävät korkeammalle, tekevät hienompia temppuja ja noutavat riistaakin aivan älyttömän paljon nopeammin. Jopa koiranäyttelytkin ovat totisempaa kilpailua.

Vauhdin ja taidon huumaa saa seurata ihan joka lajissa. Silloin joskus tavallinen koiraihminenkin uskalsi jopa kisaamaankin. Koirat ovat nykyään fiksumpia ja nopeampia ja ohjaajat ihan uskomattoman taitavia.

Zelda, Seppo, Sipidii, tuo kaikille ystävällinen huomaamaton musta koira, muutti kanssamme isompaan asuntoon. Taloon, jossa oli hissi, jonne mahtuisivat kaikki koiramme ja lapsemme yhtä aikaa.

Terveydestä

Zeldallahan on pennusta lähtien ollut toisessa kyynärässä kasvuhäiriö ja sen seurauksena nivelrikko. Sillä on ollut aina vapaus liikkua juuri niin paljon kuin se viitsii omaan tahtiinsa. Siihen aikaan ei vielä koiria hoidettu niin kuin nykyään.

Silloin pentuna se kuvattiin, tilanne todettiin eikä sille voinut yhtään mitään. Zeldan kanssa tehtiin kaikkea kivaa jalan ehdoilla. Eihän sille mitään hyppyjä opetettu ja maahan-ylös jumppakaan ei ollut hyväksi. Paljon oli sellaista, mikä ei Zeldalle sopinut, mutta paljon myös pystyi tekemään.

Koirien kipulääkkeitä oli paria merkkiä ja sitä toista käytettiin. Ei ollut opiaatteja eikä superlisäravinteitä vielä käytössä. Saatika kaikkia muita ihmeellisiä hoitoja. Röntgen kuvat otettiin, sellaiset kehitettävät. Magneettikuvista ei eläinpuolella varmaan edes haaveiltu vielä.

Eläinfysioterapeuteista ei oltu vielä kuultukaan kai, vaikka yksi kiropraktikko ahkerasti rusautteli koirien selkiä kuntoon ja yksi valtavan suurikokoinen mies antoi laserhoitoja kipeisiin niveliin. Siinä samlla koiria maahan paikalleen runnoessaan sai kyllä varmaan muualle koiraan enemmän pahaa kuin hyvää aikaan.

Ja olivathan nuo eläinlääkärien hinnatkin vielä aika erilaisia kuin nykyään.

Vaan tuossahan tuo Zelda kulkee, ei puhtaasti, mutta mielellään.

Elämä kulkee eteenpäin

Tuohon aikaan mahtuu ihan kaikkea, mitä ihmisen elämässä yleensäkin tapahtuu, kun lapset kasvavat, käyvät koulua, opiskelevat. Läheisiä syntyy ja myös kuolee. On työtä, työttömyyttä, perhetapahtumia, juhlia, jouluja, kouluja ja arkea.

Tuhansia koiralenkkejä mahtuu tähän aikaan. Arkea rytmittämään. Samoja polkuja ja uusiakin reittejä mahtuu tuohon aikaan. Muuttuvia koirakokoonpanoja. Vanhat koirat poistuivat keskuudestamme ja samaan aikaan uusia perheenjäseniä saapui elämään. Tuli Helmi ja myöhemmin Rauha-rakas.

Koirapuistoelämäkin on jatkunut jo pari vuosikymmentä. Ja siellä vasta onkin tullut koiria vastaan. Satoja. Edesmenneitä tuttuja koiria on hirmuinen määrä ja joka keväiset uudet pennut ovat täyttäneet niiden jättämät tyhjät aukot.

Asumme taas toisessa asunnossa, samassa talossa tosin, mutta pienemmässä. Lapset ovat muuttaneet omiin koteihinsa.

Huhhuh sanon minä. Ja tuossa tuo Zelda on. Kaikessa tässä se on ollut mukana ja aika on kulunut aivan liian nopeasti. En ole ehtinyt tehdä mitään sellaista mitä ajattelin pennun kanssa tehdä.

Nyt on nyt

Pennun kanssa kannattaa siis elää hetkessä. Juuri nyt. Sille pitää opettaa tarvittavat käytökset juuri nyt, eikä sitten joskus kun on hiukan enemmän aikaa. Sitä ei nimittäin koskaan ole sen enempää.

Koiranpennut eivät itsestään lakkaa tekemästä niitä kiellettyjä asioita. Odotellen. Ne käytökset jotka näkyvät ja joita ne ahkerasti tekevät, vahvistuvat vain koko ajan. Pikkupennun kanssa touhotteleminen on hauskaa. Luoksetuloja, luopumisia, hihnakävelyitä, metsälenkkejä, autoiluja, kaupunkiretkiä, istumisia, maahanmenemisiä, noutamisia…..kontaktia, vuorovaikutusta. Kaikki tämä maksaa itsensä takaisin korkojen kanssa.

Mukavaa yhdessäoloa juuri tässä ja juuri nyt, ei mikään korvaa.

Koiranpennut kehittyvät hurjaa vauhtia ja ne oppivat joka hetki jotakin. Niitä ei voi laittaa hyllylle odottelemaan, että aikaa joskus olisi. Vaikka voihan ne jättää kouluttamattakin. Niinkin voi saada sattumoisin oikein kivan kaverin.

Pikkuhiljaa kuitenkin elämä tasoittuu ja ihminen ja koira oppivat elämään toistensa kanssa.

Keski-ikäisen koiran kanssa elämä sujuu jo hienosti. Pitkät lenkit ja arkinen aherrus pitävät kiireisenä ja kuinka ollakaan kohta sohvallasi on….

Vanha koira

Vanhana koirat ovat ihania. Ne osaavat luovia perheen elämässä ja ovat hyvin taitavia saamaan haluamansa. Ne kommunikoivat ihmistensä kanssa loistavasti eikä väärinymmärryksiä enää juurikaan tule. Ne tuntevat ihmisensä kuin omat taskunsa ja osaavat ilmaista itseään varsin ymmärrettävästi. Ja jos joku ei ymmärrä, ne ilmaisevat asiansa hiukan kovemmalla äänellä.

Zelda taapertaa makuupaikkansa äärelle, katsoo minua ja sanoo: ”Henkilökunta, lakanassani on ryppy!” Minä oikaisen lakanan suoraksi, jotta koiralla olisi mukava olla. Tyytyväisenä se asettuu sileälle pedilleen kerälle.

Ja juuri silloin alkaa hiipiä se ajatus mieleen, että ehkä tuo eläin ei ole tuossa ikuisesti. Aivan kuin suru jo kolkuttaisi ovella. Se on parempi unohtaa, sillä muutoin koiran vanhuuskin menee ohi niin, että siitä ei voi nauttia. Saumaton yhteisymmärrys, jossa ihan oikeasti ei ole väliä sillä kuka käskee ja mitä.

Ja sitten oivaltaa, että ei sillä muutenkaan ole mitään väliä. Kukapa sitä nyt koiran kanssa viitsisi mistään vääntää, kun ihmisten kanssa sitä saa ihan riittävästi tehdä muutenkin.

Koirat on tehty nautittavaksi tänään, tässä ja nyt!

Rakkaudella: Sanna

Koira vai Pepper-robotti

Luin artikkelin Tiede-lehdestä nro. 10. 2015. Artikkeli käsitteli Pepper-robottia ja sen kehitystyötä. Mitä pidemmälle artikkelia luin, sen tutummalta alkoi tuon robotin kehitystyö tuntua. Missä ihmeessä olen kuullut niistä ominaisuuksista, joita tähän robottiin on laitettu?

Pepper on kehitetty Japanissa. Missäs muuallakaan? Se on maailman ensimmäinen robotti, jonka tehtävänä on toimia vain ihmisen ystävänä. Se maksaa vain 1800 euroa ja on artikkelin mukaan näin halpa siksi, että hinnan on tarkoitus tukea yritystä sosiaalistaa robotteja.

”Pepper on vähän yli metrin pituinen, helmenkiiltoinen robotti, joka kaukaisesti muistuttaa ihmistä. Sillä on isot silmät ja niissä erityisen isot iirikset. Silmät herättävät luottamusta ja oikein kutsuvat kontaktiin, kun niissä tuikkivat valot.”

Tuli mieleeni jokin muu olio. Ei helmenkiiltävä (vaikka voihan se sellainen ollakin) vaan monen värinen ja monen tuntuinen. Sileä, karhea, pitkä, lyhyt, silkkinen, kirjava, musta, punainen tai laikullinen. Käden alla lämmin ja ihanan tuntuinen.

Metrin pituinen. Ei liian iso. Ei ainakaan aikuisen ihmisen pituinen. Sopivasti pienempi, niin että se ei ole liian pelottava. Se voi olla hyvin hyvin pieni ja se voi olla todellakin noin metrin korkuinen.

Joko keksit? Jos et niin jatketaanpa hiukan.

”Pepper on maailman ensimmäinen robotti, joka on suunniteltu yksinomaan elämään ihmisen kanssa. Tähän asti robotit ovat tarjonneet apua arjen askareisiin, mutta Pepper ei siivoa eikä kokkaa. Se ei halua muuta kuin olla ihmisten kanssa. Sen kehittäjät korostavat, että se on luotu perheenjäseneksi, jokapäiväisen elämän toveriksi. Sen tärkein tehtävä on pyrkiä vuorovaikutukseen ja luoda kiintymystä.”

Ahaa, sanot. Koirahan tästä tulee mieleen. Itselleni heräsi ajatus siitä, että luontohan on jo tällaisen keksinyt. Lemmikkikoiran, ihmisen ystäväksi. Nyt kun on pikkuhiljaa päästy eroon siitä ajatuksesta, että ihminen viisaudessaan olisi ihan omin pikku kätösin täysin koiran kehittänyt ja ollaan ymmärretty, että kehitys on tapahtunut ainakin pääosin itsestään päästään seuraamaan sitä, minkälaisen kumppanin ihminen haluaa ja tarvitsee. Sellaisen, joka ei ole toinen ihminen.

Sosiaalinen robotti olisikin hyvä vaihtoehto monille, jotka täydellistä sosiaalista kumppania tarvitsevat. Sitä ei tarvitse hoitaa ja sen hyvinvoinnista ei tarvitse välittää. Se täyttää tehtävänsä joka tapauksessa. Sen hyvinvointi ei vaikuta siihen, kuinka hyvä kumppani siitä tulee. Kuinka paljon aikaa säästäisimmekään jos hankkisimme oman Pepperin? Ei ulkoilua. Ei ruokintaa ja ikuisia kiistoja siitä, mikä on parasta ruokaa ja ravintoa. Ei kiistoja siitä, kuinka paljon sen kanssa pitää ulkoilla eikä siitäkään minkälaista tuon ulkoilun tulisi olla. Upeaa!

”Pepper on tehty reagoimaan inhimillisiin tunteisiin. Se on ohjelmoitu lukemaan ilmeitä, eleitä ja äänensävyjä ja niistä tunnistamaan keskeisiä perusemootioita.”

Voi kuinka taitava ystävämme koira onkaan tässä. Se toki vaatii paljon paljon harjoitusta tässä taidossaan. Mitä enemmän koirasi kanssa puuhaat ja mitä johdonmukaisempi ja taitavampi olet vuorovaikutuksessa koirasi kanssa, sen paremmin koirasi sinua lukee. Ihminen tosin tarvitsee myös paljon harjoitusta ja oppia tässä taidossa. Se ei suju kuin itsestään.

Artikkelissa kerrotaan, että Pepperin ja ihmisen vuorovaikutuskaan ei suju itsestään vaan niiden täytyy oppia viestimään keskenään. Alkuun pääsee jutun mukaan jo varttitunnissa, kun noudattaa robotin mukana tulevaa kontaktiohjelmaa.

Tässäpä meille kouluttajille haastetta. Ohjeet, joissa koiran ja ihmisen vuorovaikutussuhteen alkeisiin pääsee jo varttitunnissa. Ai, mutta tämähän on jo mahdollista. Oppimispsykologian perusteiden oppimiseen ei todellakaan kovin paljon aikaa mene. Oppaita löytyy kirjakaupoista, internetistä ja koirakouluista.

Olisikin todella mielenkiintoista lukea Pepperin käyttöohjeet. Ne ovat varmasti hyvin selkeät ja taitavasti laaditut. Kenellekään ei kai tulisi mieleen kyseenalaistaa näitä ohjeita.

Pepperissä on paljon koiramaisia piirteitä. Se tosin on tekninen härveli, joten se mittaa antureillaan ja muilla laitteilaan ihmisen reaktioita. Se mittaa ihmisen ääntä, aavistelee hänen mielialojaan ja tarkkailee, kuinka ihminen suhtautuu robotin reaktioihin. Kaiken kukkuraksi se se on ohjelmoitu muistamaan ja oppimaan muistamastaan. Vau!

Koira tuntuu koko ajan hienommalta ja hienommalta oliolta. Kuinka se onkaan kehittynyt täyttämään nämä ideaalit ominaisuudet, jota ihminen niin kipeästi kaipaa. Koiran suurin ongelmahan on se, että se itsekin on sosiaalinen otus. Sosiaalisuudessaan ihmisen kaltainen. Se ei pärjää ilman vuorovaikutusta toisen olennon kanssa. Selviytyäkseen ihmisen kanssa, se on kehittynyt tekemään juuri samaa kuin Pepper. Lukemaan jatkuvasti ihmistään, ennakoimaan ihmisen aikeita ja oppimaan jatkuvasti uutta.

Ihmisessä onkin paljon lukemista, sillä hän on äärimmäisen ailahtelevainen ja epäjohdonmukainen toimissaan. Jotta koira selviäsi, on se kehittynyt pärjäämään hyvin monenlaisissa yhteisöissä ja hyvin monenlaisissa ympäristöissä. Me olemme koiriemme kanssa, yhtä matkaa kulkien, kehittyneet hyvin samankaltaisiksi.

Pepper tulee perässä

”Yhteisen sävelen löytämiseksi Pepper on puhelias ja utelias kuin pieni lapsi. Juuri tämä ominaisuus saa sen oppimaan, mistä ihmiset pitävät, ja harjaannuttaa sen viihdyttämään omistajiaan päivä päivältä paremmin. Lopulta se on hyvää seuraa- älykäs ystävä.”

Onko Pepper-robotti seuraava askel koirasta? Robotin kasvattaminen ei voi epäonnistua.  Vai kehittyykö koira edelleen? Tuleeko siitä Pepperin kaltainen? Pepperiähän ei voi satuttaa, sitä ei voi kohdella huonosti. Tai jos voi, niin sen voi aina korjata. Koiran kanssa tehdyt virheet voivat todellakin olla niin pahoja, että tunteva eläin ei niistä koskaan toivu. Pepperistä ei voi tulla aggressiivista vaikka sitä kohtelisi huonosti. Aika siistiä. Eikö?

En tiedä vaurioituuko pepper, jos sitä lyö tai kuristaa. Mutta miksi kuristaa, sillä eihän Pepper kai joudu kulkemaan taluttimessa. Sehän on robotti ja ”vapaaehtoisesti” sinun omaisuuttasi.

Koiralla ei ole vaihtoehtoja. Mutta se on uskomattoman älykäs ystävä. Se oppii pärjäämään kanssasi oli tilanne mikä tahansa. Ja jos se ei opi, käy sen useimmiten huonosti. Parhaimmillaan koira kuitenkin häikäisee nokkeluudellaan ja oppimiskyvyllään aivan vastustamattomasti. Se kietoo meidät tassunsa ympäri lähtemättömästi ja nauttii itsekin elämästään.

Pepper on siis suunniteltu kaikin puolin sellaiseksi, että ihminen ihastuisi siihen ja nauttisi sen läsnäolosta. Tähän liittyy myös robotin koko ja se, että robotti on tehty näyttämään nöyrältä.

”Pieni kaveri on ystävä, liittolainen, joka haluaa ymmärtää ihmistä ja tulla hyväksytyksi. Siksi se ei koskaan yritäkään ylenkatsoa seuraansa. Se kääntää katseensa kohti ja kuuntelee korostetun rauhallisesti aina, kun ihminen puhuu sille. Se myös varoo tarkasti, ettei kohota päätään liian pystyyn. Sellainen voi vaikuttaa omahyväiseltä.”

Haluatko todellakin tällaisen ystävän. Sellaisen, jonka lähellä saisit tuntea itsesi voimakkaaksi johtajaksi. Johtajaksi, jonka alainen ei koskaan yritä mitenkään tuoda itseään esiin?

Tämä onnistuu koiran kanssa huonosti. Koska koira on vielä tunteva ja elävä eläin on sillä voimakkaat lajilleen tyypilliset tarpeet. Sen tarpeet pohjautuvat elossapysymiseen ja lisääntymiseen. Kuinka ollakaan kaikki sellainen, jota koira tekee ja josta se saa voimakkaita mielihyvän tunteita on meidän maailmassamme jotenkin ärsyttävää tai jopa kiellettyä.

Haistelu, hyppiminen, leikkiminen, riehuminen, metsästäminen, ruuan etsintä, ihmisen päälle hyppiminen, eteenpäin liikkuminen, toisten koirien kanssa vuorovaikutuksessa oleminen (muu kuin pelkkä iloinen hännän heilutus), tonkiminen, etsiminen, seuran kaipaaminen ja niin edelleen ja niin edelleen….. kaikki voi olla meistä ihmisistä hyvin hankalaa ja epämukavaa. Ja sen kaiken kitkemiseen joudumme sitten käyttämään loputtomasti aikaa.

”Sopivasti ihmismäinen, ystävällinen ja nöyrä.”

Pepper on toista maata. Se on kirjoittajan mukaan ”sopivasti ihmismäinen, ystävällinen ja nöyrä.”

Tähän me ihmiset olemme rotukoiriamme jalostaessamme tiedostamattamme pyrkineet. Siinä kuitenkin surkeasti epäonnistuen. Minä kuitenkin valitsen koiran. Haluan elää toisen tuntevan olennon seurassa ja oppia siitä samalla tavalla kuin se mahdollisesti oppii minusta.

Monille voisi kuitenkin, ihan ilman sarvia ja hampaita, sopia paremmin Pepperin kaltainen robotti. Uskon, että se voisi tyydyttää moniakin sosiaalisia tarpeita, ilman minkäänlaista uhrautumista ihmisen puolelta.

Että sellaisia ajatuksia Sunnuntaiaamun ratoksi!

Linkit:

Terveisin: Sanna ❤