Muistoissamme Helmi

Mietin pitkään, mikä oli Helmin teema elämässä vaikka juttuhan oli ihan päivänselvä. Ruoka, ruoka se oli, joka Helmin tiellä piti. Helmi söi hyvin vielä sairaanakin. Helmi oli aina valmis syömään. Aina.

Helmi oli jo pienenä kovin iso ja vahva koiranpentu. Muistan tavanneeni Helmin ensikerran niin, että se ahmi sisarustensa ruokia seisten kaikki neljä jalkaa ruokakupeissa. Helmin pentueessa oli 4 tyttöpentua, joista Helmi arvatenkin oli se isoin ja paksuin. Sen minä halusin. Ajattelin, että meillä sillä olisi hyvä olla.

Ja niin Helmi tuli meille Nellin, Nalan ja Zeldan kaveriksi. Se ui elämäämme silloin, kun kaikki lapset vielä asuivat kotona kotona ja kiirettä piti aamusta iltaan. Niinpä äsken etsiessämme sen pentukuvia huomasimme, että niitä ei ole kovinkaan paljoa. Jollakin vanhalla kovalevyllä jossakin niitä varmasti on.

Helmistä muistan pentuna hyvin sen, kun sen kaveripiiriä piti rajoittaa. Leikkiä ei voinut kuin paljon isompien kanssa, sillä sillä oli tapana heitellä muita koiria leikkiessään. Se oli vähän sellainen taikajuomapataan pudonnut maailman vahvin labradori. Aikamoinen kiusanhenkikin se oli. Mutta noin vuoden vanhana Helmi rauhoittui ja siitä tuli kovin sivistynyt koira. Paitsi ruuan suhteen. Helmi oli ihmeellisen painava aina ja jo pentuna ihmettelin sitä, kuinka se voikin painaa noin paljon. Se ei ollut paksu, se oli vain painava.

Helmi nuorena tyttönä. Kuva: Eva Vilamo

Harmiton ja ihana

Kirjoitin joskus meidän Nelli-koirasta ja sen kommelluksista, joita oli todella paljon. Helmi ei jättänyt sellaista jälkeä elämästään. Se ei kommelluksilla komeillut, vaan sillä että se oli hyvin hyvin harmiton ja ystävällinen koira. Ja vaikka se painoikin n 40 kg, ei sen kanssa ollut koskaan minkäänlaisia ongelmia.

Anteeksi, nyt valehtelen. Oli sillä pari pelkoa. Helmi ei pitänyt hyönteisistä ja riitelyä se pelkäsi. Meni aina sen vihaisen ihmisen syliin tai kiertyi niskaan rauhoittelemaan. Helmi rauhoitti talon, sillä eihän kukaan halua riidellä jos koira siitä ei pidä. Vai mitä?

Joskus Helmi nappasi tiskipöydältä syötävää, mutta sitäkin sattui aika harvoin. Kerran muistan, että kokonainen leipä hyökkäsi Helmi paran kimppuun ja sen joutui sitten väkisinkin syömään, vaikka ei mieli tehnytkään. Viimeisen kerran kun tomaatti (joista Helmi erityisesti piti) loikkasi pöydältä sen kitaan ja Helmi tapansa mukaan meni makuuhuoneen patjalle sitä syömään, suljin portin, jotta se saa rauhassa pureksia aarrettaan.

Mummi hoitaa lapsenlapsiaan

Helmi oli ihmeellinen äiti pennuilleen. Se oli hellä ja hyvä ja imetti niin kovin mielellään. Järjesteli pennut riiviin, putsasi, siisti ja laittoi nukkumaan, kunkin vuorollaan. Pennut ja ruoka, siinä olivat Helmin kaksi kovaa tässä maailmassa. Silloin kun oikeita pentuja ei ollut hoidettavaksi, se kuvitteli niitä itselleen. Aina samat oudot tyypit valtasivat pedin. Unkka Kumiankka ja kumppanit, vuodesta toiseen. Unkka hukkui johonkin matkan varrelle. Ehkä se rakastettiin rikki. Leikkipentujaan se kuljetti sitten keittiöön ruuanhakuretkelle ja usein saikin jotain.

Pennusta asti oli Helmillä tiivis kontakti ihmisiin. Sitä oli niin helppo opettaa ja se kasvoikin ehkä hiukan kieroksi, kun se seurasi vasemmalla puolella ihmistä tillittäen. Sille todella piti opettaa vihje sille, että se sai mennä omiin hommiin. Omiin hommiin, sanottiin ja näytettiin tyhjiä käsiä. Sitten se meni haistelemaan. Hassu eläin. Harvinainen ongelma.

Lempeä iso musta

Helmi ei koskaan joutunut kärhämään kenenkään kanssa. Se osasi puhua hienosti koiraa ja rauhoitti eleillään hankalimmankin ärisijän. Se myös auttoi monia koiria pääsemään mustien koirien peloistaan. Lastensa se antoi purra ja kiusata itseään ja se oli loputtoman kärsivällinen pentujensa kanssa. Kuulin yhden kerran kun se ärähti pennulle. Justiinalle, joka vielä 5kk vanhana pyrki mumminsa nisille. Siihen yhteen ärähdykseen loppui imetys.

Lapsenlapset Justiina ja Bowie

Aivan äskettäin se tapasi uudet lapsenlapsensa ja voi kuinka se ilahtui tästä kauheasta laumasta. Oli onnensa kukkuloilla vallan. Ja Aapoon, meidän ensimmäiseen ihmislapsenlapseen se ihastui ikihyviksi. Tuumasi varmaan, että osaisi hoitaa tämänkin nisäkäsvauvan ja tekisi sen kovin mielellään.

Helmi oli hyvin terve koira. Se kävi eläinlääkärissä kerran jonkun syyn vuoksi mitä en nyt äkkiä muista. Toki rokotuksilla käytiin ja terveystarkastukset tehtiin, mutta muuten sen kanssa ei tarvinnut terveyden puolesta huolehtia. Sellainen oli Helmi.

Ja sitten yhtäkkiä se sairastui. Juuri kun olin kehunut jollekin, kuinka hienossa kunnossa se oli. Ei mitään vaivaa. Ja sitten se sairastui. Oksensi muutaman kerran. Ja äkkiä se olikin todella sairas ja sitten sitä ei enää ollutkaan. Niin se meni. Suru on valtava. Me kaikki kaipaamme Helmiä ihan järjettömästi, sillä vaikka se ei pitänyt itsestään koskaan meteliä niin sen olemus oli kovin vahvasti läsnä koko ajan.

Suru tuli niin äkkiä, että kukaan ei osannut siihen valmistautua. Vanhan koiran kanssa sitä osaa jo ajatella että se ei siinä ikuisesti ole, mutta Helmi ei ollut vanha. Se ei ollut vanhus. Se oli terve mummo, joka jaksoi ulkoilla, käydä puistossa, lenkkeillä ja olla mukana kuvioissa. Ehkä se halusi lähteä ”saappaat jalassa”.

Maan päällä tallustelevat ne 12 lasta, 33 lastenlasta ja vielä lapsenlapsenlapsetkin, joten Helmin reissu täällä ei todellakaan ollut turha.

Siellä jossain ne nyt ovat. Nelli, Nala, Zelda ja Helmi. Yhdessä jälleen. Me täällä yritetään pärjätä ja vaikka Rauha ja Justiina aluksi olivat hiukan hämmentyneitä Helmin lähdöstä, niin ne pärjäävät kyllä. Itsestäni en niin tiedä. Ehkä ajan kanssa tällainen normaali elämä ilman montaa koiraa alkaa sujumaan. En tiedä. Ikävä on.

Sen sinulle Helmi haluaisin sanoa, että olit maailman paras koira ja toivon, että sinulla oli meillä hyvä olla, niin kuin silloin alussa sovittiin.

 

 

 

 

Mainokset

Minä odotan odotan odotan

Aamulla minä odotan, että avaat silmäsi ja nouset vihdoinkin ylös. Olen nukkunut sinun vieressäsi koko yön ja nyt olisi aika laittaa ruoka likoamaan, jotta voin odottaa sen valmistumista. Samalla odotuksella menee se, että ruokailun jälkeen pääsemme ulos. Sitä minä odotan kovasti myös.

Sisälle pääsemistä en odota kovastikaan. Sinne sisälle vain mennään ja sitten alkaa aamupäivän odottelut. Odotan, että saat hommat valmiiksi. Odotan, että istut koneelle ja alat töihin, jotta pääsen sinne sinun jalkoihihisi makoilemaan. On todella varsin ärsyttävää, jos ensin istut ja sitten nouset ja jopa siirryt toiseen paikkaan. Usein nouset siitäkin yhtäkkiä ja joudun taas siirtymään päivystysasemiin nojatuoliin.

Odotan, että menet vessaan, jotta pääsen ihailemaan sitä kun harjaat hampaita ja oiot noita kikkuroitasi harjalla. Ihmiset ovat outoa väkeä. Ne katsovat sellaista kiiltävää pintaa ja vääntelevät naamaansa siinä. Huoh. Minä odotan, että voitaisiin mennä päiväkävelylle.

Nyt alkaa näyttää lupaavalle. Vedät ulkohousuja jalkaan. Laitat kenkiä ja minä odotan kävelemällä ympäri sinua. Siis täh? Taas vessaan…. ja sitten vihdoinkin pääsemme matkaan. Odottelen myös ulkona erilaisia asioita. Odotan, että avaat oven ja odotan että avaat auton oven. Sinne saan sentään hypätä ilman odottamista. Odotan, että pääsemme perille. Vaan kun tullaan perille, niin taas odotan sitä että annat luvan tulla ulos autosta. Ja siinä auton edessäkin odotan, että voimme lopultakin hiukan jaloitella, haistella, kävellä, juosta, tutkia ja leikkiä. Samat autohommelit ja proseduurit käydään läpi kotiinpäin mentäessä.

Kotona otan nokkaunet. Lähdet jonnekin ja minä siinä unen lomassa sinua kotiin odotan. Eteisessä tai sohvalla. Mitä kauemmin olet sen varmemmin löydyn eteisestä odottamasta. Mitäs olit niin kauan? Tulet kotiin ja olen kovin iloinen siitä, mutta joudun odottelemaan vuoroani, sillä meitä on kolme ja kaikkia tervehditään vuorollaan. Typerää. Kyllä me kaikki mahdumme syliin yhtä aikaa.

Vatsassa alkaa tuntua hiukan oudolle. Nyt odotetaan päivällistä. Kestää aivan luvattoman kauan, että viitsit laittaa sitä murkinaa kuppiin odottelemaan. Uutiset tuli, viittomakieliset uutiset tuli, uudenmaan uutiset tuli, oddasatkin tuli ja jumankekka se säätiedoituskin tuli jo! Nyt alkaa jo seuraavan ohjelman tunnari. Kuolen nälkään.

Sain ravintoa ja toistaiseksi ei kai tarvitse odottaa mitään. Tarvitseepa sittenkin. Me lähdemme harjoittelemaan kanssasi odottamista. Odotan lähtöä, odotan autossa, odotan sitä että pääsen tekemään odottamista. Maassa paikallaan tai istumassa tai seisomassa. Odotan myös sitä että pääsen tekemään jotain muuta. Niin kuin nyt esimerkiksi pyörimään, hyppelemään, toljottelemaan sinua rakas emäntäni. Odotan ruokapalkkioita. Mielellään oikein hyviä. Odotan myös muita palkkioita, mutta en tokikaan yhtä paljon kuin ruokapalkkioita.

Ilta on kaikista pahin. Illalla alkaa iltapalan odottelu. Ihan älytön homma kuulkaas. Sinä menet taas sinne kylpyhuoneeseen. Minä odotan sinua istumalla oven vieressä.  Joskus odotan makaamalla. Sitten sinä tulet, pilkot meidän iltapala herkut ja koko hemmetin rituaali vie vaikka kuinka paljon aikaa. Voitaisiin myös syödä herkkupalat niin, että ei tarvitsisi tässäkin tilanteessa odottaa, että sanot kunkin koirasi nimen ja annat herkun. Jessus mutsi. Sitten vielä laulat unilaulun siihen päälle. On onni, että kukaan muu ei tätä näe. Se on siis niin järjettömän noloa.

Minä odotan, että tulet nukkumaan, mitä et tietenkään tee koskaan ajoissa. Odotan ja odotan ja lopulta suostut tulemaan viereeni. Sitten voin nukahtaa. Aamulla herään ja kaikki odottaminen alkaa alusta.

Toiveeni olisi se, että paljon vähemmän sitä odottelemista ja paljon enemmän itse aksöniä. Toinen toiveeni olisi sellainen, ja tästä ollaan Koirakomitean kokouksissakin puhuttu, että vastavuoroisesti sinä odottelisit kaikessa rauhassa kun koira esimerkiksi nakertelee ulkona keppejä, haistelee hajuja, seukkaa koirakaverien kanssa ja leikkii onnellisena hurjia leikkejä? Koska minä odottelen kärsivällisesti kun sinä siirtelet lenkillä niitä raskaita jalkojasi armottoman hitaasti eteenpäin, niin olisi mukavaa jos sinä puolestasi jaksaisit odotella silloin kun minulla on tärkeää puuhaa.

Vielä yksi juttu. Kun sinä pidät korvallasi sitä outoa esinettä joka välillä soi, ja päästelet mitä ihmellisempiä ääniä kurkustasi, kuten korinaa, pulinaa ja sellaista ääntä mikä muistuttaa variksen rääkymistä, niin minäkin voisin puolestani hiukan haukuskella iltasella hämyhaukun aikaan ihan kaikessa rauhassa.

En valita, just saying!

T. Koirasi Justiina ❤

 

 

Kulmia, mutkia ja suoria

Enpä olekaan pitkään aikaan kirjoitellut meidän koirista mitään, joten syksyn kunniaksi ajattelin kertoa meidän muutosta ja siitä kuinka ympäristöopin opiskelu on sujunut koirilta ja ihmisiltä.

Moni tiedustelee sitä, kuinka neljän labradorinnoutajan kanssa pystyy asumaan kaupungissa ja vielä kerrostalossa. Me muutimme ihan metroaseman päälle asumaan ja täällä sitä elellään ihan mukavasti. Kaupunkiasuminen koirien kanssa tuo elämään omat haasteensa, mutta se voi olla vallan antoisaa ja koiratkin voivat oikein hyvin. Se, että meidän jengissä on monta koiraa tuo jo itsessään omat kommervenkkinsä, mutta ympäristö tuo vielä hiukan lisähaasteita hommaan. Ajattelin kertoa siitä, kuinka me nämä asiat hoitelemme ja kuinka koirat täällä ytimessä oikein selviävät.

Lenkille lähtö

Meillä lenkkeillään niin, että yleensä mukana on kaksi koiraa. Kokoonpano vaihtelee sen mukaan kuka on missäkin kunnossa ja mikä on emännän fiilis juuri sillä hetkellä. On sanomattakin selvää, että mummokoira lenkkeilee aika lyhyesti. Matkallisesti siis, vaan ei ajallisesti. Nuoriso menee pidempiä reissuja ja tuo keski-ikäinen liittyy milloin mihinkin poppooseen.

Kotiovi käy siis taajaan. Asumme sellaisen pitkän käytävän varrella ja tuo käytävä on aika kapea. Ohi kulkee muita asukkaita ja aluksi olikin tottuminen siihen, että kun oven avaa saattaa siellä takana olla lapsia, koiria ja melkein mitä vaan. Hiukan ahdistavaa, mutta homma ratkesi ihan näppärästi. Koirat lyhyelle hihnalle, pienen pieni raotus ja kurkkaisu. Jos rapussa ei ole valoja on reitti selvä. Jos on valot, niin jäädään kuuntelemaan onko joku lähestymässä. Samalla koirille pälpätetään kovaan ääneen, mutta hallitusti että nyt tästä lähtee kaksi koiraa kävelylle. Näin selvitään yleensä rauhallisesti rapun ovelle asti.

On hyvä muistaa, että kaikki tämä hoidetaan hyvin rennosti. Kiristyvä hihna ja stressaantunut olo tekee sen, että kaikki stressaantuvat. Joten ennen oven avaamista hengitetään rauhallisesti sisään ja ulos..sisään ja ulos…

Ulkona

Olemme siis siirtyneet rapusta ulos. Nyt vastassa on pitkä kapea ulkokäytävä joka vie parin mutkan kautta tasanteelle. Matkalla tulee vastaan pari jyrkkää kulmaa joiden takaa saattaa putkahtaa mitä vaan. Talossamme asuu paljon koiria ja koska talo on uusi opettelemme kaikki sellaisia toimintatapoja, jolloin kaikilla olisi mukavaa ja turvallista liikkua.

Me yritämme mennä löysillä taluttimilla. Kun tulee kulma, kierrämme sen ulkokautta niin että ihminen on kulman sisäpuolella. Samalla ihminen kertoo ääneen koirille mitä tapahtuu. Tämä siksi, että mutkan takaa tuleva kuulisi, että koirakuljetus on tulossa. Vähän tähän malliin: ”No niin tytöt, nyt lähikoiriksi siihen viereen, mennään tämä kulma, Helmi, Rauha tänne, ai ku hienoa, namit.”

Tästä matka jatkuu portaikkoa pitkin kadulle. Portaikon vieressä on koju, jossa myydään marjoja ja siitäkin menemme ikään kuin ripirinnan ohitse. Nyt alkaa jo pissihätäkin koiria vaivaamaan ja portaat vipelletään suhteellisen reippaasti. Ja sitten koittaa ensimmäinen nurmikko. Mahdollisuus lorottaa. Ja siihen, vastaistutettujen kuusien juurelle, johon muuten kaikki talomme koirat pissaavat, laitetaan meidänkin ensimmäiset merkit. Taimiraasukat.

Erikseen on mainittava, että tuossa marjakojussa on ollut töissä pari oikein mukavaa nuorta miestä, jotka ovat meidän mummokoiria mielellään vähän mansikoilla lahjoneet. Nyt kun koju on poissa pysähtyy Zelda-vanhus siihen eikä ole uskoa silmiään. Missä pojat ja ennen kaikkea missä ihanat marjat? Kesällä ostimme silloin tällöin litran mansikoita ja söimme ne Zeldan kanssa puoliksi. Yksi sulle ja yksi mulle…

Kaupunkielämää

Kuinka ihmiset ovatkaan täällä erilaisia, kuin siellä edellisessä kotipaikassamme noin 1,5 km itäänpäin. Jalkakäytävillä marssii ihminen jos toinenkin ja periaate on se, että pahki kävellään. Kukaan ei väistä meitä. Me siis väistämme kaikkia. Jotenkin oudolta tuntuu se, että moni kävelee niin kovin läheltä ohi. Onko ihmisillä erilainen turvaväli näillä kulmilla? Huomasin muuten myös väistäväni ihmisiä, vaikka liikun ilman koiria.

Nyt viimeistään pitää ohitusten olla kunnossa. Koirien pitää osata ohittaa ihmiset, lastenrattaat, isot koirat ja pienet koirat. Mummoista ja papoistakin mennään ohi ja meitä ohitellaan edestä ja takaa ja sivulta. Monilla on kauppakassit käsissään ja moni syö kävellessään jotain, mikä lisää haastetta labradorinnoutajille. Lapsilla on muuten tapana pinkaista juoksuun juuri koirien kohdalla. Se on varmaan geeneihin kirjoitettu, koska jokaikinen lapsi tekee näin.

Ah, ja sitten on näitä kännykkäzombieita. Ne ovat sellaisia, joko isoja tai pieniä olentoja, jotka seisoskelevat keskellä katua tai polkua. Ne ottavat pari askelta joko vasemmalle tai oikealle tai ihan vain eteen tai taaksepäin niin, että koskaan et pysty arvaamaan mihin suuntaan ne ponnahtavat. On aivan sama mitä teet, ne nyt eivät vaan näe tai kuule mitään. Näiden ohittamiseksi on vähän pitänyt jo nähdä vaivaakin, sillä kyllähän ne koiran näkökulmasta vähän outoja ovat.

Myös sellaisia zombieita on, joilla on oma koira siellä jossakin hihnan päässä. Silloin on hyvä hetkeksi pysähtyä ja seurailla tilannetta ja pohtia sitä, kummalta puolelta tuo nyt sitten ohitetaan. Jos minulla sattuu olemaan mukana kolme koiraa painavat ne yhteensä yli sata kiloa. Ohitettavan mieleen ei varmaankaan pälkähdä sellainen asia, että jos nuo nyt sitten haluaisivat mennä moikkaamaan, niin kai ne sitten menisivät. Minun hommaani on siis kerätä koirat viereeni ja taas ohitellaan sopuisasti. Ai, ku hyvä, namit.

Tädit ja sedät kulkevat vasenta reunaa vaikka henki lähtisi. Tämä on hyvä tietää. Ihan turha yrittää ohi vasemmalta, se ei tule onnistumaan. Kierros ajotielle porukalla ja sitä kautta ohi. Aika hankalaa on siirtää koko sakki oikealle puolelle, mikä olisi tietenkin viisasta, mutta laitetaan tämäkin työn alle.

Kukaan ei siis väistä sinua, joten sinun on koirinesi väistettävä kaikkia. Ihan kaikkia. Jos minulla olisi toisenlaisia koiria, kuten nyt vaikka rottweilereita kädessäni, niin saisin varmaan kävellä kutakuinkin suoraan. Pujottelu on meidän juttu.

Olen myös ottanut tavakseni suojata koiria kun joku ihminen ohittaa meitä. Olen mielelläni siinä ihmisen ja koiran välissä, sillä koskaan ei voi olla ihan varma kummankaan lajin reaktioista, jos jotakin yllättävää tapahtuu. Jos Rauha jää haistelemaan jotain, niin menen usein sen viereen seisomaan jos joku ohittaa.

Autolla pöpelikköön

Jotta kenellekään ei jää sellainen tunne, että koirani eivät pääse kuin katukävelyille, niin kerron, että kyllä me suurimmaksi osaksi ajamme autolla avarammille kävelymaille. Pakkaan koirani pieneen punaiseen kotterooni ja ajan milloin minnekin. Lähimetsikköön, koirapuistoon ja erilaisiin rauhallisempiin ulkoilupaikkoihin. Silloin ulkoilu on meidän kaikkien mielestä rentouttavampaa ja stressittömämpää. Vain ihan pikapissatukset suoritetaan lähialueella.

Yksi suuri jännitysnäytelmä on se, mistä se lähin parkkipaikka kotinurkilta löytyy. Usein kuitenkin pääsee aika lähelle kotia. Kun olet auton kadulle jättänyt, niin tokihan joku parkkeeraa sinun autosi takapuskuriin kiinni. Tämä tarkoittaa sitä, että et saa koiria sinne takaosaan, joten takapenkillehän ne hyppelevät sitten. Ei siinä mitään. Voit nytkytellä autosi ensin pois parkista ja sen jälkeen siirtää koko revohkan sinne takaosaan. Tiedä kuitenkin se, että juuri silloin tulee se iso roska-auto joka haluaa mennä kovaa ohi.

On selvää, että autoon tulemiset ja menemiset on harjoiteltava huolellisesti. Autosta ei voi vaan ryskätä keskelle katua. Odota, ole hyvä, hienoa, namut!

Pulleita tyttöjä

Myönnän sen. Minkäs sille voi, että olen joutunut palkkaamaan koiriani ihan älyttömän paljon, koska ovat niin taitavia ohitteluissa ja kulmissa ja mutkissa. Ruoka-annokset ovat kutistuneet, koska taskusta syödään nyt aika paljon. Sekös meidän neideille sopii. Kaikenlaisia uusia asioita on jouduttu opiskelemaan ja on opittukin. Itsekin olen oppinut kulkemaan enemmän sillä tavalla laput silmillä, että ihan kaikkia ärsykkeitä en enää huomaa. Hulluksihan siinä tulee kun joutuu jatkuvasti olemaan skarppina. Tämä onkin aika hyvä huomio koiria ajatellen. Jos ihminenkin väsyy jatkuvaan ärsyketulvaan niin kyllä se varmasti koiriakin alkaa kupolissa hiertämään.

Kyllähän tämä hiukan enemmän aikaa ja viitseliäisyyttä vaatii, jotta kaikki voisivat hyvin. Toisaalta erilaiset ympäristöt eri hajuineen ja äänineen toimivat myös kivasti virikkeinä. Meidän koirista on aika mukavaa mennä tuosta metroaseman ovesta sisälle,  kun hissiä odottaessa viereisen kahvilan tuoksut tunkeutuvat sieraimiin. Siinä voi sitten ihan rauhassa kuolata lattiat märiksi. Ohikulkijoista aina joku tulee kuitenkin rapsuttelemaan ja pulisemaan mukavia niin koirille kuin niiden ihmisellekin.

Kaiken kaikkiaan olemme sopeutuuneet varsin hyvin tähän uuteen ympäristöömme. Koirat ovat siitä ihmeellistä porukkaa, että ne sopeutuvat tehokkaasti melkein mihin vaan. Kunhan muistaa opettaa niille sellaiset käytökset joita uudessa ympäristössä tarvitaan. Tiedän, että kaikki koirat eivät ole tällaisia, mutta tämä olikin kertomus meidän koiristamme ja niiden elämästä täällä. Sinulla voi olla eri kokemus ja hyvinkin erilainen koira.

Hyvää elämää asuinpaikasta huolimatta

Koiralla voi olla hyvä elää kaupungissakin. Täälläkin on runsaasti puistoja ja rantoja ja kaikenlaisia mukavia paikkoja ulkoilla. Vaihtelu virkistää ja lenkkejä onkin kiva muunnella päivien iloksi. Kun huolehditaan riittävästä liikunnasta ja sopivista virikkeistä voivat koiratkin hyvin.

Niin kaupunkilaiskoirat kuin maalaisserkkunsakin tarvitsevat virikkeitä ja aktivointia. Se kuinka lepohetket vietetään onkin sitten jokaisen oma asia. Meillä ne vietetään löhöilemällä ihan vapaasti siellä missä huvittaa.

Kulmakunnan koirat ovat käyneet tutuiksi ja oikein mukavaa porukkaa ne tuntuvat olevankin. Joten kaikki hyvin, ainakin toistaiseksi.

Ihania syyslenkkejä toivotellen: Sanna ja koirat

 

 

 

 

Vastauksia

Hirveästi kysymyksiä koirista siellä täällä ja joka säällä. Ajattelin tässä kirjoituksessani vastata sinulle oi kyselijä ilman hyssyttelyä ja lässytystä, niin kuin asiat ovat. Ota tai jätä, ihan sama!

Keksi kysymys on leikki, jossa lukija saa itse keksiä mitä kysyttiin ja mihin olen vastauksen kirjoittanut. Kysyjät ovat täysin keksittyjä. Omasta hatusta vedettyjä.

Vastaus 1.

Opettele kouluttamaan eläintäsi. Koira on eläin, jota opetetaan samalla tavalla kuin muitakin eläimiä. Mene kurssille, jossa kerrotaan tarkalleen miten eläin oppii. Tästä nimittäin tiedetään ihan oikeastikin paljon. On aika ihmeellistä, että uusi koiranomistaja väittää koiransa olevan itsepäinen, uhmaavan, kiusaavan jne. vaikka todellisuudessa hän ei osaa kouluttaa ollenkaan. Kuinka tämä nyt pitää sinulle vääntää? Jos et osaa opettaa, eläin ei opi. Jos eläin ei opi sitä mitä haluat, teet jotain väärin. Eläimen opettaminen ei ole ihmiselle synnynnäinen ominaisuus eikä maalaisjärjellä ole mitään tekemistä tämän kanssa. Joko osaat tai et. Miten voit kuvitella osaavasi, jos et ole mitään koskaan eläimelle opettanut, etkä opetellut opettamista? Mitä?

Vastaus 2.

Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Eli siitä sait. Olet koko koirasi tähänastisen elämän vahvistanut niitä käytöksiä joita nyt näet ja olet antanut ympäristön vahvistaa toisia käytöksiä. Olet myös lakannut vahvistamasta niitä tärkeimpiä käytöksiä, joita olet saanut koirallesi opetettua. Mikä saa sinut luulemaan, että koirasi osaa nämä käytökset joka paikassa sataprosenttisesti?

Ihan vilpittömästi kuules, kerropa kuinka monta toistoa olette saaneet niitä onnistuneita luoksetuloja? Kuinka monessa eri paikassa olet niitä kouluttanut onnistuneesti? Kuinka monella erilaisella häiriöllä olet opettanut tämän käytöksen ja oletko nyt ihan varma, että olette muistaneet harjoitella myös kanien juostessa karkuun? Entä onko teillä satoja toistoja plakkarissa niitä toistoja, joissa koira tulee luoksesi kutsusta kun vastaan tulee ihania toisia koiria.

Tämä nyt koskee ihan kaikkia käytöksiä, joita luulet koirallesi opettaneesi, vaikka todellisuudessa olet ollut hyvin hyvin laiska, etkä ole montaa toistoa edes siellä olohuoneessa kotona tehnyt.

Nyt sitten väität, että kyllä koirilla on uhmaikä, eikä se halua totella kun käsket. Haista nyt huilu. Ongelma on koulutuksen puute ja vahvisteiden jättäminen kotiin, koska luulet että eläimesi osaa. Eikä osaa. Ja jos on osannutkin niin olet tehnyt parhaasi sammuttaaksesi käytökset. Mitä?

Vastaus 3.

Vastaus on AJOITUS. Sinä ajoitat vahvisteesi väärin. Oletko koskaan ajatellut sitä, että koirasi saa sinulta informaatiota siitä palautteesta jonka sille annat. Jos annat väärää informaatiota ja ajoitat vahvisteesi päin prinkkalaa vahvistat jotain muuta.

Olen nähnyt sinun rähjäävän eläimellesi silloin kun se on ohittaessaan toista koiraa haukkunut kovasti. Siinä sinä luet sille lakia ja karjut naama punaisena tai/ja nyit sitä taluttimella silloin kun tilanne on jo autuaasti ohi. Siinä tuo olento istuu hiljaa ja rauhoittelee sinua ja sinä vain jatkat näkätystäsi, joka silminnähden pelottaa koiraasi. Jos olet niin suuri guru kuin luulet, niin luulisi sinunkin ymmärtävän ajoituksen tärkeyden. Tuossa kohtaa kun eläimesi on nätisti on positiivisen vahvisteen paikka. Pura sitä turhautumaasi itseesi ja anna itsellesi palautetta siitä, että et osannut ajoittaa palautettasi oikein.

Sitäkin jaksan kyllä ihmetellä, että kun sinä päivästä toiseen ja vuodesta toiseen lippalakki heiluen rähiset sille koirallesi väärään aikaan, niin kumpi teistä on se tyhmä? Sinä vai koirasi? Nyt viimeistään on aika pohdiskella sitä, kuinka nopeasti vahvisteen tai rankaisun täytyy tulla, jotta koirasi ymmärtää sen mitä ikinä haluakaan sille kertoa. Sitä suuremmalla syyllä, jos käytössäsi on vielä ehdollinen vahviste. Yleensähän sinulla ei sellaista kuitenkaan ole, sillä oppimispsykologian perusteet ovat jääneet opettelematta. Opettele, ei se niin vaikeaa ole!

Vastaus 4.

Vastaus on: VAHVISTE on väärä. Jos sinun koirasi ei halua rapsuttelujasi ja niin sanottua ”laumapalkkaasi” (kamalaa löpinää koko homma) niin eikö nyt olisi jo aika hyväksyä se asia? Mitä jos se haluaakin sitä ruokaa? Mitä jos se antaa piut paut sinun lentäville palloillesi ja kiemurteleville naruillesi? Millä hemmetillä luulet saavasi sen pitämään asioista joita se ei halua? Jos se onkin ihan paska noutaja tai sitä ei voisi vähempää kiinnostaa joku hemmetin pakeneva riista? Onko se nyt sitten ihan kökkötraktori? Vaihtoehtoisesti voi olla niinkin, että se on ihan sama mitä sen kurkkuun tunget, se ei nyt vaan ole sitä mitä sinun koirasi sillä hetkellä haluaa.

Tiedän tiedän. On kyllä aika paljon siistimpää revitellä siellä kentällä kunnon vetoleikillä ja saada ihailevia katseita upean hurjan ja jalon koiran voimakkaasta toiminnasta kuin saada niitä sääliviä silmäyksiä siitä, kun niitä naheisia ruokapaloja sinne koiran suuhun salaa tunget.

Mutta tiedätkös? Se nyt vaan on niin, että eläin määrittelee vahvisteen. Toistan, eläin määrittelee vahvisteen ja sinun on tyytyminen siihen. On jokseenkin turhaa ajan hukkaa laittaa se koira nälkäkuurille jos ruoka ei maistu. Huomiotta jättäminen sen toivossa että sinun vilkaisusi tekisi koiran onnelliseksi on minusta säälittävää kiristämistä. Etsi läjä niitä vahvisteita joita eläimesi haluaa ja käytä niitä. Mitä?

Vastaus 5.

Se on koiranpentu. Se on ollut maailmassa 12-viikkoa ja toki se on siinä ajassa oppinut paljonkin, mutta ihan noin monimutkaisiin ajatuskuvioihin ei sen aivoilla vielä pystytä. Eikä niillä kyllä koskaan pystytäkään, joten lähtisin miettimään mitä ihan oikeasti tapahtuu sen sijaan, että kuvittelisin kaikenlaista höpöhöpöä.

Tuolla pienellä olennolla ei ole mitään muuta agendaa tässä maailmassa kuin selvitä hengissä sukukypsyyteen saakka, jotta se pääsee tuottamaan lisää jälkeläisiä. That’s it! Ajattelepa, kuinka vasta ihan viime viikolla laitoit siitä kuvia nettiin ja kerroit kuinka pyyteetöntä rakkautta tunnet ja kuinka pentusi on maailman söpöin. Olit aivan myyty, kerroit ja pusuttelit pentuasi videolla, jonka julkaisit instassa.

Mitkä nyt muuttui? Olet jo onnistunut luomaan epäluottamusta pennun ja sinun väliseen suhteeseen. Ravistelit hölmö sitä niskasta, kun se puraisi laturisi johdon poikki. Karjaisit ei ja säikyttelit pentuasi ihan vain sen takia, että joku kotikutoinen mälvästi käski sinun tehdä niin. Oletko ihan viisas? Uskotko ihan kaikkia sinua neuvovia ihmisiä?

Miksi et selvittänyt ensin, minkälainen olento tuo koiranpentu on ja mitä sen omistamisesta seuraa? Itket täällä sitä, että koti on sotkuinen ja karvaa on joka paikassa. Odotas vaan kun muutkin eritteet astuvat kuvaan. Oksennukset, litroittain pissaa ja kilokaupalla kakkaa. Eikä siinä vielä kaikki. Tyttökoirien juoksuveri pitkin seiniä ja lattioita tai se uroskoirilta pippelistä tuleva vihreä töhnä, joka sulattaa alleen jopa parkettisi lakan. Eikä lähde pois edes pommilla.

Uskotko todella, että jo vain jaksat toistaa niitä kieltojasi niin pentusi jossakin vaiheessa lopettaa. No ei hitossa lopeta. Kävikö mielessä, että opettamisessa aika olennaista on se, että oppiminen etenee. Eteneminen on sitä että eläin oppii. Joku hankala käytös siis vähenee tai jokin toivottu käytös lisääntyy.

Mitä enemmän jokin hankala käytös ilmenee sen varmemmin se vahvistuu, eikä tämä riipu siitä minkälainen ihminen olet, vaan siitä mitä teet. Kovapäinen ja pah! Kaikkea sitä pitää kuunnellakin. Dominoiva! Pyh! Ajatteletko ihan ihan oikeasti niin, että pieni koiranpentusi haluaisi kaapata vallan teillä? Mietipä nyt vielä toisenkin kerran. Ymmärrän tavallaan, että tämä ajatus on jotenkin kovin helppo omaksua ja vaikeampaa on ymmärtää sitä, että se vain yrittää epätoivon vimmalla käsittää kuinka se voisi selvitä hengissä sinun epäjohdonmukaisessa käsittelyssäsi.

Ota selvää siitä, mistä löydät tutkittua tietoa koiran käyttäytymisestä. Opiskele sitä. Älä kuuntele kaikenlaisia neuvoja ja ohjeita kaikenlaisilta kokemusasiantuntujoilta. Älä luota maalaisjärkeen. Eläimet oppivat tietyllä tavalla ja se tosiasia ei muutu miksikään vaikka joku sanoo, että koirat ovat yksilöitä ja metodit valitaan sen mukaan. Täyttä pötyä. Älä luota omaan järkeesi siitä, minkä neuvon otat käyttöön ja mitä et. Et nimittäin vielä pysty siihenkään. Vai mitä? Koiran omistaminen on hemmetin työlästä ja aikaa vievää puuhaa ja joillekin se nyt vaan on sitten iso pettymys..mutta että protesti…..

Vastaus 6.

Tjaah. Nyt tulikin hankala kysymys. Tarvitseeko vai eikö? Ajatellaanpa asiaa toisin päin. Koetko koskaan, että koirasi uhkaa sinua joissakin tilanteissa? Toivottavasti et. Miksi sinun pitäisi käyttäytyä uhkaavasti tai jopa satuttaa tai säikäyttää koiraasi tai edes uhata sellaisella?

Koska kuri. Kuri ja järjestys se olla pitää ja rajat, ne kuuluisat rajat. Onko ihan totta niin, että et saa koiraa kasvatettua, jos se ei välillä koe uhkaa? Että se jättää tekemättä jotain siksi, että tilanteessa ei ole pientä uhkaa siitä, että sitä voidaan rankaista? Onko pieni pelko takapuolessa hyvä juttu?

Minä en usko siihen. Kuulostaa aika oudolta, että teidän välisessä suhteessa toisen (sen eläimen) pitää jotenkin olla epävarma siitä, mitä sen teoista seuraa. Mitäpä jos homma meneekin toisin päin? Aina välillä, ihan randomisti eläimesi näykkääkin sinua pohkeesta. Joskus kun kävelet nopeasti ja joskus kun kävelet hitaasti. Jos se välillä hyökkää kimppuusi silloin kun istut sohvalla ja välillä hakeutuu kainaloosi… etkä koskaan voi tietää mitä seuraa. Minkälaiseksi kokisit olosi tällaisessa suhteessa? Toinenhan teistä ei voi lähteä vain menemään.

Aaaa. Se on se että toinen on alisteinen toiselle. Millä vuosisadalla me oikein olemme? Koska toinen on eläin on sen alistuttava tahtoomme? Koska toinen on oikeasti aika puolustuskyvytön meidän suhteessamme, on sen alistuttava. Höpöhöpö. Tässä kohtaa on ihan turha vetää sitä, koska dominoiva koira-korttia esiin. Se ei nyt vaan toimi tässä kohtaa. Sehän tiedetään, että jos olet aggressiivinen koiraasi kohtaan, kokee sekin tarvetta puolustautua. Tai jos se on sellainen, joka väistää aggressiota niin ei sen olo kovinkaan muikea tässä elämässä ole.

Minkälaista olisi, jos koiran ei tarvitsisi kokea sitä jatkuvaa epävarmuutta siitä, että milloin räpsähtää omistajan taholta? Olisiko se oikeasti niin, että silloin se helevetti pääsisi irti ja kaikki koirat olisivat ihan kamalasti niskan päällä? Mitä?

Vastaus 7.

Mitäs sitten kysyit, jos kerran tiedät jo kaiken?

 

Kiitos

jos jaksoit lukea tämän. Ei siitä varmaankaan mitään hyötyä ole muille, mutta minua tämän kirjoittaminen helpotti. Voisi kai jopa sanoa, että lähde lomalle ennen kuin muut kehottavat. Vietän tänä vuonna koirien ihmeellisen maailman pähkimisen 20-vuotis juhlaa. Moni kysyisi varmaan, että kuinka jaksan. Eihän tästä koskaan valmista tule. Ei tulekaan, eikä haittaa. On kuin tutkisi elämää itsessään, eihän sekään koskaan valmiiksi tule. Mennään eteenpäin ja koitetaan oppia lisää.

T: Sanna

Ps. Ei näihin vastauksiin mitää oikeita kysymyksiä olekaan, mutta saahan noita vaikka ehdotellakin. Voittaja saa tarjota kahvit minulle! 🙂

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kysymyksiä

Minulla on muutama kysymys koirista. Niitä on oikeastaan aika läjä, joten sellaisen turhan toiston välttäminen kirjoitetussa tekstissä ei nyt kuulkaa onnistu millään. Pahoittelen ja jatkan eteenpäin. Jos keksit vastauksen johonkin kysymykseeni, laita ihmeessä kommentti niin pohditaan yhdessä. 🙂

Koiran hankinnasta

Minkälaisen koiran minä otan? Iso vai pienen, karvaisen vai karvattoman? Otanko pystykorvaisen vai lurppakorvaisen? Otanko hännällisen vai hännättömän (niitäkin on)? Otanko metsästyskoiran? Otanko palveluskoiran tai seurakoiran tai mitä kaikkia näitä nyt olikaan? Teenkö nettitestin vai saanko itse valita? Saako valita sellaisen, joka miellyttää silmää? Onko huono homma ottaa rotukoira kun maailmassa on 800 000 000 koiraa odottamassa omaa kotia? Hukkuuko maapallo koiriin? Eihän tässä pääse edes alkuun, kun on niin paljon kysymyksiä. Onko oikein ottaa koira lemmikiksi? Miksi kaikilla muilla on koira?

Koiran hoitamisesta

Tästä aiheesta minulla on hirveän paljon kysyttävää. No ensinnäkin tuo ruokinta. Mitäs, jos olenkin koko ajan tehnyt ihan väärin? Olen antanut nappuloita enkä ole tajunnut, että ilman niitä edellisetkin koirani olisivat eläneet ainakin 20 vuotta. Olisko minun nyt kuitenkin pitänyt antaa raakaa ravintoa? Raakaa lihaa ja sisäelimiä ja luita kaluttavaksi. Mutta entäs, kun nekin kuulemma on vaarallisia? Tuleeko niistä salmonella ja joku muu kamala bakteeri ja tappaa koirani?

Pitäisikö antaa molempia vai onko sekin vaarallista? Voinko sekoittaa joukkoon mitä vaan muutakin? Ja hei, kuinka paljon niintä rasvoja ja mitä kaikkea niissä nyt pitikään olla? Kalkkia purkista? Oliko se fosfori nyt se mitä ei saanut lisätä? Mitä jos kaikki onkin väärin? Jos ei saa syöttää nappulaa eikä raakaa eikä kotiruokaa eikä ulkolaista eikä kotimaista, niin mitä ihmettä minä sille sitten syötän?

Kuinka monta kertaa koirat syövät päivässä? Onko väärin antaa kaksi ateriaa? Onko väärin antaa vain yksi? Mitä jos en pidäkään paastopäivää ja mitä jos annan makupalojakin? Onko väärin antaa ruoka kupista? Onko väärin antaa ruoka niin, että koira joutuu sen etsimään? Onko väärin tehdä molempia? Onko eläinrääkkäystä jos koira saa salaattia?

Vaikuttaako se ruokinta pennun kasvuun vai ei? Koittakaahan nyt jo jumankekka päättää! Vääntääkö se liika proteiini ne pennun jalat käyriksi ja suortuvatko ne kun sitä vähentää? Ovatko ne nivelien voiteluaineet oikeasti mistään kotoisin? Rahastaako taas joku taho minua hölmöä? Pitääkö antaa öljylisää ja kumpiakas ne omegat nyt olivatkaan? Omega kolme ja kuus ja toinen oli hyväläinen ja toinen pahalainen? Kumpi oli kumpi?

Mitä jos ruokin liikaa? Pitääkö niiden luiden nyt näkyä vai ei? Mitä, jos luut näkyvät liikaa? Oliko se nyt niin, että luut näkyvät kun koira kääntyy vai silloin kun koira heittää voltin? Minä en millään nyt muista? Pitikö koiralla olla vyötärö vai ei ja jos piti niin minkälainen? Tiimalasi? Miten se nyt menikään, pitikö sen vatsalinjan nousta vai laskea vai oliko sillä niin väliä? Mikä on vatsalinja? Onko minulla sellainen?

Painoista en taida uskaltaa kysyäkään. Tai no yksi kysymys. Kuinka paljon minun koirani pitäisi sinun mielestäsi painaa? Noin suurin piirtein?

Ulkoilusta kysyttävää

Kuinka paljon koirien pitää olla ulkona? Kuinka monta tuntia niitä pitää pitää ulkona? Pitääkö kävellä vai juosta? Saako haistella (siis koira)(entä ihminen?)? Kuinka pitkä matka pitää kulkea yhdellä kertaa? Onko vaikka viisi kilometriä liikaa? Liian vähän? Sopivasti? Kuka keksi, että koiran pitää ulkoilla kolme kertaa päivässä joista yksi on pitkä lenkki? Miksi ei voisi olla niin että koira ulkoilee kolme keskipitkää lenkkiä? Tai niin että se kulkee viisi lyhyttä lenkkiä? Mitä ne sitten lienevätkään?

Sen tiedän että taajamassa koira kulkee taluttimessa, mutta kuinka pitkässä? Voiko käyttää oikein pitkää hihnaa vai käykö ihan lyhyen lyhyt? Minkälainen panta pitää olla? Kiristävä vai kuristava, leveä, kapea, piikikäs, sähköä johtava vai joku muu? Mikä?

Entäs valjaat hei? Olisiko Y-malliset vai T- malliset vai XYZQ- malliset hyvät? Nahkaa vai nylonia? Entäs tuo hihnan kiinnityskohta? Edessä, takana vai sivulla? Vai olisiko hyvä jos on kolmipistekiinnitys?

Kumpi voi oikeasti paremmin maalaiskoira vai kaupunkilaiskoira? Onko oma piha välttämätön? Jos ei ole omaa pihaa niin onko koira onneton? Jos on oma piha, niin onko koira silloin onneton? Viedäänkö oman pihan omistava koira lenkille? Koskaan ikinä? Voiko kaupunkilaiskoirankin viedä metsään? Jos, niin kuinka usein? Ja voiko maalaiskoira käydä kaupungilla kahveella? Vaikkapa Waynes Coffeessa? Tai jossain muualla?

Saako koiraa kuljettaa autossa lenkille vai olenko laiska omistaja? Tarkoitus olisi kyllä lenkkeillä siellä määränpäässä. Olisiko se silloin ok?

 

Terveyskysymyksiä

Mistä tiedän, että koirani on terve? Onko todella niin, että en näe sitä mistään? Esittääkö koirani siis tervettä? Miksi? Jos koirani liikkuu hyvin ja mielellään, niin voiko se siitä huolimatta kärsiä hirvittävästi?

Jos koirani syö hyvin ja leikkii ja heiluttaa häntää ja pompsahtelee riemuissaan niin voiko se siitä huolimatta olla hirvittävän kipeä? Jos se vaan näyttelee tervettä? Miksi? Kuka sitten tietää, onko koirani terve?

Onko koirallani liian pitkät kynnet vai ovatko ne liian lyhyet? Onko sen turkki kiiltävä? Vai onko se väärin? Pitäisikö sen olla vähemmän kiiltävä? En ymmärrä?

Entäpä tuo uloste kuulkaa. Oliko se nyt niin, että se pitää olla kovaa vai ei? Pitikö sen olla mustaa, ruskeaa vai valkoista? Miten olisi keltainen? Entäs kirjava? Mitä jos se on vähän löysää ja lopussa on pätkä sellaista kovaa, niin menenkö lääkäriin tänään vai vasta huomenna?

Menenkö lääkäriin jos koirallani on näppylä tai punkki tai jos sitä on pistänyt vaikkapa itikka? Kannattaako koiran antaa lauantaisin tai sunnuntaisin juosta ollenkaan, koska silloinhan voi sattua jotain? Onko teillä myynnissä sellaisia Styrox-laatikoita jonne voisin säilöä koirani, ettei nyt vaan kävisi kuinkaan?

Pesenkö hampaat joka päivä vai vain joskus? Pesenkö vain etupuolelta vai myös takaa ja sivuilta ja jos niin laitanko tahnaa? Annanko purutikkuja vai patukoita- kummat on parempia? Jos annan, niin pesenkö silti hampaat? Jos en anna, niin tippuvatko hampaat vai eivät? Auttaako merilevä? Pitäsikö ne nyt varmuuden vuoksi vetää kaikki pois kerralla, niin eivät sitten haittaa muuta elämää?

Annanko matolääkkeet ruuan joukossa vai en? Annanko matolääkkeet ilman kakkanäytettä vai annanko matolääkkeitä ollenkaan? Laitanko punkintorjunta-aineita. Annanko punkkipillerin vai valelenko litkuja nahkaan? Mitäs jos koirani sairastuu näistä? Kannattaisiko antaa lääkkeet sitten arkipäivänä niin ei tarvitse mennä viikonloppuna päivystykseen? Mitä tapahtuu jos en anna punkkipilleriä? Sairastuuko koirani varmasti vai ei? Jos sairastuu niin saanko sitten syyttää itseäni vaan?

Entäs otanko vakuutuksen? Jos otan niin minkälaisen? Terveys, sairaus, kuolemanavara, perinnöllisten sairauksien, epäperinnöllistensairauksien, napatyrien, tapaturma, vastuu vai epä-vastuu vakuutuksen? Mistä ihmeestä minä sen nyt otan sitten? Maksanko omavastuun aina, joskus, en koskaan? Saako kukaan tästä sopasta mitään selvää?

 

Koiran koulutuskysymyksiä

Koulutanko vai en ja jos niin miten? Menenkö koirakouluun ja jos niin minne? Mikä on hyvä koirakoulu? Mistä senkin tietää? Luenko koirakirjan tai kaksi? Riittääkö se? Mitä kirjoja sitten luen? Voiko niihin luottaa?

Keneltä kysyn neuvoja? Koirakoulutuspalstalta vai kouluttajalta vai naapurin sedältä, koska kyllähän koira koiran tuntee ja naapurin sedät nyt vaan tietävät aina kaiken? Tiedättehän sellaiset yli kuusikymppiset. Vai voinko kysyä naapurin tädiltä, vaikka nehän ei kyllä tiedä mistään mitään ainakaan naapurin setien mielestä?

Tietävätkö sellaiset joilla on ollut kymmenen koiraa enemmän kuin ne, joilla on ollut viisi koiraa? Tai sellaiset, joilla on ollut kaksikymmentä koiraa verrattuna niihin joila ei ole ollut koiria ollenkaan, mutta ovat lukeneet yliopistossa…

Harrastanko koirani kanssa ja jos niin mitä lajia? Onko koiratanssi mistään kotoisin, vai mikä olisi kaikkein siisteintä nyt juuri? Voinko mennä suojelukoulutukseen pienen koirani kanssa, kun ajat ovat mitä ovat ja vaara vaanii nurkan takana?

Miten paljon voin harrastaa? Koko ajan vai joka päivä? Olisko hyvä, jos koirallani olisi yksi vapaapäivä? Mitä teen jos koirani ei haluakaan harrastaa kanssani? Mistä sen sitten tietää? Mitä jos se vaan tekee kiusaa ja huijaa minua?

Kilpailenko sitten? Olisko hyvä, jos menisin ”sillee veren maku suussa” ja yrittäisin   maksaa takaisin kaikki lapsuuteni traumat ja turhaumat ja saada vähän balsamia haavoihin? Jos se ei sitten onnistukaan, niin mihinkäs minä tuon piskin sitten lykkään?

Mutta siis, opetanko koirani istumaan oikealle puolelleni vai vasemmalle? Pitääkö sen istua yhden vai kahden sentin päässä jalastani? Entäs maassa makaaminen? Saako koira mennä perä vai etupää edellä? Kuinka nopeasti sen pitää mennä? Onko sillä väliä? Pitääkö sen maata suorassa vai saako sen olla vähän vinossa ja saako se nuolaista istuessaan huuliaan, siristellä silmiään, heilutella korviaan. Saako se haukkua? Saako se hengittää? 🙂

Kuka maksaa?

Tämä on se tärkein osio. Kuka maksaa jos koirani puree toista koiraa a) lenkillä taluttimessa, b) vapaana, c) koirapuistossa, ja jos se on a) iso koira b) pieni koira, c) keskikokoinen koira ja jos tähdet ovat tietyssä asennossa vasemmalta katsottuna?

No entäs jos koirani loukkaa jalkansa juostessaan metsässä a) arkena, b) pyhänä, c) jonain muuna päivänä ja sillä on selvästi keskittymisongelmaa, eikä se näe puita metsältä koska se on a) linjasiitetty, b) muuten vaan rotukoira (ja ne ovat kaikki sairaita) c) luovutettu vääränä viikonpäivänä?

Siinäpä pähkinää purtavaksi!

Sen vaan halusin sanoa, että ei tämä nyt voi olla niin vakavaa tämä koirien kanssa eläminen. Hellitetään hiukan ja otetaan iisisti, niin koirammekin ottavat iisimmin.

Ihanaa kevätperjantaita toivotellen: Sanna ja koirat

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Rautalankaa rankaisuista

 

Eri koirajärjestöt kampanjoivat nyt pelkoa ja kipua tuottavaa koirankoulutusta vastaan. Se on aivan mahtavaa. Minä iloitsen tästä kovasti ja nostan hattua etenkin Suomen Kennelliitolle siitä, että se rohkeasti ottaa näin kantaa koirien kovakouraiseen kouluttamiseen ja kohteluun ja kehottaa ihmisiä käyttämään palkitsemista eläimen opettamisessa. Hienoa!

Nähä nähä, sanovat monet tahot. ”Kyllä nyt kukkahatut iloitsevat ja kaikenmaailman ammattikouluttajiksi itseään tituleeraavat ”rahat pois hyväuskoisilta”-kouluttajat riemuitsevat. Kyllä me kunnon kouluttajat ja hurjien hirmupetojen kesyttäjät tiedämme, että kyllä niitä rankaisuja tarvitaan. Johan sen nyt se kuuluisa maalaisjärkikin sanoo.”

Mikä on sitten rankaisu? Mikä on väkivaltaa ja mikä on pelottelua? Eihän nyt yksi pieni noutajataluttimen kiristys mikään rankaisu ole. Sehän kuristaa vaan ihan vähän. Saatikka se kuuluisa ketjusta nyppäisy, terävä tai tylppä, koirahan vaan ikään kuin tykkää siitä. Entäpä pyöräytys ja pölläytys, mitä ne sitten lienevätkään? Itsepähän koira niitä kerjää.

Leikki leikkinä, mutta ajattelin kerrankin puhua suoraan tästäkin arasta aiheesta. Ihmisellä kun on taipumusta vähän tietämättäänkin puolustaa niitä omia tapojaan pitää eläintä. Me emme näe metsää puilta ja on kovin vaikeaa pohdiskella niitä omia koulutustapoja ihan rehellisesti. Itsellänikin on vaikeuksia välillä olla suuttumatta tai yrittämättä nopsasti saada jokin käytös loppumaan nopealla rankaisulla, oli se sitten karjaisu tai jopa taluttimesta nyppääminen.

Kaikki sellainen, mikä tuntuu koirasta epämiellyttävältä, ikävältä tai pelottavalta ja jonka ilmaantuminen saa ei-toivotun käytöksen esiintymisen todennäköisyyttä vähenemään on positiivista rankaisua. Minä käytän sitä ja sinä käytät sitä ja me kaikki käytämme sitä. Ympäristö tarjoilee positiivisia rankaisuja koirille tuon tuostakin ja niiden tarkoitus on se, että eläin oppii välttämään vaaraa. Hengissäpysymisen kannalta sangen oivallista, eikö vain? Tämä lienee selvää?

Sanahelinää

Me ihmiset olemme keksineet mitä kummallisempia kiertoilmaisuja käyttämillemme rankaisuille. Yritämme pehmentää omia tekosiamme kutsumalla sähköiskua impulssiksi, säikyttelemistä huomauttamiseksi. Me kutsumme eläimen niskanahan ravistelua pölläyttämiseksi (söpöä, eikö totta?) ja koiran selälleen heittämistä pyöräyttämiseksi.

Toiset käyttävät mielellään sanaa pakote, joka ei sekään nyt niin kivan kuuloista ole. Toisaalta ”kurista sitä vähän” tai ”kiristä ketjua pikaisesti kurkun ympäri” kuulostaa vielä pahemmalta. Huomauttaminen on lempeämmän kuuloinen sana kuin pelästyttäminen.

Väkivaltaa kukaan ei kai enää sulata. Eläimen potkiminen ja lyöminen on toivon mukaan taakse jäänyttä elämää, mutta kiistaa käydään siitä mikä on vielä sallittua. Pahimmat saivartelijat jankuttavat, kuinka lempeinkin kouluttaja ja koiranomistaja jatkuvasti rankoo koiraansa laittamalla sen taluttimeen ja estämällä sen liikkumista sen avulla. Tämä on aivan totta. Totta on sekin, että jo pelkkä ”äp- äp” kun sen sanoo äreällä äänellä on koiran rankaisemista.

Inhimillistä

Totta on sekin, että yksikään ihminen ei pysty aina olemaan rauhallinen ja lempeä ja hyvä ihminen. Me olemme ihmisiä ja meihin vaikuttavat samat asiat kuin koiriimmekin. Voimme olla väsyneitä ja sairaita. Meillä voi olla kipuja, jolloin pinna palaa helposti ja me saatamme saada äkkiä selittämättömiä kimmareita. Ihmeellisen hyvin koiramme kestävät meidän epäjohdonmukaisuuksiamme ja äkillisiä tunteenpurkauksiamme. Yleensä.

Ihminen huomaa aika hyvin, mikä on sille omalle koiralle liikaa. Koska se silminnähden säikähtää ja väistää. Koska se pakenee makuuhuoneeseen ja kurkkii sieltä pelokkaasti oudosti käyttäytyvää ihmistään. Silloin me usein muutamme omaa käytöstämme ja alamme välttää tällaisia tilanteita. Yleensä. Tai sitten tulkitsemme koiraamme väärin ja luulemme koiran tuntevan syyllisyyttä ja kaikkia sellaisia asioista joihin ne eivät kykene sellaisilla aivoilla kuin niillä nyt sattuu olemaan.

On toki niitäkin, joiden mielestä koiran kyyristelyssä ei ole mitään pahaa. Niitä, jotka jollakin tavalla nauttivat siitä, että koira pelkää tai joille pelkkä vallan osoittaminen eläimelle tuottaa suurta mielihyvää. Mielihyvää tuottaa muuten myös se, että eläin muuttaa käytöstään kun sitä rankaistaan. Silloin rankaisun käyttö lisääntyy ja koska eläin vähitellen tottuu rankaisuun, joutuu ihminen koventamaan otteitaan. Ja taas homma toimii ja mielihyvä ihmisessä lisääntyy. Oh, kuinka on vaikeaa olla järkevä ja viisas ihminen.

On myös kovin vaikeaa puhua asioista niin kuin ne ovat. On vaikeaa puhua siitä, että koiralle karjumisesta tulee huono omatunto. Ainakin siitä pitäisi tulla ja useimmille varmaan tuleekin. Joskus sitä saattaa itsekin säikähtää päälle hyppäävää koiraa ja siinä väistäessä hiukan töniä eläintä kovempaa. No siitäkin tulee huono omatunto. Ainakin itselleni tulee.

Eläin määrittelee rankaisun

Et sinä. Jostakin koirasta saattaa kiukkuinen mulkaisu tuntua todella pelottavalta. Tämä johtuu koiran luonteesta, mutta myös koiran kokemat asiat vaikuttavat tähän. Jonkun mielestä kaulapannan kiristymien ei nyt niin kovin paha rankaisu ole, mutta jos nyt katsotte näyttelyissä varpaillaan köpöttäviä hirressä roikkuvia koiria, niin näette niiden ilmeestä, että ei tässä nyt niin kovin hyvin voida, vaikka handleri niin väittää ja vaikka tuloksia satelee. Tässä on se mielenkiintoinen puoli, että hihna ei löysty koskaan vaikka koira tekisi mitä. Mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että ketju kiristää.

Joku toinen koira saattaa suorastaan pitää siitä, että sitä vähän nujuutetaan. Tai se saattaa vaikuttaa ihmisen silmiin sellaiselta. Taustalla olevaa tunnetilaahan me ihmiset emme voi yleensä mitenkään tietää. Joskus ihminen luulee palkitsevansa koiraansa iloisesti kiljaisemalla, että Jesss ja samalla hyökkäämällä rapsuttelemaan poispäin pyrkivää koiraa. Ihmisen mielestä hän palkitsee ja koira kokee sen rankaisuna.

Jotkut koirat nauttivat taistelusta ja jopa saattavat pitää kovemmastakin fyysisestä kamppailusta. Silloin tuuppiminen ja riepominen tuntuu koirasta hyvältä ja silloinhan se on yllätys yllätys vahviste!

Kun arkisessa elämässä läsnä ovat kaikki vahvisteet ja rankaisut ja tilanne muuttuu sekunnin murto-osassa toiseksi on kaikenlaisten vahvisteiden ja rankaisujen hallinta vaikeaa.

Tilanteessa ei ole läsnä vain sinä ja vahvisteesi ja käyttämäsi rankaisut vaan koko ympäristö, eläimen tunnetila, oma tunnetilasi. Vetämisen estäminen, ein hokeminen, hihnan nykäsy, eteenpäin pääseminen, hajun haistaminen, jalkojen liikuttaminen, tuoksut, vauhti, palkkion suunta, laatu ja………..

Kummalliselta tuntuu ihmisestä, kun koira kielloista ja taluttimen nykimisestä huolimatta kokee eteenpäinpääsemisen niin suurena vahvisteena, että se vetää siitä huolimatta. Vai lisääntyykö vetäminen, koska välillä siitä saa vahvisteen ja välillä rankaisun vai onko niin, että koko paletti on niin sekava, että ei siitä Mustikaan ota enää selvää.

Jos kyseessä on rankaisu niin eläimen käytös vähenee. Jos se ei vähene silloin ei kyseessä ole rankaisu vaan jokin muu. Jos sinun toivomasi käytös ei vähene saatat ajoittaa rankaisusi väärin ja jokin muu siellä vähenee. Tai jos ajoitat rankaisun päättymisen väärin, saatat vahvistaa jotain sellaista mitä et toivonut. Tai jos rankaisusi on väärin mitoitettu (liian kova, liian kevyt) saatat saada tilalle tilanteesta riippuen jotakin aivan muuta kuin toivoit. Helppoa. Hah!

Rankaiseminen on pakollista?

Aika suuri joukko eri koiraurheilulajien harrastajista puhuu kovalla äänellä siitä, että joissakin harrastuslajeissa joillekin koirille on pakko, ihan pakko, käyttää positiivista rankaisua. Muuten ei saada huipputuloksia. Silloin voidaan kai pohtia hyvällä syyllä näitä harrastuslajeja eläinsuojelun näkökulmasta. Eikö?

Maailma muuttuu ystävä hyvä ja jos jokin harrastus on sellainen, että huipulle pääsemiseksi tarvitaan koiran pelottelua ja satuttamista on tämä harrastus aikansa elänyt ja sääntöjä tulisi muuttaa niin, että väkivallaton koulutustyyli riittää koiran opettamiseen. Suoraan sanoen, monet harrastuslajit, jotka ovat ennen ikään kuin palvelleet koiran varsinaista käyttötarkoitusta, eivät sitä tänä päivänä tee. Näissä lajeissa kilpaillaan enää voitosta. Koiraa säästämättä.

Ihmisen loputon kilpailun tarve ja koiran hyvinvointi eivät enää kohtaa. On ihan pötyä väittää, että huippukoira ei pärjäisi kisoissa, jos sitä kohdellaan rumasti. Tietenkin pärjää. Ohjaajat ovat sen verran taitavia, että ei sillä eläimellä kovin paljon vaihtoehtoja ole. Kiihkeä huippusuoritus sitä paitsi saattaa näyttää kovinkin innokkaalta siitä huolimatta, että sitä suorittava eläin ei voi hyvin.

Rankaisu päättyy rankaisun loppumiseen ja se on vahviste

Huojennus siitä, että rankaisu päättyy on suuri vahviste, mutta se ei ole yhtä hyvä kuin ilo ja odotus siitä, että jotain kivaa tapahtuu. Jälleen kerran se voi näyttää hyvältä, mutta eläimen kannalta homma on erilainen. Ne eivät ole sama asia!

On niitäkin, joille koiranpito ja kouluttaminen on sitä, että koiraa kyykytetään tai ainakin sitä, että hurjan kiihkeä koira jotenkin taipuu ihmisen tahdosta. Siihen kuuluu olennaisesti se, että tottelevaisuus on jotenkin nöyrää ja ihmisen valtaa korostavaa. Ilman tätä asetelmaa ei homma tunnu miltään ja tämä harrastaja voi yhtä hyvin laittaa pillit pussiin.

Tälle harrastajalle voi vain sanoa, että kokeilepa ihan aitoa yhteistyötä. Sellaista, jossa harrastaja ja väline muodostavat aidon tiimin, jossa on kiva toimia. Molempien. Se nimittäin on yllättävän palkitsevaa myös ihmiselle. Jos se, että koiraa ei saa pakottaa, nyppiä ja sille ei saa huutaa tuntuu vaikealta toteuttaa ja että se ei oikein ulospäin näytä vakuuttavalta, niin omalta osaltani voin sanoa, että mikään ei ole niin hienon näköistä kuin sellainen yhteistyö koiran ja ihmisen välillä, jossa näkyy aito välittäminen ja kumppanuus.

Positiivisen rankaisun käyttö näkyy suorituksessa tarkkasilmäiselle aina ulospäin jollakin tavalla. Hyvä suhde näkyy myös ja sellaista yhteistyötä minä ainakin katson mielelläni.

 

Real Men and Women are kind to animals! (Tosi miehet ja naiset ovat kilttejä eläimilleen)

T: Sanna

ps. Tää on mun blogi, joten saan kirjoittaa mitä haluan. 🙂

 

 

 

 

 

 

Olen ällöpositiivinen ja ylpeä siitä

Aika kivaa, kun on kevät. Tänä aamuna paistaa aurinko kirkkaalta taivaalta ja mielikin on iloinen. Näinköhän yksi talvi on taas takana ja ihana kesä edessä.

Ihan ihanaa, kun aamulenkillä Justiinan ja Rauhan kanssa kaikki meni just niin kuin Strömsössä. Ainoa asia, mikä oli raskasta on tämä jatkuva koirien kehuminen ja palkkaaminen. Johan siinä kurkku ja palkkiokäsi ihan väsyy vallan. Ikävää on myös tämä itsetyytyväinen olo, sillä kyllähän se vallitsevan näkemyksen mukaan itkuun päättyy sekin.

Huomaa hyvät asiat

On aika kivaa, kun koirien kanssa ulkona ollessa keskittyy huomaamaan koirien hyvät käytökset. Tuossahan ne mukavasti kuljeskelevat vieressä ja nuuskuttelevat. Klonk klonk, kuuluu Jusiinan nenästä ja tuoksut näin keväisin ovatkin varmaan ihanat. Palkkioksi ne pääsevät eteenpäin ja saavat nuuskutella ihan rauhassa.

Kas tuoltahan tulee joku koirakko vastaan. Molemmat koirat katsovat minua ja saavat kivasta käytöksestään vahvisteen. Tilanteesta riippuu paljon mikä se milloinkin on. Pääsääntöisesti ne saavat jotain mitä juuri sillä hetkellä haluavat. Labradorini saavat usein ruokanappuloita. Milloin mistäkin. Tämä yleensä on niille joka tilanteessa hyvä vahviste.

Ainoa raskas asia tässä on se, että jatkuvasti joutuu huomaamaan kuinka kivasti ne käyttäytyvät ja kyllähän sitä aika usein saa myös palkita. Aina saa olla nappaamassa hyviä juttuja ja onhan toki aika raskasta sekin, että joutuu kehumaan koiriaan koko ajan.

Itsestäänselvyyksiä

Ei sellaisia kuulkaa olekaan. Mikään mitä toivomme koiran tekevän ei ole itsestäänselvyys. Se kauniisti hihnassa kulkeminen, luoksetuleminen kaikissa mahdollisissa tilanteissa, toisten koirien ohittaminen, kauniisti odottaminen, hiljaa oleminen, ihmisen katsominen ja niin edelleen……

Meillä on jotenkin sellainen hassu kuvitelma, että koirat jostakin ihmeen syystä tietävät, kuinka meidän kanssa pitää olla. Että ne eivät ota ihmisten lojumaan jättämää ruokaa tai että ne eivät hyppele ihmisiä vasten tai että ne eivät ryntäile pupujen perään. Kaikki edellä mainitsemani käytökset kuitenkin kuuluvat koiraan sisäsyntyisesti ja niitä asioitahan ne juuri tekevät, ellei niille kerrota kuinka muuten ne voisivat eri tilanteissa toimia. Ellet sitten satu yksisarvista omistamaan.

Kun asennoidun niin, että näen ne hyvät asiat ja olen vilpittömästi iloinen niistä, vahvistan sopivalla vahvisteella niitä, niin saan juuri sitä mitä vahvistan. Se on hurjan kivaa.

Se on myös koirasta kivaa. Tiedän sen.

Tummat lasit silmillä

Entäpä jos näkisin kaiken sellaisten lasien takaa, jossa huomaan vain koiran tekemät virheet. Sehän on aika yleistä. Kävelisin ulkona ja huomauttelisin eläimelleni jatkuvasti kaikesta siitä minkä se mielestäni tekee väärin.

Saisin olla jatkuvasti ärähtelemässä koiralleni. Ei sitä ja ei tätä. Älä vedä, älä hauku, älä haistele, älä juokse älä, älä, älä… No, nyt se taas vetää ja nyt se taas haluaa haistella toista koiraa ja eihän tästä nyt tule mitään ja miksi se ei opi vaikka kuinka nyin talutinta ja kiellän.

Eihän sellainen ulkoilu oikein ole mistään kotoisin. Koira ei varmasti nauti yhtään sen enempää kuin sinäkään teidän yhteisistä ulkoiluista.

Niitä ihmisiä on paljon, jotka ”korjaavat” koiran käytöstä jatkuvasti vaan eivätpä muista vahvistaa kiellon jälkeistä parannusta. No, joskus jonkun random hyvä-sanan sanovat. Se ei monellekaan koiralle riitä vahvisteeksi, ja niinpä ei-toivottu käytös kuitenkin jatkuu jossakin muodossa.

Huojennus siitä, että nyt ei tullut selkäsaunaa saattaa olla hyväkin vahviste, mutta väitän vakaasti, että se ei ole sama tunnetila kuin hyvästä käytöksestä saatu iloisesti toimitettu herkku, leikki, vapaus, rapsutus ja onnellinen ihminen ja iloinen koira.

Pelko on aina ikävä tunne ja aiheuttaa eläimessä stressiä. Pienikään pelko persauksissa ei ole hyvä juttu ollenkaan.

Kuka jaksaa aina olla positiivinen?

Ei siinä kuulkaa ole mitään jaksamista. On aika mukavaa, kun hyvien asioiden huomioimisesta tulee tapa. Se tapahtuu automaattisesti. Aivot alkavat itseksensä nähdä hyviä käytöksiä ja onnistumisia. Ihminen kehittyy tässäkin taidossaan jatkuvasti.

Olen huomannut, että silmätkin hakevat sellaisia asioita ympäristöstä, jotka ilahduttavat. Iloitsen todella vilpittömästi nähdessäni jonkun palkitsevan koiraansa tuolla ulkona. Sitä näkee nykyään enemmän ja se ilahduttaa vanhaa aina ihan yhtä paljon. Mitä iloisempi omistaja sen iloisemmaksi tulen itsekin.

Onnistumisista tulee hyvä olo. Suuri onnistuminen on varsinainen Jackpot. Niin kuin nyt vaikka pupun perässä olevan koiran onnistunut luoksetulo. Kyllähän sitä todella onnellisena koiralleen koko taskun tyhjentää. Se taas lisää onnistumisen todennäköisyyttä seuraavalla kerralla ja näin kierre on valmis.

Minusta on tullut ällöpositiivinen positiivisesti kouluttava positiivinen ihminen. Niin positiivinen, että itseänikin välillä ihan yrjöttää.

Hyvinvoivat koirat

Siinäpä kiva vahviste itselleni. Eläimet voivat aika hyvin, kun niillä on mahdollisuus vaikuttaa ympäristöönsä. Ne saavat yrittää ja erehtyä ilman pelkoa. Turvallisesti erilaisia toimintamalleja kokeileva koiranpentu kehittyy aika kivaksi koirayksilöksi.

Niin, mutta maailma on julma ja eläimet ovat julmia ja luonto on julma eikä kaikki ole ruusuilla tanssimista kuitenkaan. Eipä tietenkään ole. Kaikkea ikävää sattuu ja tapahtuu, mutta onhan kiva kun ainakin koirien kanssa elämä sujuu mukavasti. Eikö?

”Helppoahan sinun on, kun sulla on niin rauhalliset koirat. Kokeilepa tällaista ”ADHD- kaikki muut rodut kun labbikset on toooosi vaikeita” –koiraa.”

Ei minunkaan koirani itsestään rauhallisia ole. Olen nähnyt kovasti vaivaa opettamalla koirilleni asioita. Olen koko Justiinan elämän ajan vahvistanut rauhallisuutta tietyissä tilanteissa. Jos se on onnistunut, olen kai vahingossa tehnyt jotain oikeinkin.

Lisäksi tiedän sen, että nämä mussukkani saattavat joskus jopa epäonnistua ja tehdä jotain mistä en pidä. Se ei maailmaani kaada, sillä yritän keskittyä siihen positiiviseen.

Huonoja ja hyviä päiviä

Meillä kaikilla ihmisillä on huonoja ja hyviä päiviä. Huonot päivät ovat sellaisia, että pienikin vastoinkäyminen ärsyttää ja silloin näemme koiriemme käyttäytymisenkin ikävässä valossa. Hermostumme nopeasti ja puramme kiukkuamme koiriimme. Näinhän se menee.

Silloin meistä tuntuu, että kaikki mitä koira tekee on väärin, emmekä voi itse omalle tunnetilallemme mitään. Ottaa vaan pataan. Vaan mitäpä, jos koiralle sattuu samanlainen huono päivä? Pitäisikö sen voida omalle tunnetilalleen jotain vain siksi että me käskemme. Miten ihmeessä se voisi pystyä siihen, jos et itsekään pysty? Koiran aivoilla?

Olisiko parasta sellaisena huonona päivänä tehdä lyhyempi lenkki ja odotella sitä parempaa tuulta?

Auringon paisteessa on niin helppo olla positiivinen ja optimistinen, mutta teepä sama räntäsateessa tai lumimyrskyssä.

Haaste

Heitänkin näin kevään korvalla haasteen. Menkää ulos lenkille koiran kanssa ja huomiokaa siellä kaikki se kiva, hauska ja hyvä mitä koiranne sattuvatkaan tekemään. Vahvistakaa hyviä käytöksiä sopivaksi valitsemallanne tavalla ja katsokaa mitä tapahtuu.lepakkojussi

Kannattaa muistaa se tärkeä nyrkkisääntö, että saat juuri sitä lisää mitä vahvistat, et sitä mitä toivot.

Ainakin oma elämänlaatuni on parantunut merkittävästi, vaikka kaikki ei aina menisikään ihan putkeen, niin sanoakseni.

Yltiöällöoksetuspositiivista kevättä toivotellen: Sanna ja koiruudet

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Flippaako koirasi lenkillä?

kavelylla

Mikä neuvoksi, kun koirani ikään kuin flippaa hihnalenkin aikana? Yhtäkkiä se henkäisee ja sen jälkeen alkaa hillitön riekkuminen. Talutinta kiskotaan ja huoltohenkilökuntaa pureskellaan. Joskus aika kovaakin saatetaan hampailla tarttua. Sepäs ei nyt ole lainkaan kivaa se!

Ei ole kivaa, mutta se on ihmeen yleistä koirien keskuudessa. Omassa rodussani labradoreissa on näitä hihnariekkujia paljon. Käytösneuvojan asiakkaissa on tämä joukkio hyvin edustettuna.

Omat hihnahillujani

Mieleeni tulivat Nelli ja Nala, nuo ihanat edesmenneet labradorini. Voi kuinka opettavaista olikaan niiden järkyttävä hepuli kesken lenkin, ja kuinka pulassa olinkaan. Aivan kuin tyhjästä ne saattoivat äkkiä saada hepulin taluttimissa. Olinpa sitten keskellä katua tai ihan missä vaan. Yhä edelleen kuulen korvissani tuon pahaa aavistavan henkäyksen, joka edelsi rallia. Ja vieläkin karvat nousevat pystyyn. (Klassinen ehdollistuma)

Tunnen syvää myötätuntoa ihmisiä kohtaan, jotka painivat samanlaisen ongelman kanssa. Olisittepa nähneet, kun yritin roikkua hihnoissa keskellä autotietä, kun kaksi innokasta koiraa kiskoivat taluttimia käsistäni. Joskus jouduin päästämään irti ja koirat sitten juoksivat keskellä katua iloisina ympäriinsä. Kerran kävi niin, että talutin kietoutui jalan ympärille ja koirat vetivät sitä kireälle eri suuntiin. Siinä sitten takapuoli ruvella raahauduttiin niiden perässä. Noh, siitäkin selvittiin ja sen jälkeen pohdittiin, että mitä ihmettä tässä nyt sitten pitäisi tehdä?

Niksinurkka

Oli onni, ettei käytössäni ollut sosiaalisen median erilaisia foorumeja joista kysyä neuvoa ja apua. Ihan itse sain pohdiskella asioita. Opiskella. Ja löysinkin lopulta ratkaisun. Vaan sitä ennen kokeiltiin kaikki kikat ja niksit. Näitä niksejä ja kikkoja tarjotaan edelleen ratkaisuksi. Voi kuinka tekisi mieleni kommentoida näihin vinkkeihin, mutta kun ei jaksa. Se vaan on loputon suo.

Milloin vedotaan johtajuuteen (kadoksissa olevaan sellaiseen) milloin käsketään karjaista, pyöräyttä ja pölläyttää. Joskus käsketään astumaan kintuille ja välillä käsketään laittamaan koira hirttosilmukkaan ja siitä sitten kiristelemään. Aika yleistä on että käsketään olemaan huomioimatta moista käytöstä ja kääntämään selkää päälle hyppijälle. Ai niin, sitten oli vielä tämä alistaminen selälleen, mitä se sitten lieneekin? Siinä sitten makaat koiran päällä keskellä katua (olen tehnyt sitäkin) ja odotat että eläimesi asettuu.

Kokeiltuasi kaikkia näitä yhdessä ja erikseen, huomaat että niistä ei ole apua. Ei ollut apua siitäkään, kun maustoin taluttimet ennen jokaista ulkoilua etikalla ja pippurilla. Ihan totta. Näin tein. Se oli aika työlästä ja ensin se toimikin ja sitten koirat tottuivat mausteisiin ja meno jatkui.

Niksit nurkkaan

Niistä ei ole apua. Lopulta olette sekaisin molemmat. Koira enemmän kuin sinä, sillä onhan tuo sirkus jonka yhdessä ulkona järjestätte aika hurja. Ulkoilu ei enää tässä vaiheessa ole kivaa kenellekään. Jännittää pelkkä ulos lähteminen ja ihanasta ulkoilusta on tullut ihan painajainen.

Kaikenlainen kikkojen kokeilu lisää käytöstä hurjasti. Vaikka koiran katolleen heittäminen kerran toimisikin, ehkä jopa kaksi kertaa, lakkaa se toimimasta kuitenkin. Otetaan toinen niksi. Tällä kertaa käännetään selkä koiralle ja astutaan hihnan päälle. Sitten seistään puhumattomina kuin puut ja otetaan iskut vastaan. Kyllä se siitä tokenee. Kunnes koira keksii nipistää sinua pakarasta, jolloin ihan varmasti reagoit. Seuraavalla kerralla se nipistää heti ja voit vain todeta, että riekkuminen muuttui vielä vähän hankalammaksi.

Yleisesti voidaan todeta, että siinä tilanteessa kun koirasi on jo flipannut, on kouluttaminen suhteellisen turhaa. Se käy niin kierroksilla että oppiminen on tuskin mahdollistakaan. Lisäksi koira ei pysty omia tunnetilojaan säätelemään, joten rauhallisuuden vaatiminen kierroksilla käyvältä koiralta on sula mahdottomuus. Koitapa kuule itse rauhoittua käskystä kun olet juuri hyppäämässä ensi kertaa laskuvarjolla. Ja sinä olet sentään ihminen.

Olivatpa niksit ja kikat positiivisia tai negatiivisia tai jotain siltä väliltä ne eivät auta teitä pitkällä tähtäimellä. Suurin osa meistä ihmisistä haluaa selvitä tilanteesta käyttämättä väkivaltaa, uhkailua tai muuta ikävää keinoa muuttaakseen tilannetta. Muutenhan ulkoilu on pelkkää hihnan ja hammasten kiristelyä ja ulkoilun positiivinen vaikutus ihmisen ja eläimen terveyteen vesittyy kokonaan. Siitä tulee huono olla kaikille osapuolille.

Mitä sitten tehdä?

Kun koira flippaa ja hyökkää riekkumaan ja raatelemaan vaatteitasi ja hyppimään sinua vasta täytyy käytös luonnollisesti keskeyttää heti. On tärkeää huomata, että käytöksen keskeyttäminen ei ole kouluttamista, vaan sen tarkoituksena on estää eläintä palkkautumasta itse käytöksestä. Voit ottaa koiraasi pannasta tai valjaista kiinni tai seistä hihnan päällä ja odotella että se rauhoittuu. Siinä voi mennä jonkin aikaa. Jonkin rauhallisen käytöksen opettaminen tilanteeseen voi myös helpottaa tilannetta. Vahva istuminen tai paikalla makaaminen on oiva apukeino. Tämän jälkeen aletaan pohtimaan mitä muuta tarvitaan käytöksen sammuttamiseksi kokonaan.

Siihen aikaan kun Nelli ja Nala seikkailivat maan pinnalla ei ollut vielä sellaista palvelua kuin käytösneuvontaa koirille. Oli kyllä paljonkin kaikenlaista kouluttajaa, jotka mielellään niitä niksejä jakelivat. Nykyään meillä on ammattitaitoisia ihmisiä, jotka ovat perehtyneet koirien käyttäytymiseen ja hyvinvointiin, sekä niiden kouluttamiseen sellaisilla menetelmillä, jotka eivät vahingoita eläintä eivätkä ihmistä.

Hihnassa hillumiseen on aina yksilölliset syyt ja ne vaativat kyseisen eläimen tapaamista. Yleisen hyvinvoinnin yksityiskohtainen kartoittaminen ja sen osa-alueiden kuntoon laittaminen on avainasemassa tässä prosessissa. Yksittäisen käytöksen muuttaminen on vain osa tätä prosessia, jossa sekä koiran omistaja että koira oppivat uutta.

Tämä on varmin tapa pitää huolta siitä, että koiran kanssa ulkoilu on mukavaa ja virikkeellistä puuhaa. Matkalla mukavampaan lenkkeilyyn saa oppia huikeita asioita eläimistä ja opettamisesta ja oppimisesta. Silloin matka muodostuu niin mielenkiintoiseksi että päämääräkin saattaa muuttua.

Kuinka kävi Nellin ja Nalan riekkumisen?

Pitkän äheltämisen jälkeen tajusin, että omat koirani saavat vahvisteen siitä vetämisestä. Se tarkoittaa sitä, että tuo vastaan vetämiseni piti yllä tätä käytöstä. No tyhmähän pitää olla että ei tuota tajua, ajattelet varmaan. Niin, mutta tajusinpas lopulta kuitenkin.

Sillä, olinko suuri johtaja tai maan matonen ei ollut mitään vaikutusta asiaan. Kaikki oli vain siitä kiinni että jokin vahvisti tuota käytöstä, mutta en vain tajunnut mikä se jokin on.

Laitoin toisen koiran pitkään fleksiin ja sen helpomman koiran lyhyempään taluttimeen. Päätin että kuljen vain turvallisia metsäpolkuja pitkin, että vahinkoa ei pääse tapahtumaan. Heti kun kuulin tuon kaamean ja kammottavan henkäyksen päästin toisen koiran irti ja sen toisen Fleksin päästin löysälle. Siinä ne sitten nuo puupäät aikansa tyhjää kiskoessaan seisoivat kummissaan minua pällistellen. Tämä leikki oli päättynyt.

On hyvä huomata, että samalla kun riekkuminen loppui tapahtui paljon muutakin. Lenkkimaastot vaihtuvat sellaisiksi että koirat nauttivat ulkoiluista. Emäntä oli rennompi, kun huomasi selviävänsä tilanteesta ehjin nahoin. Epämääräisten koulutuskikkojen käyttö lakkasi kokonaan.

Vuoden päivät kuljimme näin. Koskaan enää en vahvistanut tuota vetämistä ja riekkumista ja samalla oma varmuuteni lisääntyi. Käytös sammui eikä koskaan enää tullut takaisin.

Näin jälkikäteen on helppoa olla jälkiviisas ja pohtia myös sitä hirvittävää ulkoilun määrää, huonoja kouluttajan taitoja ja muita epäkohtia koirieni elämässä.

Stressaavaa lenkkeilyä

Voidaan sanoa, että jos koira flippaa ihan tosissaan lenkillä, niin joku siellä lenkillä mättää. Se voi olla lenkkiympäristö, jossa on liian paljon koiralle kiihdyttäviä ärsykkeitä. Se voi olla liian tylsää, pelkkää kävelemistä, jolloin koiran ulkona liikkuminen ei juurikaan sitä virikkeellistä.

Koirat noin niin kuin yleisesti kaipaavat myös kunnon liikuntaa. Metsissä juoksemista, kiipeilyä, täysillä päästelemistä ja fyysistä rasitusta. Tiedät varmaan itsestäsikin kuinka hyvää kunnon rasitus tekee mielelle. Endofiinit virtaavat ja olo on niin tyytyväinen. Et millään pysty hölkkäämään koirasi kanssa niin, että se saa siitä kunnolleen jotain hyötyä, ellei kyse ole hyvin pienestä koirasta. Tasainen ravaaminen ei kuitenkaan ihan vastaa sitä, mitä koira itsekseen puuhaisi ulkosalla.

Ulkoilu ei aina tarjoa koiralle niitä virikkeitä, joita sille olisi lenkkeillessä todella helppo tarjota. Jos koira ei saa haistella ympäristöään, tutkia koloja ja seistä tuulta nuuhkimassa, jää moni ilmainen virike saamatta. Nämäkin kaikki ovat koiran hyvinvoinnille tärkeitä asioita. Omistajan vierellä lönköttäminen hihna löysällä on ajan hukkaan heittämistä siinä mielessä.

Koko päivän ihmistään odottanut koira on jo valmiiksi kovin innokas lähtemään ulos. Tämä on aika, jolloin se saa huomiota ihmiseltään. Se pääsee liikkumaan ja elämään elämäänsä. Päivän parhaalle hetkelle on siis suuret odotukset. Tunnetila on jännittynyt ja odottava.

Lenkillä vastaan tulee Muffe, Ruffe ja Puffe ja lukuisat muutkin tutut ja tuntemattomat koirat. Tilanteesta riippuen niille sitten rähistään tai niiden kanssa leikitään tai ne ohitetaan pitkin hampain. Talutin kiristyy, löystyy ja kiristyy. Omistaja jakelee oudoilla tavoilla erilaisia örähdyksiä, jotka koira joko tuntee tai ei tunne. Samoin hihnalla nykäistään milloin missäkin tilanteessa ja meno on kerrassaan kaoottista. Koita nyt siinä sitten pitää nuppia kasassa itse. Miksi sinun koirasi pitäisi pystyä tähän?

Jos omistaja on oikein reippaalla päällä mennään sitten johonkin päästelemään höyryjä ulos. Pallot ja kepit lentävät tai koirapuistoissa kirmataan, tapellaan, painitaan ja hillutaan. Höyryä pääsee, mutta stressitasot nousevat.

Ja sitten kotimatkalla…taa taa taaa……flipiti flip… koira pimahtaa.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen

Tämä pätee myös koiriin. Lenkkeily on vain yksi osa-alue ja sen rustaaminen koiralle mukavammaksi voi olla yksi avain parempaan ulkoiluun.

Yleensä flippikoiran elämästä löytyy muutakin kuntoon laitettavaa. Yksi tärkeimmistä on omistajan koulutustaidot. Johdonmukainen koiran kohtelu on äärimmäisen tärkeää. Koulutustekniikan hallinta ja eläimen ystävällinen käsittely auttavat pääsemään eroon ongelmasta. Näistä olen kertonut paljon aikaisemmissa kirjoituksissani.

Koiran terveyden tila, ikä, hormonaaliset seikat, ravinto jne jne…..kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos et itseksesi selviä tästä viidakosta, mikä ei ole ollenkaan ihme, ota ihmeessä yhteys pätevään käytösneuvojaan tai ongelmakoirakouluttajaan.

Ei ole järkevää pohtia vain erilaisia kikkoja ja keinoja joilla jokin ihmistä ärsyttävä käytös saadaan koirasta pois kitkettyä, karsittua, harsittua ja parsittua.

Yleisesti voidaan sanoa kuitenkin niin, että jos ulkoilu on pelkkää hammasten kiristelyä ja koira tekemien virheiden kyyläämistä se ei voi olla kenellekään kivaa. Jos ulkoilu sen sijaan on hyvien käytösten huomiomista, niiden vahvistamista ja positiivisen mielialan ylläpitämistä, onnistuu ulkoilukin yleensä paremmin.

Tiedän kyllä, että talvella tuulen vihmoessa ja pakkasen paukkuessa on aika vaikeaa pitää yllä iloista mieltä. Harjoitus tekee tässäkin mestarin. Ei ole koiran vika se, että joku unohti opettaa sitä kävelemään huonolla ja liukkaalla säällä vetämättä.

Mukavia ja flipattomia lenkkejä toivotellen: Sanna ja koirat

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Koirapuistoetiketti for dummies

Koirapuistoilu ei kuulkaas ole ollenkaan niin yksinkertaista kuin luulette. Sellaista, että otetaan koira ja mennään puistoon ja sitten annetaan sen koiran olla siellä ja pitää hauskaa. Tietysti jokainen ensitöikseen lukaisee koirapuiston portissa olevat säännöt ja sen jälkeen niille voi antaa piutpaut, sillä ne eivät juurikaan kosketa meitä ja meidän koiraa.

Koirapuistot ovat kerrassaan välttämätön keksintö taajamassa asuvalle koiralle. Voi kun se olisikin koiralle aina hauska paikka, jossa saa juosta ja remuta ja leikkiä sielunsa kyllyydestä. Näinhän ei tietenkään ole. Koirapuistojen säännöt ovat hyvin hyvin yksinkertaiset. Niissä ei montaa lausetta ole, joten jokaikinen jaksaa ihan varmasti tavata ne itselleen.

Koirapuistoiluun liittyy myös kaikenlaisia kirjoittamattomia sääntöjä, jotka avautuvat kävijälle vasta ajan kanssa. Ajattelin tähän listata aakkosjärjestyksessä omia näkemyksiäni niistä säännöistä, joita et voi oikein mistään lukea.

A. Niin kuin aitaus.

Koirapuisto on koirille tarkoitettu aidalla rajattu alue, jossa koirat saavat olla ilman talutinta. Aitaus voi olla iso tai sitten se voi olla pieni. Pienet aitaukset ovat erityisen huonoja. Niitä ei tarvitsisi olla ollenkaan. Mitä pienempi aitaus, sen varmemmin siellä syntyy kärhämää koirien kesken.

Valitse siis mahdollisimman suuri koira-aitaus. Tällöin koira saa tarvittaessa kunnon etäisyyden toiseen koiraan, jos se sitä tarvitsee. Pääkaupunkiseudulla on joitakin upeita aitauksia, joissa todella on tilaa kirmata ja sitten on sellaisia postimerkkejä joihin en veisi frettiäkään ulkoilemaan. (Frettejä ei muuten saa viedä koirapuistoon, koska aitauksen nimi on KOIRAPUISTO.)

Paras aitaus on myös sellainen, että siellä on isoille ja pienille koirille omat puolensa. Isot koirat menevät aina isojen puolelle ja pienet aina pienten puolelle. Vaikka pikkukoirasi ego olisi tiikerin luokkaa, se kuuluu silti pienten puolelle. Ja vaikka tanskandoggisi pelkäisi päästäistäkin niin sen paikka ei ole pikkukoirien aitauksessa.

koirapuistossa

 

B. Baakkelssit eli leivonnaiset

Älä vie koirapuistoon ihmisruokaa. Tämä koskee niin pullaa kuin kaikkea muutakin ihmisille tarkoitettua evästä. Ihmisten eväät syödään aitauksen ulkopuolella. On aika epäreilua nakertaa lihapiirakkaa ja sen jälkeen hätistellä toisten koiria pois kerjäämästä. Vaikka oma koirasi ei niin välittäisi siitä, että syöt omia eväitä on olemassa koiria joille syöminen on maailman tärkein asia.

Voidaan myös sopia niin, että jos olet järjestämässä eväsretkeä alueesi koirille tarkoitettuun puistoon, niin kärsit itse oman tappiosi ja peset itse kuolaantuneet vaatteesi. Eiks je?

Ostoskassitkin kannattaa viedä ensin kotiin tai jättää aitauksen ulkopuolelle.

C. Nääh…. hypätään tämän yli

D. Dorka!

On erityisen kohteliasta olla kutsumatta toista koiranomistajaa dorkaksi. Tähän yleensä päädytään, kun koirien kesken tulee känää tai ihmiset ärsyttävät aitauksessa toisiaan. Usein se johtuu siitä, että aitaus on liian pieni teille kummallekin.

Kuinka hienoa olisikaan, jos me kaikki oppisimme keskustelemaan rakentavasti keskenämme vaikkapa koulutuksellisista kysymyksistä (in your dreams). Tai siitä, että toinen koiranomistaja viskelee sitä hemmetin keppiä tai palloa tuntikaupalla hysteerisesti haukkuvalle koiralleen. Toistettakoon tässä vielä, että koirapuistoon ei saa tuoda leluja silloin kun siellä on toisia koiria. Jos teidän leikkinne aikana sinne tulee muita koiria niin lelut pannaan reppuun.

Koskaan ei tiedä kuinka koirat suhtautuvat toisiinsa tai kuinka tarkkoja ne ovat omista leluistaan. Sitäpaitsi, jos leluista tulee riitaa niin on vaikeaa päätellä, kuka maksaa kenenkin eläinlääkärikulut kun reikiä lähdetään eläinlääkärille paikkaamaan.

E. Erityiset koirat

Koiria on niin kovin monenlaisia ja monet niitä ovat hyvin erityisiä. On erityisen pieniä ja erityisen arkoja ja erityisen suuria ja erityisen iloisia jne..

Erityisen pienet koirat ovat haasteellista porukkaa. Ihan ensimmäiseksi siitä syystä, että ne eivät oikein sovi pienillekään roduille tarkoitettuun koirapuistoon. Pienten koirien määritelmä kun kattaa joukon kokolailla eri tyyppisiä ja eri painoisia koiria. Ihan pikkiriikkisiä teekuppikoiria voi varmaan juoksuttaa muuallakin kuin aitauksessa, jossa ne todennäköisesti joutuvat jyrätyiksi.

Sinä omistaja vastaat oman koirasi turvallisuudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että et tarkoituksellisesti altista koiraasi loukkaantumiselle. Vaikka muut koirat olisivat maailman kilteimpiä olentoja, voi leikin tiimellyksessä silti sattua ja pienet koirat jäävät väistämättä alakynteen.

Vaikka oma erityisen pieni koirasi olisi erityisen tottunut isoihin koiriin, eivät kaikki isot koirat osaa leikkiä erityisen pienten koirien kanssa.

Erityisen isot koirat eivät voi mennä pienten koirien aitaukseen mistään erityisestä syystä. Erityisen iloiset koirat voivat olla rasittavia, mutta muutenhan ne ovat varsin mukavaa porukkaa.

F. Flooding

Flooding tarkoittaa suomeksi voimakasta altistamista jollekin pelkoa aiheuttavalle ärsykkeelle. Usein ihmiset ajattelevat, että jos erityisen aran koiran vie koirapuistoon muiden koirien keskelle, niin se tottuu niihin pikkuhiljaa. Yleensä ei totu. Yleensä erityisen arka koira pelkää kovasti, eikä pelko laannu siitä, että ympärillä hilluu jos jonkinlaista koheltajaa pelottelemassa arkalaista. Älä siis tee näin!

On varsin ajattelematonta tuupata arka koira portista sisään ja sanoa, jotta herran haltuun. Se on epäreilua myös puistossa olijoita kohtaan, jotka mahdollisesti pitävät koirista, eivätkä toivo näille mitään pahaa. Kaupan päälle saat koiran, joka pelkää entistä enemmän.

Arkojen koirien siedättäminen ja vastaehdollistaminen pelon aiheuttajaan tapahtuu aivan muualla ja mieluiten asiantuntijan opastuksella.

G. Google

Katso googlesta oman alueesi koirapuistot. Sieltä löytyy myös sellaiset isommat aitaukset , joissa koirien on hyvä viipottaa. KVG 🙂

H. Hei

Ihan perustapohin kuuluu, että ihmiset tervehtivät toisiaan. Näin ikääntyvänä ihmisenä minua ärsyttää suunnattomasti se, että tullaan puistoon ilman että otetaan mitään kontaktia jo siellä oleviin ihmisiin. Jos et halua parhaaksi ystäväkseni niin se on ihan ok, mutta hei tai moi – tai päivää tai iltaa – tai moikka tai terppa, tai tsau tai jokin muu vastaava kuulu hyvään sivistykseen.

I. Ihanteellista

Ihanteellinen koirapuisto kokemus on sellainen, jossa tasavertaiset koirat leikkivät iloisesti keskenään. Siellä ei kiusata, tapella, rähjätä, astuta ja ahdistella ketään.

Mistä sitten tietää, että leikki on koirasta kivaa ja että kukaan ei kiusaa ketään? Aina se ei olekaan ihan helppoa. Koirien leikit saattavat näyttää hurjiltakin ja niillä on silti hauskaa keskenään.

Koirien leikki on vuorovaikutuksellista. Siinä molemmat osapuolet esittävät leikkikutsuja ja kumarruksia ja pysähtelevät aina välillä ikään kuin henkeä vetääkseen.  Leikkivän koira eleet ovat varsin suuria. Ne on pienellä harjoituksella helppo erottaa. Tässä voi osin myös luottaa omiin silmiinsä. Jotenkin sitä näkee jos koirilla on keskenään hauskaa.

Jos tuntuu siltä, että toinen koira on jatkuvasti alakynnessä on aika puuttua peliin. Tai jos koira hakeutuu omistajan jalkoihin. Se, että koirista pääsee ärinää tai murinaa voi kuulua leikkiin. Se ei tarkoita sitä, että joku on vihainen. Välttämättä.

J. Järkevää?

Kun olet tulossa puistoon ja siellä on vieraita koiria, on järkevää kysyä siellä jo olevilta ihmisiltä, että sopiiko joukkoon. Tätähän on tietenkin hirmuisen vaikea tietää etukäteen, joten pieni keskustelu siinä portilla ei ihan oikeasti haittaa ollenkaan.

Ihan normaali kommunikointi on usein hyödyllinen taito tässäkin asiassa. Minkälaisia koiria siellä on? Onko uroksia? Tulevatko toimeen toisten urosten kanssa? Minkä ikäisiä koiria?

Tämä tietenkin onnistuu aika huonosti, jos puistossa olevia ei kiinnosta vähääkään. Siellä ne juoruilevat keskenään ja nauraa räkättävät, eivätkä huomaa mitään. Joskus voi olla parempi mennä vaan ohi. Aika usein kuitenkin on niin, että saman alueen koirat käyvät tutuiksi ja silloin tietää aika hyvin mitkä koirat leikkivät hyvin keskenään.

K. Kauhunhetkiä

Koira on eläin, eikä koskaan voi olla ihan täysin varma mistään. Silloin tällöin voi sattua ikäviäkin asioita. Koirat saattavat joutua tappeluun monestakin eri syystä. Ihmisten hommaa olisi tällaisissa tilanteissa pysyä rauhallisina ja irrottaa tappelevat eläimet toisistaan.

Meno voi olla todella pelottavaa ja onkin aika haasteellista toimia järkevästi näissä tilanteissa. Ketään ei auta se, että joku kirkuu kuin pistetty sika ja toinen hakkaa taluttimilla kaikkea mikä liikkuu. Tämä vain kiihdyttää tappelua.

Jos käy niin ikävästi että koirat purevat todella toisiaan, mitä tapahtuu todella harvoin, tilanteeseen puututaan tarttumalla koiria TAKAjaloista ja vetämällä yhtäaikaa koirat erilleen. Käsiä EI SAA LAITTAA pääpuolelle. Ikinä!

Tilanteen mentyä ohi, ihmiset rauhoittuvat ja käyvät järkevästi läpi koiransa ja tutkivat tuliko reikiä. Keskinäinen riitely ja huutelu ja kyräily ei kuulu tähän tilanteeseen.

Paras tapa estää tämänkaltaiset tilanteet on ennakointi. Koskaan en ole nähnyt tappelun syntyvän ilman hyvin selkeitä ennakkovaroituksia. Kahden uroksen väliset patsastelut ja mahtailut on parempi keskeyttää ottamalla etäisyyttä kuin huutamalla koirille.

Yleensä koirien kärinät ovat meluisia, mutta suhteellisen vaarattomia. On muuten ihmeellistä kuinka vähän tappeluita puistoissa yleensä sattuu.

L. Läksyttäjät

Älä läksytä toisen koiraa. Parempi olisi jos et läksyttäisi siellä puistossa omaasikaan. Vielä parempi olisi, jos et läksyttäisi koiraasi ollenkaan. Opeta toivomasi käytökset.

Älä siis tule valkoisissa vaatteissa puistoon. Tai puvussa tai jos muuten olet hyvin tarkka ulkonäöstäsi. Koirapuistossa useimmiten on kuraista ja mutaista ja koirat kuolaavat ja pärskivät ja saattavat tulla jopa tervehtimään. Urokset voivat ”vahingossa” nostaa jalkaansa käsilaukkuusi tai hameen helmaasi. Ja melko varmaa on, että penkillä jolla istut on kaikkia mahdollisia koiran eritteitä vuosien ja vuosien varrelta.

Kun pukeudut koiramaisesti, ei sinun tarvitse läksyttää ketään mistään.

M. Mielitietty

Aika monet, etenkin nuoret urokset ovat aika rakastuvaista sorttia. Mielitietyksi kelpaa ihan kuka tahansa koiratytönheitukka. Sehän tarkoittaa jatkuvaa nylkyttelyä sekä takapään ahdistelua.

Miten tähän pitäisi suhtautua? Jos Rainer-koira vaan nylkyttää ja nylkyttää voi siinä pinna kiristyä niin ihmisiltä kuin toisilta koiriltakin. Tosiasia on se, että kyseinen toiminta on ihan kaikille koirapuistoilijoille rasittavaa. Myös itse nylkyttäjälle.

Ihan faktatiedoksi kaikille. Urokset eivät koskaan ikinä lopeta nylkyttämistä siihen, että narttukoira sanoo sen kuuluisan kovan sanan. (Luoja, kuinka inhoankaan tuota sanontaa.) Ne raasut yrittävät ja yrittävät silti, vaikka verta vuotaisi pureskelluista killuttimista.

Myöskään ihmisen puuttuminen asiaan ei auta koskaan. Vaikka kuinka olisit päättänyt, että meidän Rainer ei puistossa tyttöjä astu, niin se ei vaan auta mitään. Siinähän olet päättänyt.

Ei. Sinun hommaasi on armahtaa urostasi ja viedä se pois puistosta. Se ei nyt sillä kertaa ole hyvä paikka Rainerille.

N. Nakuilu

Yleisesti ottaen puistoon laitetaan vaatteet päälle. Näin kesäaikaan näkee usein hyvinkin paljaita sääriä, ja kauhukuvia niistä mustelmista ja naarmuista joita hienoon rusketukseen ilmestyy.

Kengätkin on hyvä olla jalassa. Sandaalit ovat aika huono valinta, mutta sen virheen että laittaa puistoon sandaalit jalkaan ihminen tekee yleensä vain yhden kerran. Hirmuisen kipeää tekee tassun survaisu varpaisiin.

O. Ohikulku

Puiston ohittamista niin, että siellä on koiria leikkimässä on hyvä harjoitella. Myös niin, että muut koirat haukkuvat aidalla. Koska koirat tekevät niin ja se on niistä todella hauskaa useimmiten.

P. Pennut puistossa

Pikkupentujahan ei usein viedäkään koirapuistoon. Siksi, että rokotukset eivät ole kunnossa. Sitä kyllä usein pohdin, että onko siinä koirapuiston aidan vieressä vähemmän niitä tappavia pöpöjä, kun siinä kuitenkin voi pennun kanssa hengailla?

Kun ne rokotukset ovat kunnossa on viisasta viedä pentu puistoon niin, että siellä on yksi tuttu kaveri, jonka kanssa voi turvallisesti leikkiä hetken. Pentua ei siis tuupata suureen koirajoukkoon ja jätetä omiin oloihinsa selviytymään. Se ei selviä. Se säikähtää ja ehkä toipuu pelästyksestään, ehkä ei.

Sinun tehtäväsi ihminen on suojella pentuasi.

Puistoon voi myös mennä niin, että siellä ei ole muita koiria. Siellä voi harjoitella luoksetuloa. Sinne voi piilotella makupaloja etsittäväksi ja siellä voi vaikka opetella uusia hauskoja temppuja. Esimerkiksi.

Ei ole tarkoituksenmukaista yrittää väsyttää pentua päivittäisillä riehumisilla puistossa. Se ei väsytä, vaan lisää stressiä ja tekee levottomaksi ajan mittaan. Kohtuus siis siinä puistoilussakin on järkevää.

Ihmispennut ovat hanakala juttu. Monet ihmispennut nimittäin vievät itse koiria ulos ja saattavat myös eksyä puistoon. Tähän ei ole olemassa mitään sääntöä, joten homma ratkaistaan tapauskohtaisesti.

Koirapuistoon tultaessa on todellakin kysyttävä, voivatko lapset tulla puistoon. Onko siellä koiria, jotka tulevat toimeen lasten kanssa? Lisäksi lapsia ohjeistetaan olemaan riehumatta puistossa. Tämä on turvallisuuskysymys. Kukaan ei halua että kenenkään lapsi loukkaantuu millään tavalla.

Pääsääntöisesti on niin, että koirapuistot ovat koirille ja lapsipuistot lapsille.

Q – Ö

Q. Qinka paljon onkaan aakkosissa kirjaimia? Pari asiaa silti haluaisin vielä sanoa

R. railakkaasta koirapuistoilusta. Hirmu usein koiranomistajat toivovat, että joku

S. suivaantunut aikuinen koira rökittäisi heidän koiraansa, koska sen ego (?) on

T. turvonnut liian suureksi. Oppisipa olemaan nöyrempi ja käyttäytymään paremmin.

U. Utopiaa, sanon minä. Kyseinen koira oppii todennäköisesti sen, että hyökkäys on

V. vertaansa vailla oleva tapa puolustautua. Ja sen se todellakin oppii salamannopeasti

X. Xinulla onkin sitten äkkiä käsissäsi tappeleva koira, joka hyökkää pienestäkin

Y. yllytyksestä.

Z. Zeniä tarvitaan myös koirapuistossa. Koirapuistoilu siis vaatii yksinkertaisesti

Ä. älykkyyttä ja kohtuullisia käytöstapoja. Näin kaikki voivat turvallisesti,

Ö. ördäilemättä nauttia kivasta ulkoilusta koiransa kanssa.

———- 🙂

On mahdotonta sanoa, kuka saa olla puistossa ja kenen pitää lähteä pois ja kenen vakuutuksesta mikäkin onnettomuus menee, mutta hirmu pitkälle pääsee keskustelemalla ja neuvottelemalla ja ottamalla muut huomioon.

Moni tärkeä asia jäi varmasti sanomatta, mutta eiköhän tässäkin ollut ihan riittämiin.

Ihanan helteisiä loppukesän päiviä toivotellen:

Sanna ja koirat

 

 

 

 

 

 

 

Nyt olet vapaa!

justiinapieni

Luulit varmaan, että meillä on joku koira kuollut, kun otsikko on tuollainen. Ei ole. Meillä on uusi tulokas, Justiina!

Aloitin tämän blogini kirjoittamisen niihin aikoihin, kun Rauha oli pentu. Siitä on jo neljä vuotta ja oli korkea aika ottaa vielä yksi labradori perhettämme rikastuttamaan. Nyt näitä olentoja on perheessämme neljä.

Miksi ihmeessä aloitan kirjoitukseni noilla sanoilla? Koska minua surettaa se, että koirien muistokirjoituksissa usein sanotaan, että nyt olet vapaa. Siis vasta nyt? Onko se koko elämänsä ajan ollut vankina, alamaisena, käskyläisenä? Minusta se ei kuulosta kovinkaan hyvälle. Ei. Justiina on vapaa ja saa olla sitä koko elämänsä ajan, niin ei tarvitse viimeisellä matkalla vasta päästää koiraa vapaaksi.

 

Ihana pentuaika

Rakastan sitä. Koiranpennun uteliaisuus ja vilpitön elämisen riemu on jotain niin valtavan ilahduttavaa, että en saa siitä tarpeekseni koskaan. Justiina saa vapaasti, toki valvotusti, kokeilla ja kasvaa. Erehtyäkin. Ja niin se tekeekin. Yrityksen ja erehdyksen kautta koira oppii oikeastaan kaiken. Minun tehtävänäni on muokata ympäristöä niin, että ihan kamalia erehdyksiä, sellaisia vaarallisia, ei pääse tapahtumaan.

Toinen tärkeä tehtäväni on se, että ovelasti vahvistelen sopivilla palkkioilla niitä asioita ja käytöksiä, jotka ovat minusta toivottavia.

Koiranpennun kuuluu kasvaa koiraksi, ei pieneksi ihmiseksi joka ei tee mitään koiramaista. Justiina saa juosta, kaivaa, haukkua, riekkua, leikkiä, repiä, pissata, kakata, äristä, päristä, sotkea, pureksia jne. Minusta nämä edellämainitut asiat eivät ole rasittavia, vaan juuri niitä juttuja, jotka tekevät koirasta koiran.

Justiina on ihana ja hyvä juuri sellaisena kuin se nyt on.

 

Nöyrä alamainen vai pikkuinen lurjus?

Mielummin lurjus. Lurjuksella on elämäniloa ja rohkeutta kokeilla. Lurjus rallattelee mennessään ja tullessaan ja on halukas yhteistyöhön ihmisensä kanssa. Minun lurjukseni osaa jo tulla hienosti kutsusta luokse suhteellisen vaikeissa tilanteissa. Muutama hyvin ajoitettu eurojackpot-palkkio on toiminut todella ihmeellisen hyvin tälle pennulle. (Jackpot on jokaiselle kouluttajalle tuttu juttu. Kun koira suorittaa jonkin tehtävän erityisen hyvin se, saa sellaisen palkkion, jota se ei ihan heti unohda. Vaikkapa kasan herkkuja. Eurojackpot on, kuten tiedätte, jotakin vielä parempaa.)

Justiina valitsee siis itse haluaako se palkkion vai ei. Minä taas ovelana yliolentona pidän huolta siitä, että minulla on todellakin jotain mitä se haluaa yli kaiken.

Pikkuinen lurjukseni osaa myös kävellä taluttimessa erityisen hienosti. Sillä on tässäkin ”vapaa valinta”, joko mennään eteenpäin hihna löysällä tai sitten ei liikuta. Hihna kireällä kun ei liikuta askeltakaan. Justiina on tehnyt oikeita valintoja ja oppinut säätelemään omaa liikkumistaan niin, että eteen, taakse ja sivulle pääsee, jos talutin on löysä.

 

Saako moppia jahdata?

Saa toki. Ongelmaksi tässä muodostuu se pikku juttu, että silloin moppi ei liiku. Sehän on kovin tylsää, sillä pysähtynyttä moppia ei kukaan viitsi ajaa takaa. Mutta, jos luovut mopin jahtaamisesta, niin moppi liikkuu ja saat katsella sitä ihan rauhassa. Ok, asetat siis ehtoja. Näin on.

Justiina valitsee mopin katselemisen jahtaamisen sijaan. Sillä on siis vapaa valinta. Tämä muuten onnistui yli odotusten ja koiranpentuni oppi jättämään mopin rauhaan viidessä minuutissa. Positiivinen vahvistaminenko hidasta puuhaa?

Saako autosta hypätä ulos kun ovi aukeaa? Kai sitä voisi, mutta ovi ei aukea ennen kuin peppu pysyy maassa. Kannattaako loikkelehtia, jos ovi ei kerran aukea? Valitse itse.

Saako toisten koirien luokse rynnätä hihna kireällä. Tottakai, jos se on kannattavaa. Meillä se ei kyllä ole sillä toisia koiriakin pääsee tapaamaan vain rauhallisesti hihna löysällä. Mutta ihan miten haluat.

 

Pentu vapaana

Olipa kerran ennen muinoin aika, jolloin alle 5-kuukautta vanhat pennut saivat olla vapaana ulkosalla taajamassakin. Väitän kivenkovaa, että osa koiriemme ongelmakäyttäytymisestä johtuu tämän vapauden menettämisestä. Uusi idioottimainen järjestyslaki kielsi koiranpennuilta tämänkin ilon. Minä rikon lakia ja pidän pentuani turvallisissa paikoissa vapaana.

Vain vapaana olevan pennun kanssa voi harjoitella luoksetuloa. Vain vapaana oleva pentu saa riittävää harjoitusta lihaksistolleen. Vain riittävä liikkuminen epätasaisessa maastossa kehittää pennun koordinaatiota ja opettaa pentua liikkumaan oikein. Se puolestaan varmasti suojaa pentua vammoilta ja vaurioilta ja auttaa luustoakin kasvamaan terveeksi.

Vapaana oleva pentu yrittää, erehtyy ja oppii. Ihan kaikesta ja koko ajan. Ympäristön hallitseminen on ihmiselle astetta vaikeampaa ja ihan varmasti sattuu sellaisia erehdyksiä, että pentu pääseekin juoksemaan jonkun ihmisen luokse, joka pelkää pentukoiria. Tai jonkin äksyn koiran luokse, joka ei pennuista niin tykkää. Tai se saattaa jopa jahdata pupujussikkaa parikymmentä metriä, ennen pupun häviämistä horisonttiin.

Kaikki edellämainittu on kamalaa ja tuhoaa pennun elämän kokonaan lopuksi ikää. No eikä tuhoa, eikä ole kamalaa. Se on sitä vuorovaikutusta ympäristön kanssa, jota ilman pentu ei kasva normaaliksi otukseksi.

Vapaudessa on omat riskinsä. Aina voi sattua jotain, eikä kaikkea voi hallita vaikka kuinka haluaisi.

 

Olemmeko liian nipoja?

Pennun kanssa kulkiessani olen kuullut ohikulkijoilta mielenkiintoisia kommentteja. Jotkut kertovat ihmettelevänsä sitä, että nykyajan koirat eivät saa tehdä mitään. Niitä ei saa tervehtiä missään tapauksessa. Ne eivät saa tervehtiä taluttimessa muita koiria ja hyvä jos sivuilleen saavat vilkuilla. Tämä alkoi mietityttämään kovasti ja huomasin äkkiä, että näinhän se on.

Meistä ns. kouluttajista ja tavallisistakin koiranomistajista on tullut hirveitä nipottajia. Milloin harjoitellaan mitäkin, eikä anneta pentujen itsenäisesti tehdä mitään ratkaisuja.  Ohjataan, suojellaan ja vuorovaikutetaan, palkitaan, naksutellaan, rankaistaan ja puututaan joka ikiseen pikkuasiaan.

Tämän on koiranpennulle hyvin raskasta. Omasta mielestäni se on myös kehitykselle haitallista.

Toki haluamme, että pentu oppii kaikkea hyvää ja kivaa ja että vääriä käytösmalleja ei synny eikä mitään kamalaa tapahdu. Olisiko silti mahdollista ottaa vähän rennommin ja edes vähän vähemmän ryppyotsaisesti tätä pennun kasvatusta mallikansalaiseksi?

Onko se ihan oikeasti niin kamalaa, jos se koira vähän hihnassa hilluu? Jos se vähän haukuskelee, eikä osaa ihan niin sivistyneesti käyttäytyä?

Mitenköhän löytäisi sen kultaisen keskitien, jossa osaisi tehdä oikeita asioita oikeissa paikoissa?

 

Ehkä Justiinasta ei tule mallikoirakansalaista

Se ei haittaa. Ehkä se on tämä meikäläisen ikä, kun aiheuttaa tämän hirvittävän leväperäisyyden. Tottahan toki suojelen koiraani kaikelta kamalalta ja pidän siitä huolen että se on onnellinen. Mitä se ikinä pitääkään sisällään? Vapauden valita ja olla koira kaikilla niillä ehdoilla, jotka me ihmiset koirille asetamme. Huoksis. Aika mahdoton tehtävä kuitenkin.

Toivon saavani tästäkin ihanasta koiranalusta itselleni toista lajia olevan hyvän ystävän. Sellaisen, joka luottaa minuun ja tekee mielellään kanssani kaikkea kivaa. Yritän opettaa Jussille oppimisen taidon, niin että sen on helppo oppia kaikenlaisia juttuja, joita nyt sitten keksinkin sille opettaa.

Meillä ei ole suuria harrastussuunnitelmia. Mukavaksi koirakansalaiseksi kasvaminen on riittävän haastavaa. Mutta jos se kasvatus onnistuu, niin silloin ei ole estettä jollekin järkevälle yhdessä touhuilullekaan.

 

Tulipa muuten mieleeni Pelle Miljoonan biisi:

Vapaus on suuri vankila

rakkaus vain pelkkää unelmaa

ystävyys joskus vaikeampaa kuin yksinäisyys

 

Ihanaa kesää kaikille

T: Sanna ja Justiina 4kk