Flippaako koirasi lenkillä?

Mikä neuvoksi, kun koirani ikään kuin flippaa hihnalenkin aikana? Yhtäkkiä se henkäisee ja sen jälkeen alkaa hillitön riekkuminen. Talutinta kiskotaan ja huoltohenkilökuntaa pureskellaan. Joskus aika kovaakin saatetaan hampailla tarttua. Sepäs ei nyt ole lainkaan kivaa se!

Ei ole kivaa, mutta se on ihmeen yleistä koirien keskuudessa. Omassa rodussani labradoreissa on näitä hihnariekkujia paljon. Käytösneuvojan asiakkaissa on tämä joukkio hyvin edustettuna.

Omat hihnahillujani

Mieleeni tulivat Nelli ja Nala, nuo ihanat edesmenneet labradorini. Voi kuinka opettavaista olikaan niiden järkyttävä hepuli kesken lenkin, ja kuinka pulassa olinkaan. Aivan kuin tyhjästä ne saattoivat äkkiä saada hepulin taluttimissa. Olinpa sitten keskellä katua tai ihan missä vaan. Yhä edelleen kuulen korvissani tuon pahaa aavistavan henkäyksen, joka edelsi rallia. Ja vieläkin karvat nousevat pystyyn. (Klassinen ehdollistuma)

Tunnen syvää myötätuntoa ihmisiä kohtaan, jotka painivat samanlaisen ongelman kanssa. Olisittepa nähneet, kun yritin roikkua hihnoissa keskellä autotietä, kun kaksi innokasta koiraa kiskoivat taluttimia käsistäni. Joskus jouduin päästämään irti ja koirat sitten juoksivat keskellä katua iloisina ympäriinsä. Kerran kävi niin, että talutin kietoutui jalan ympärille ja koirat vetivät sitä kireälle eri suuntiin. Siinä sitten takapuoli ruvella raahauduttiin niiden perässä. Noh, siitäkin selvittiin ja sen jälkeen pohdittiin, että mitä ihmettä tässä nyt sitten pitäisi tehdä?

Niksinurkka

Oli onni, ettei käytössäni ollut sosiaalisen median erilaisia foorumeja joista kysyä neuvoa ja apua. Ihan itse sain pohdiskella asioita. Opiskella. Ja löysinkin lopulta ratkaisun. Vaan sitä ennen kokeiltiin kaikki kikat ja niksit. Näitä niksejä ja kikkoja tarjotaan edelleen ratkaisuksi. Voi kuinka tekisi mieleni kommentoida näihin vinkkeihin, mutta kun ei jaksa. Se vaan on loputon suo.

Milloin vedotaan johtajuuteen (kadoksissa olevaan sellaiseen) milloin käsketään karjaista, pyöräyttä ja pölläyttää. Joskus käsketään astumaan kintuille ja välillä käsketään laittamaan koira hirttosilmukkaan ja siitä sitten kiristelemään. Aika yleistä on että käsketään olemaan huomioimatta moista käytöstä ja kääntämään selkää päälle hyppijälle. Ai niin, sitten oli vielä tämä alistaminen selälleen, mitä se sitten lieneekin? Siinä sitten makaat koiran päällä keskellä katua (olen tehnyt sitäkin) ja odotat että eläimesi asettuu.

Kokeiltuasi kaikkia näitä yhdessä ja erikseen, huomaat että niistä ei ole apua. Ei ollut apua siitäkään, kun maustoin taluttimet ennen jokaista ulkoilua etikalla ja pippurilla. Ihan totta. Näin tein. Se oli aika työlästä ja ensin se toimikin ja sitten koirat tottuivat mausteisiin ja meno jatkui.

Niksit nurkkaan

Niistä ei ole apua. Lopulta olette sekaisin molemmat. Koira enemmän kuin sinä, sillä onhan tuo sirkus jonka yhdessä ulkona järjestätte aika hurja. Ulkoilu ei enää tässä vaiheessa ole kivaa kenellekään. Jännittää pelkkä ulos lähteminen ja ihanasta ulkoilusta on tullut ihan painajainen.

Kaikenlainen kikkojen kokeilu lisää käytöstä hurjasti. Vaikka koiran katolleen heittäminen kerran toimisikin, ehkä jopa kaksi kertaa, lakkaa se toimimasta kuitenkin. Otetaan toinen niksi. Tällä kertaa käännetään selkä koiralle ja astutaan hihnan päälle. Sitten seistään puhumattomina kuin puut ja otetaan iskut vastaan. Kyllä se siitä tokenee. Kunnes koira keksii nipistää sinua pakarasta, jolloin ihan varmasti reagoit. Seuraavalla kerralla se nipistää heti ja voit vain todeta, että riekkuminen muuttui vielä vähän hankalammaksi.

Yleisesti voidaan todeta, että siinä tilanteessa kun koirasi on jo flipannut, on kouluttaminen suhteellisen turhaa. Se käy niin kierroksilla että oppiminen on tuskin mahdollistakaan. Lisäksi koira ei pysty omia tunnetilojaan säätelemään, joten rauhallisuuden vaatiminen kierroksilla käyvältä koiralta on sula mahdottomuus. Koitapa kuule itse rauhoittua käskystä kun olet juuri hyppäämässä ensi kertaa laskuvarjolla. Ja sinä olet sentään ihminen.

Olivatpa niksit ja kikat positiivisia tai negatiivisia tai jotain siltä väliltä ne eivät auta teitä pitkällä tähtäimellä. Suurin osa meistä ihmisistä haluaa selvitä tilanteesta käyttämättä väkivaltaa, uhkailua tai muuta ikävää keinoa muuttaakseen tilannetta. Muutenhan ulkoilu on pelkkää hihnan ja hammasten kiristelyä ja ulkoilun positiivinen vaikutus ihmisen ja eläimen terveyteen vesittyy kokonaan. Siitä tulee huono olla kaikille osapuolille.

Mitä sitten tehdä?

Kun koira flippaa ja hyökkää riekkumaan ja raatelemaan vaatteitasi ja hyppimään sinua vasta täytyy käytös luonnollisesti keskeyttää heti. On tärkeää huomata, että käytöksen keskeyttäminen ei ole kouluttamista, vaan sen tarkoituksena on estää eläintä palkkautumasta itse käytöksestä. Voit ottaa koiraasi pannasta tai valjaista kiinni tai seistä hihnan päällä ja odotella että se rauhoittuu. Siinä voi mennä jonkin aikaa. Jonkin rauhallisen käytöksen opettaminen tilanteeseen voi myös helpottaa tilannetta. Vahva istuminen tai paikalla makaaminen on oiva apukeino. Tämän jälkeen aletaan pohtimaan mitä muuta tarvitaan käytöksen sammuttamiseksi kokonaan.

Siihen aikaan kun Nelli ja Nala seikkailivat maan pinnalla ei ollut vielä sellaista palvelua kuin käytösneuvontaa koirille. Oli kyllä paljonkin kaikenlaista kouluttajaa, jotka mielellään niitä niksejä jakelivat. Nykyään meillä on ammattitaitoisia ihmisiä, jotka ovat perehtyneet koirien käyttäytymiseen ja hyvinvointiin, sekä niiden kouluttamiseen sellaisilla menetelmillä, jotka eivät vahingoita eläintä eivätkä ihmistä.

Hihnassa hillumiseen on aina yksilölliset syyt ja ne vaativat kyseisen eläimen tapaamista. Yleisen hyvinvoinnin yksityiskohtainen kartoittaminen ja sen osa-alueiden kuntoon laittaminen on avainasemassa tässä prosessissa. Yksittäisen käytöksen muuttaminen on vain osa tätä prosessia, jossa sekä koiran omistaja että koira oppivat uutta.

Tämä on varmin tapa pitää huolta siitä, että koiran kanssa ulkoilu on mukavaa ja virikkeellistä puuhaa. Matkalla mukavampaan lenkkeilyyn saa oppia huikeita asioita eläimistä ja opettamisesta ja oppimisesta. Silloin matka muodostuu niin mielenkiintoiseksi että päämääräkin saattaa muuttua.

Kuinka kävi Nellin ja Nalan riekkumisen?

Pitkän äheltämisen jälkeen tajusin, että omat koirani saavat vahvisteen siitä vetämisestä. Se tarkoittaa sitä, että tuo vastaan vetämiseni piti yllä tätä käytöstä. No tyhmähän pitää olla että ei tuota tajua, ajattelet varmaan. Niin, mutta tajusinpas lopulta kuitenkin.

Sillä, olinko suuri johtaja tai maan matonen ei ollut mitään vaikutusta asiaan. Kaikki oli vain siitä kiinni että jokin vahvisti tuota käytöstä, mutta en vain tajunnut mikä se jokin on.

Laitoin toisen koiran pitkään fleksiin ja sen helpomman koiran lyhyempään taluttimeen. Päätin että kuljen vain turvallisia metsäpolkuja pitkin, että vahinkoa ei pääse tapahtumaan. Heti kun kuulin tuon kaamean ja kammottavan henkäyksen päästin toisen koiran irti ja sen toisen Fleksin päästin löysälle. Siinä ne sitten nuo puupäät aikansa tyhjää kiskoessaan seisoivat kummissaan minua pällistellen. Tämä leikki oli päättynyt.

On hyvä huomata, että samalla kun riekkuminen loppui tapahtui paljon muutakin. Lenkkimaastot vaihtuvat sellaisiksi että koirat nauttivat ulkoiluista. Emäntä oli rennompi, kun huomasi selviävänsä tilanteesta ehjin nahoin. Epämääräisten koulutuskikkojen käyttö lakkasi kokonaan.

Vuoden päivät kuljimme näin. Koskaan enää en vahvistanut tuota vetämistä ja riekkumista ja samalla oma varmuuteni lisääntyi. Käytös sammui eikä koskaan enää tullut takaisin.

Näin jälkikäteen on helppoa olla jälkiviisas ja pohtia myös sitä hirvittävää ulkoilun määrää, huonoja kouluttajan taitoja ja muita epäkohtia koirieni elämässä.

Stressaavaa lenkkeilyä

Voidaan sanoa, että jos koira flippaa ihan tosissaan lenkillä, niin joku siellä lenkillä mättää. Se voi olla lenkkiympäristö, jossa on liian paljon koiralle kiihdyttäviä ärsykkeitä. Se voi olla liian tylsää, pelkkää kävelemistä, jolloin koiran ulkona liikkuminen ei juurikaan sitä virikkeellistä.

Koirat noin niin kuin yleisesti kaipaavat myös kunnon liikuntaa. Metsissä juoksemista, kiipeilyä, täysillä päästelemistä ja fyysistä rasitusta. Tiedät varmaan itsestäsikin kuinka hyvää kunnon rasitus tekee mielelle. Endofiinit virtaavat ja olo on niin tyytyväinen. Et millään pysty hölkkäämään koirasi kanssa niin, että se saa siitä kunnolleen jotain hyötyä, ellei kyse ole hyvin pienestä koirasta. Tasainen ravaaminen ei kuitenkaan ihan vastaa sitä, mitä koira itsekseen puuhaisi ulkosalla.

Ulkoilu ei aina tarjoa koiralle niitä virikkeitä, joita sille olisi lenkkeillessä todella helppo tarjota. Jos koira ei saa haistella ympäristöään, tutkia koloja ja seistä tuulta nuuhkimassa, jää moni ilmainen virike saamatta. Nämäkin kaikki ovat koiran hyvinvoinnille tärkeitä asioita. Omistajan vierellä lönköttäminen hihna löysällä on ajan hukkaan heittämistä siinä mielessä.

Koko päivän ihmistään odottanut koira on jo valmiiksi kovin innokas lähtemään ulos. Tämä on aika, jolloin se saa huomiota ihmiseltään. Se pääsee liikkumaan ja elämään elämäänsä. Päivän parhaalle hetkelle on siis suuret odotukset. Tunnetila on jännittynyt ja odottava.

Lenkillä vastaan tulee Muffe, Ruffe ja Puffe ja lukuisat muutkin tutut ja tuntemattomat koirat. Tilanteesta riippuen niille sitten rähistään tai niiden kanssa leikitään tai ne ohitetaan pitkin hampain. Talutin kiristyy, löystyy ja kiristyy. Omistaja jakelee oudoilla tavoilla erilaisia örähdyksiä, jotka koira joko tuntee tai ei tunne. Samoin hihnalla nykäistään milloin missäkin tilanteessa ja meno on kerrassaan kaoottista. Koita nyt siinä sitten pitää nuppia kasassa itse. Miksi sinun koirasi pitäisi pystyä tähän?

Jos omistaja on oikein reippaalla päällä mennään sitten johonkin päästelemään höyryjä ulos. Pallot ja kepit lentävät tai koirapuistoissa kirmataan, tapellaan, painitaan ja hillutaan. Höyryä pääsee, mutta stressitasot nousevat.

Ja sitten kotimatkalla…taa taa taaa……flipiti flip… koira pimahtaa.

Kaikki vaikuttaa kaikkeen

Tämä pätee myös koiriin. Lenkkeily on vain yksi osa-alue ja sen rustaaminen koiralle mukavammaksi voi olla yksi avain parempaan ulkoiluun.

Yleensä flippikoiran elämästä löytyy muutakin kuntoon laitettavaa. Yksi tärkeimmistä on omistajan koulutustaidot. Johdonmukainen koiran kohtelu on äärimmäisen tärkeää. Koulutustekniikan hallinta ja eläimen ystävällinen käsittely auttavat pääsemään eroon ongelmasta. Näistä olen kertonut paljon aikaisemmissa kirjoituksissani.

Koiran terveyden tila, ikä, hormonaaliset seikat, ravinto jne jne…..kaikki vaikuttaa kaikkeen. Jos et itseksesi selviä tästä viidakosta, mikä ei ole ollenkaan ihme, ota ihmeessä yhteys pätevään käytösneuvojaan tai ongelmakoirakouluttajaan.

Ei ole järkevää pohtia vain erilaisia kikkoja ja keinoja joilla jokin ihmistä ärsyttävä käytös saadaan koirasta pois kitkettyä, karsittua, harsittua ja parsittua.

Yleisesti voidaan sanoa kuitenkin niin, että jos ulkoilu on pelkkää hammasten kiristelyä ja koira tekemien virheiden kyyläämistä se ei voi olla kenellekään kivaa. Jos ulkoilu sen sijaan on hyvien käytösten huomiomista, niiden vahvistamista ja positiivisen mielialan ylläpitämistä, onnistuu ulkoilukin yleensä paremmin.

Tiedän kyllä, että talvella tuulen vihmoessa ja pakkasen paukkuessa on aika vaikeaa pitää yllä iloista mieltä. Harjoitus tekee tässäkin mestarin. Ei ole koiran vika se, että joku unohti opettaa sitä kävelemään huonolla ja liukkaalla säällä vetämättä.

Mukavia ja flipattomia lenkkejä toivotellen: Sanna ja koirat

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Koiranäyttelypäivä

Monta yötä olen nukkunut näyttelyn jälkeen. Olen järjestellyt ajatuksia ja yrittänyt saada kiukkua laantumaan. Onhan se hiukan hellittänyt, mutta edelleenkin nousee verenpaine kaikesta, mitä siellä näin.

Hyvät asiat ensin. Näin koiranpentuja. Isoja ja pieniä. Villejä ja rauhallisia ja kaikkea siltä väliltä. Eri kasvuvaiheessa ja eri kehitysvaiheessa. Näin uusia koiranomistajia ja vanhoja koiranomistajia ja kaikkea siltä väliltä.

Mikä sitten oli niin ikävää, että vieläkin suututaa? Koirien käsittely ja kouluttamattomuus. Ennen kaikkea kuitenkin ne neuvot ja ohjeet mitä kentänlaidalla kuulin annettavan pentujen ihmisille. Erään auton takana ihan konkreettisesti opetettiin satuttamaan ja pelottelemaan pentua. Karjaisu EI ja pennun kiljunta kuului kauas. Todella sydäntäsärkevää ja niin turhaa.

Uutta ja ihmeellistä

Monelle koiran omistajalle se ihan ensimmäinen pentunäyttely on tärkeä tapahtuma. Sitä jännitetään kovasti. Kotona pohdiskellaan sitä, kuinka se meidän pentu siellä oikein osaa käyttäytyä. Jännitetään kehään menoa ja tietenkin tuomarin kommentteja.

Ostetaan nakkeja ja lihapullia ja näyttelytalutin. Ehkäpä salaa toivotaan sitä menestystäkin. Onhan se oma pentu rakas ja tietenkin se on kaunis ja hyvin kehittynyt.

Usein tavataan oman koiran kasvattaja pitkästä aikaa ja sekin jännittää. Mitä hän tuumaa meidän koirasta? Kuinka olemme onnistuneet kasvattamaan Nallea ja mitäköhän se kasvattaja sanoo?

Hyvällä tuurilla Nallen kasvattaja on mukava ihminen. Hän neuvoo ja opastaa ja osaa myös antaa selkeät ohjeet.

Huonolla tuurilla hän juuri tänään sattuu olemaan todella huonolla tuulella ja ensitöikseen ilmoittaa, että kylläpä se onkin laiha ja käyttäytyy villisti. Da? Onhan se tietenkin tosi ihmeellistä, että nuori koira tulee ensimmäistä kertaa paikkaan missä on hurja määrä lajitovereita ja innostuu niistä. Suorastaan kiihtyy. Kyllähän se nyt jo pitäsi olla mitään tekemätön ja mihinkään reagoimaton täydellisesti koulutettu koira.

Aika usein nuoret koirat vielä innostuvat kasvattajansa tapaamisesta (luoja tietää miksi?) ja iloissaan pomsahtelevat tätä vasten. Näin teki Nallekin. Ja sai kasvattajalta polvella iskun rintaan. Sen jälkeen kasvattaja tempaisi Nallen taluttimineen omistajan kädestä ja ilmoitti näyttävänsä kuinka näitä tällaisia koulutetaan. En kerro tässä, mitä sitten tapahtuu. Normaali ihminen ei halua tätä edes kuulla saatika sitten nähdä.

Päivä pilalla ja paha mieli

Hämmentynyt Nallen omistajaperhe luottaa kasvattajaan. Samalla nousee mieleen hyvin ristiriitaisia tunteita. Näinkö meidän pitäsi kohdella koiraamme? Onhan kyseessä kuitenkin rakas perheenjäsen.

”Ei se tästä rikki mene”, sanoo kasvis. Vaan kuinka väärässä hän onkaan. Kyllä menee, sekä fyysisesti että psyykkisesti. Ja omistaja on aivan oikeassa ristiriitaisine tunteineen. Tämä ei nyt mene niin kuin pitäsi.

Ei mennyt siellä kehässä esiintyminenkään nyt ihan nappiin. Nallen oli kovin vaikea seistä paikallaan. Istua se kyllä osaa ja se tulikin nyt käytöksenä hämmentävässä tilanteessa esiin. Ja joka kerta kun Nalle istui, tarjosi kasvattaja lihapullaa toisella kädellään nenän eteen. Ja Nalle lisäsi istumista, sillä sehän toi lihapullan esiin.

”Aina nämä kasvatin omistajat opettavat koiraa istumaan”, sanoo kasvis ärtyneenä ja samalla hän vahingossa tekee juuri samaa. Opettaa koiraa istumaan.

Sen jälkeen juostaan kehää ympäri. Noutajasilmukka kiristetään kurkun ympärille ja siitä vedetään ylöspäin. Nyt ei auta Nallen muuta kuin yrittää vetää sivulle, jotta kiristys lakkaisi. Tai eteenpäin. Ja eihän se nyt kovin hyvälle sitten näytä, kun etujalat juuri ja juuri osuvat lattiaan. ”Liikkeet vielä pentumaiset”, toteaa tuomari.

Kotiin lähdetään hämmentyneissä tunnelmissa

Ohjeeksi kotiin saatiin, että pitää olla pennulle napakampi ja johdonmukaisempi ja johtajampi. Miten tämä sitten tehdään? No siitä ei ehditty sitten puhua lainkaan.

Nallen väki ajelee kotiin hiljaisena joukkona. Kotona viedään Nalle mukavalle lenkille ja sitä rapsutellaan ja se saa ison annoksen murkinaa. Sitten se käpertyy nukkumaan sohvannurkkaan.

Tämä taisi olla Nalle-koiran perheen viimeinen näyttelyreissu!

Päivä olisi voinut sujua toisinkin

Mitäpä olisikaan tapahtunut, jos Nallea olisi opetettu ennen näyttelyyn menemistä? Mitä kaikkea olisi voinut opettaa ja miten?

Koiranäyttely on tilaisuus, jossa koira ei saa oikeastaan tehdä mitään mikä olisi sille tyypillistä. Koiranäyttelyn takoitus on arvioida koiran ulkomuotoa sekä jossakin ihan vähäisessä määrin myös sen luonnetta tai koulutustasoa.

Kehässä esiintyessään koira seisoo paikallaan mahdollisimman liikkumattomana ja mahdollisimman edullisessa asennossa niin, että se näyttää mahdollisimman kauniilta. Kehässä arvioidaan myös koiran liikkumista ravissa. Näin yritetään saada näkyviin sen rakennetta ja rotutyypillistä tapaa ravata.

Nykyajan koiranäyttelyt ovat jo niin pitkälle vietyjä ja kilpailullisia tilanteita, että koira on esitettävä mahdollisimman hyvin ja esiintymisen on mentävä nappiin, jos sieltä voittoja haluaa napsia.

Seisomisen ja juoksemisen lisäksi koiran pitäsi osata kovin paljon muutakin. Näistä ehkä eniten tuottaa päänvaivaa näyttelypaikalle saapuminen. Toinen hankala asia on kehän laidalla notkuminen. Siinä taluttimen päässä, kun joka puolelta kulkee koira toisensa jälkeen ohi. Tai ihmisiä. Grillimakkarat kourassaan ja toisessa kädessä kuuma kuppi kahvia. Ei saa haistaa eikä oikeastaan edes katsoakaan. Olisi vaan istuttava ja maattava siinä jalan vieressä.

Kukapa näitä harjoittelisi? No fiksut ihmiset tietenkin. Näyttelyasennossa seisominen ja sen opettaminen on erittäin helppoa verrattuna tuohon kehän laidalla notkumiseen. Ja jos katsot näyttelyssä ympärillesi niin huomaat, että eivät ne konkaritkaan oikein tätä osaa. Ohjaajan vasen käsi nykii jatkuvasti ja hän ”joutuu” ärisemään koiralleen tuon tuostakin.

Toisia koiria ei saa haistella. Pitää vaan olla möllöttää siis! Ja tätäkin pitää harjoitella ja paljon.

Näyttelypaikalle tuleminen

Menit mihin tahansa näyttelyyn näet kiskovia koiria ja kiukkuisia ihmisiä. Aika harvoin näkee rentoja näyttelytähtiä, jotka rauhallisesti ohjaajansa vieressä tallustelevat koiria vilisevälle alueelle. Yleensä joudut vielä ohittamaan myyntikojuja, joissa myydään houkuttelevan tuoksuisia herkkuja.

Autoista rynnätään ulos, kun luukku aukeaa ja siitä se päivä sitten lähtee.

Koiran pitää siis osata tulla sivistyneesti vihjeen saatuaan ulos autosta ja jäätävä siihen seisomaan.

Koiran pitää osata kävellä taluttimessa vetämättä.

Käveltävä kaikkien houkutusten ohi kiskomatta ja tempomatta. Tämä on todella aika haastavaa, eikä missään koirien käyttökokeessakaan ole oikein vastavaa taidonnäytettä tehtävänä.

Jos et ole näitä opettanut, voit vain syyttää itseäsi kun koira sinkoilee sinne tänne. Suuttuminen ei auta. Se ehkä hetkellisesti katkaisee käytöksen, mutta kiihtynyt koira ei oikein opi mitään, joten saatat joutua toimimaan samalla tavalla koko koiran loppuelämän ajan. Sehän ei ole kouluttamista se!

Näyttelypaikalla oleminen

Koiran pitää osata myös olla rauhallisesti istumassa kehän vieressä ja sen pitää osata olla häkissä rauhallisesti, jos sinulla on tarkoitus koiraa sellaisessa pitää. Sen olisi hyvä myös osata mennä häkkiin ja tulla sivistyneesti ryntäämättä sieltä uloskin.

Näitäkin asioita on hyvä harjoitella. Ja paljon, sillä nämä ovat koiralle vaikeita käytöksiä. Ajattelepa, jos koira onkin aina toisia koiria, vaikkapa koirapuistossa, tavatessaan saanut riehua ja leikkiä niiden kanssa. Nyt se äkkiä ei sovikaan vaikka koira on jo saanut kiihtyä vapaasti tällaiseen paikkaan tultaessa. Näetkö ristiriidan?

Jotkut koirat ovat suuressakin joukossa rauhallisia. Huomautan kuintenkin, että näitä on vähän ja loput joutuvat nämä taidot opettelemaan. Mikään näistä asioista ei kuulu mitenkään koiran lajityypillisen käyttäytymisvalikoimaan. Ne eivät itsestään osaa olla hillittyjä joka tilanteessa.

Käsiteltävänä oleminen

Se unohtuu usein ja joskus sitäkin joutuu harjoittelemaan. Toiset eivät luontaisestikaan siitä pidä ja toiset ovat oppineet välttelemään kosketusta ja hoitotoimenpiteitä. Käsittelyharjoitukset aloitetaan jo pentuna. Mitä enemmän tahdot menestyä sen ahkerammin teet käsittelystä koirallesi mukavan asian.

Koiranäyttelytuomari voi olla iso tai pieni mies. Parrakas ja möreä-ääninen. Tai hän voi olla suurella hiuslaitteella ja aurinkolaseilla varustettu ja voimakkaalla hajuvedellä kuorrutettu nainen(tai mies). Voi olla. Toki hän on yleensä aika normaalin näköinen olento, mutta mikä on koiran näkökulmasta normaalin näköinen, onkin sitten toinen juttu.

Koiran on siis hyvä tottua kaikenlaisiin ihmisiin. Isoihin ja pieniin ja kaikkeen siltä väliltä. Totuta siis ystävällisesti koirasi vähän kaikenlaiseen hipelöintiin. Tuomari kun saattaa lähestyä koiraasi mitä kummallisemmilla tavoilla.

Toiset koirat ihan lähellä

Kehässä seistään ja liikutaan myös ryhmänä. Peräkanaa, kuonot samaan suuntaan. Ihmisten taskuissa on hyviä palkkioita ja omat kuivat leivänkannikat saattavat olla turhan mitättömiä palkkioita. Nyt on kyse kilpavarustelusta!

On varmaan enää turha mainita, että tämäkin asia kuuluu harjoiteltavien joukkoon.

Koiran pitää osata juosta rymässä kehään ympäri. Niin, että toinen koira tulee siinä ihan takana. Ja niin, että toinen koira juoksee siinä ihan edessä. Urosten pitää pystyä sietämään toisia uroksia ihan lähellään. Mieluiten jopa rennosti. Niin, että pullistelun vuoksi ei häntää tarvitse nostaa ja varpailleen nousta. Koirista tämä juoksentelu peräkanaa on varsin epäluonnollista puuhaa ja pelottavaakin se voi joistakin olla.

Menneiden aikojen ryhmätreenit koulutuskentillä olivat mielestäni siitä hyviä, että koirat todella tottuivat koirajoukkouihin ja oppivat keskittymään silloinkin kun oli paljon ihmisiä ja koiria paikalla. Mitä aikaisemmin tämä aloitettiin sen helpommin se sujui. Tämä tietenkin koskee vain sellaisia koiria jotka pystyvät tähän. Muita joutuu taas eri tavoin pikkuhiljaa ryhmään totuttamaan.

Loppujen lopuksi

Kun kaikki tämä on Nallelle opetettu, voidaan jo olettaa että seuraavasta näyttelypäivästä tulee paljon mukavampi. Ehkäpä jopa menestystäkin voidaan odottaa. Tai sitten ei. Onko se edes kovin tärkeää?

Aika monta asiaa varmaan unohdinkin. Lista opetettavista asioista on silti pitkä. Toisaalta kaikki mainitsemani käytökset kuuluvat tavallaan myös ihan normaali elämään. Nuo autosta tulemiset ja jossakin sivistyneesti olemiset ja nätisti tervehtimiset ja sen sellaiset. Ei niistä haittaakaan arjessa koiran kanssa ole. Ja jos nyt ihan näyttelytähdeksi tähtäät, niin pidät huolen siitä että koirasi nauttii sekä esiintymisestä että näyttelypaikalla olemisesta. Nauttimaan se oppii, kun käytökset on sille positiivisesti vahvistamalla opetettu ja kun se tarkalleen tietää miten pitää olla.

Aina voi valita sen, että ei opeta koiralleen edellämainittuja asioita ja käytöksiä. Silloin hyväksyy sen tosiasian, että koira ei niitä osaa. Ja hyväksyy myös sen että koiraa on turha rankaista kun se ei osaa! Minunkaan koirani eivät käyttäydy kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Tiedän sen, enkä niille sen vuoksi suutu.

Tämän tarinan koira ja kasvattaja ovat fiktiivisiä hahmoja. Minun keksimiäni. Myös tarina on keksitty. Minun päästäni.

T: Sanna

 

 

 

 

 

Tavoitteet omien taitojen mukaan

Se on sitten kevät. Helmin pennut täyttävät pian sen 10 kuukautta. Talvi on lusittu ja pentujen kasvua seurattu.

Rauhaa on myös opetettu, mutta maltilla on menty eteenpäin ja tuloksiin olen hyvin tyytyväinen. Moni ulkopuolinen voisi kai sanoa toisinkin. Tuohan on aikamoinen reuhapelle, iloinen ja sanalla sanoen varsin ponteva otus. Kun Rauha marssii niin siinä tanner tömisee. Vaikka itse pidän tätäkin onnistumisena, niin moni muu saattaisi katsoa koiraa kummeksuen.

Minusta on hienoa, kun koiralla on hyvä itseluottamus. Mielestäni on ihanaa kun koira vaikuttaa onnelliselta ja tyytyväiseltä elämäänsä ja kun se toteuttaa ne vähäiset pyynnöt joita siltä pyydetään innokkaasti ja iloisin mielin.

Uuden koiranpennun tullessa taloon on sen ihmisillä jo mielikuva siitä minkälainen aikuinen siitä pitäisi tulla. Näemme silmissämme vapaana keskellä kaupunkia vieressämme kauniisti kävelevän koiran. Näemme kilpailuissa ja kokeissa loistavasti annetut tehtävät suorittavan jalon eläimen ja kylvemme onnistumisen ilossa. Tai näemme uskollisen ystävän, joka pienen partiolaisen lailla on aina valmis kaikkeen kivaan. Kuka mitenkin.

Kenelle tulee mieleen se, että tavoitteet pitäisi asettaa omien koulutustaitojen mukaan? Eläimen kouluttaminen on mekaaninen taito. Sen voi opetella kuka tahansa eikä se ole rakettitiedettä. Eläin kouluttuu väkisinkin, kun tiedät mitä teet. Tavoitteet asetetaan siis sen mukaan, kuinka itse jaksaa perehtyä kouluttamisen tekniikkaan ja oppimisen ymmärtämiseen. Tätä voi opetella vaikka ilman sitä eläintäkin ja tämä on se asia josta lähdetään liikkeelle.

Olit sitten autoritäärinen kurinpitäjä tai pehmeä kukkahattunaksuttelija tai jopa jotakin siltä väliltä et voi ohittaa sitä tosiasiaa, että sinun eläimesi ei opi, jos et osaa itse kouluttaa.

Usein kuulee, kuinka omistaja kertoo koiransa olevan kovapäinen, kun se ei halua oppia jotakin asiaa. Ei sitten millään. Omistaja on vuodenpäivät viskannut sitä räminäpurkkia päin koiraa eikä koira vain millään suostu oppimaan. Samaa ongelmaa on toisellakin koiranomistajalla. Hän on nyt kaksi vuotta yrittänyt ohittaa toisia koiria pitämällä namia koiran nenän edessä eikä koira kuitenkaan opi mitenkään ohittamaan nätisti.

Nämä tapahtumat selittyvät lähemmin tarkasteltaessa koulutusvirheiksi ja omistajien on hiukan vaikea käsittää sitä tosiasiaa, että he tekevät itse väärin. Näihin virheisiin auttaa vain se, että omistaja opettelee ne mekaaniset taidot, joita tarvitaan eläimen opettamiseen.

Jos sinulla siis on suurisuuntaisia unelmia koirasi suhteen lähdet liikkeelle siitä, että koulutat itseäsi. Tutustut ajoitukseen, kriteeriin ja vahvistetiheyteen. Selvität oman eläimesi palkkiot ja tutustut palkkioihin muutenkin. Ymmärrät terveyden ja eläimen mielentilan vaikutukset oppimiseen. Tutustut myös erilaisiin tapoihin saada käytöstä aikaan ja harjoittelet mekaanisia taitoja ahkerasti. Koska todennäköisesti koulutat koiraa perehdyt tietysti myös sen lajityypilliseen käyttäytymiseen uusimpien tutkimustulosten valossa. Eipä siinä sitten sen kummempaa tarvita. 🙂

Kun toimit näin jää kaikenlainen höpöhöpö pois ja huomaat, kuinka oma kehityksesi vaikuttaa omaan itseluottamukseesi. Osaan opettaa ja koira oppii ja kaikki voivat hyvin.

Missä voin sitten näitä mekaanisia taitoja opetella? Voit tutustua koirakoulujen tarjontaan ja nimenomaan yksityisillä koirakouluilla pitäisi olla sopivia kursseja koulutustaitoja ajatellen. Valitse mieluiten koirakoulu, joka noudattaa Suomen Eläintekouluttajat Ry:n eettisiä sääntöjä. Vielä parempi olisi, jos kouluttaja olisi ammattitutkinnon suorittanut eläintenkouluttaja. Näin voit varmistua siitä, että hänellä on ajantaisainen tieto ja ammattitaito. Tämä varmistaa myös sen, että eläintä koulutetaan ystävällisesti ilman väkivaltaa ja pelottelua.

Tässä osoite yhdistyksen sivuille: http://www.elaintenkouluttajat.com/

Hyviä ja erittäin päteviä kouluttajia ympäri suomen löytyy myös eläinkouluttajakillan sivuilta:http://elainkouluttajat.net/

Voit myös itsenäisesti opiskella kotona kirjallisuuta hyväksi käyttäen.

Oma lempikirjani on ehdottomasti tämä: http://www.koirakouluvisio.com/tuotteet.html?id=1/5

Naksutinkoulutusta koirallesi on todella ihan huippu koulutuskirja.

Koska on kevät ja keväällä aina aloitetaan uusi elämä, niin aloitetaan se opettamalla itsellemme kouluttajan taitoja. Koulutus on nimittäin ihan törkeän hauskaa, kun se osaa!

T: Sanna

Ulkoilua ja hihnatusta

Minä seison usein parvekkeella ja katson alas kadulle. Seuraan kulmakunnan koiria kävelyillään ihmistensä kanssa. Samat ihmiset ja samat koirat tiettyinä kellonaikoina menvät samaa reittiä samalla tavalla. Jokainen päivä, paitsi ehkä hiihtolomalla ja kesällä loma-aikaan. Aika monta vuotta tässä on asusteltu ja ohikulkevat koirat ja niiden käytökset alkavat tulla tutuiksi.

Vanha mäyräkoira, joka ei koskaan saa haistella ympäristöään vaan sitä raahataan mukana. Mitä vanhemmaksi se tulee ja hitaammaksikin, sen railakkaammin sen emäntä sitä eteenpäin rykii. Koira ontuu, joten mukavaa ei kävely sille voi olla. Sitä on nyt ryitty eteenpäin aika monta vuotta ja sinnikäs emäntä yhä edelleen varmaan ajattelee, että joku päivä tuo otus varmaan suostuu liikkumaan reippaasti haistelematta eteenpäin. Hän on hyvin johdonmukainen. Kun kävellään, niin kävellään.

Minusta näyttää siltä, että kumpikaan ei ulkoilusta nauti. Rouva on yrmeä ja koira onneton.

Jotkut ihmiset tuntuvat ajattelevan, että koiran ulkoilu on sitä, että kävellään vain eteenpäin ja jossakin välissä koira saa tehdä tarpeensa. Sitten taas kävellään. No onhan sekin kai jonkinlaista ulkoilua. Pienikokoiset koirat saattavat jopa saada tästä jonkinlaista kunnonkohotusta, mutta isommalle koiralle tällainen marssiminen ei todennäköisesti vaikuta kunnon ylläpitämiseen millään tavalla.

Jotenkin minusta tuntuu, että ihmiset jopa luulevat, että koiriin on sisäänrakennettu hihnassa kulkeminen ihmisen vierellä ja että jopa koiranpennun tulisi tämä käytös osata kuin itsestään. Koira, joka ei näin tee on tottelematon.

Mielestäni tällainen ulkoilu koiran kanssa on kovin ikävää ja ah, niin tylsää kummallekin osapuolelle. Koiran kanssa ulkoilu voi olla monipuolista, vuorovaikutteista ja erittäin antoisaa, jos käyttää hiukan mielikuvitusta ja aikaa lenkkien suunniteluun. Jopa kaupunkiympäristössä voidaan tehdä kaikkea kivaa.

Ulkoilun määrä ja laatu ovat koiran kannalta varsin olennaisia asioita. Katson, että koiralle ulkoilu on itsessään virikettä. Koiran hyvinvointia voidaan ylläpitää mukavasti tarjoamalla sille erilaisia ympäristöjä ulkoiluun. Minulla on tapana vaihdella ulkoilureittejä ja etsiä uusia koluamattomia metsälänttejä, jossa on erilaisia hajuja ja maisemia. Olen jakanut ulkoilumme niin että jokainen kolmesta lenkistä päivässä kestää ajallisesti vähintään tunnin ja jokaisella lenkillä on oma nimensä. On haistelulenkkejä, tylsälenkkejä, riehulenkkejä, vapauslenkkejä ja koulutuslenkkejä jne.

Yritän suunnitella reitit niin, että häiritseviä ärsykkeitä ei tule liikaa yhdelle lenkille. Emme esim. tervehdi jokaista koirakkoa vaan pyrimme väistämään suurimman osan vastaan tulevista koirakoista. Tämä siksi, että lenkistä ei tulisi liian kiihdyttävää ja sitä kautta enemmänkin stressiä aiheuttavaa.

Olen huomannut, että sellaiset koirat, jotka työpäivän ajan isäntiään/emäntiään kotona odottelevat saavat kuin hyvitykseksi tästä liian kiihdyttäviä lenkkejä. Pallot lentävät ja koirapuistot täyttyvät riehuvista koirista. Ihan kuin sen kotona köllöttelyn vastapainoksi tarvittaisiin aina vain hillitöntä riehumista. Ymmärrettävää logiikkaa, mutta kuitenkin aika turhaa, ja jossakin määrin myös  haitallista.

Koira ehdollistuu piankin siihen että ulkona oleminen tarkoittaa riehumista, jolloin tunnetila on erittäin kiihtynyt. Tämä tunnetila on sitten se jossa kaikki ulkoilu tapahtuu. Pian koira alkaa etukäteen kiihtyä jo siitä että ulkoiluaika lähestyy. No, tästähän ei kyllä hyvä seuraa. Tästä seuraa se, että ulkoilu aiheuttaa stressiä molemmille osapuolille ja että näin ulkoilujen määrä sitten vähenee kun hihnassa kiskovaa yli-innokasta koiraa ei vain saada rauhalliseksi millään.

Siksi meillä tehdään etenkin pennun ja nuoren koiran kanssa erilaisia lenkkejä. Autolla mennään joskus puistoon tai metsään, joskus taas ajetaan vain kauppaan ja takaisin. Joskus juostaan vapaana ja joskus taas kuljetaan rauhallisesti taluttimessä korttelin ympäri. Koira yhdistää helposti erilaiset paikat erilaisiin tunnetiloihin. Koirapuistossa on aina kiihdyttävää ja metsään mennään aina dameja etsimään ja meren rannalle mentäessä pääsee aina uimaan.

Vielä tämänkin kuvion pyrin sotkemaan. Välillä mennään koirapuistoon, kun siellä ei ole ketään ja siellä voidaan etsiä makupaloja tai sitten siellä ei tehdä mitään. Koirapuistovierailut tehdään eri aikoina päivästä, joten ajallisestikaan koira ei ennakoi sitä milloin riehutaan. Tylsälenkitkin ovat sattumanvaraisesti eri aikoihin.

Jos koirallasi on luoksetulo kunnossa, voit laskea sen aina välillä, mieluiten joka päivä vapaaksi kuljeksimaan. Tämäkään ei takoita sitä että aina kun ollaan vapaana, niin hillutaan älyttömästi. Vapaana oleminen tulee osaksi luonnollista arkipäivää kun siitä ei tehdä suurta sirkusnumeroa. Oma-aloitteiset luokse tulemiset palkitaan aina. Välillä koiraa voidaan kutsua ja hiukan tarttua pantaankin ja taas annetaan koiran mennä. Välillä otetaan hihnaan kulkemaan ja taas päästetään irti.

Vain rauhallinen koira pääsee hihnasta. Vain rauhallinen koira saa tulla autosta ulos. Tämä vaatii nyt sitä kuuluisaa johdonmukaisuutta. Jos kerrankin erehdyt laskemaan kiskovan koira irti tai avaat auton oven, niin että koira pääsee ryntäämään vaikka mereen olet antanut koirallesi supersuperpalkan, jota se ei ihan äkkiä kyllä unohda.

Ota siis kunnolla aikaa itsellesi ja koirallesi. Pue lämpimät vaatteet päälle ja lähde ulkoilemaan. Ota mukaan makupalat, niin että voit palkita koiraasi onnistuneista käytöksistä. Anna koiran haistella ja tutkia erilaisia hajuja. Anna sen jäädä katselemaan maisemia äläkä nyppää sitä jatkamaan matkaa. Opeta sen sijaan koirallesi vihje, joka tarkoittaa että matka jatkuu. Kilometreillä ei ole niin väliä, vain ulkoilun laatu merkitsee.

Jos sinulla on uros siellä narttukoirien juoksutuoksuissa, niin suosittelen vaihtamaan reittiä sellaisiin paikkoihin, missä käy vähemän koiria. Nämä tuoksut saavat uroksesi pään pyörälle eikä rauhallisuudesta ole tietoakaan. Huomaat kyllä milloin uros on narttukoiran jäljillä sen sijaan että se tutkisi muuten mielenkiintoista tuoksua.

Opeta koirasi kiertämään puut ja tolpat vihjeestä. Siinäkin on hauskaa virikettä. Opeta koirasi selvittämään jalkoihin sotkeutuneen taluttimen. Kylvä hiukan murkinaa jollekin metsäläntille ja anna koiran etsiä. Siirtykää pois polulta ja rämpikää kantojen ja kaatuneiden puiden ylitse. Katselkaa pikkulintuja……

Opeta koira myös kulkemaan kauniisti vetämättä eripituisia matkoja yhdessä kanssasi. Sekin voi olla mukavaa, kun huomioit oman koirasi tavan liikkua. Toiset koirat tarvitsevat kovaakin vauhtia päästäkseen jolkottamaan mukavaa ravia. Kun koiralla on mukava kulkea kanssasi on sinullakin mukavampaa. Eikös?

Joten ei muuta kuin mukavaa ulkoilua ystäväsi kanssa ja ihania lopputalven ulkoiluja toivotellen: Sanna ja koirat

Hyvin menee, mutta menköön!

Puoli vuotta. Miten voi aika kuluakin niin nopeasti. Vastahan tuo otus syntyi ja nyt se on jo aika iso rötkäle. Talvi ei muuten koskaan kulu niin nopeasti kuin kesä. 🙂

Joulu lähestyy ja uusi vuosikin kolkuttaa ovelle, joten on hyvä tehdä vältilinpäätös siitä miten elämä pentukoiran kanssa etenee, mitä on opittu ja mihin suuntaan ollaan menossa.

Mitä Rauha sitten osaa?

Rauha osaa kävellä taluttimessa hienosti silloin kun se on yksinään ilman toisia koiria lenkillä. Helmin ja Zeldan kanssa on välillä hiukan vaikeaa olla riehaantumatta. Tosin silloinkin Rauhis lopettaa kun sille sanoo, jotta ”peli piip” !

Rauha osaa ohittaa ihmiset, toiset koirat ja kaikenlaiset lentelevät ärsykkeet tarjoamalla kontaktia. Ihan lähietäisyydellä emme vielä ole, mutta kriteeri kerrallaan etenemme tässäkin pikkuhiljaa. Nyt etäisyys toiseen koirakkoon on noin kaksi metriä. Ei paskempaa, jos minulta kysytään.

Rauha osaa tulla kutsusta luokse. Kutsu-sanoja on useita kuten esim. piip, tänne, Rauhaaaa ja kaikki muidenkin koirien nimet ja muutkin sanat, joita hiukan korotetulla äänellä huudellaan. Rauha tulee kutsusta lenkillä, kotona, koirapuistossa, kadulla. Häiriönä toiset koirat onnistuu, muita extreme ärsykkeitä, kuten jäniksiä tai pieniä lapsia ei vielä ole harjoiteltu, mutta treenilistalla ne kyllä ovat.

Rauha osaa olla yksin kotona nätisti.

Rauha osaa pissata ja kakata ulos, eikä se tee tarpeitaan enään sisälle.

Rauha osaa odottaa erilaisia asioita. Ruokaa, ulospääsyä jne. ihan melkein hiljaa narisematta. Rauha odottaa autossa ja tulee ulos vasta lupasignaalin saatuaan.

Rauha osaa luopua ottamistaan esineistä ja tuo niitä itse oma-alotteisesti käteen.

Rauha osaa…. vaikka mitä ja minä ole hyvin tyytyväinen siihen ja vähän itseenikin.

Omasta mielestäni pentu kehittyy siihen suuntaan, josta itse pidän. Se on reipas ja iloinen ja tasapainoisen oloinen. Luulen sen jopa olevan vallan tyytyväinen omaan oloonsa. Ja mikäpä on nuoren koiran ollessa, kun tietää mitä milloinkin tehdään ja kun signaalit ovat selkeät niin että koirakin ne ymmärtää.

Etenemme siis samoilla linjoilla. Voisihan tuonne käytöksiin lisätä niitä ihan tavanomaisia käytöksiä kuten istu ja maahan ja odota ja peruuta ja pyöri ja kieri ja töpötä ja pujottele ja… 🙂

Pääasia on, että tähän mennessä ne kotikoiran perusasiat ovat hyvässä jamassa. Niitä on syytä vahvistella palkkioilla epäsäännöllisen säännöllisesti, jotta käytökset pysyvät yllä.

Sohvapöydän päällä makaaminen on nyt melkolailla sammunut käytös, mikä sinänsä on harmillista, mutta tietenkin aika järkevää.

Koulutushaaste

Tänään naksuttelin Rauhan ulkona kaivon kannelle seisomaan kaikilla neljällä jalallaan.

Mitäs järkeä siinä nyt sitten on? Paljonkin. Mitä tahansa mukavaa teet yhdessä koirasi kanssa, sen paremmaksi teidän välinen suhde muokkaantuu. Eläin saa paljon harjoitusta oppimiseen ja ryhtyy ahkerasti kokeilemaan, mikä saisi sinut naksauttamaan. Tämä taas tekee koirasi opettamisen sinulle helpoksi. Mukavaa ja niin vuorovaikutteista.

Käytöksen aikaansaamisen keinoista valitsin sheippaamisen. Vaihe vaiheelta koulutus edistyy kohti toivottua lopputulosta. En kerro koiralle millään tavalla mitä siltä haluan vaan naksutan aina kun se tekee jotakin toivotun lopputuloksen suuntaan.

Seisoskelin siis kaivon kannen vieressä. Kun Rauha nenällään lähestyi kantta, naksutin ja annoin makupalan. Naksuttelin lähestymisestä muutaman kerran ja pidin tauon. Sitten en enään naksauttanutkaan vain lähestymisestä vaan jäin odottamaan jotakin vähän enemmän. Äkkiähän tuo nokkela olento nosti tassunsa alustalle, josta se sai naksun ja palkkion suoraan kaivon kannelle.

Tätä toistettiin jonkun kerran ja tauon jälkeen naksautin kerran yhdestä jalasta ja jäin odottamaan toisen jalan nostamista kannelle. Näin edeten sain Rauhan nousemaan kannelle aika nopeasti. Kun se ensimmäisen kerran nousi kannelle, sai se monen monta herkkua kannen päälle.

Jotta saisin pennun pois kannelta heitin aina kannen päällä annetun namun jälkeen makupalan pois kannelta maahan. Tässä hifistelin sen verran, että annoin kannen päälle paremman namin ja kannelta pois heitin kuivan ruokanappulan.

Oikeastaan tämä kaikki ei tapahtunut yhden koulutuskerran aikana, vaan välillä Rauha käväisi päiksyillä kotona. Koulutustuokiot kannattaa pitää lyhyinä, jolloin niitä voi päivän aikana olla pari kolmekin.

Tämän käytöksen olisi voinut opettaa myös kosketuskepin avulla. Kosketuskeppi tai kohdekeppi on mikä tahansa tikku jonka päässä on pallo. Sen voi valmistaa ihan omin pikku kätösin tai sen voi vaikka tilata netistä.

Kun eläin on oppinut koskemaan kepin päätä tai jopa seuraamaan sitä, voidaan se ohjata erilaisiin paikkohin keppiä avuksi käyttämällä. Jo pelkkä kepin koskeminen ja sen seuraaminen on useimmista koirista hauskaa.

Zelda näyttää mallia

Koira oppii nopeasti koskemaan kepin päätä ilman houkuttelua. Onhan aika todennäköistä, että se haluaa nenällään selvittää mikä härpäke sinulla on kädessäsi. Ja juuri kun nenä osuu palloon sinä tietenkin naksautat ja annat makupalan. Anna makupala lähelle kepin päätä ja odota että koira tekee saman uudestaan. Älä tässä välissä liikuta keppiä äläkä vaihda paikkaa.

Kun viisas eläimesi osaa tämän kunnolla voit vaihdella kepin paikkaa. Voit myös heittää harhanamun hiukan kauemmaksi itsestäsi, niin että koira tulee kauempaa kepin luokse takaisin. Muistathan harjoitella eri kohdissa huonetta ja myös eri huoneissa tai vaikkapa pihalla.

Heitänpä nyt kaikille haasteen opettaa koiralleen vaikkapa sheippaamalla tai kohdekeppiä hyväksi käyttämällä itsensä ympäri pyörähtäminen. Tarkoitus on siis saada eläin pyörähtämään akselinsa ympäri ilman, että makupalalla houkuttelet sitä tekemään niin.

Liitänpä tähän pari koulutusvideota inspiraatiota antamaan:

• http://www.youtube.com/watch?v=J0-FRdupR7A&feature=relmfu
• http://www.youtube.com/watch?v=KBSqPSmLCzM list=UU8lnd6G9mSzIJbPuYp4WT9w&index=10&feature=plcp

Tässäpä nyt pari tapaa saada käytöstä aikaan ilman houkuttelua. Jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin onhan tuo kohdekeppikin jonkinlainen houkutin sekin.

Ja ei kun kouluttelemaan… 🙂

T: Sanna

Käsky vai vihje?

Viisi kuukautta elämää täynnä ja paljon paljon opittuja asioita.

Minä päätin, että Rauhan esikoulu on ohi ja nyt on aika mennä ekaluokalle. On ihan selvästi aika opetella oppimaan. Voisiko käydä jopa niin, että koulutuskärpänen purisi minuakin. 🙂

Osaahan tuo pirpana jo vaikka mitä, mutta ekaluokalla opitaan sellaiset hyödylliset käytökset kuin istuminen ja maahan makaamaan meneminen ja sivulle istumaan tuleminen ja takajaloilla nököttäminen ja …….

Mitä tuo koira sitten jo osaa? Eihän sille toki tarvitse opettaa istumista. Senhän se osaa ihan luonnostaan. Se täytyy opettaa suorittamaan tämä käytös silloin kun sen ihminen antaa äänimerkin tai eleen jonka ihminen on päättänyt tarkoittavan kyseistä käytöstä. Sama koskee muitakin koiralle luontaisia käytöksiä. Opetamme siis näitä käytöksiä tarkoittavat vihjeet koiralle.

Signaali tai vihje. Molemmat käyvät. Itse pidän vihje sanasta sillä se pitää sisällään jännitystä ja toiveen siitä että jotakin kivaa tapahtuu. Monissa television tietokilpailuissa annetaan vihjeitä ja on hurjan jännää arvataanko vastaus jo siitä ”viiden pisteen vihjeestä”. Jos koiralle on opetettu käytös positiivisesti vahvistamalla, siitä saattaa jopa tuntua samalta kun se odottaa vihjettä siitä mitä seuraavaksi saa tehdä.

Käskystä sanana tämän verran. 🙂

käsky

1. määräys, vaativa kehotus. esim. Tiukka käsky. Lähtö-, pysähtymiskäsky. Antaa jklle, saada jklta käsky tehdä jotakin. Jaella käskyjä. Totella, noudattaa jkn käskyä. Tehdä työ esimiehen käskystä. Sot. esim. Hyökkäyskäsky. Komentajan päiväkäsky. Käsky taisteluun ryhtymisestä. Usk. esim. Jumalan kymmenen käskyä kristittyjen noudatettavaksi tarkoitetut käyttäytymissäännöt, jotka Jumala Vanhan testamentin mukaan antoi alk. Israelin kansalle. Viides käsky: Älä tapa. Ark. esim. Totteli, kun käsky kävi käskettiin.

Yhtä huono kuin käsky-sana on totella- sana. Nehän kuuluvat yhteen. Ovat pari.

Tottelemiseen jotenkin yhdistyy se, että jos eläin ei tee on se tottelematon. Tuhma. Minusta homma menee niin, että jos eläin ei tee, niin se ei osaa vihjettä. Se on siis huonosti koulutettu. Tai sitten tekemättömyyteen on jokin muu syy. Jospa vihjettä ei olekaan yleistetty riittävästi erilaisiin paikkohin ja erilaisille häiriöille.

Tämä on yleisin syy, miksi eläin ei tee käytöstä annetusta vihjeestä. Yleensä me luulemme, että kun eläin on tehnyt käytöksen vihjeestä pari kertaa se jo osaa. No eikä osaa. Eläin tarvitsee todella paljon toistoja. Sen on pitänyt harjoitella samaa käytöstä erilaisissa paikoissa, erilaisilla alustoilla, eri vuorokauden aikoina. Sen on pitänyt harjoitella erilaisilla häiriöillä. Silloin kun paikalla on paljon koiria tai kun ympäristössä on paljon meteliä tai kun skeittari menee ohi jne…

…takaisin vihjeisiin. 🙂

Voit valita omaan suuhusi sopivat vihjeet. Ne voivat olla vaikka kiinaa, jos se sopii suuhusi. Koirasi ei välitä. Olennaista on se, että vihje lausutaan tai viitotaan aina samalla tavalla. Suurin osa meistä käyttää varmaankin istumiselle istu-sanaa ja maahan menemiselle maahan-sanaa.

Näitä sanallisia vihjeitä ei muuten sitten tarvitse huutaa. Koiralla on hyvä kuulo ja se varmasti pitää myös enemmän ystävällisellä sävyllä lausutusta vihjeestä. Voit aivan hyvin kokeilla kuinka hiljaisen äänen koirasi vielä kuulee.

Usein näihin vihjeisiin yhdistyy tahallisia tai tahattomia viittomia tai kehon eleitä, joita koira lukee. Kannattaa pitää mielessä se, että jos luoksetulokutsuun on vahingossa yhdistynyt jokin ele, niin poispäin menevä eläin ei sitä näe ja näin ollen ei ymmärrä vihjettäsi. Koirat käsittääkseni lukevat kuitenkin kehonkieltämme ensisijaisesti. Se kun sattuu olemaan niiden äidinkieli.

Mietin siis käytöksille sopivat vihjeet ja käytän vain niitä kun haluan nähdä jonkin tietyn käytöksen. Se on aika reilua koiralle.

Oletteko huomanneet että….

pennun käytökseen on ilmaantunut hassuja asioita? Se saattaakin jäädä paikalleen, kun kutsut sitä tai sitten se tekee jotakin ihan muuta kuin oli tarkoitus kun sanot vihjeen.

Meillä on Rauhan kanssa pari tällaista juttua ilmaantunut käytösvalikoimaan. Parvekkeelta ei tulla sisään vaan istahdetaan määrätietoisesti alas. Rauha on myös oppinut juoksemaan rappuun, kun joku on lähdössä ulos. Uppiniskaisuuttako? Onko niillä jo nyt murrosikä? Näin voisi todellakin luulla, mutta totuus on toisenlainen.

Koulutusvirhe? Kyllä! Ja ihan ohjaajan aiheuttamaa. Koiranpentu luulee tekevänsä oikein sillä juuri näinhän pentu on opetettu tekemään. Ai miten niin?

Noh, selitän.

Meillä on käytössä voimallinen ase nimeltä ruokapalkkio. Ruokapalkkio toimii myös houkuttimena usein ja sillä nakinpalalla me helposti ohjaamme koiraa tekemään asioita. Olemme käyttäneet sitä nakinpalaa ja sen ottamista taskusta jo todella paljon, vaikka pennut ovat ehtineet vasta vajaan viiden kuukauden ikään. Tämän ne todella osaavat!

Koska palkkio on esillä silloin kun houkuttelemme pentua tekemään jotakin ja palkkion näkeminen on jo muodostunut pennulle vahvisteeksi ja on jopa muuttunut vihjeeksi tietyille käytöksille, me ihan itse vahvistamme kaikkea sitä mitä pentu tekee kun palkkio on näkyvissä.

Eli jos Rauha istuu, kun otan namupalan esiin ja houkuttelen sitä sisälle parvekkeelta vahvistan nimenomaan sitä istumista. Eläin tekee sitä mikä on kannattavaa! Yksinkertaista, eikö totta? Se ei siis mieti että ”houkuttelepa nyt hölmö ihminen” vaan se todellakin tekee sitä mitä vahvistat.

Oikeastaan on niin, että jo pelkkä käden taskuun laittaminen toimii ehdollisena vahvisteena. Se toimii joka tapauksessa niin halusit tai et. Kaikki, mitä tapahtuu sillä välillä kun käsi menee taskuun siihen asti kun namu menee koiran suuhun, vahvistuu. Vastuu on siis ihmisellä. Pennut ovat jo oppineet seuraamaan eleitämme todella tarkkaan. Se on juuri se ominaisuus kesyssä koiraystävässämme joka tekee siitä niin mainion kumppanin. Ja juuri siinä pilee suuri vaara.

Oikeastaan pentu huomaa senkin, kun aiot laittaa käden taskuun. 🙂

Mitä tämä sitten käytännössä tarkoittaa? Se tarkoittaa omasta mielestäni sitä, että makupalalla houkutteleminen ei ole kovinkaan hyvä keino opettaa koiralle mitään. Sillä saadaan aikaan poispäin omistajasta juoksevia koira, vääriä käytöksiä tarjoavia koira ja sellaisia koiria, jotka eivät todellisuudessa ole oppineet muuta kuin seuraamaan kättä joka makupalaa pitelee.

Miksi Rauha siis juoksee rappuun? Siksi, kun sille on heitetty aina eteisen lattialle nappuloita etsittäväksi, kun toiset lähtevät ulos. Samalla kun astun toisten kanssa kynnyksen yli on Rauha juossut rappuun ja minä olen laittanut käden taskuun. Sitten olen heittänyt namut eteisen lattialle, jolloin se on juossut takaisin sisälle. Ja näin olen saanut aikaan pienen käytösketjun. Hyvä minä!

Tämä ei sinänsä ole mikään suuri ongelma ja se on helposti korjattavissa, kun sen ajoissa huomaa. Mutta joskus vahvistamme vahingossa käytöksiä, jotka ovat todella hankalia.

Älä siis laita kättä taskuun silloin, kun koira hyppää jotakin ihmistä vasten vaikka aikomuksenasi olisi vain houkutella koira alas. Laita käsi taskuun vasta sitten kun koira jo tekee käytöstä jonka haluat nähdä.

Älä myöskään houkuttele koiraa makupalalla silloin kun se vetää hihnassa toisen koiran luokse. Silloin vain itse vahvistat sitä vetämistä. Laita käsi taskuun ja ota makupala esiin vasta sitten kun koira katsoo sinua.
Muita tapoja saada käytöksiä aikaan on todella monia ja niitä käsittelemme sitten seuraavassa jutussani. Ja jos en muista kirjoittaa sitä, niin muistuttakaa minua, hyvät ihmiset.

T: Sanna

Mitä sitten, kun hermo menee?

Sitten se menee. Ei se maailmaa kaada, koska sekin on hyvin inhimillistä!

Rauha ja sisarukset ovat tulleet siihen ikään, että leikki on jo aika rajua ja pennut ehtivät joka paikkaan touhottamaan koiramaisuuksiaan. Pureskelemaan, pissaamaan, juoksemaan ympyrää, haukkumaan jne. Ne voivat todellakin olla hyvin rasittavia ihmisen näkökulmasta.

Pennut touhottavat ikäkaudelleen lajityypillisesti. Labradorilapset touhottavat myös rodulleen tyypillisesti, positiivisesti maailmaa syleillen. 🙂

Ne leikkivät jatkuvasti ja samalla opettelevat koiran elämään kuuluvia asioita ihan sisäsyntyisesti. Valitsematta itse. Tässä vaiheessa on todella tärkeää muistaa, että ne ovat todellakin vielä ihan pieniä koiran alkuja. Vaikka me ihmiset näemme niissä jo kovasti kaikenlaista tarkoitushakuisuutta emme saa sortua inhimillistämiseen.

Tässä vaiheessa helposti tulee ensimmäisiä kertoja mieleen koiran rankaiseminen jostakin ”pahasta” teosta. Ja on luonnollista että tässä vaiheessa herää kysymys siitä saako pentu toteuttaa koiramaisuuttaan vapaasti. Missä vaiheessa koiraa kielletään? Kuinka se tehdään? Kuinka monta kertaa kielletään? Miksi se riivattu ei lopeta, vaikka kiellän?

Sellaiset pennut, joilla ei ole toisia koiria seuranaan toteuttavat leikkimistä ihmistensä kanssa. Ne leikkivät kuin koirat, koska ne ovat koiria. Koiranpennut purevat toisiaan ja muitakin koiria kovaa. Minä itse poistun näissä tilanteissa pennun luota. Leikki loppuu kun se menee liian rajuksi. Tämä usein on pennulle riittävä rankaisu. Aika äkkiä se oppii hillitsemään riehakkuuttan. Mikäli sinun seurasi on sille palkitsevaa.

Minusta tuntuu omia koiria seuraillessani, että pennun lisenssi tehdä mitä vaan on todellakin loputon. Aikuinen koira ei suutu oikeasti koskaan. Se antaa tehdä itselleen melkein mitä vaan. Ja kun se on saanut tarpeekseen se lähtee pois. Joskus Helmi ottaa pennun kuonon suuhunsa ja vähän murahtaa. Se siitä. 🙂 Kadehdituttavaa kertakaikkiaan.

Aikuista koiraa ei voisi vähempää kiinnostaa, mitä pentu sitten ympäristössään puuhaa. Se ei välitä vähääkään vaikka pentu katkoisi kaikki talon sähköjohdot tai vaikka pentu juoksisi ulkona hevonkuuseen. Me ihmiset välitämme ja meidän pitääkin, mutta kuinka saamme pennulle asiat perille?

Ennaltaehkäisyä

Me kaikki olemme tietenkin järjestäneet kotimme siihen kuntoon, että tilaisuuksia tehdä tihutöitä tulee pennulle mahdollisimman vähän. Johdot on piilotettu ja hienot kengät laitettu kaappeihin. Pennulle on varattu sallittuja leluja sekä pureskeltavaa sillä se pureskelee ihan varmasti. Varsinkin, kun hapaat vaihtuvat. Koirilla on muutenkin kova tarve pureskelemiseen. Lisäksi pureskelu on erittäin rentouttavaa puuhaa.

Huomioithan pentuasi silloin kun se on rauhallinen ja tekee jotakin mistä pidät. Jos pentu pitää rapsuttelusta tai sylittelystä voit palkita sitä niilläkin. Aina ei tarvita makupaloja.

Kun katsot pennun elämää niiden lasien läpi, joista näkyvät ne kivat asiat joita pentu tekee huomaat että niitäkin on jo aika paljon.

Saahan pentusi riittävästi virikkeitä ja saahan se jossakin toteuttaa itseään kaivamalla, haistelemalla, juoksemalla ja leikkimällä railakkaastikin. Onhan sen elämässä myös riittävästi lepoa ja rauhaa.

Ethän vaadi pennultasi mitään mitä et ole sille opettanut. Koirilla on aika vähän, jos ollenkaan varastossaan sellaisia ihmisten maailmaan sopivia käytöksiä, joita ei niille pitäisi opettaa.

Ja muistathan, että jos pentu ei opi, niin vika ei ole pennussa vaan opettajassa. 🙂 Aina!

Sammuuko käytös itsekseen?

Usein kyllä. Koska pennulla on vielä kovin vähän vahvistehistoriaa erilaisille käytöksille on helppoa olla vahvistamatta tai tietoisesti sammutella käytöksiä, joita ei halua nähdä.

Usein se, että ei huomioi jatkuvasti pentua ja sen touhuja helpottaa yhteiselämää kummasti. Pentu kyllä kulkee siellä arjessa mukana ilman, että sitä koko ajan täytyy tarkkailla. Se kyllä tarkkailee sinua.

Jos jokin käytös näyttää lisääntyvän ja se ei mielestäsi ole kiva käytös, voit omalla käytökselläsi yrittää sammuttaa sitä. Käytökset sammuvat, jos niistä ei seuraa mitään koiralle hyödyllistä eli palkitsevaa. Pitää vain muistaa se, että kaikki palkkiot eivät tule meiltä ihmisiltä, vaan ympäristö ja käytös itsessään voivat olla hyvinkin palkitsevia.

Kun huolehdit siitä, että käytös ei saa mitään palkkiota sammuu se ihan vääjäämättä. Jos ei sammu, niin jokin sitä käytöstä palkitsee.

Rankaisenko?

Jos pentu saa jonkinlaista huomiota, hyvää tai ikävää, vain silloin kun se tonttuilee lisääntyy tonttuilu vuorenvarmasti. Siksipä kannattaa miettiä kahdesti ennen kuin puuttuu rankaisuin pennun touhuihin.

Positiivisen rankaisun (jonkin ikävän lisääminen, esim. tarttuminen pentuun, pelästyttäminen karjaisemalla tai jopa ravistaminen niskasta) käyttö vaatii paljon taitoa. Pennun kanssa käy todennäköisesti niin, että rankaisun voimakkuus on väärä. Joko se on liian kova tai liian vähäinen. Jos rankaiset liian kovaa, saat aikaan pelkoehdollistuman, jota on vaikea korjata. Jos taasen rankaiset liian hiljaa pitää pentu sitä leikkinä ja käytös taas lisääntyy.

Rankaisun pitäisi olla siis sellainen, että pentu oppii kerrasta tai enintään kahdesta. Sen pitäisi olla täsmälleen oikein ajoitettu ja sen pitäisi vielä yhdistyä juuri siihen asiaan, mitä pentu on tekemässä. Yleensä näin ei käy ja pentu ei ymmärrä mitä siltä halutaan.

Rankaisun pitää päättyä juuri sillä hetkellä, kun koira lopettaa huonon käytöksen. Tämäkin vaatii suurta reaktionopeutta.

Koirat pystyvät tähän, sillä niiden reaktionopeus on huikeasti suurempi kuin ihmisen. Lisäksi ne osaavat loistavasti säädellä rankaisun voimakkuutta eivätkä ne ole aggressiivisia tai vihaisia opettaessaan pentua.

Rankaisukin vaatii suurta johdonmukaisuutta. Jos olet valmis aina ja jokaikinen kerta rankaisemaan, kun ei-haluttu käytös toistuu ja todella pystyt huolehtimaan siitä, että tämä toteutuu, niin siitä vaan. Jos olet epäjohdonmukainen ja pentu saa aina välillä tehdä jotakin kiellettyä olet itse vastuussa siitä, että käytös lisääntyy.

Pennun käytöksestä ei aina ulospäin näe, kuinka se suhtautuu ihmisen toimesta tulevaan uhkaan. Jotkut koirat esittävät alistuvia eleitä, jotkut flirttaavat ja näin yrittävä saada uhkan poistumaan, jotkut puolustautuvat ja yrittävät saada uhkaa kauemmaksi ensin murisemalla ja sitten jopa puremalla jos pakotietä ei ole. Tämä on täysin yksilöstä kiinni.

Labradorit harvemmin ryhtyvät puremaan, mutta olen huomannut niiden reagoivan hyvinkin iloiselta näyttävin elein (esim. päälle hyppimällä) uhkaan. Kun ihminen tulkitsee tämän väärin ja luulee että koira vain leikkii ja koventaa otteita, jolloin koira vielä kovemmin yrittää saada uhan poistumaan riehakkaalla flirtillä on ikävä kierre valmis.

Miten sitten ihan käytännössä toimin?

Tulet kuitenkin, kuten minäkin, ärähtämään pennulle joissakin tilanteissa. Silloin kun esim. sattuu kun se puree vahingossa liian kovaa. Tai kun se on ryntäämässä auton alle tai kun se on hypännyt soppalautaselle ja sopat ovat lentäneet ympäriinsä. (näinkin on käynyt)

Tämä on käytöksen keskeyttämistä. Se ei varsinaisesti opeta pennulle mitään vaan todellisuudessa pentu vain säikähtää ja lopettaa sen mitä se sattuu tekemään. Tai sitten  se yhdistyy väärään ja asiaan ja jos pelästyminen on voimakasta saattaa se pelkoehdollistua johonkin, joka näkyy sen elämässä jossakin muodossa. Tulevaisuudessa.

Tämän kirjoituksen tarkoitus on kiinnittää huomiota siihen, että sinun ja pennun elämästä ei tulisi yhtä kieltämisen ja rähinän kehää. Siinä kehässä kenelläkään ei ole mukavaa. Pentu ei opi luottamaan sinuun, sillä olet epäjohdonmukainen ja joskus jopa pelottava.

Jos pinna joskus palaa ei se maailmaa kaada, mutta elämän perussävyn tulisi olla positiivinen, kannustava ja palkitseva.

Opeta pentu luopumaan

Etenkin labradorilapsille, jotka innokkaasti haluavat tutustua maailmaan on uskomattoman hyödyllistä opettaa luopumisen jalo taito. Kun opetat pennun luopumaan vapaaehtoisesti tavoittelemistaan asioista helpottuu elämänne huomattavasti.

Voit käyttää vihjeenä vaikkapa sitä kuuluisaa ei-sanaa tai jätä-sanaa tai mitä vaan suullista signaalia joka suuhusi hyvin sopii.

Itse käytöksen opettaminen on selostettu kivasti esim. Tommy Wirenin Onnistu Koirasi Koulutuksessa kirjassa.

Kun luovut niin saat -käytös on siitä kiva, että sen voi yleistää koskemaan hyvin monenlaisia asioita arjessa. Kun luovut ulospääsemisen tavoittelusta -niin pääset. Kun luovut hyppimisestä ihmisten päälle- niin saat huomiota, kun luovut vastaan tulevasta koirasta- niin pääset tervehtimään jne.. sovelluksia on loputtomasti.

Kun koira on oppinut luopumaan voi kieltämisen tilalle aina antaa vihjeen jolla koiran saa tekemään halutun käytöksen.

Helppoa kuin heinän teko. Taas Kerran. 🙂

Elokuun yhdeksäs päivä ja ensimmäinen blogimerkintä.

Tämän blogin takoitus on kirjoitella koiramaisia juttuja, koulutusaiheisia ajatelmia sekä kertoa Rauha-pennun kasvamisesta ja oppimisesta.

Rauha on 8 viikkoinen labradorinnoutajan taimi. Rauha on oma kasvattini ja tarkoituksenani on kertoa pentuesisaruksille kuulumisia ja vinkkejä erilaisiin arkipäivän tilanteisiin, joita pennun kanssa tulee vastaan. Samalla pääsen taas itse pohdiskelemaan oppimisen ihmeellisyyksiä ja oppimaan itsekin taas uutta.

Vaikka talossamme asustaa kolme aikuista koiraa ja vaikka Rauha on viides labradorimme ja vaikka kuvittelenkin tietäväni paljon eläinten oppimisesta, on jokaikinen pieni koiranpentu oma yksilönsä. On aina yhtä jännittävä tutustua uuteen yksilöön ja katsoa kuinka siitä pikkuhiljaa kasvaa aikuinen koira.