Tänään pohdiskelin omaa koiranpitoani. Minkälainen omistaja olen? Miten hoidan koirieni hyvinvointia? Kuinka koulutan? Minkälaisen elämän koirani haluaisivat vai ovatko nuo tyytväisiä oloonsa?
Mitä haluaisin muuttaa omassa toiminnassani? Minkälainen omistaja haluaisin olla? Luulenko vain osaavani ja osaanko todella? Mitä koirani toivoisivat?
Tarpeet tulevat täytettyä
Mitä niitä nyt onkaan? Käydä ulkona pissalla ja kakalla. Saada kävellä lenkkejä ulkona ja haistella ympäristön ihania tuoksuja. Ja myös niitä kamalia ja kiihdyttäviä ja jopa huumaavia tuoksuja. Saada juosta ja leikkiä ja mennä uimaan.
Saada riittävästi ruokaa ja juomaa. Niin, että olo on hyvä. Ettei turhaa stressiä nälästä tule. Eikä janosta. Pitää saada myös etsiä ruokaa. Hakea saalista. Saada kokea erilaisia tunteita, pääasiassa hyviä, mutta myös jännitystä.
Saada levätä mukavalla paikalla. Ihan rauhassa. Ja saada nukkua yöllä mamman kainalossa, jos niin sattuu huvittamaan.
Nämä osaan kyllä hoitaa. Ainakin näin kuvittelisin. Olen erityisen perehtynyt koirien hyvinvointiin ja siihen, mitä niiden tulisi saada tehdä, jotta ne voisivat hyvin. Ja siksi tunnen usein hyvin huonoa omaatuntoa. Voisinhan olla vielä paljon enemmän koirieni kanssa. Voisin viedä niitä useammin uimaan ja metsäretkelle. Minä olen kuitenkin vain kaupunkilaisihminen, enkä uskalla metsään yksinäni mennä. Eksyisin ja joutuisin suonsilmäkkeeseen tai hukkuisin metsälampeen.
Saavat tyytyä siihen mitä on tarjolla. Pieniä metsänpahaisia kaupungin keskellä. Meillä on kuitenkin muuta virikettä. Hirmuinen määrä koiria kiinnostavia tuoksuja. Hirmuinen määrä tuoksuviestejä jätettynä ihan joka paikkaan. Siitä voi seurata mediaähky. Se on kovin yleistä kaupunkilaiskoirien keskuudessa.
Kyselemme netissä erilaisilta palstoilta, kuinka kauan kukakin koiransa kanssa ulkoilee ja kuinka pitkiä matkoja? Vastaajat ilmoittavat lenkkeilevänsä ainakin 5 kertaa päivässä ja 20 km kerrallaan vähintään. Sitten siellä jotkut vähän ihmettelevät sitä, että kuinka vuorokauden tunnit tuohon riittävät. Ja syystäkin. Tarvitseeko koira tosiaan aivan mahdottomia lenkkejä ja lukemattomia tunteja ulkoilua päivässä? Kuinka huono koiranomistaja oikein olen?
Kukaan ei oikeasti voi sanoa, miten kauan koiria pitää lenkkeilyttää ja kävelyttää ja leikittää ja vaikkapa laulattaa. Huono omatunto meitä koiranomistajia seuraa joka tapauksessa. Jatkuvasti.
Ravintoa
Oletko potenut huonoa omaatuntoa siitä, mitä koirillesi syötät? Minäkin olen. Tottakai. Ei riitä se, että kokee itsensä huonoksi, kun syöttää koiralleen kuivamuonaa (vaikkakin oikein hyvänlaatuista sellaista) vaan vieläpä siitä että koirani ovat, lihavia, laihoja, sopivia ja milloin mitäkin.
Nappulan laadusta en enää pode huonoa omaatuntoa. Tiedän, että noin niin kuin suurinpiirtein suurin osa nappuloista pitää koiran hyvin hengissä. En välitä niin siitäkään, että en käytä koirille tarkoitettuja lihatarjouksia hyväkseni, vaan ihan reilusti ostan ”ihmislihaa” kaupan tiskiltä.
Meillä myös harvemmin pureskellaan luita, niitä voisin kyllä lisätä koirieni ruokavalioon. Oikein hyvät lihaisat luut ovat sotkuisia ja olisi hyvä jos niitä voisi syödä ulkona. Niistä voi kilteimillekin koirille tulla riitaa. No, me tyydymme sitten ihan vaan johonkin säälittäviin kiinalaisiin nahkarulliin. Niistä ei ainakaan tule ripaskat lattialle ja oksut karvalankamatoille. Voitte vaan arvata tuleeko tästä huono omatunto?
En niin kovasti virikkeistä koiriani erilaisilla labyrinttikupeilla, vaan ihan reilusti heitän nappulat kuppiin, vettä päälle ja siitä sitten koirien kitaan. En piilota napuja nukkamattoon enkä aktivointileluihin. Apua, kuinka paljon kaikkea ihan oikeastikin voisi tehdä.
Mutta minä heittelen nappuloita nurmikkoon ja mustikanvarpujen väliin. Kylvän pitkälle hiotulla ranneliikkeellä nappuloita laajalle alueelle. Tässä olen mestari. Ja sitten koira saavat niitä etsiä. Se on niistä hauskaa (kai) ja ihan varmasti se ainakin vähän niitä virikkeistää. Tosin poden sitten huonoa omaatuntoa siitä, että taas tuli annettua liikaa herkkuja ja koirat lihoavat.
Koulutusta
Tämän minä osaan. Vai osaanko kuitenkaan? Koulutanko liikaa vai liian vähän? Koulutanko oikein vai väärin? Olenko aina ja kaikkialla se johdonmukainen, taitava ja asiansa osaava kouluttaja. No, en todellakaan. Huono omatunto riivaa tässäkin asiassa.
Koulutan liian vähän, siihen nähden kuinka paljon enemmän voisin tehdä. Jätän hommat usein kesken ja keksin jotain kivempaa. Teen hutaistuja suunnitelmia ja haaveilen kouluttavani sitä sun tätä, mutta en sitten kuitenkaan pääse alkua pidemmälle. Haittaako se koiriani? Ei varmaankaan. Koulutan käyttämällä hyviä vahvisteita ja koska kuitenkin aina jotakin räpellän, saavat ne aika paljon herkkujakin. Koirillenihan on aivan sama mitä ne milloinkin joutuvat tekemään, kunhan vain en liikoja vaadi. Enhän minä nyt mitään kummoisia yritäkään. Kierimisiä, pyörimisiä, hyörimisiä ja niitä tavallisia, istu, maahan ja anna käsi-juttuja. Kyllä te tiedätte.
Arkiset asiat opetan. Kauniisti hihnassa kävelemisen ja luoksetulemisen ja autosta ulos tulemisen ja sivistyneesti toisten ohittamisen ja luopumisen ja odottamisen ja….kyllähän minä aika paljon teenkin. Ja sitten vahvistelen niitä osattuja asioita, jotta eivät sammu.
Rodusta riippuen koirat tarvitsevat vähän erilaisia aktiviteetteja. Voit harrastaa jotakin rodulle tyypillistä harrastusmuotoa, joka on ihan varmasti kympin arvoista koirasi mielestä. Ellet sitten ihan överiksi vedä ja verenmaku suussa harrasta. Vaikka onhan varmaan sellaisiakin koiria, joista veren maku suussa harrastaminen on hurjan ihanaa.
Minä valitsen harrastelun. Haistelua, temppujen tekemistä, minkä tahansa etsimistä jne.. ilman paineita ja koiran iloksi. Se, kuinka ja kuinka paljon on asia, jota on vaikea tietää. Aina kai voisi tehdä ainakin paremmin ja paremmin ja paremmin…
Olenko aina järkevä ja iloinen?
Voiko keski-ikäinen naisihminen olla aina järkevä ja iloinen? Voiko kukaan olla aina johdonmukainen ja sellainen, että koskaan ei pala pinna ihan jostakin turhasta? Hah hah hah! Sellaisina päivinä kun maailma muutenkin on kamala ja kaikki ottaa pattiin, olen varmaankin koirieni silmissä todella erikoisesti käyttäytyvä ja suorastaan omituinen. Ehkä jopa pelottava.
Kun nukuttaa huonosti ja stressi riivaa ja sitten väsyneenä ja kettuuntuneena menet lenkille ja joka jumalan mutkan takaa tulee joku ärsyttävä rakki räkyttämään, niin ole siinä sitten rakentava ja rauhallinen ja kaikille ystävällinen hyvät käytöstavat omaava keski-ikäinen nainen. Ole!
Minä soimaan itseäni tästä kovin ja olen kyllä oppinut pitämään mölyt mahassani aika hyvin. Joskus en onnistu ja samalla saattaa tulla omille koirillekin kimmahdettua syyttä suotta. Tästä se huono omatunto vasta tuleekin.
Kuitenkin väitän kehittyneeni valtavasti ja useimmiten meillä on ulkona mukavaa. Murheet unohtuvat ja kaikenlaiset kivat koiramaisuudet piristävät ihmeellisesti. Minkäkohän arvosanan saisin tästä koiriltani? Ehkä seiskan.
Koirilleni antaisin kuitenkin kympin tästä. Ne nimittäin tekevät juuri niin kuin ne pystyvät. Ne kun eivä oikein käskystä osaa lopettaa pelkäämistä, kiihtymistä, suuttumusta tai muuta voimakasta tunnetilaa. Mistä tämän tiedän? No vaikkapa siitä, että ihmisetkään eivät tähän pysty. Ainakaan itse en pysty. Näyttäkää minulle se ihminen joka pystyy rauhoittumaan Kehä- ykkösen liikenneruuhkassa matkalla kotiin työstä, liikenne seisoo ja kova kiire riivaa ja on nälkäkin. Ja sitten pitää lähteä koirien kanssa lenkille ja Tessu onkin jo ripuloinut siihen parhaalle matolle. Nyt et raivostu! No en sitten. Heh heh!
Yritän parhaani ja enemmänkin
Niin teet sinäkin. Suurin osa meistä koiranomistajista haluaa koiriensa parasta ja pyrkii hoitamaan niitä niin hyvin kuin osaavat. Toivomme, että valitsemamme ravinto on koiralle hyvää ja toivomme että sen saamat virikkeet ja aktiviteetit riittävät. Hoidamme terveyttä ja sairautta ja yritämme kasvattaa koiristamme mukavia lemmikkejä. Teemme oikeastaan paljon enemmän kuin pitäisi. Minä olen varma siitä, että tavallinen suomalainen kotikoira on varsin tyytyväinen elämäänsä. Huomaamme varmasti, jos jokin asia ei ole kunnossa, sillä tarkkailemme lemmikkejämme jatkuvasti. Viimeistään kun jotakin selkeää merkkiä hyvinvoinnin huononemisesta ilmenee, reagoimme siihen kyllä. Silti meitä huono omatunto riivaa ja vaanii joka nurkan takana. Luulen, että se on useimmiten ihan turhaa.
Sanomattakin on selvää, että et haluaisi olla sellaisen ihmisen koira, joka huutaa, repii taluttimesta, kuristaa ja säikyttelee sinua jatkuvasti. Et haluaisi olla sellaisen ihmisen koira, jonka pinna pettää joka tilanteessa ja joka vaatii sinulta asioita joita et osaa tai käskee sinua kielellä jota et ymmärrä.
Minä haluaisin sellaisen ihmisen itselleni, joka on rohkea, ystävällinen ja selkeä. Sellaisen joka auttaa kun apua tarvitaan ja ohjaa tekemään oikeita ratkaisuja. Ihmisen, joka edes pyrkii ymmärtämään puhumaani outoa kieltä.
Minkä arvosanan sinä saisit koiraltasi? Haluatko olla kympin omistaja vai riittääkö sinulle se seiska? Haluaisitko sinä olla oma koirasi?
Ihanaa kesänjatkoa toivottavat: Sanna, Rauha ja Justiina 🙂
Avoin Koirakoulu 