Koirapuistoetiketti for dummies

Koirapuistoilu ei kuulkaas ole ollenkaan niin yksinkertaista kuin luulette. Sellaista, että otetaan koira ja mennään puistoon ja sitten annetaan sen koiran olla siellä ja pitää hauskaa. Tietysti jokainen ensitöikseen lukaisee koirapuiston portissa olevat säännöt ja sen jälkeen niille voi antaa piutpaut, sillä ne eivät juurikaan kosketa meitä ja meidän koiraa.

Koirapuistot ovat kerrassaan välttämätön keksintö taajamassa asuvalle koiralle. Voi kun se olisikin koiralle aina hauska paikka, jossa saa juosta ja remuta ja leikkiä sielunsa kyllyydestä. Näinhän ei tietenkään ole. Koirapuistojen säännöt ovat hyvin hyvin yksinkertaiset. Niissä ei montaa lausetta ole, joten jokaikinen jaksaa ihan varmasti tavata ne itselleen.

Koirapuistoiluun liittyy myös kaikenlaisia kirjoittamattomia sääntöjä, jotka avautuvat kävijälle vasta ajan kanssa. Ajattelin tähän listata aakkosjärjestyksessä omia näkemyksiäni niistä säännöistä, joita et voi oikein mistään lukea.

A. Niin kuin aitaus.

Koirapuisto on koirille tarkoitettu aidalla rajattu alue, jossa koirat saavat olla ilman talutinta. Aitaus voi olla iso tai sitten se voi olla pieni. Pienet aitaukset ovat erityisen huonoja. Niitä ei tarvitsisi olla ollenkaan. Mitä pienempi aitaus, sen varmemmin siellä syntyy kärhämää koirien kesken.

Valitse siis mahdollisimman suuri koira-aitaus. Tällöin koira saa tarvittaessa kunnon etäisyyden toiseen koiraan, jos se sitä tarvitsee. Pääkaupunkiseudulla on joitakin upeita aitauksia, joissa todella on tilaa kirmata ja sitten on sellaisia postimerkkejä joihin en veisi frettiäkään ulkoilemaan. (Frettejä ei muuten saa viedä koirapuistoon, koska aitauksen nimi on KOIRAPUISTO.)

Paras aitaus on myös sellainen, että siellä on isoille ja pienille koirille omat puolensa. Isot koirat menevät aina isojen puolelle ja pienet aina pienten puolelle. Vaikka pikkukoirasi ego olisi tiikerin luokkaa, se kuuluu silti pienten puolelle. Ja vaikka tanskandoggisi pelkäisi päästäistäkin niin sen paikka ei ole pikkukoirien aitauksessa.

koirapuistossa

 

B. Baakkelssit eli leivonnaiset

Älä vie koirapuistoon ihmisruokaa. Tämä koskee niin pullaa kuin kaikkea muutakin ihmisille tarkoitettua evästä. Ihmisten eväät syödään aitauksen ulkopuolella. On aika epäreilua nakertaa lihapiirakkaa ja sen jälkeen hätistellä toisten koiria pois kerjäämästä. Vaikka oma koirasi ei niin välittäisi siitä, että syöt omia eväitä on olemassa koiria joille syöminen on maailman tärkein asia.

Voidaan myös sopia niin, että jos olet järjestämässä eväsretkeä alueesi koirille tarkoitettuun puistoon, niin kärsit itse oman tappiosi ja peset itse kuolaantuneet vaatteesi. Eiks je?

Ostoskassitkin kannattaa viedä ensin kotiin tai jättää aitauksen ulkopuolelle.

C. Nääh…. hypätään tämän yli

D. Dorka!

On erityisen kohteliasta olla kutsumatta toista koiranomistajaa dorkaksi. Tähän yleensä päädytään, kun koirien kesken tulee känää tai ihmiset ärsyttävät aitauksessa toisiaan. Usein se johtuu siitä, että aitaus on liian pieni teille kummallekin.

Kuinka hienoa olisikaan, jos me kaikki oppisimme keskustelemaan rakentavasti keskenämme vaikkapa koulutuksellisista kysymyksistä (in your dreams). Tai siitä, että toinen koiranomistaja viskelee sitä hemmetin keppiä tai palloa tuntikaupalla hysteerisesti haukkuvalle koiralleen. Toistettakoon tässä vielä, että koirapuistoon ei saa tuoda leluja silloin kun siellä on toisia koiria. Jos teidän leikkinne aikana sinne tulee muita koiria niin lelut pannaan reppuun.

Koskaan ei tiedä kuinka koirat suhtautuvat toisiinsa tai kuinka tarkkoja ne ovat omista leluistaan. Sitäpaitsi, jos leluista tulee riitaa niin on vaikeaa päätellä, kuka maksaa kenenkin eläinlääkärikulut kun reikiä lähdetään eläinlääkärille paikkaamaan.

E. Erityiset koirat

Koiria on niin kovin monenlaisia ja monet niitä ovat hyvin erityisiä. On erityisen pieniä ja erityisen arkoja ja erityisen suuria ja erityisen iloisia jne..

Erityisen pienet koirat ovat haasteellista porukkaa. Ihan ensimmäiseksi siitä syystä, että ne eivät oikein sovi pienillekään roduille tarkoitettuun koirapuistoon. Pienten koirien määritelmä kun kattaa joukon kokolailla eri tyyppisiä ja eri painoisia koiria. Ihan pikkiriikkisiä teekuppikoiria voi varmaan juoksuttaa muuallakin kuin aitauksessa, jossa ne todennäköisesti joutuvat jyrätyiksi.

Sinä omistaja vastaat oman koirasi turvallisuudesta. Tämä tarkoittaa sitä, että et tarkoituksellisesti altista koiraasi loukkaantumiselle. Vaikka muut koirat olisivat maailman kilteimpiä olentoja, voi leikin tiimellyksessä silti sattua ja pienet koirat jäävät väistämättä alakynteen.

Vaikka oma erityisen pieni koirasi olisi erityisen tottunut isoihin koiriin, eivät kaikki isot koirat osaa leikkiä erityisen pienten koirien kanssa.

Erityisen isot koirat eivät voi mennä pienten koirien aitaukseen mistään erityisestä syystä. Erityisen iloiset koirat voivat olla rasittavia, mutta muutenhan ne ovat varsin mukavaa porukkaa.

F. Flooding

Flooding tarkoittaa suomeksi voimakasta altistamista jollekin pelkoa aiheuttavalle ärsykkeelle. Usein ihmiset ajattelevat, että jos erityisen aran koiran vie koirapuistoon muiden koirien keskelle, niin se tottuu niihin pikkuhiljaa. Yleensä ei totu. Yleensä erityisen arka koira pelkää kovasti, eikä pelko laannu siitä, että ympärillä hilluu jos jonkinlaista koheltajaa pelottelemassa arkalaista. Älä siis tee näin!

On varsin ajattelematonta tuupata arka koira portista sisään ja sanoa, jotta herran haltuun. Se on epäreilua myös puistossa olijoita kohtaan, jotka mahdollisesti pitävät koirista, eivätkä toivo näille mitään pahaa. Kaupan päälle saat koiran, joka pelkää entistä enemmän.

Arkojen koirien siedättäminen ja vastaehdollistaminen pelon aiheuttajaan tapahtuu aivan muualla ja mieluiten asiantuntijan opastuksella.

G. Google

Katso googlesta oman alueesi koirapuistot. Sieltä löytyy myös sellaiset isommat aitaukset , joissa koirien on hyvä viipottaa. KVG 🙂

H. Hei

Ihan perustapohin kuuluu, että ihmiset tervehtivät toisiaan. Näin ikääntyvänä ihmisenä minua ärsyttää suunnattomasti se, että tullaan puistoon ilman että otetaan mitään kontaktia jo siellä oleviin ihmisiin. Jos et halua parhaaksi ystäväkseni niin se on ihan ok, mutta hei tai moi – tai päivää tai iltaa – tai moikka tai terppa, tai tsau tai jokin muu vastaava kuulu hyvään sivistykseen.

I. Ihanteellista

Ihanteellinen koirapuisto kokemus on sellainen, jossa tasavertaiset koirat leikkivät iloisesti keskenään. Siellä ei kiusata, tapella, rähjätä, astuta ja ahdistella ketään.

Mistä sitten tietää, että leikki on koirasta kivaa ja että kukaan ei kiusaa ketään? Aina se ei olekaan ihan helppoa. Koirien leikit saattavat näyttää hurjiltakin ja niillä on silti hauskaa keskenään.

Koirien leikki on vuorovaikutuksellista. Siinä molemmat osapuolet esittävät leikkikutsuja ja kumarruksia ja pysähtelevät aina välillä ikään kuin henkeä vetääkseen.  Leikkivän koira eleet ovat varsin suuria. Ne on pienellä harjoituksella helppo erottaa. Tässä voi osin myös luottaa omiin silmiinsä. Jotenkin sitä näkee jos koirilla on keskenään hauskaa.

Jos tuntuu siltä, että toinen koira on jatkuvasti alakynnessä on aika puuttua peliin. Tai jos koira hakeutuu omistajan jalkoihin. Se, että koirista pääsee ärinää tai murinaa voi kuulua leikkiin. Se ei tarkoita sitä, että joku on vihainen. Välttämättä.

J. Järkevää?

Kun olet tulossa puistoon ja siellä on vieraita koiria, on järkevää kysyä siellä jo olevilta ihmisiltä, että sopiiko joukkoon. Tätähän on tietenkin hirmuisen vaikea tietää etukäteen, joten pieni keskustelu siinä portilla ei ihan oikeasti haittaa ollenkaan.

Ihan normaali kommunikointi on usein hyödyllinen taito tässäkin asiassa. Minkälaisia koiria siellä on? Onko uroksia? Tulevatko toimeen toisten urosten kanssa? Minkä ikäisiä koiria?

Tämä tietenkin onnistuu aika huonosti, jos puistossa olevia ei kiinnosta vähääkään. Siellä ne juoruilevat keskenään ja nauraa räkättävät, eivätkä huomaa mitään. Joskus voi olla parempi mennä vaan ohi. Aika usein kuitenkin on niin, että saman alueen koirat käyvät tutuiksi ja silloin tietää aika hyvin mitkä koirat leikkivät hyvin keskenään.

K. Kauhunhetkiä

Koira on eläin, eikä koskaan voi olla ihan täysin varma mistään. Silloin tällöin voi sattua ikäviäkin asioita. Koirat saattavat joutua tappeluun monestakin eri syystä. Ihmisten hommaa olisi tällaisissa tilanteissa pysyä rauhallisina ja irrottaa tappelevat eläimet toisistaan.

Meno voi olla todella pelottavaa ja onkin aika haasteellista toimia järkevästi näissä tilanteissa. Ketään ei auta se, että joku kirkuu kuin pistetty sika ja toinen hakkaa taluttimilla kaikkea mikä liikkuu. Tämä vain kiihdyttää tappelua.

Jos käy niin ikävästi että koirat purevat todella toisiaan, mitä tapahtuu todella harvoin, tilanteeseen puututaan tarttumalla koiria TAKAjaloista ja vetämällä yhtäaikaa koirat erilleen. Käsiä EI SAA LAITTAA pääpuolelle. Ikinä!

Tilanteen mentyä ohi, ihmiset rauhoittuvat ja käyvät järkevästi läpi koiransa ja tutkivat tuliko reikiä. Keskinäinen riitely ja huutelu ja kyräily ei kuulu tähän tilanteeseen.

Paras tapa estää tämänkaltaiset tilanteet on ennakointi. Koskaan en ole nähnyt tappelun syntyvän ilman hyvin selkeitä ennakkovaroituksia. Kahden uroksen väliset patsastelut ja mahtailut on parempi keskeyttää ottamalla etäisyyttä kuin huutamalla koirille.

Yleensä koirien kärinät ovat meluisia, mutta suhteellisen vaarattomia. On muuten ihmeellistä kuinka vähän tappeluita puistoissa yleensä sattuu.

L. Läksyttäjät

Älä läksytä toisen koiraa. Parempi olisi jos et läksyttäisi siellä puistossa omaasikaan. Vielä parempi olisi, jos et läksyttäisi koiraasi ollenkaan. Opeta toivomasi käytökset.

Älä siis tule valkoisissa vaatteissa puistoon. Tai puvussa tai jos muuten olet hyvin tarkka ulkonäöstäsi. Koirapuistossa useimmiten on kuraista ja mutaista ja koirat kuolaavat ja pärskivät ja saattavat tulla jopa tervehtimään. Urokset voivat ”vahingossa” nostaa jalkaansa käsilaukkuusi tai hameen helmaasi. Ja melko varmaa on, että penkillä jolla istut on kaikkia mahdollisia koiran eritteitä vuosien ja vuosien varrelta.

Kun pukeudut koiramaisesti, ei sinun tarvitse läksyttää ketään mistään.

M. Mielitietty

Aika monet, etenkin nuoret urokset ovat aika rakastuvaista sorttia. Mielitietyksi kelpaa ihan kuka tahansa koiratytönheitukka. Sehän tarkoittaa jatkuvaa nylkyttelyä sekä takapään ahdistelua.

Miten tähän pitäisi suhtautua? Jos Rainer-koira vaan nylkyttää ja nylkyttää voi siinä pinna kiristyä niin ihmisiltä kuin toisilta koiriltakin. Tosiasia on se, että kyseinen toiminta on ihan kaikille koirapuistoilijoille rasittavaa. Myös itse nylkyttäjälle.

Ihan faktatiedoksi kaikille. Urokset eivät koskaan ikinä lopeta nylkyttämistä siihen, että narttukoira sanoo sen kuuluisan kovan sanan. (Luoja, kuinka inhoankaan tuota sanontaa.) Ne raasut yrittävät ja yrittävät silti, vaikka verta vuotaisi pureskelluista killuttimista.

Myöskään ihmisen puuttuminen asiaan ei auta koskaan. Vaikka kuinka olisit päättänyt, että meidän Rainer ei puistossa tyttöjä astu, niin se ei vaan auta mitään. Siinähän olet päättänyt.

Ei. Sinun hommaasi on armahtaa urostasi ja viedä se pois puistosta. Se ei nyt sillä kertaa ole hyvä paikka Rainerille.

N. Nakuilu

Yleisesti ottaen puistoon laitetaan vaatteet päälle. Näin kesäaikaan näkee usein hyvinkin paljaita sääriä, ja kauhukuvia niistä mustelmista ja naarmuista joita hienoon rusketukseen ilmestyy.

Kengätkin on hyvä olla jalassa. Sandaalit ovat aika huono valinta, mutta sen virheen että laittaa puistoon sandaalit jalkaan ihminen tekee yleensä vain yhden kerran. Hirmuisen kipeää tekee tassun survaisu varpaisiin.

O. Ohikulku

Puiston ohittamista niin, että siellä on koiria leikkimässä on hyvä harjoitella. Myös niin, että muut koirat haukkuvat aidalla. Koska koirat tekevät niin ja se on niistä todella hauskaa useimmiten.

P. Pennut puistossa

Pikkupentujahan ei usein viedäkään koirapuistoon. Siksi, että rokotukset eivät ole kunnossa. Sitä kyllä usein pohdin, että onko siinä koirapuiston aidan vieressä vähemmän niitä tappavia pöpöjä, kun siinä kuitenkin voi pennun kanssa hengailla?

Kun ne rokotukset ovat kunnossa on viisasta viedä pentu puistoon niin, että siellä on yksi tuttu kaveri, jonka kanssa voi turvallisesti leikkiä hetken. Pentua ei siis tuupata suureen koirajoukkoon ja jätetä omiin oloihinsa selviytymään. Se ei selviä. Se säikähtää ja ehkä toipuu pelästyksestään, ehkä ei.

Sinun tehtäväsi ihminen on suojella pentuasi.

Puistoon voi myös mennä niin, että siellä ei ole muita koiria. Siellä voi harjoitella luoksetuloa. Sinne voi piilotella makupaloja etsittäväksi ja siellä voi vaikka opetella uusia hauskoja temppuja. Esimerkiksi.

Ei ole tarkoituksenmukaista yrittää väsyttää pentua päivittäisillä riehumisilla puistossa. Se ei väsytä, vaan lisää stressiä ja tekee levottomaksi ajan mittaan. Kohtuus siis siinä puistoilussakin on järkevää.

Ihmispennut ovat hanakala juttu. Monet ihmispennut nimittäin vievät itse koiria ulos ja saattavat myös eksyä puistoon. Tähän ei ole olemassa mitään sääntöä, joten homma ratkaistaan tapauskohtaisesti.

Koirapuistoon tultaessa on todellakin kysyttävä, voivatko lapset tulla puistoon. Onko siellä koiria, jotka tulevat toimeen lasten kanssa? Lisäksi lapsia ohjeistetaan olemaan riehumatta puistossa. Tämä on turvallisuuskysymys. Kukaan ei halua että kenenkään lapsi loukkaantuu millään tavalla.

Pääsääntöisesti on niin, että koirapuistot ovat koirille ja lapsipuistot lapsille.

Q – Ö

Q. Qinka paljon onkaan aakkosissa kirjaimia? Pari asiaa silti haluaisin vielä sanoa

R. railakkaasta koirapuistoilusta. Hirmu usein koiranomistajat toivovat, että joku

S. suivaantunut aikuinen koira rökittäisi heidän koiraansa, koska sen ego (?) on

T. turvonnut liian suureksi. Oppisipa olemaan nöyrempi ja käyttäytymään paremmin.

U. Utopiaa, sanon minä. Kyseinen koira oppii todennäköisesti sen, että hyökkäys on

V. vertaansa vailla oleva tapa puolustautua. Ja sen se todellakin oppii salamannopeasti

X. Xinulla onkin sitten äkkiä käsissäsi tappeleva koira, joka hyökkää pienestäkin

Y. yllytyksestä.

Z. Zeniä tarvitaan myös koirapuistossa. Koirapuistoilu siis vaatii yksinkertaisesti

Ä. älykkyyttä ja kohtuullisia käytöstapoja. Näin kaikki voivat turvallisesti,

Ö. ördäilemättä nauttia kivasta ulkoilusta koiransa kanssa.

———- 🙂

On mahdotonta sanoa, kuka saa olla puistossa ja kenen pitää lähteä pois ja kenen vakuutuksesta mikäkin onnettomuus menee, mutta hirmu pitkälle pääsee keskustelemalla ja neuvottelemalla ja ottamalla muut huomioon.

Moni tärkeä asia jäi varmasti sanomatta, mutta eiköhän tässäkin ollut ihan riittämiin.

Ihanan helteisiä loppukesän päiviä toivotellen:

Sanna ja koirat

 

 

 

 

 

 

 

Mainokset

Nyt olet vapaa!

justiinapieni

Luulit varmaan, että meillä on joku koira kuollut, kun otsikko on tuollainen. Ei ole. Meillä on uusi tulokas, Justiina!

Aloitin tämän blogini kirjoittamisen niihin aikoihin, kun Rauha oli pentu. Siitä on jo neljä vuotta ja oli korkea aika ottaa vielä yksi labradori perhettämme rikastuttamaan. Nyt näitä olentoja on perheessämme neljä.

Miksi ihmeessä aloitan kirjoitukseni noilla sanoilla? Koska minua surettaa se, että koirien muistokirjoituksissa usein sanotaan, että nyt olet vapaa. Siis vasta nyt? Onko se koko elämänsä ajan ollut vankina, alamaisena, käskyläisenä? Minusta se ei kuulosta kovinkaan hyvälle. Ei. Justiina on vapaa ja saa olla sitä koko elämänsä ajan, niin ei tarvitse viimeisellä matkalla vasta päästää koiraa vapaaksi.

 

Ihana pentuaika

Rakastan sitä. Koiranpennun uteliaisuus ja vilpitön elämisen riemu on jotain niin valtavan ilahduttavaa, että en saa siitä tarpeekseni koskaan. Justiina saa vapaasti, toki valvotusti, kokeilla ja kasvaa. Erehtyäkin. Ja niin se tekeekin. Yrityksen ja erehdyksen kautta koira oppii oikeastaan kaiken. Minun tehtävänäni on muokata ympäristöä niin, että ihan kamalia erehdyksiä, sellaisia vaarallisia, ei pääse tapahtumaan.

Toinen tärkeä tehtäväni on se, että ovelasti vahvistelen sopivilla palkkioilla niitä asioita ja käytöksiä, jotka ovat minusta toivottavia.

Koiranpennun kuuluu kasvaa koiraksi, ei pieneksi ihmiseksi joka ei tee mitään koiramaista. Justiina saa juosta, kaivaa, haukkua, riekkua, leikkiä, repiä, pissata, kakata, äristä, päristä, sotkea, pureksia jne. Minusta nämä edellämainitut asiat eivät ole rasittavia, vaan juuri niitä juttuja, jotka tekevät koirasta koiran.

Justiina on ihana ja hyvä juuri sellaisena kuin se nyt on.

 

Nöyrä alamainen vai pikkuinen lurjus?

Mielummin lurjus. Lurjuksella on elämäniloa ja rohkeutta kokeilla. Lurjus rallattelee mennessään ja tullessaan ja on halukas yhteistyöhön ihmisensä kanssa. Minun lurjukseni osaa jo tulla hienosti kutsusta luokse suhteellisen vaikeissa tilanteissa. Muutama hyvin ajoitettu eurojackpot-palkkio on toiminut todella ihmeellisen hyvin tälle pennulle. (Jackpot on jokaiselle kouluttajalle tuttu juttu. Kun koira suorittaa jonkin tehtävän erityisen hyvin se, saa sellaisen palkkion, jota se ei ihan heti unohda. Vaikkapa kasan herkkuja. Eurojackpot on, kuten tiedätte, jotakin vielä parempaa.)

Justiina valitsee siis itse haluaako se palkkion vai ei. Minä taas ovelana yliolentona pidän huolta siitä, että minulla on todellakin jotain mitä se haluaa yli kaiken.

Pikkuinen lurjukseni osaa myös kävellä taluttimessa erityisen hienosti. Sillä on tässäkin ”vapaa valinta”, joko mennään eteenpäin hihna löysällä tai sitten ei liikuta. Hihna kireällä kun ei liikuta askeltakaan. Justiina on tehnyt oikeita valintoja ja oppinut säätelemään omaa liikkumistaan niin, että eteen, taakse ja sivulle pääsee, jos talutin on löysä.

 

Saako moppia jahdata?

Saa toki. Ongelmaksi tässä muodostuu se pikku juttu, että silloin moppi ei liiku. Sehän on kovin tylsää, sillä pysähtynyttä moppia ei kukaan viitsi ajaa takaa. Mutta, jos luovut mopin jahtaamisesta, niin moppi liikkuu ja saat katsella sitä ihan rauhassa. Ok, asetat siis ehtoja. Näin on.

Justiina valitsee mopin katselemisen jahtaamisen sijaan. Sillä on siis vapaa valinta. Tämä muuten onnistui yli odotusten ja koiranpentuni oppi jättämään mopin rauhaan viidessä minuutissa. Positiivinen vahvistaminenko hidasta puuhaa?

Saako autosta hypätä ulos kun ovi aukeaa? Kai sitä voisi, mutta ovi ei aukea ennen kuin peppu pysyy maassa. Kannattaako loikkelehtia, jos ovi ei kerran aukea? Valitse itse.

Saako toisten koirien luokse rynnätä hihna kireällä. Tottakai, jos se on kannattavaa. Meillä se ei kyllä ole sillä toisia koiriakin pääsee tapaamaan vain rauhallisesti hihna löysällä. Mutta ihan miten haluat.

 

Pentu vapaana

Olipa kerran ennen muinoin aika, jolloin alle 5-kuukautta vanhat pennut saivat olla vapaana ulkosalla taajamassakin. Väitän kivenkovaa, että osa koiriemme ongelmakäyttäytymisestä johtuu tämän vapauden menettämisestä. Uusi idioottimainen järjestyslaki kielsi koiranpennuilta tämänkin ilon. Minä rikon lakia ja pidän pentuani turvallisissa paikoissa vapaana.

Vain vapaana olevan pennun kanssa voi harjoitella luoksetuloa. Vain vapaana oleva pentu saa riittävää harjoitusta lihaksistolleen. Vain riittävä liikkuminen epätasaisessa maastossa kehittää pennun koordinaatiota ja opettaa pentua liikkumaan oikein. Se puolestaan varmasti suojaa pentua vammoilta ja vaurioilta ja auttaa luustoakin kasvamaan terveeksi.

Vapaana oleva pentu yrittää, erehtyy ja oppii. Ihan kaikesta ja koko ajan. Ympäristön hallitseminen on ihmiselle astetta vaikeampaa ja ihan varmasti sattuu sellaisia erehdyksiä, että pentu pääseekin juoksemaan jonkun ihmisen luokse, joka pelkää pentukoiria. Tai jonkin äksyn koiran luokse, joka ei pennuista niin tykkää. Tai se saattaa jopa jahdata pupujussikkaa parikymmentä metriä, ennen pupun häviämistä horisonttiin.

Kaikki edellämainittu on kamalaa ja tuhoaa pennun elämän kokonaan lopuksi ikää. No eikä tuhoa, eikä ole kamalaa. Se on sitä vuorovaikutusta ympäristön kanssa, jota ilman pentu ei kasva normaaliksi otukseksi.

Vapaudessa on omat riskinsä. Aina voi sattua jotain, eikä kaikkea voi hallita vaikka kuinka haluaisi.

 

Olemmeko liian nipoja?

Pennun kanssa kulkiessani olen kuullut ohikulkijoilta mielenkiintoisia kommentteja. Jotkut kertovat ihmettelevänsä sitä, että nykyajan koirat eivät saa tehdä mitään. Niitä ei saa tervehtiä missään tapauksessa. Ne eivät saa tervehtiä taluttimessa muita koiria ja hyvä jos sivuilleen saavat vilkuilla. Tämä alkoi mietityttämään kovasti ja huomasin äkkiä, että näinhän se on.

Meistä ns. kouluttajista ja tavallisistakin koiranomistajista on tullut hirveitä nipottajia. Milloin harjoitellaan mitäkin, eikä anneta pentujen itsenäisesti tehdä mitään ratkaisuja.  Ohjataan, suojellaan ja vuorovaikutetaan, palkitaan, naksutellaan, rankaistaan ja puututaan joka ikiseen pikkuasiaan.

Tämän on koiranpennulle hyvin raskasta. Omasta mielestäni se on myös kehitykselle haitallista.

Toki haluamme, että pentu oppii kaikkea hyvää ja kivaa ja että vääriä käytösmalleja ei synny eikä mitään kamalaa tapahdu. Olisiko silti mahdollista ottaa vähän rennommin ja edes vähän vähemmän ryppyotsaisesti tätä pennun kasvatusta mallikansalaiseksi?

Onko se ihan oikeasti niin kamalaa, jos se koira vähän hihnassa hilluu? Jos se vähän haukuskelee, eikä osaa ihan niin sivistyneesti käyttäytyä?

Mitenköhän löytäisi sen kultaisen keskitien, jossa osaisi tehdä oikeita asioita oikeissa paikoissa?

 

Ehkä Justiinasta ei tule mallikoirakansalaista

Se ei haittaa. Ehkä se on tämä meikäläisen ikä, kun aiheuttaa tämän hirvittävän leväperäisyyden. Tottahan toki suojelen koiraani kaikelta kamalalta ja pidän siitä huolen että se on onnellinen. Mitä se ikinä pitääkään sisällään? Vapauden valita ja olla koira kaikilla niillä ehdoilla, jotka me ihmiset koirille asetamme. Huoksis. Aika mahdoton tehtävä kuitenkin.

Toivon saavani tästäkin ihanasta koiranalusta itselleni toista lajia olevan hyvän ystävän. Sellaisen, joka luottaa minuun ja tekee mielellään kanssani kaikkea kivaa. Yritän opettaa Jussille oppimisen taidon, niin että sen on helppo oppia kaikenlaisia juttuja, joita nyt sitten keksinkin sille opettaa.

Meillä ei ole suuria harrastussuunnitelmia. Mukavaksi koirakansalaiseksi kasvaminen on riittävän haastavaa. Mutta jos se kasvatus onnistuu, niin silloin ei ole estettä jollekin järkevälle yhdessä touhuilullekaan.

 

Tulipa muuten mieleeni Pelle Miljoonan biisi:

Vapaus on suuri vankila

rakkaus vain pelkkää unelmaa

ystävyys joskus vaikeampaa kuin yksinäisyys

 

Ihanaa kesää kaikille

T: Sanna ja Justiina 4kk

 

 

 

 

Manuaali koiranpennulle

P.SnackmealotpääTässä käyttöohjeessa kerromme kuinka lataat koiranpentusi. Noudata käyttöohjetta ja seuraa lataamisohjeita askel askeleelta. Ole ystävällinen ja tutustu huolellisesti käyttöohjeeseen. Näin hankkimasi tuote pysyy kunnossa ja tuottaa sinulle suurta iloa elämänsä aikana.

Kotiin vieminen

Vie koiranpentusi kotiin mieluiten kantamalla sylissä. Se saattaa automatkalla hiukan vuotaa jommasta kummasta päästään, mutta paperilla saat pyyhittyä pahimmat roiskeet näppärästi. Älä yritä tukkia vuotoa, se on täysin normaalia.

Kun pääsette kotiin, anna tuotteen köpsytellä (kävellä tai juosta) ympäri uutta asuinpaikkaansa. Tässä vaiheessa voit tarjota sille ruuan, joka on pakkauksessa mukana. Yleensä tämä malli nauttii ruokaa heti. Ei kuitenkaan pidä huolestua, jos se ei syö. Nyt tuote on valmiina ladattavaksi.

Laturi voi olla pehmeä tai se voi olla ihan vain kovalla lattialla tai jonkin huonekalun alla. Kun pentu makaa paikallaan se latautuu itsekseen. Laturi on langaton.

Pennun ohjelmointi

Pennussasi on sisällä käyttöjärjestelmä, joka on siihen valmiiksi ladattuna. Tehdas ei voi täydellisesti vastata siitä, minkälaisia ominaisuuksia siihen on päässyt, sillä laite on niin hieno, että kukaan ei täysin tiedä kuinka se toimii. Tarkkailemalla laitetta saat kuvan siitä minkälaisia ominaisuuksia se on saanut. Jokainen tuotteemme on täysin uniikki.

Tuote sisältää valmiiksi ladattuja käytöksiä ja tehtaalla siihen on asennettu joitakin hyviä ominaisuuksia, joita on myös vahvistettu. Nämä ovat kuitenkin hyvin yksinkertaisia ja sinulle jääkin tehtäväksi hioa valmiita käytöksiä ja ohjelmoida sellaisia  uusia käytöksiä, joita tarvitset ja joita tuote tarvitsee pysyäkseen ehjänä.

Tärkeää

Älä koskaan missään tilanteessa käytä voimaa tai väkivaltaa, vaikka tuote tuntuukin olevan välillä hankala. Tämä laite menee rikki sellaisesta, eikä sitä pysty täydellisesti koskaan korjaamaan. Älä myöskään huuda ja räyhää, laite ei ymmärrä sellaista, vaan se pelästyy. Tämä laite on sellainen, jota kohdellaan aina kauniisti ja kunnioittaen.

On myös tärkeää ymmärtää, että laite ei ymmärrä mitään puhuttua kieltä. Siihen on asennettu kieli, jota puhutaan elein ja liikkein. Joitakin kurkkuääniä, kuten haukkumista ja murinaa ilmenee yksilöllisesti. Omistajan on nähtävä hiukan vaivaa ymmärtääkseen laitteen koodia. Siihen on olemassa omia oppaita, joita voi löytää mm. kirjakaupoista. Kysy laitteen valmistajalta suositeltavia, sillä virheellinen manuaali voi ja rikkookin laitteen lopullisesti.

Perus ohjelmointi

Tämä laite on oikeastaan suunniteltu hiukan toisenlaiseen tarkoitukseen, kuin mitä sen käyttötarkoitus on nykyaikana. Siksi on tärkeää alusta alkaen pohtia minkälaisia ominaisuuksia halutaan nähdä ja mitkä ovat sellaisia esiin putkahtelevia käytöksiä joita ei juurikaan tarvita.

Suurin osa laitteeseen asennetuista käytöksistä eivät suoraan sovellu ihmisen käyttöön. Esimerkkeinä mainittakoon seinien ja ihmisen irtaimen omaisuuden järsiminen ja pureskelu. Myös polttoaineen itsenäinen hankkiminen saattaa osoittautua hankalaksi toiminnoksi. Tällä tuotteella on myös kyky lisääntyä toisen samanlaisen kanssa ja sekin voi olla hiukan hankala ominaisuus. Tehdas tekee paljon tuotekehittelyä, mutta näistä ominaisuuksista ei vielä ole päästy kokonaan eroon.

Yksinkertaista

Laite toimii niin, että se lisää sellaisia toimintoja, jotka vahvistuvat joko poletista tai muusta sellaisesta, joka tuottaa laitteelle mielihyvää. Mielihyvää tuottavia ja käytöstä lisääviä asioita on paljon ja ne tunnistaakin siitä lisääntyykö jokin käytös.

Jos käytös lisääntyy, niin jokin sitä vahvistaa.

Koska tämä tuote on uusi, ei sillä ole kovalevyllä vielä paljoakaan vakiintuneita virtapiirejä. Sinun tehtäväsi on luoda alusta alkaen oikein toimivia piirejä. Näitä luodaan toistamalla riittävän usein oikeaa toimintaa ja pitämällä huolta siitä että väärät toiminnot eivät vahvistu.

Valitettavasti tuote rakentaa joka hetki uusia piirejä ja siksi on kovin tärkeää, että ikävät tai laitteelle haitalliset toiminnot eivät pääse vahvistumaan. Ja muutama toisto esim. autosta ulos ryntäämiselle vahvistuu hurjasti ja vakiintuu erittäin nopeasti pysyväksi piiriksi laitteen kovalevylle.

Koita tehdä siis alusta alkaen laitteelle toivottavat käytökset kannattaviksi.

Jos jokin hankala käytös pääsee vahingossa vahvistumaan, voi sen yrittää sammuttaa. Sammuttaminen tapahtuu siten, että laite ei saa vahvistetta käytöksestä. Hankalissa tilanteissa kannattaa ja pitää ottaa yhteys valmistajaan.

Ehdollinen vahviste

Laitteeseen ladataan ehdollinen vahviste. Lataaminen on hyvin helppoa ja tapahtuu siihen kehitetyillä ohjelmointi poleteilla. Laitetyyppi on sellainen, johon useimmat poletit sopivat. Varaa käteesi tai pöydälle kasa pieniä poletteja. Kokeile, että ne maistuvat laittelle hyvin. Tämän jälkeen painat lisävarusteena tullutta vahvistinta (naksutin) ja annat laitteelle suuhun poletin. Toista noin 20 kertaa peräkkäin.

Voit käyttää lisälaitteen sijaan myös ääntä ehdollisena vahvisteena, sillä tämä uuden sukupolven tuote toimii myös sellaisella. Äänen on hyvä olla lyhyt ja sellainen, jota on helppo toistaa samalla tavalla. Jep, hyvä, joo, jee tai jaa ovat suositeltavia ääniä. Myös yksinkertainen omalla kielellä tehtävä naksautusääni on varsin käyttökelpoinen.

Toista ohjelmointi vielä pari kertaa. Tämän jälkeen siirry ulos pihallesi ja suorita ohjelmointi uudelleen. Polettiproseduuri pitää toistaa vielä muutamissa eri paikoissa, jotta se varmasti on uponnut käyttöjärjestelmään pysyvästi.

Voit ladata myös rauhoittava tai kiihdyttävän ehdollisen vahvisteen. Kiihdyttävän vahvisteen saat kun käytät polettina vaikkapa pallonheittoa tai leikkiä tai jotain muuta kiihdyttävää ja erityisen hauskaa toimintoa.

Useimmat tämän mallin laitteet toimivat poleteilla. Jos näin ei ole, ota yhteys valmistajaan.

Onneksi olkoon. Nyt sinulla on toimiva näppäin, jolla voit ohjelmoida laitteeseen hyödyllisiä taitoja.

Tämä tapahtuu esimerkiksi niin, että kun laite tekee jotakin mitä haluat vahvistaa painat lisälaitteen nappulaa tai päästät ohjelmoimasi äänen. Sen jälkeen annat laitteelle palkkion. Poletin tai jonkin muun ihanan asian.

Esimerkiksi istuminen. Kun laite istahtaa, paina lisälaitetta, laita käsi taskuun ja anna poletti. Toista lukuisia kertoja eri paikoissa. Toista myös pikkuhiljaa vaikeammissa ja vaikeammissa tilanteissa.

Laitteen ominaisuudet

Uuden sukupolven koiranpentu on siitä erityisen hieno, että se kaikella kapasiteetillaan yrittää ymmärtää omistajaansa. Se käyttää kasvojen ilmeitä ja muita omistajan lähettämiä signaaleja hyväkseen taitavasti. Lisäksi se oppii jatkuvasti taitavammaksi. Se toimii parhaiten kun signaalit ovat hyvin selkeitä ja aina samanlaisia.

Tämä laite kasvaa ja kehittyy parhaiten kun sitä pidetään hyvänä ja rapsutellaan ja kehutaan paljon. Kun hellit ja hoidat labradorimallin pentuasi, saat myös itse ihanan oksitosiiniryöpyn ja olo tuntuu mahtavalta.

Parhaimmillaan tuote on iloisena ja onnellisena ja sille on luotava turvallinen ja hyvä olo. Tämä saa sen tekemään ihmisen toivomia asioita ja samalla se vaikuttaa omistajan omaan hyvinvointiin erityisen positiivisesti.

Kun pidät pentua hyvin, kestää se pitkään ja tuo valtavasti iloa ja hyvinvointia omille ihmisilleen.

Uutta laitetta ei saa rasittaa liikaa. Sitä ei myöskään kannata yrittää väsyttää, jotta se viettäisi aikaansa laturissa pidempään. Väsyttäminen aiheuttaa uudessa laitteessa usein error- virheilmoituksen tai pahimmassa tapauksessa jo TILT- tilan. Tällöin laite on koodattava uudelleen ja oltava tarkkana siitä että se ei toistu.

Järjestä laitteelle runsaasti ulkoilua ja virikkeitä. Lataa siihen hyviä käytöksiä ja anna sen levätä riittävästi. Olet jo saanut erikseen ohjeet polttoaineen lisäämisestä ja muista yleisen hyvinvoinnin asioista.

Paljon onnea uudesta koiranpennusta. Tämä teksti on kirjoitettu kieli poskella, sillä kyllähän me kaikki tiedämme, että koira ei oikeasti ole kone. Ohjelmointi kuitenkin tapahtuu kertomallani tavalla. Jos ohjeissa on jotain epäselvää, ota yhteys valmistajaan. 🙂

T: Sanna

 

 

Ai, sä lahjot sitä

mikkola_sanna_03Kuulen tämän kommentin aika usein lenkillä, kun pysähdymme juttelemaan jonkun tutun koiranomistajan kanssa. Useimmiten kommentin esittäjä on mies, joka samaan hengenvetoon sanoo, että heillä ei koiraa palkita. Nykyään osaan sanoa nätisti, että juu niin lahjonkin ja ihan koko ajan. Usein jopa pidän kättä taskussa niin, että kaikki kolme isoa labbistani istuvat nätisti, eivätkä lähde yli sadan kilon yhteispainollaan johonkin riekkumaan. Hui kauhistus.

Tavallisella lenkillä taskussani on nykyään aika usein ruokanappulaa ja se on omille koirilleni riittävän motivoivaa. Pentuaikana ja nuorelle koiralle varaan jotain parempaa. Uutta asiaa opetellessa saatan jopa antaa jotain todella yyberherkkua. Näyttelyssä osallistun kilpavarusteluun ja pidän taskussani jotain niin hyvälle haisevaa, että naapurikoirakon taskut eivät kiinnosta.

Olen siis namikouluttaja ja ylpeä siitä! Osaan käyttää ruokapalkkiota oikein ja saan tuloksia aikaan. Miksi ruuan käyttö eläimen koulutuksessa on niin kovin paheksuttavaa? Mitä vikaa siinä on jos taskut tursuavat herkkuja? Ja miksi on niin paljon hienompaa, jos koira saakin palkkioksi pallon, vetoleikin tai jotain muuta mikä ei ole ruokaa. Miksi omistajan matalalla äänellä lausuttu ”hyyvä” ja pieni tapautus koiran päähän on parempi kuin pussillinen jotain mitä koira haluaa?

Miksi palloa tai patukkaa isännän edessä kerjäävä koira ei varsinaisesti ”kerjää” vaan onkin kovin motivoitunut yhteistyöhön ja työskentelee ”miellyttämisenhalunsa” ja ”työmoraalinsa” ajamana?

Kouluttaja palkitsee koiraa sillä, mitä koira haluaa sillä hetkellä. Ei ole kovinkaan paljoa järkeä sillä, että palkitaan jollakin mikä ei ole koirasta palkitsevaa. Sehän ei lisää toivottua käytöstä.

Nam ja maiskis

Ruokapalkkio on monestakin syystä tehokas ja hyvä tapa palkita koiraa. Se on erittäin helppo toimittaa koiralle ja siinäkin on monia eri variaatioita. Ruuan voi antaa suoraan suuhun tai sen voi heittää koiralle saalistettavaksi tai sillä voi vahvistaa koulutettavan käytöksen suuntaa jne..

Ruoka on pääsääntöisesti laadusta riippuen sellainen palkkio, että koira on hyvässä mielialassa oppimista ajatellen ja näin se myös muistaa oppimansa asian. Oppiminen  etenee, mikä on kuitenkin kouluttamisen tarkoitus.

Koirasta sitten riippuu se mitä herkkua sille kulloinkin annetaan. Labradoriahan on aika helppo palkita ruualla. Ongelmaksi voi muodostua se, että palkkio on liian herkullinen ja koira jopa kiihtyy siitäkin likaa oppiakseen mitään.

Monilla koirilla on kuitenkin päinvastainen ongelma. Ei oikein tahdo löytyä mitään riittävän herkullista, joka riittäisi motivoimaan hankalissa tilanteissa. Ruuan on toki vaikea päihittää narttukoirien sulotuoksuja keväthangilla, jos sinulla on nuori uros rakkauden huumassaan. Se mikä kotona sisätiloissa riitti palkkioksi, saattaa ulkona olla koirallesi yhdentekevää sahajauhoa.

Erilaisia herkkuja

Piheimmät tarjoilevat koirilleen kuivia korppuja, riisikakkuja, kuivia nappuloita. Joillekin nekin toimivan joissakin tilanteissa. Hifistelijät laittavat design makupalapusseihin raakaa lihaa; sikaa, nautaa, kanan sydämiä, kivipiiraa (yäk) ja vaikkapa munuaisia. Jotkut kuivattavat omin kätösin naudanmaksaa tai leipasevat kotouuneissaan herkullisia  maksakakkusia.

Laiskurit hakevat lähmarketista lihapullia, broileripyöryköitä, nakkeja, makkaroita ja juustoa. Niistä sitten pilkotaan koiran koon mukaan paloja taskuun, joka kyllä näyttääkin siltä, että rasvaa on. Yhdestä lihapullasta saa n. 50 pientä palaa, joista neljännes voidaan käyttää yhteen chihuahuan koulutushetkeen. Ihmisille tarkoitetut ruuat sisältävät koirille liikaa suolaa, joten älä anna näitä liikaa!

Eläinruokakaupoistakin saa jos jonkinlaista erimuotoista ja väristä herkkupalaa. Näitä yhdistää valitettavasti hurja hinta ja epämääräiset valmistusaineet. Koiralle ei ole väliä sillä minkä muotoinen tai värinen herkkupala on. Merkityksellistä on se, mille se maistuu.

Tursottelijat puristelevat maksamakkaratahnaa ja kinkkutahnaa ja kalatahnaa putkiloista. Ne ovatkin ihan ehdottomasti järeitä aseita koiran kouluttamisessa. Ruuan imeskelyllekin on omat hyvät hetkensä.

Etsi siis omalle koirallesi herkullisimmat makunautinnot ja kokeile, mikä maistuu parhaiten. Tämä voi vaihdella tilanteen mukaan.

Kuka kouluttaa makupaloilla?

Enpä tiedä yhtään harrastajaa, joka ei käyttäisi makupaloja koiran kouluttamisessa. Oli harrastusmuotona mikä tahansa rallytokosta koiratanssiin tai agilitystä henkilöhakuun, ovat kaikenlaiset ruokapalkkiot ahkerassa käytössä. Mitä vähemmän voidaan hyödyntää koiralle luontaisia käytöksiä palkkioina, sen enemmän ruokaa kuluu. Kenellepä koiralle olisikaan palkitsevaa seurata ohjaajaa 10cm etäisyydellä, lapa ohjaajan polven kohdalla, pää kenossa ohjaajaa katsellen ja liikkumaan täsmälleen samaan tahtiin. Yleensäkin temput ja epäluonnolliset käytökset tarvitsevat jotain muuta vahvistetta ollakseen palkitsevia.

Työkoirien koulutuksessa hyödynnetään ruokapalkkioita. Avustajakoirat, hyötykoirat, poliisikoirat, rajakoirat, kuulokoirat, syöpää haistavat koirat, hypokoirat, koulukoirat, homekoirat, lukukoirat jne koulutetaan ruokaa apuna käyttäen. Opaskoirathan suomessa eivät muuten tälle listalle kuulu, mutta ehkäpä hekin joskus siirtyvät nykyaikaan. ( EDIT: 1.4. Korjaan kirjoitustani opaskoirien osalta ja totean iloisena, että sielläkin ollaan siirrytty nykyaikaan. Ainakin Vantaalla koiria koulutetaan makupaloin ja naksutellen. Kiitos tiedosta! :))

Miksi siis kotikoiran ja lemmikin tehtävää tekevä koirasi ei ansaitsisi palkkiotaan? Kaikki muutkin koirat saavat palkkioksi hyvästä käytöksestä jotain hyvää. Lemmikin virka se vasta vaikea onkin. Omasta mielestäni se todellakin on yksi vaikeimmista. Ja lemmikit usein selviävät vaikeasta tehtävästään uskomattoman sopetumiskykynsä ansiosta.

Yksikään työkoiraa kouluttava henkilö ei kuvittele koiran tulevan luokse kutsusta ihan vapaaehtoisesti aina ja joka tilanteessa, jos sitä ei koiralleen tee kannattavaksi. Lemmikkikoiran omistaja sen sijaan usein luulee, että käytös kuuluu itsestään selvänä koiran geeneihin. Ei kuulu ja hyvästä työstä tulee maksaa kunnon palkka. Koirallekin!

Mikä sitten on sitä lahjontaa?

Makupala annetaan koiralle kun koira tekee toivottua käytöstä. Käytännössä välittömästi ehdollisen vahvisteen jälkeen. Se, että koiraa houkutellaan ruualla ei ole palkitsemista. Tai onhan se, mutta siinä usein palkitaan väärää asiaa. Eli ruokapalkkiota tulee käyttää oikein.

Kun makupalaa heilutellaan koiran nenän edessä silloin kun se tekee jotakin mitä et haluaisi, palkitset juuri sitä käytöstä. Ja kun palkitset sitä käytöstä ja koira palkkautuu, lisääntyy käytös, jota et toivonut. Se on juuri näin yksinkertaista. Silloinhan olet ippo itse vahvistanut ei-toivottua käytöstä ja saat syyttää itseäsi kurjana kouluttajana, etkä koiraa siitä että se ei oppinut sitä mitä halusit.

Aika usein koiranomistaja kysyy, koska palkitsemisesta voidaan luopua. Miksi pitäisi? Palkkioita voidaan kyllä asteittain epäsäännöllistää ja vähentää, mutta miksi ihan oikeasti on niin vaikeaa palkita? Rankaista voidaan kyllä samasta käytöksestä vuodesta toiseen, eikä kukaan koskaan kysy, että koska voin lakata rankaisemasta. Outo juttu.

Ruuan väärinkäyttö

Makupaloja ja ruokaa voidaan käyttää väärin. On aina syytä perehtyä eläinten oppimiseen ja sen lainalaisuuksiin, kun ryhtyy kouluttamaan.

Jotkut pitävät koiriaan nälässä, jotta ne palkkautuisivat paremmin ruualla. Minä en kuulu siihen koulukuntaan. Olen sitä mieltä, että koira saa ruokansa joka tapauksessa ja herkut tulevat sitten erikseen.

Nälkä ei ole koiralle hyvä tunne. Kun koiralla on nälkä on se ihan oikeasti hengen hädässä ja se kokee suurta stressiä. Kun ruoka sitten tulee koulutuksen yhteydessä liittyy opeteltavaan tehtävään tämä ikävä tunnetila. Huojennus siitä, että nälkäkuolema ei tullutkaan ei vastaa käsitystäni palkkiosta. Onhan se suuri palkkio sinänsä, mutta kuinka pitkälle tällainen sitten kantaa, onkin eri asia.

Mitä tahansa ei todellakaan saa tehdä kouluttamisen nimissä. Minusta nälällä kiristäminen on eettisesti epäilyttävää toimintaa. Koiralle voi antaa ennen koulutusta ruokaa sopivan määrän, jotta sen motivaatio ruokaan silti pysyy. Näin toimien uskon, että oppiminenkin on tehokkaampaa. So shoot me!!

Jos koiran ruokahalu on ongelmana eikä ruoka maistu, on monia asioita joita voidaan tehdä. Tämä aihe liittyy koiran kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin alueeseen ja vaatii oman kirjoituksensa. Mutta miksi palkata sellaisella asialla, joka ei koiraa palkitse?

Paksulaiset ja ylensyöneet

Tämä ryhmä on myöskin laaja. Koirat joille ruokaa on aina tarjolla ja luita lojuu lattioilla vapaana. Eikö olekin aika itsestään selvää, että tälle ryhmälle ei ruoka ole se palkitsevin juttu. Kun ylimääräistä vararavintoa on jo vaikka muille tarjota, ei ole mikään rikos vähentää sitä ruuan määrää ja antaa sitä sitten koulutuksen yhteydessä. Toisille roduille tuntuu ylimääräistä kerääntyvän vyötärölle erityisen helposti.

Jos herkkuja saa mielin määrin siitäkin että ei tee mitään, on aika todennäköistä että sen eteen ei mitään kannata tehdäkään. Sopiva määrä ruokaa ruoka-aikana, ottaen huomioon päivän aikana kertyneet makupalat, jotka ovat hyvin ansaittuja, on aika hyväksihavaittu yhdistelmä.

Onpa tullut vastaan sellaisiakin ihmisiä, jotka kertovat että omalle koiralle ei mikään herkku kelpaa ja että ne ovat kovin nirsoja. Kun näitä koiria katsoo, huomaa että kyllä ne jotain ovat syöneet. Sen verran paksua porukkaa.

Ruoka on siis voimallinen palkitsemiväline useille koirille. Sitä voidaan käyttää hyvin ja huonosti ja hyvin huonosti. Sillä voidaan opettaa toivottuja käytöksiä ja vahingossa myös niitä ei-toivottujakin.

Oikeaoppinen ruuan käyttö koiran kouluttamisessa ja käytösten vahvistamisessa ei ole lahjontaa vaan viisasta. Kouluttajalla on toki repullinen muitakin palkkioita käytössään, mutta niistä sitten toisella kertaa.

Aika pitkästi oli nyt asiaa vaan tulipa tämäkin säkki tyhjennettyä.

Ihanaa kevättä ja antoisia koulutushetkiä koirasi kanssa.

T: Sanna

 

 

 

 

 

Tänään, tässä ja nyt

Siitä on kohta 11-vuotta, kun Zelda syntyi. Tuossa tuo ihana mummokoira makailee sohvalla aamulenkin jälkeen. Tyytyväiseltä tuo vaikuttaa. Maiskuttelee hiukan silloin tällöin nukkuessaan, hiukan jalkojaan heiluttelee. Näkee varmaan unta jostakin. Koiran unta.

Kun koiranpentu tulee taloon, sitä jotenkin kuvittelee, että aikaa on rajattomasti. Tuo vasta muutaman viikon ikäinen olento tulee olemaan talossa kauan aikaa. Ehtiihän sen kanssa tekemään vaikka mitä. Vaan ystävät, aika kuluu hurjan nopeasti ja äkkiä se pentu onkin jo vanha koira. Jäykkä niveliltään ja hiukan hidas joka suhteessa. Näkökin on huonontunut ja eläinlääkärissä juostaan tuon tuostakin, milloin mistäkin syystä.

Minä jäin pohtimaan, mitä elämässäni on tapahtunut tuon 11-vuoden aikana.

Pentuaikaa

Zelda on oma kasvattini. Silloin kun Zelda syntyi asuimme vielä Puistokaarella. Siellä neljännessä kerroksessa talossa, jossa oli hyvin hyvin pieni hissi. Lapset olivat nuoria, vähän toisella kymmenellä. Ruuhkavuosia vietettiin ja silloin kun on kiire, kuluu aikakin kovin nopeasti.

Zelda oli hyvin hyvin kiltti pentu. Se kuljeskeli kanssani läheisessä metsikössä aina vapaana, eikä se koskaan mennyt minnekään kauas. Tuli aina, kun kutsuttiin ja touhotteli iloisena pentuna pitkin pöpelikköjä. Voi niitä aikoja. (tästä on olemassa myös eriäviä mielipiteitä.)

Kerran se juoksi innoissaan metsään ja kirjaimellisesti törmäsi fasaanikukkoon, joka kaameasti karjaisten säikähti varmasti yhtä paljon kuin koirakin. Koskaan enää sen jälkeen ei ole Zelda nähnyt yhtään fasaania, vaikka olisivat metrin päästä ohi kulkeneet. Ne olivat kuin ilmaa sille. Ovat edelleen.

Kerran se sukelsi joutsenjengin keskelle ja tajutessaan että ne olivatkin isoja ja pelottavia, se ryntäsi rannalle papan viereen istumaan.  Ihan varmasti se sanoi, ”Jumalauta, näitsä?” Joutsenetkin lakkasivat sille olemasta kokonaan.

Koulutusta

Meillä oli kaksi muutakin labbista tuohon aikaan kotona. Nelli ja Nala. Heidäthän jo tunnetkin aiemmista kirjoituksistani. Olin koulutellut koirakerhojen kentillä niin omia kuin muidenkin koiria jo vuosikausia. Zeldan opettamisen myötä minulle äkkiä erään tapahtuman seurauksena valkeni kirkkaasti se tosiasia, että ihan oikeasti en ymmärrä koirista ja niiden kouluttamisesta hölkäsen pölähtävää.

Niinpä ajauduin etsimään sitä oikeaa tietoa. Ja löysin. Löysin reitin tiedon lähteille ja sillä tiellä olen nyt ollut viimeiset 11-vuotta. Tämä matka on ollut pitkä, mielenkiintoinen ja palkitseva.

Zelda kasvoi siis siinä sivussa kun opettelin uusia taitoja ja tietoa sen lajista ja siitä kuinka sen lajitoverit yleensäkin käyttäytyvät. Opettelen muuten vieläkin.

Sillä aikaa Zeldan elämässä tapahtui. Se kasvoi aikuiseksi ja sai oppia kaikkea hurjan hauskaa. Naksutellen niksutellen, positiivisesti vahvistellen ja lempeästi ohjaten. Ja kuinka hieno koira siitä tulikaan.

Yleisesti ottaen koiraharrastusmaailma oli tuolloin vielä aika erilainen. Ulkona treenattiin kesät talvet. Halleja ei juuri ollut. Ainakaan meilläpäin. Kilpailu ei ollut ehkä ihan niin kovaa. Nythän kaikki ovat nopeampia, hyppäävät korkeammalle, tekevät hienompia temppuja ja noutavat riistaakin aivan älyttömän paljon nopeammin. Jopa koiranäyttelytkin ovat totisempaa kilpailua.

Vauhdin ja taidon huumaa saa seurata ihan joka lajissa. Silloin joskus tavallinen koiraihminenkin uskalsi jopa kisaamaankin. Koirat ovat nykyään fiksumpia ja nopeampia ja ohjaajat ihan uskomattoman taitavia.

Zelda, Seppo, Sipidii, tuo kaikille ystävällinen huomaamaton musta koira, muutti kanssamme isompaan asuntoon. Taloon, jossa oli hissi, jonne mahtuisivat kaikki koiramme ja lapsemme yhtä aikaa.

Terveydestä

Zeldallahan on pennusta lähtien ollut toisessa kyynärässä kasvuhäiriö ja sen seurauksena nivelrikko. Sillä on ollut aina vapaus liikkua juuri niin paljon kuin se viitsii omaan tahtiinsa. Siihen aikaan ei vielä koiria hoidettu niin kuin nykyään.

Silloin pentuna se kuvattiin, tilanne todettiin eikä sille voinut yhtään mitään. Zeldan kanssa tehtiin kaikkea kivaa jalan ehdoilla. Eihän sille mitään hyppyjä opetettu ja maahan-ylös jumppakaan ei ollut hyväksi. Paljon oli sellaista, mikä ei Zeldalle sopinut, mutta paljon myös pystyi tekemään.

Koirien kipulääkkeitä oli paria merkkiä ja sitä toista käytettiin. Ei ollut opiaatteja eikä superlisäravinteitä vielä käytössä. Saatika kaikkia muita ihmeellisiä hoitoja. Röntgen kuvat otettiin, sellaiset kehitettävät. Magneettikuvista ei eläinpuolella varmaan edes haaveiltu vielä.

Eläinfysioterapeuteista ei oltu vielä kuultukaan kai, vaikka yksi kiropraktikko ahkerasti rusautteli koirien selkiä kuntoon ja yksi valtavan suurikokoinen mies antoi laserhoitoja kipeisiin niveliin. Siinä samlla koiria maahan paikalleen runnoessaan sai kyllä varmaan muualle koiraan enemmän pahaa kuin hyvää aikaan.

Ja olivathan nuo eläinlääkärien hinnatkin vielä aika erilaisia kuin nykyään.

Vaan tuossahan tuo Zelda kulkee, ei puhtaasti, mutta mielellään.

Elämä kulkee eteenpäin

Tuohon aikaan mahtuu ihan kaikkea, mitä ihmisen elämässä yleensäkin tapahtuu, kun lapset kasvavat, käyvät koulua, opiskelevat. Läheisiä syntyy ja myös kuolee. On työtä, työttömyyttä, perhetapahtumia, juhlia, jouluja, kouluja ja arkea.

Tuhansia koiralenkkejä mahtuu tähän aikaan. Arkea rytmittämään. Samoja polkuja ja uusiakin reittejä mahtuu tuohon aikaan. Muuttuvia koirakokoonpanoja. Vanhat koirat poistuivat keskuudestamme ja samaan aikaan uusia perheenjäseniä saapui elämään. Tuli Helmi ja myöhemmin Rauha-rakas.

Koirapuistoelämäkin on jatkunut jo pari vuosikymmentä. Ja siellä vasta onkin tullut koiria vastaan. Satoja. Edesmenneitä tuttuja koiria on hirmuinen määrä ja joka keväiset uudet pennut ovat täyttäneet niiden jättämät tyhjät aukot.

Asumme taas toisessa asunnossa, samassa talossa tosin, mutta pienemmässä. Lapset ovat muuttaneet omiin koteihinsa.

Huhhuh sanon minä. Ja tuossa tuo Zelda on. Kaikessa tässä se on ollut mukana ja aika on kulunut aivan liian nopeasti. En ole ehtinyt tehdä mitään sellaista mitä ajattelin pennun kanssa tehdä.

Nyt on nyt

Pennun kanssa kannattaa siis elää hetkessä. Juuri nyt. Sille pitää opettaa tarvittavat käytökset juuri nyt, eikä sitten joskus kun on hiukan enemmän aikaa. Sitä ei nimittäin koskaan ole sen enempää.

Koiranpennut eivät itsestään lakkaa tekemästä niitä kiellettyjä asioita. Odotellen. Ne käytökset jotka näkyvät ja joita ne ahkerasti tekevät, vahvistuvat vain koko ajan. Pikkupennun kanssa touhotteleminen on hauskaa. Luoksetuloja, luopumisia, hihnakävelyitä, metsälenkkejä, autoiluja, kaupunkiretkiä, istumisia, maahanmenemisiä, noutamisia…..kontaktia, vuorovaikutusta. Kaikki tämä maksaa itsensä takaisin korkojen kanssa.

Mukavaa yhdessäoloa juuri tässä ja juuri nyt, ei mikään korvaa.

Koiranpennut kehittyvät hurjaa vauhtia ja ne oppivat joka hetki jotakin. Niitä ei voi laittaa hyllylle odottelemaan, että aikaa joskus olisi. Vaikka voihan ne jättää kouluttamattakin. Niinkin voi saada sattumoisin oikein kivan kaverin.

Pikkuhiljaa kuitenkin elämä tasoittuu ja ihminen ja koira oppivat elämään toistensa kanssa.

Keski-ikäisen koiran kanssa elämä sujuu jo hienosti. Pitkät lenkit ja arkinen aherrus pitävät kiireisenä ja kuinka ollakaan kohta sohvallasi on….

Vanha koira

Vanhana koirat ovat ihania. Ne osaavat luovia perheen elämässä ja ovat hyvin taitavia saamaan haluamansa. Ne kommunikoivat ihmistensä kanssa loistavasti eikä väärinymmärryksiä enää juurikaan tule. Ne tuntevat ihmisensä kuin omat taskunsa ja osaavat ilmaista itseään varsin ymmärrettävästi. Ja jos joku ei ymmärrä, ne ilmaisevat asiansa hiukan kovemmalla äänellä.

Zelda taapertaa makuupaikkansa äärelle, katsoo minua ja sanoo: ”Henkilökunta, lakanassani on ryppy!” Minä oikaisen lakanan suoraksi, jotta koiralla olisi mukava olla. Tyytyväisenä se asettuu sileälle pedilleen kerälle.

Ja juuri silloin alkaa hiipiä se ajatus mieleen, että ehkä tuo eläin ei ole tuossa ikuisesti. Aivan kuin suru jo kolkuttaisi ovella. Se on parempi unohtaa, sillä muutoin koiran vanhuuskin menee ohi niin, että siitä ei voi nauttia. Saumaton yhteisymmärrys, jossa ihan oikeasti ei ole väliä sillä kuka käskee ja mitä.

Ja sitten oivaltaa, että ei sillä muutenkaan ole mitään väliä. Kukapa sitä nyt koiran kanssa viitsisi mistään vääntää, kun ihmisten kanssa sitä saa ihan riittävästi tehdä muutenkin.

Koirat on tehty nautittavaksi tänään, tässä ja nyt!

Rakkaudella: Sanna

Koira vai Pepper-robotti

Luin artikkelin Tiede-lehdestä nro. 10. 2015. Artikkeli käsitteli Pepper-robottia ja sen kehitystyötä. Mitä pidemmälle artikkelia luin, sen tutummalta alkoi tuon robotin kehitystyö tuntua. Missä ihmeessä olen kuullut niistä ominaisuuksista, joita tähän robottiin on laitettu?

Pepper on kehitetty Japanissa. Missäs muuallakaan? Se on maailman ensimmäinen robotti, jonka tehtävänä on toimia vain ihmisen ystävänä. Se maksaa vain 1800 euroa ja on artikkelin mukaan näin halpa siksi, että hinnan on tarkoitus tukea yritystä sosiaalistaa robotteja.

”Pepper on vähän yli metrin pituinen, helmenkiiltoinen robotti, joka kaukaisesti muistuttaa ihmistä. Sillä on isot silmät ja niissä erityisen isot iirikset. Silmät herättävät luottamusta ja oikein kutsuvat kontaktiin, kun niissä tuikkivat valot.”

Tuli mieleeni jokin muu olio. Ei helmenkiiltävä (vaikka voihan se sellainen ollakin) vaan monen värinen ja monen tuntuinen. Sileä, karhea, pitkä, lyhyt, silkkinen, kirjava, musta, punainen tai laikullinen. Käden alla lämmin ja ihanan tuntuinen.

Metrin pituinen. Ei liian iso. Ei ainakaan aikuisen ihmisen pituinen. Sopivasti pienempi, niin että se ei ole liian pelottava. Se voi olla hyvin hyvin pieni ja se voi olla todellakin noin metrin korkuinen.

Joko keksit? Jos et niin jatketaanpa hiukan.

”Pepper on maailman ensimmäinen robotti, joka on suunniteltu yksinomaan elämään ihmisen kanssa. Tähän asti robotit ovat tarjonneet apua arjen askareisiin, mutta Pepper ei siivoa eikä kokkaa. Se ei halua muuta kuin olla ihmisten kanssa. Sen kehittäjät korostavat, että se on luotu perheenjäseneksi, jokapäiväisen elämän toveriksi. Sen tärkein tehtävä on pyrkiä vuorovaikutukseen ja luoda kiintymystä.”

Ahaa, sanot. Koirahan tästä tulee mieleen. Itselleni heräsi ajatus siitä, että luontohan on jo tällaisen keksinyt. Lemmikkikoiran, ihmisen ystäväksi. Nyt kun on pikkuhiljaa päästy eroon siitä ajatuksesta, että ihminen viisaudessaan olisi ihan omin pikku kätösin täysin koiran kehittänyt ja ollaan ymmärretty, että kehitys on tapahtunut ainakin pääosin itsestään päästään seuraamaan sitä, minkälaisen kumppanin ihminen haluaa ja tarvitsee. Sellaisen, joka ei ole toinen ihminen.

Sosiaalinen robotti olisikin hyvä vaihtoehto monille, jotka täydellistä sosiaalista kumppania tarvitsevat. Sitä ei tarvitse hoitaa ja sen hyvinvoinnista ei tarvitse välittää. Se täyttää tehtävänsä joka tapauksessa. Sen hyvinvointi ei vaikuta siihen, kuinka hyvä kumppani siitä tulee. Kuinka paljon aikaa säästäisimmekään jos hankkisimme oman Pepperin? Ei ulkoilua. Ei ruokintaa ja ikuisia kiistoja siitä, mikä on parasta ruokaa ja ravintoa. Ei kiistoja siitä, kuinka paljon sen kanssa pitää ulkoilla eikä siitäkään minkälaista tuon ulkoilun tulisi olla. Upeaa!

”Pepper on tehty reagoimaan inhimillisiin tunteisiin. Se on ohjelmoitu lukemaan ilmeitä, eleitä ja äänensävyjä ja niistä tunnistamaan keskeisiä perusemootioita.”

Voi kuinka taitava ystävämme koira onkaan tässä. Se toki vaatii paljon paljon harjoitusta tässä taidossaan. Mitä enemmän koirasi kanssa puuhaat ja mitä johdonmukaisempi ja taitavampi olet vuorovaikutuksessa koirasi kanssa, sen paremmin koirasi sinua lukee. Ihminen tosin tarvitsee myös paljon harjoitusta ja oppia tässä taidossa. Se ei suju kuin itsestään.

Artikkelissa kerrotaan, että Pepperin ja ihmisen vuorovaikutuskaan ei suju itsestään vaan niiden täytyy oppia viestimään keskenään. Alkuun pääsee jutun mukaan jo varttitunnissa, kun noudattaa robotin mukana tulevaa kontaktiohjelmaa.

Tässäpä meille kouluttajille haastetta. Ohjeet, joissa koiran ja ihmisen vuorovaikutussuhteen alkeisiin pääsee jo varttitunnissa. Ai, mutta tämähän on jo mahdollista. Oppimispsykologian perusteiden oppimiseen ei todellakaan kovin paljon aikaa mene. Oppaita löytyy kirjakaupoista, internetistä ja koirakouluista.

Olisikin todella mielenkiintoista lukea Pepperin käyttöohjeet. Ne ovat varmasti hyvin selkeät ja taitavasti laaditut. Kenellekään ei kai tulisi mieleen kyseenalaistaa näitä ohjeita.

Pepperissä on paljon koiramaisia piirteitä. Se tosin on tekninen härveli, joten se mittaa antureillaan ja muilla laitteilaan ihmisen reaktioita. Se mittaa ihmisen ääntä, aavistelee hänen mielialojaan ja tarkkailee, kuinka ihminen suhtautuu robotin reaktioihin. Kaiken kukkuraksi se se on ohjelmoitu muistamaan ja oppimaan muistamastaan. Vau!

Koira tuntuu koko ajan hienommalta ja hienommalta oliolta. Kuinka se onkaan kehittynyt täyttämään nämä ideaalit ominaisuudet, jota ihminen niin kipeästi kaipaa. Koiran suurin ongelmahan on se, että se itsekin on sosiaalinen otus. Sosiaalisuudessaan ihmisen kaltainen. Se ei pärjää ilman vuorovaikutusta toisen olennon kanssa. Selviytyäkseen ihmisen kanssa, se on kehittynyt tekemään juuri samaa kuin Pepper. Lukemaan jatkuvasti ihmistään, ennakoimaan ihmisen aikeita ja oppimaan jatkuvasti uutta.

Ihmisessä onkin paljon lukemista, sillä hän on äärimmäisen ailahtelevainen ja epäjohdonmukainen toimissaan. Jotta koira selviäsi, on se kehittynyt pärjäämään hyvin monenlaisissa yhteisöissä ja hyvin monenlaisissa ympäristöissä. Me olemme koiriemme kanssa, yhtä matkaa kulkien, kehittyneet hyvin samankaltaisiksi.

Pepper tulee perässä

”Yhteisen sävelen löytämiseksi Pepper on puhelias ja utelias kuin pieni lapsi. Juuri tämä ominaisuus saa sen oppimaan, mistä ihmiset pitävät, ja harjaannuttaa sen viihdyttämään omistajiaan päivä päivältä paremmin. Lopulta se on hyvää seuraa- älykäs ystävä.”

Onko Pepper-robotti seuraava askel koirasta? Robotin kasvattaminen ei voi epäonnistua.  Vai kehittyykö koira edelleen? Tuleeko siitä Pepperin kaltainen? Pepperiähän ei voi satuttaa, sitä ei voi kohdella huonosti. Tai jos voi, niin sen voi aina korjata. Koiran kanssa tehdyt virheet voivat todellakin olla niin pahoja, että tunteva eläin ei niistä koskaan toivu. Pepperistä ei voi tulla aggressiivista vaikka sitä kohtelisi huonosti. Aika siistiä. Eikö?

En tiedä vaurioituuko pepper, jos sitä lyö tai kuristaa. Mutta miksi kuristaa, sillä eihän Pepper kai joudu kulkemaan taluttimessa. Sehän on robotti ja ”vapaaehtoisesti” sinun omaisuuttasi.

Koiralla ei ole vaihtoehtoja. Mutta se on uskomattoman älykäs ystävä. Se oppii pärjäämään kanssasi oli tilanne mikä tahansa. Ja jos se ei opi, käy sen useimmiten huonosti. Parhaimmillaan koira kuitenkin häikäisee nokkeluudellaan ja oppimiskyvyllään aivan vastustamattomasti. Se kietoo meidät tassunsa ympäri lähtemättömästi ja nauttii itsekin elämästään.

Pepper on siis suunniteltu kaikin puolin sellaiseksi, että ihminen ihastuisi siihen ja nauttisi sen läsnäolosta. Tähän liittyy myös robotin koko ja se, että robotti on tehty näyttämään nöyrältä.

”Pieni kaveri on ystävä, liittolainen, joka haluaa ymmärtää ihmistä ja tulla hyväksytyksi. Siksi se ei koskaan yritäkään ylenkatsoa seuraansa. Se kääntää katseensa kohti ja kuuntelee korostetun rauhallisesti aina, kun ihminen puhuu sille. Se myös varoo tarkasti, ettei kohota päätään liian pystyyn. Sellainen voi vaikuttaa omahyväiseltä.”

Haluatko todellakin tällaisen ystävän. Sellaisen, jonka lähellä saisit tuntea itsesi voimakkaaksi johtajaksi. Johtajaksi, jonka alainen ei koskaan yritä mitenkään tuoda itseään esiin?

Tämä onnistuu koiran kanssa huonosti. Koska koira on vielä tunteva ja elävä eläin on sillä voimakkaat lajilleen tyypilliset tarpeet. Sen tarpeet pohjautuvat elossapysymiseen ja lisääntymiseen. Kuinka ollakaan kaikki sellainen, jota koira tekee ja josta se saa voimakkaita mielihyvän tunteita on meidän maailmassamme jotenkin ärsyttävää tai jopa kiellettyä.

Haistelu, hyppiminen, leikkiminen, riehuminen, metsästäminen, ruuan etsintä, ihmisen päälle hyppiminen, eteenpäin liikkuminen, toisten koirien kanssa vuorovaikutuksessa oleminen (muu kuin pelkkä iloinen hännän heilutus), tonkiminen, etsiminen, seuran kaipaaminen ja niin edelleen ja niin edelleen….. kaikki voi olla meistä ihmisistä hyvin hankalaa ja epämukavaa. Ja sen kaiken kitkemiseen joudumme sitten käyttämään loputtomasti aikaa.

”Sopivasti ihmismäinen, ystävällinen ja nöyrä.”

Pepper on toista maata. Se on kirjoittajan mukaan ”sopivasti ihmismäinen, ystävällinen ja nöyrä.”

Tähän me ihmiset olemme rotukoiriamme jalostaessamme tiedostamattamme pyrkineet. Siinä kuitenkin surkeasti epäonnistuen. Minä kuitenkin valitsen koiran. Haluan elää toisen tuntevan olennon seurassa ja oppia siitä samalla tavalla kuin se mahdollisesti oppii minusta.

Monille voisi kuitenkin, ihan ilman sarvia ja hampaita, sopia paremmin Pepperin kaltainen robotti. Uskon, että se voisi tyydyttää moniakin sosiaalisia tarpeita, ilman minkäänlaista uhrautumista ihmisen puolelta.

Että sellaisia ajatuksia Sunnuntaiaamun ratoksi!

Linkit:

Terveisin: Sanna ❤

 

 

 

Muistattehan Nellin?

Aika moni muistaa. Nelli syntyi armon vuonna 1997 Porvoossa. Musta, ponteva ja ennen kaikkea meidän ensimmäinen labradorinnoutajamme. Kerron usein asiakkailleni ja pennunottajille tarinoita Nellistä. Nelliä on hyvä käyttää esimerkkikoirana. Aika monta seikkailua sen kanssa tuli koettua ja aika paljon tuli myös opittua.

Näitä tarinoita riittää ja onhan niitä kiva kertoa, vaan silloin joskus kun palasin lenkiltä kotiin nöyryytettynä ja kuraisena tai märkänä ja nilkka nyrjähtäneenä ei naurattanut ollenkaan. Aika monet itkut tuli itkettyä. Onneksi silloin nuorempana luut olivat vahvat ja mustelmat paranivat nopeasti. Henkinen puoli kestikin sitten kauemmin kohentua.

Ja hitto kun minä yritin. Ja kaikki meillä yrittivät, mutta Nellin kanssa meni sormi suuhun kokeneiltakin konkareilta. Siihen aikaan ei netissä keskusteltu vaan mentiin kentälle neuvoja hakemaan. Kirjakaupasta ostettiin kaikki koulutuskirjat ja koiraoppaat ja sitten kokeiltiin. Ahkerasti me sitä koulutimmekin. Todella ahkerasti. Ja kaikesta huolimatta tai ehkä juuri siksi tuli Nellistä hirmuinen remmirähjä, karkailija, riistan perään sinkoileva, kirkuva labradori.

Vaan kyllä me sitä rakastimmekin. Ihan yli kaiken. Se oli persoona, joka herätti huomiota missä ikinä liikkuikin. Jokin outo voima siinä oli, sillä toiset koirat tuntuivat palvovan sitä.

Nelli ei koskaan pureskellut huonekaluja tai mitään muutakaan yksinään ollessaan. Se oli aina ystävällinen kaikille ihmisille ja yleensä muille koirillekin. Se ei pelännyt mitään eikä ketään ja maailma oli sillä tassujen alla tukevasti. Koko maailma!

Koirakoulussa

Muistan ensimmäisen koirakoulukertamme. Sitä ei voi unohtaa. Nelli oli alta vuoden vanha, ehkä puolivuotias, ja minua jännitti hirvittävästi. Kentällä kuitenkin koira tuntui osaavan yhtä ja toista ja pääsimmekin heti toiseen ryhmään, jossa harjoiteltiin paikalla makaamista. Laitoin Nellin siihen riviin muiden koirien viereen maate ja astuin pari askelta sen eteen. Hihnan jätin kuitenkin kiinni ja varmistaakseni, että koira ei karannut astuin taluttimen päälle.

Keskellä kenttää selkäni takana oli tietenkin se varis. Juuri se, jonka Nelli halusi ja niin sitä mentiin. Jalkani pujahti taluttimen lenkkiin. En kyllä enää muista raahauduinko selälläni vai vatsallani puoleen väliin kenttää, jolloin talutin katkesi ja koira meni menojaan…

…ja tuli pahasti ontuen takaisin. Hiljaisuus kentällä oli musertava. Kukaan ei sanonut mitään, ei edes katsonut meihin päin. Ja mitäpä siinä olisi sanottukaan?

Tästä alkoi meidän yhteinen uramme Nellin kanssa. Turha ylpeys karistettiin omistajasta heti kättelyssä ja seuraavalle koulutuskerralle mentiin pelon sekaisin tuntein. Mutta mentiin kuitenkin.

Mummolassa

Oliskohan ollut samoja aikoja, kun menimme pääsiäisen viettoon mummolaan. Ukki oli virittänyt pihaan hienon portin kompostiverkosta, sillä olihan jo yleisesti tiedossa, että Nelliä eivät aidat pidättele. Mikä lie pakonomainen tarve sillä oli puikahtaa jokaisesta mahdollisesta rakosesta karkutelille? Eipä tuo ukinkaan portti hidastanut tämän koiran pakomatkaa vähääkään.

Lunta oli todella paljon ja minä rämmin koiran perään. Ei kuulunut eikä näkynyt eläintä.   Jokunen ihminen kadulla osoitteli suuntaa, jonne tämä musta salama oli juossut. Viimein kun sen sitten löysin, oli se erään rivitalon pihassa ja joukko lapsia seisoi tumput suorina sen ympärillä. ” Se syö kaiken”, sanoi joku.

En ole lainkaan ylpeä siitä, että menin ja otin koiran kiinni ja katosin nolona paikalta. Mysteeriksi jäi se, mitä Nelli oli syönyt. Hengitystä haistelimme yhdessä ja tuumasimme, että lammasta se ei ollut. Pashaa tai pullaa tai mitä ihmiset nyt sitten ikinä pääsiäisenä syövätkään ja nostavat ulos pellille jäähtymään. Anteeksi sille perheelle, joka joutui tämän ruokarosvon uhriksi näin 15 vuotta jälkikäteen.

Metsässä

Nelliä vietiin metsään ryntäilemään. Sellainen teoria oli ilmassa, että kun se tarpeeksi usein pääsee metsään juoksemaan niin kyllä se rauhoittuu. Ajettiin metsään. Päästettiin kirkuva koira irti. Ja sitten kuunneltiin, kun jostain kaukaa kuului haukku.

Sanottiin, että kun menette piiloon niin se pelästyy ja etsii teidät, eikä sitten mene enää niin pitkälle. Ei eksynyt, löysi meidät leikiten ja meni kovaa ja kauas. Aina.

Autosta se lähti kuin ammus, jos ei tehty erikoisjärjestelyjä. Yksi roikkui hihnassa kun toinen avasi oven. Jos sen päästi hihnasta niin taas se lähti kuin ammus. Minne tahansa, täysillä.

Mökkitiellä se heilui ja kirkui autossa, onneksi vain viimeiset sata metriä. Ja sitten se lähti……ja tuli joskus takaisin.

Muistan kerran kun se oli kotinurkilla taas lähtenyt täysillä jonnekin ja minä jo hiukan viisastuneena jäin odottelemaan, enkä lähtenyt perään. Ei kuulunut eikä näkynyt koiraa ja aloin jo huolestua. (Se oli muuten aikaa, kun ihmiset eivät ihan heti halvausta saaneet jos irtain koira jossakin mennä viipotti.)

Seisoin siinä ja äkkiä kuulin tuhahduksen takaani. Siinä se istui takanani, ties kuinka kauan oli siinä ollut? Mitä lie tuumannut?

Lenkillä

Koirakaverieni koirat olivat kaikki erittäin hyväkäytöksisiä. Tietenkin. Kenelläkään ei ollut samanlaista koiraa, joten he eivät ehkä ymmärtäneet kun pyysin että ei mentäisi siitä kohtaa missä yleensä on paljon fasaaneja. Ja ei siitä missä on lintujenruokintapaikka. Ja jos vältettäisi sitäkin kohtaa missä rusakot loikkivat.

Labradorinnoutaja on melko nokkela eläin ja Nelli oppi nopeasti erottamaan sanat fasaani ja rusakko ja kaikki muutkin sietämättömän kiinnostavat metsäneläimet. Joten salakielellä jouduimme toisiamme varoittelemaan. Kello kahdessa pitkäkorvia. Velociraptori (fasaani) kello kolmessa. Nimiä jouduttiin vaihtamaan säännöllisesti.

Jos en huomannut näitä otuksia ajoissa oli kaatuminen melkein varmaa. Milloin vatsallaan, milloin selällään, milloin lumessa (tuntuu muuten hassulta, kun lumi pöllyää ympärillä siinä koiran perässä kun kyntää), milloin kurassa.

Muistan kerrankin kun olimme taas lenkillä ja oli talvi. Myös meidän ihana Nala oli  mukana ja kävelimme liukkaalla hiekkatiellä. Sitä en muista, miksi alunperin kaaduin, mutta kupsahdin siis taas kerran kumoon, ja huomasin vastaantulevan koirakon. Mies  rottweilerinsa kanssa. Polveen sattui kamalasti ja huusinkin miehelle, että menisi jostain kauempaa ohi, kun en pysty näitä koiria pitämään.

Liekö huono kuulo vai muuten vain pottumainen luonne herralla, kun tuli vaan ja meidän kohdalla vielä koiralleen kepin heitti. Ja taas mentiin. Vatsallaan muistaakseni. Jotenkin sain itseni ja koirat hilattua metsään sivuun, kun jaloistani pompsahti rusakko. Ja taas nurin ja vatsallaan jälleen lunta auraten eteenpäin.

Siinä maassa maatessani huomasin pariskunnan, jolla oli labradorinnoutaja mukanaan. Vapaana se siinä sivussa kulki hienosti. Pidin huutavia koiriani lujasti kiinni. Mies sanoi koiralleen kohdallamme ”oikea”, ja koira siirtyi oikealle puolelle seuraamaan. Minusta tuntui siltä kuin joku olisi kääntänyt veistä siinä kipeässä polvessa.

Tältä reissulta kotiuduttiin itkien. Polvi parani aikanaan, mutta muhimaan jäi ajatus siitä, että pitäiskö ihan oikeasti opetella kouluttamaan näitä eläimiä? Olen opettanut Helmille vihjeen oikea. Jos joskus pääsisin samalla tavalla loistamaan kuin vastaan tullut mies koirineen.

 

Kulmakunnan pelle

Minä. Nelli ja sitten vielä Nala. Me kaikki kolme yhdessä nauratimme naapuruston lapsia ja aikuisiakin. Milloin jäin jalastani kiinni taluttimeen kun koirat vetivät sitä kilpaa. Milloin raahauduin koirien perässä keskellä katua ja milloin kävelin lokinsonta naamallani kotiin.

Kerron joskus lisää näitä Nelli- tarinoita. Jaa, miksi? No siksi, että jos sinä koet epäonnistuneesi ja sinulle sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, niin saat ehkä näistä tarinoista hiukan lohtua tai edes hupia!

Jatko-osassa kerron meidän luonnetestistä, tottelevaisuuskokeesta ja noutoyrityksistä muun muassa. Ja näyttelykäynneistä tietenkin.

Nelli on jo pitkään ollut poissa. Pilvenreunalla. Meillä muistellaan tätä koiraa usein ja aika moni juttu tuo Nellin mieleen. Lasten kanssa se oli mitä mainioin tyyppi ja heidän sirkuskoiranaan aivan täydellinen.

Vanhanakin se muka juoksi karkuun. Vauhti ei päätä huimannut ja me takaa-ajajat leikimme tuon nauravan mummokoiran kanssa tätä leikkiä viime päiville saakka.

Ensimmäinen koira on aina ensimmäinen koira. Ihmeellinen otus!

Rakkaudella koirallesi

Me kaikki rakastamme koiriamme. Haluamme parasta lemmikillemme, harrastuskaverille tai työtoverille. Toivomme sille hyvää tervettä elämää ja toivomme, että se olisi kanssamme onnellinen. Näin ainakin kuvittelen.

Jos olet ensimmäisen koiran omistaja tai et ole paneutunut koirien kouluttamiseen ja hyvinvointiin, voit hyvinkin tulla harhaanjohdetuksi tavaroita tulvillaan olevasta koiratarvike-paljoudesta. Erilaiset koirankoulutusvälineet hyppivät kaupan hyllyltä silmille ja saatat olla täysin myyjien ja tavarantuoimittajien epämääräisen tiedon varassa, kun näitä katselet.

Verkkokaupat ja kivijalkamyymälät ovat hämmentäviä paikkoja. Ne tarjoavat kaikenlaisiin koiraongelmiin laitteita, joiden luvataan auttavan ongelmissa. Useimmiten ne perustuvat koiran rankaisemiseen silloin kun koira tekee jotain ei toivottua. Tuotteet on piilotettu lempeiden sanojen (lempeä, koiraystävällinen) taakse. Tarkka koiranomistaja lukee tarkkaan tuoteselosteet. Vaan mistä voi tietää, mitä kannattaa ostaa ja kokeilla rakkaalle lemmikilleen?

Mutta hei, eipä hätää. Erään suuren koiralehden (eihän meillä täällä suomessa ole kuin yksi) sisällä saapui tänään ihku ihana koiratarvikeverkkokaupan ihku ihana esite. Etusivullaan tämä yritys kertoi, kuinka he kaikki siellä rakastavat koiriaan ja kuinka kaikki heidän tuotteensa ovat rakkaudella valittuja, erityishienoja ja koiraystävällisiä tottakai.

Käydäänpä hiukan läpi heidän rakkaudella valittuja tuotteitaan. Ensin on tietenkin koiranruokamainoksia ja tarjouksia. Niistä kirjoittelen myöhemmin tulenpalavankatkuisen blogikirjoituksen. Lupaan.

Mutta sitten tulevat ne koulutusvälineet. Voi, kuinka hienoja härpäkkeitä koiran koulutukseen?

Pihavahti

Tämä uskomaton laite lupaa, että koirasi pysyy pihalla ihan näkymättömän aidan avulla. Koiralle asennetaan panta ja pihan rajalle kaivetaan lankaa ja aina kun koira ylittää rajan saa se sähköiskun. Toki tätä sähköiskua kutsutaan esitteessä ärsykkeeksi. Outo sanavalinta muuten.

Mutta eihän tuota kukaan ostaisi, jos siinä lukisi että koira saa sähköiskun. Kuka nyt omalle rakkaalle lemmikilleen… Vaan on se silti hienoa, kun tällin voi vielä säätää. Ihan pikkuinen räpsy ei varmaan peuran perään ryntäävälle koiralle tunnu missään. Vaan tunteeko se iskun kun se palaa takaisin omalle tontille. Ja mitä se siitä oppii?

Ja jos nyt ihan pientä sähköiskua ajatteli koiralleen jakaa, niin ei kai se sitten estä koiraa poistumasta rajatulta alueelta. Hukkaan nekin roposet sitten menevät. Sellainenkin versio tuosta rakkaudella kootusta lehdykästä löytyy, että sillä voi rajata myös kukkapenkit ja viljemät erikseen. Ihan randomisti. Koira voi sitten yrittää arvailla, missä se hassunhauska sähkö milloinkin luuraa.

Haukunestopannat

Suihkaus ja ruiskaus. Tätä mahtavaa laitetta on saatavana DeLuxe versionakin. Jopa! Ihanan houkutteleva valinta ihmiselle, jonka koira haukkuu kotona vaikkapa nyt yksin ollessaan. Tässä on kyseessä kaulapanta, joka koiran äännellessä ruikauttaa joko pelkkää ilmaa tai vaihtoehtoisesti pippuria tai sitruunaa.

Sinulle, joka et erityisesti viitsi hoitaa koirasi yksinolemisen ongelmaa. Rehellisyyden nimissä on pakko sanoa, että jos joutuu vuosikausia hakemaan täytepulloja samaan pantaan hoitaakseen sitä samaa ongelmaa, niin jokin on mennyt pahasti pieleen. Eikö?

Ymmärtäisin jotenkin sen, että koira oppii olemaan hiljaa ja rankaisua ei enää tarvita, mutta että vuosikausia. Halooo!

Jos et itse halua haistella sitruunan tuoksua kotiin tullessasi löytyy vaihtoehtona myös ultraäänellä toimiva versio. Koiran haukkuessa päästää laite sellaista ultraääntä, jota ei ihmiskorva kuule. Koira kuulee ja se tuntuu siitä epämiellyttävältä. Ja sitten se lopettaa. Tätä voidaan käyttää vaikka ikuisesti, koiraparan koko elämän ajan. Vaihdat vaan paristot.

Jos olet saamassa häädön kun koirasi haukkuu yksinään ollessaan tai vain muuten, niin olisihan se helppoa ratkaista ongelma näin, mutta parantaako tämä koirasi elämänlaatua? Rehellisesti?

Edellämainitsemani mainoslehtinen kertoo näistä laitteista, että ne ovat pehmeitä ja luonnonmukaisia koulutusvälineitä. Uskotko sinä tähän väitteeseen? Täytyy kuitenkin todeta, että nämä viheliäiset koiran käytökseen reagoivat välineet sentään ajoittavat rankaisun juuri siihen hetkeen kun koira tekee ”väärin”. Näin ne varmasti todella lopettavat haukkumisen.

Haukunestopanta, joka värisee kun koira haukuu. 10 eri värinästimulaatiota. Jaaa-a. Parasta tässä on se, että värähtelyn kesto on satunnainen. Mitä ihmettä? Tämä tarkoittaa sitä, että panta ”värisee” epämääräisen ajan eikä huomioi sitäkään, jos koira lakkaakin haukkumasta. Mistä koiran sitten pitäsi ymmärtää milloin rankaisu päättyy? Tämä on kaikista surkein keksintö ja eläimelle todella hyvin epäreilu.

Kaikissa edellämainituissa keksinnöissä koira voi yhdistää epämiellyttävän tai kivuliaan kokemuksen johonkin täysin toiseen asiaan vahingossa. Johonkin mihin se katsoo juuri sillä hetkellä kun ikävä tunne tulee (pelkoehdollistuminen). Tähän ei mainoslehtinen kuitenkaan ota mitenkään kantaa. Mutta se riski kannattaa kai ottaa. Entä jos se olet sinä? Jos rakastamasi koira pelkääkin sinua sitten lopun ikäänsä.

Kauko-ohjattavat härpäkkeet

Eivät nämä ihmisen innovaatiot tähän lopu. Seuraavalta sivulta löytyvät ne koulutusvälineet, jotka toimivat napin painalluksella. Samaa sitruunaa tai paineilmaa ruikkivat pannat, mutta tällä kertaa voit itse valita koska koiraasi rankaiset. Painat vain nappia, niin panta suihkauttaa milloin mitäkin.

Tässä vaaditaan jo ajoituksen hallintaa, sillä jos ruiskautat väärällä hetkellä, vaikkapa silloin kun koira on jo hiljaa, rankaiset väärää käytöstä. Ja jos aiot käyttää tätä, voit aivan yhtä hyvin opetella koiran kouluttamista positiivista ehdollista vahvistetta käyttäen. Nyt vaan keskityt niihin hyviin käytöksiin, JA PALKITSET NIISTÄ. Se on paljon kivempaa ja hyvin tehokasta.

Näitä kauko-ohjattavia rankaisupantoja muuten jotkut myymälät myyvät myös sähköisku toiminnolla. Impulssipanta on nimitys pannalle, joka antaa koirallesi sähköiskun kun painat nappia. Kuten suihkeissakin, voi toiminnan voimakkuutta säätää. Nämä ovat aivan yksiselitteisesti kaikissa tapauksissa eläinrääkkäystä ja piste!

Muuta hurjan hienoa

Ultraäänilaitteet sisä ja ulkokäyttöön. Söpö linnunpöntön näköinen vekotin pihapuuhun roikkumaan. Koirasi haukkuessa se päästää ulrtaääntä joka on koirastasi epämiellyttävä. Harva koira pitää sitä miellyttävänä ja lopettaa haukkumisen siksi, kun ultraääni tuntuu niin hyvälle.(tämä oli vitsi) Sisätiloihin voi myös virittää samanlaisen.

Tämä järjettömyyden multihuipentuma rankaisee myös naapurin koiraa. Hiljaistakin sellaista. Tämä on hyvä tietää, sillä vaikka nyt ei niin haittaisi että oma rakas koira vähän pelkää niin naapurin koiria ei kyllä sovi kiusata. Nämä ultraäänet todella kuuluvat naapuriinkin. Aika viheliäistä, suorastaan pissapäistä.

Kaikkea sitä

Täytyypä vielä todeta, että ihminen on todella kekseliäs otus. Ei se, että keksii tällaisia välineitä nyt niin ihmeellistä ole, mutta se, että pystyy markkinoimaan näitä kidutusvälineitä koiraystävällisinä ja luonnonmukaisina. Se on hämmästyttävää.

Sekin on ihmeellistä, että kuvaston kaikki tuotteet ovat siellä sulassa sovussa. On pehmolelua, namupaloja, ihania petejä ja sitruunarankaisimia, ultraäänirankaisimia, värinärankaisimia ja sähkörankaisimia.

Minä en näitä rankaisuvälineitä suosittele missään tapauksessa. Väitän, että on täysin mahdollista opettaa koiraa ja hoitaa koiran käytösongelmia asiantuntevasti täysin ilman niitä. Se vaatii paneutumista, mutta se maksaa itsensä takaisin koiran hyvinvoinnilla ja hyvällä luottavaisella suhteella omaan ihmiseensä. Hyvä nykyaikainen käyttäytymistieteeseen perustuva koiran koulutus parantaa myös koluttajan hyvinvointia ja tekee koiran kanssa elämisestä sitä mitä me kaikki kai alunperinkin toivoimme.

Mikään edellä mainitsemistani tuotteista ei ole koiraystävällinen. Ne kaikki perustuvat koiran pelästyttämiseen tai satuttamiseen. Kaikki muu mitä sinulle kerrotaan on pötypuhetta.

Rakastakaa koirianne

T: Sanna

 

 

Koirakeskustelupalstojen pikalukukurssi osa 1

Voi nakki sentään, kuinka monta tuntia olen tuhlannut aikaani lukemalla erilaisia keskustelupalstoja netissä. Aluksi erilaisten sivustojen koulutuskeskustelut ja yleiset koirapohdinnat veivät aikaani ja nykyään Facebookin miljoonat eri ryhmittymien keskustelut koukuttavat minut helposti seuraamaan väittelyitä milloin mistäkin päivän polttavasta aiheesta.

Siistiä on se, että voin osallistua keskusteluihin ympäri maailmaa. Näin voin laajentaa tietämystäni siitä, mistä maailmalla puhutaan. Mistä kinastellaan milloinkin.

Ajattelin, että sinä rakas lukija, voisit päästä helpommalla, kun listaan tänne yleisimmät kysymykset ja vastaukset. Säästät aikaa ja vaivaa, etkä oikeastaan tule hullua hurskaammaksi.

Tässä on ensimmänen osa suosituimmista riidanaiheista. Tämän lukemalla säästät aikaa ja vaivaa. Älä kuitenkaan ota kirjoittamaani ihan vakavasti. Olen ottanut mukaan vain kaikki ääripäät ja keskustelut ovat täysin omasta hatustani vedettyjä. 🙂

Hei kaikkitietävä koirakysymyspalsta. Laitan tähän kuvan koirastani ja kysyn, onko koirani teistä liian lihava? Naapuri kun aina haukkuu läskiksi.

  • Kyllä se on aivan liian lihava. Kylkiluiden kuuluu näkyä selkeästi.
  • Voi koira raukkaa. Se on aivan liian laiha. Soitan eläinsuojeluvalvojalle.
  • Kyllä se ihan sopivalta näyttää ja sitäpaitsi koiran kylkiluut eivät saa näkyä vaan niiden pitää tuntua kevyesti koiraa tunnustelemalla.
  • Ei tuo kyllä mikään urheilukoira ole, sillä urheilukoiran kylkiluut näkyvät kun koira kääntyy.
  • Eikö kasvattaja ole kertonut…. voi vitsi noita kasvattajia…

Hei kaikkitietävä koirakysymyspalsta. Koirani vetää hihnassa kun olemme kävelyllä. Mitä teen?

  • Mun koira ei hetkeäkään vetäisi. Sen tekisin sille selväksi. Pölläytä oikein kunnolla sitä kerran.
  • Ei herranjestas mikä neuvo. Laita sille vedonestovaljaat päälle, niin kyllä veto loppuu..
  • Ei noin voi tehdä. Opeta se namujen avulla kävelemään kunnolla..
  • Ei mitään namuja. Hulluko olet? Kyllä teillä nyt on johtajuus hukassa ja koira vie sua kuus-nolla….
  • Just niin. Ota kolinapurkki ja ketjupanta ja rykäset ja heität purkilla jalkoihin kun vetää.
  • Se mikään johtajuusongelma ole… sun koira ei vaan osaa kävellä kunnolla. Ehdotan, että otat yhteyttä hyvään kouluttajaan.
  • No hei.. ei kai tohon nyt mitään koirankouluttajaa tarvita…. vitsi miten avuttomia ihmiset on nykyään!
  • Ite oot….. mulla sentään on ollut ainakin kolkyt koiraa.

Hei kaikkitietävä koirakeskustelupalsta. Minun koirani tuhoaa yksin ollessaan taloa ja pissaa sisälle. Ajattelin laittaa sen häkkiin, mitä mieltä olette?

  • No häkkiin vaan. Mulla on koira aina häkissä kaikki päivät ja ne suorastaan rakastaa häkkejään.
  • No kai sä tiedät, että eläinsuojelulaki kieltää koiran pitämisen liian pienessä häkissä?
  • Niin niin. Taas on kukkahattutädit vauhdissa. Eläinsuojeluväki ei kyllä tiedä mistään mitään. Koiralle on ihan sama, onko se päivät häkissä vai ei. Meilläkin on kaikki koirat aina ulkona häkeissä. Parempi se on ku et ne olisi sohvalla vaan kaikki päivät.
  • Tottakai ne voi laittaa häkkiin. Meilläkin on sängyn vieressä häkki ja koira on siellä vaikka ovi on auki..
  • Pitäsikö ottaa yhteyttä ammattitaitoiseen koirankouluttajaan?
  • No ne ei nyt ainakaan ymmärrä mistään mitään. Vitsin kouluttajat.. missä nekin on muka koulutuksensa saanu….

Hei kaikkitietävä koirakeskustelupalsta. Ajattelin kysyä, kuinka paljon teidän koirat päivittäin ulkoilee?

  • No mä en kyllä töiltäni ja lastenhoidolta ehdi mitään koiria ulkoiluttelemaan… 10 min päivässä.. ei se koira paljoa ulkoilua tarvitse.
  • Meillä kyllä ollaan ulkona pihalla kaikki päivät. Se on parasta koiralle. Ei me kyllä lenkillä käydä ku saavat tossa pihalla olla..
  • Ai jaa. Meidän koirat on kanssa aina pihalla ja sitten me kävellään 4 krt päivässä kahden tunnin lenkit. Ja huomatkaa että 15v mopsikin kävelee mukana mukisematta. Se on parasta koirille!
  • Aamulla 10 min, päivällä 10 min ja sit illalla tollanen 40 min toooosi pitkä lenkki. Se on parasta koiralle!
  • Mä en tajuu kuinka ihmiset ehtii. Mulla on aina nii kova kiire, että miten nii te kerkeette jotain pitkii lenkkejä…….
  • Kivoja eläinrääkkäjiä te kaikki olette. Ei koira voi pitää, sisällä, ulkona, aitauksessa, sohvalla. Mulla on koirat aina mukana kaikkialla. Autossa. Se on parasta koiralle!

Hei kaikkitietävä koirankoulutuspalsta. Kuinka paljon koira voi olla yksinään kotona?

  • No hei taukki. Kaikkihan on niiku 8 tuntii töissä. Sit matkat päälle. Ei kai tässä nyt koiran pillin mukaan voi tanssia…mä en kyllä mun harrastuksista luovu.
  • No ei yhtään. Koirilla pitää aina olla seuraa..
  • No daa. Etsä käy töissä? Kyllä sen koiran pitää pärjätä.
  • Mä käyn kyllä ruokiksella pissattamassa koira. Heti alusta vaan jätät ja jos koira vinkuu ja haukkuu niin sille ei sitten voi mitään..
  • Siis ruotsisissahan ei saa jättää kuin kuudeksi tunniksi yksin..
  • No mitä ne ruotsalaiset mitään mistään tietää… jotain kukkahattuja… aina ennekin on jätetty koko päiväksi…

Hei kaikkitietävä koirakeskustelupalsta. Missä koiran pitäsi kulkea lenkillä ja saako se haistella ympäristöä?

  • Meidän koira kävelee vasemmalla puolella
  • Meidän koira kävelee oikealla puolella
  • Meidän koira kävelee edessä
  • Meidän koira kävelee takana
  • Ei saa tietenkään haistella
  • Tottakai se saa haistella
  • Välillä saa haistella, välillä ei..
  • Koira ei saa kävellä edellä. Tulee johtajuusongelma.
  • Koira ei saa kävellä liian pitkällä. Tulee johtajuusongelma.
  • Meidän koira kävele. Pitäisikö ottaa yhteys ammattitaitoiseen kouluttajaan?
  • Mitä ne kouluttajat mistää mitään tietää? Missä niitäkin koulutetaan? Mun kokemuksella ….
  • Mun koira kävelee edessä, takana ja sivulla. Saa haistella.
  • Mun koirat kävelee edessä ja takana ja ei saa haistella…

Hei kaikkitietävä koirakeskustelupalsta. Meille on sanottu, että meillä on johtajuusongelma koiran kanssa. Mitä meidän pitäsi tehdä? Olisiko jääkausi hyvä juttu meidän Liisukalle?

  • Aivan selevä johtajuusongelma. Nyt teet koiralle selväksi kuka määrää!
  • Ei ole olemassa johtajuutta koiralaumassa.
  • Aina on ollut johtajuutta. Jos et ole laumanjohtaja tulee koira aggressiiviseksi
  • Ei ole olemassa laumanjohtajuutta.
  • Höpö höpö! Kuudenkymmenen vuoden kokemuksella voin sanoa, että kyllä koiran pitää paikkansa tietää..
  • Höpö höpö. Sellaista asiaa ei ole olemassakaan.
  • Johtajuusongelma! Jääkautta, putkaa, linnaa, vankilaa…
  • Pitäsikö kysyä ammattitaitoiselta ongelmakoirakouluttajalta?
  • Mitä ne mistään tietää? Ei aggressiivista koiraa namuilla korjata.. Cesar Millankin… Vilander…. Pevi… jääkausi…. kolinapurkki..
  • Koirat eivät muodosta laumaa ihmisen kanssa….
  • Vai ei! Kyllä muodostaa
  • Katsos laumahierarkia, dominanssi ja etenkin laumavietti sekä lihadieetti……
  • Juupas
  • Eipäs
  • Vaarinhousut!

Hei kaikkitietävä koirakeskustelupalsta. Olen ottamassa paperitonta rotukoiraa joka maksaa 800 euroa. Se ei ole sellaiseta pentutehtaasta, koska se myydään rokotettuna. Ottaisitko tällaisen?

  • Ei härregyyd, ootsä ihan uuno? Sehän on sekarotuinen!
  • No hei, sekarotuinen on ihan yhtä hyvä kuin rotukoira.
  • Sekarotuiset on terveenpiä.
  • Rotukoirat on terveempiä.
  • Ei me olla näyttelyyn menossakaan. Ja saahan sille paperit myöhemminkin.
  • No en, vanhemmat ei ole tutkittuja!
  • No arvaa valehteleeks rotukoirien kasvattajat aina ja kaikkialla?
  • Pentutehtaasta on varmasti!
  • No voi se olla ihan tutkituistakin vanhemmista. Rakkauslapsi!
  • Onko madotettu, rokotettu, sirutettu, pirutettu..lirutettu….?
  • Pitääkö aina kaikki maailman koirat pelastaa?
  • Voi vitsi noita kasvattajia!
  • Mä tiiän missä sä asut!
  • Aivan liian kallis
  • Aivan liian halpa

Ja sitten se kysymysten kysymys. Kaikkien riitojen isoäiti ja äidinäidin äiti.

Hei kaikkitietävä keskustelupalsta. Koirani rahjää hihnassa vastaantuleville koirille. Mitä teen?

  • Johtajuusongelma!
  • Koirasi pelkää
  • Minunkin koirani rähjää
  • Ja minun. Kaikki kikat on kokeiltu…
  • No ei pelkää, se haluaa määrätä.
  • Se vedättää
  • Se sikailee, näyttää keskaria (keskisormea)
  • Tässä ei nyt kyllä namit auta
  • Siedätä, vastaehdollista, altista
  • Pakota, komenna, alista
  • Kuonopanta, ketjukaulain, sitruuna, petcorrectori, ulrtaääni
  • Mutku mä olen ton kaiken tehnyt…
  • Mitä jos ottaisit yhteyttä ammattitaitoiseen kouluttajaan…….

Äääh. Jos lähtisi koirien kanssa lenkille. Tuossa ne jo jaloissa odottavat. Vai kysyisinkö kaikkitietävältä koirakeskustelupalstalta?

T: Sanna

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Koirasta iloa elämään

Tässä istun pentulaatikon äärellä ja pohdiskelen näiden tulevien lemmikkien elämää. Minkälaisen kodin ne saavat? Minkälaisen elämän ne saavat? Sitä mietiskellessä tuli mieleen, että koiranpito on kyllä kovasti muuttunut aikojen saatossa.

Mihin on kadonnut sellainen rento ja iloinen koiranpito? Kuinka hankalaa se koiranpito voikaan olla? Miten kaikesta on tullut niin kovin kovin vakavaa? Eihän se nyt ollut tarkoitus.

Koiranpito ei ole eikä sen tarvitse olla ydinfysiikkaa. Maalaisjärki kuulemma riittää. Riippuu tietenkin kenen maalaisjärjestä puhutaan. Hyvin iso osa koiristamme elää kuitenkin kaupungeissa ja silloin tarvitaan kaupunkilaisjärkeä.

Me otamme hurjia paineita koiranpennun tulemisesta uuteen kotiin. Mietimme sisäsiisteysongelmia ja lattian kohtaloa. Pohdiskelemme ulkoilua. Tuleeko tästä meidän koirasta kiva lenkkikaveri? Mitä kaikkea sen pitääkään oppia? Milloin se saa haistella, haukkua, pissata, kakata, kävellä, juosta, leikkiä, riehua, syödä…?

Milloin sitä pitää palkita ja millä ja mitä, jos se ei tykkääkkään minusta tai jos se vaikka onkin eroahdistunut ja hankala ja jos se vaikka jahtaakin jäniksiä? Mitä jos se ei haluakaan tervehtiä naapurin lapsia ja jos se vaikka haukkuukin ovikelloa ja jos se karkaa ja jos se pissaa rappuun?

Luetaan kaksikymmentä koirakirjaa. Luetaan hyviä ja huonoja kirjoja ja yritetään selvitä erilaisten ohjeiden ryöpystä. Siinä samalla unohtuu se mukava yhteinen aika pennun kanssa. Koska pentu pitää saada pissaamaan ulos. Ja kakkaamaan ulos. Ja täytyyhän sille pantakin laittaa päälle. Miten ihmeessä sekin nyt sitten tehtiin? Ja se kynsien leikkuu. Se se vasta kamalaa onkin sillä jos leikkaat liikaa, valuu pennun kaikki veri kynnen kautta lattialle. No ei tietenkään valu. 🙂

Sitten pitää mennä pentukouluun ja leikkitunnille. Onko ihan pakko? Jos se ei osaakaan siellä yhtään mitään. Tai jos se pelkää muita koiria.

Aaaaarg…. babyblueshan tästä kaikesta seuraa.

Vedähän henkeä oikein hartaasti. Istu alas ja ota kupillinen hyvää kuumaa juomaa. Katsele pentusi touhotusta tai vaikkapa sen nukkumista. Rauhoitu. Kaikki menee hyvin!

Kaikki menee hyvin, kunhan et ota turhia paineita. Pentusi sopeutuu elämääsi varmasti. Kyllä sinäkin sopeudut uuden perheenjäsenen saapumiseen.

Koiranpennut yleensä tapaavat oppia sisäsiisteiksi kaikesta sähläyksestä huolimatta. Aika harva koira lopulta pissaa ja kakkaa aikuisena sisälle. Minä en kiikuta pentuja yöllä pissalle. En jaksa, sillä yöllä nukutaan.

Pentusi kasvaa vääjäämättä isoksi kovin nopeasti. Pennuntuoksu katoaa ja pennusta kuoriutuu lopulta hieno joutsen (koira), kunhan muistat ottaa rennosti. Koiranpito ei ole suorittamista. Koira on ihana lisä elämään ja sen tarkoitus on tuoda taloon iloa ja elämää.

Ethän liity niihin, jotka kulkevat ulkona otsa rypyssä

Milloin koira kävelee liian nopeasti, milloin liian hitaasti. Milloin se ei osaa ohittaa toisia koiria (tämä tuppaa olemaan elämääkin suurempi ongelma) ja milloin toiset koiranomistajat ovat ihan todella ärsyttäviä ja tyhmiä ja osaamattomia. Ei kannata liittyä niihin, jotka paheksuvasti katsovat toisia koiranomistajia, jotka tekevät tietenkin aivan kaiken ihan väärin!

Aika usein koiranomistajat joutuvat toistensa kanssa suukopuun. Huudetaan ja rähjätään, kuin pahaiset rakit. Neuvoja karjutaan puolin ja toisin. Onko se nyt hauskaa? Se on tosi kurjaa. Hyvät tavat ovat kadonneet lenkkipoluilta tyystin. Kukaan ei väistä ketään ja kaikilla on oikeus kulkea juuri siitä missä sinä koirasi kanssa seistot.

Ei ole ollenkaan pakko seurustella kaikkien kulmakunnan koiranomistajien kanssa. Voit aivan hyvin kulkea ohi. Viettää yhteistä aikaa oman koirasi kanssa. Usein meillä kuitenkin on tarve jutella kokemuksista toisten kanssa. Niiden, joilla myös on koira. Siinä samalla saadaan sitten neuvo jos toinenkin. Ja myös mielipiteitä siitä että koirasi on liian lihava tai liian laiha. Tai että se syö väärää ruokaa ja liikkuu väärin. Joskus jollakin saattaa olla jotain hyvääkin sanottavaa. Harvemmin.

Pysytään positiivisena

Nähdään hyviä asioita. Iloitaan siitä, että pentu tutustuu maailmaan jokaisella solullaan.  Kaikki on sille uutta ja ihmeellistä. Nautitaan siitä.

Nämä pentulaatikossa juuri kävelemään ja juoksemaan oppineet, juuri silmänsä avanneet olennot ansaitsevat kivan elämän. Sellaisen, jossa ne saavat olla koiria. Eiväthän ne muuta voikaan.

Ne ovat todella valmiita oppimaan ja kokemaan ja ovat jo nyt aika hilpeitä veijareita. Ne tarvitsevat turvallisen ympäristön ja kivaa tekemistä. Ne tarvitsevat ravitsevaa ruokaa ja paljon rapsuja ja rakkautta. Ne tarvitsevat virikkeitä ja unta.

Me ihmiset raahamme lapsiammekin harrastuksesta toiseen ja toivomme että heistä tulisi jos jonkinlaisia lapsineroja. Jos asetamme koirillemme jo etukäteen hirmuisesti tavoitteita ja toiveita voi käydä hullusti. Koirasta tulee taakka. Ja sehän ei ollenkaan ole tarkoitus.

Minä peräänkuulutan iloa koiranpitoon. Jätetään se ryppyotsaisuus pois ja keskitytään omaan koiraamme. Olisi mukavaa, jos itsekin muistaisimme olla arvostelematta toisen ihmisten koiranpitoa. Sepä olisikin vallan mukavaa!

Koiran tarkoitus on rikastuttaa elämäämme ja meidän tarkoitus on antaa koiralle hyvä elämä!

Thats it!

T: Sanna