Pentukoirasta melkein aikuiseksi

Kappas vaan. Rauha ei olekaan enää pentukoira. Sehän on nuori aikuinen.

Olen päättänyt, että en pyydä anteeksi pitkää kirjoitusväliä enkä päivittele syksyn tulemista, mutta anteeksi nyt vaan kaikille lukijoilleni kuitenkin.

Rauhalle kuuluu hyvää, ainakin omasta mielestäni. Siitä on tullut ihan normaali perheemme jäsen. Tuossa se kulkeepi mukana ja tekee samoja asioita, kuin muutkin koiramme. Nytkin se tuossa tirsoja vetelee, samassa paikassa kuin pentuna, samassa asennossa jopa.

Se tietää koska syödään, koska nukutaan, miten ulkoillaan, kuinka reagoidaan kun kuuluu ääni Reiskaaa, kuinka ohitellaan muut vastaantulijat, mitä tarkoittaa istu, maahan, odota, piip ja ole hyvä vain muutamia mainitakseni.

Ruokaa ja muita sopivia palkkiota seuraa äänistä, naks, jep, jee, jaa. Ruokaa ja muita sopivia palkkioita seuraa myös siitä kun käsi menee taskuun. Kivoihin juttuihin pääsee kun malttaa odottaa hiukan. Autosta tullaan ulos, kun sanotaan ole hyvä, joka paikassa. Missään ei pääse, jos kiireellä rynnätään.

Viime päivityksessä ohiteltiin muita hiukan kauempaa vielä, mutta nyt mennään läheltä ohi ja vaikka vastaantulija sylkisi mitä tahansa perkeleitä suustaan, ei meidän jengi siitä piittaa pätkääkään.

Kaiken kaikkiaan Rauhan kanssa on oikein mukavaa elää ja touhuta. Päivittäin saan ihailla sen voimaa ja nopeutta ja sen iloista mieltä. Sen iloisia aamupuhalluksia korvaan ja sen riemua herätä järkyttävän reippain mielin uuteen ihanaan päivään. Olispa itsellä samanlainen elämänasenne. Kaikki käy ja kaikki on kivaa.

Ihan kovin montaa epätoivonhetkeä ei ole tämän matkan varrelle mahtunut. Pari kunnon perkelettä toki on tullut karjaistua ja nekin vanhoista omista toimintamalleista kaivettuna. Jokin ärsyke on nekin laukaissut itsessäni kun niiden tilalle en ole uusia saanut rakennettua. Tämän kanssa teen siis vielä töitä itseni kanssa.

Eniten olemme harjoitelleet erilaisia luopumiseen liittyviä asioita. Kun luovut, niin saat- periaatteella on päästy hyviin tuloksiin. Mitä suurempi ärsyke, sen paremmin Rauha luopuu. Jopa niin, että suuri häiriö on sille paras ympäristö työskennellä. Mitä enemmän koiria, rähinää ja lentäviä lehmiä, sen enemmän Rauha haluaa tehdä kanssani jotakin. Mitä vaan.

Tähän tosiaan on päästy käyttämällä palkkioita onnistuneista käytöksistä ja poistamalla palkkion mahdollisuus, jos homma ei mennyt kuin Strömsössä. Oikealla ajoituksella, oikeanlaisella palkkiolla, pelottelematta koiraa. Tekeminen on Rauhasta hauskaa ja itsessään jo palkitsevaa.

No kukaan ei ole täydellinen, joten onhan meillä vielä työsarkaa jäljellä monessakin käytöksessä, mutta aikamoinen läjä asioita on jo opittu. Eikä työ tähän lopu tietenkään. Niitä opittuja käytöksiä pitää pitää yllä, että ne eivät kannattamattomina sammu. Epäsäännöllisesti palkiten, ihan kunnon palkkioilla.

Se asia itselleni on kirkastunut, että yhtään koiraa ei pidä eikä saa uhrata kokeiluille. Jokaisen pennun elämä on ainutkertainen ja jos rakastat koiraasi, pyrit tekemään asiat oikein. Tähän aikaan ei mahdu virheiden tekeminen ja erilaisten menetelmien kokeilut. Virheitä kuitenkin sattuu, mutta jos olet kouluttanut koiraasi ilman pelottelua ja kipua et todennäköisesti ole tehnyt mitään ihan peruuttamatonta.

Hyvä koiran ja ihmisen välinen vuorovaikutus perustuu siihen, että kumpikin voi luottaa toiseen. Ihminen joutuu tekemään sen suurimman työn ja opetella ymmärtämään eläimensä käytöstä. Koira kuitenkin yrittää kaikkensa selviytyäkseen hengissä olosuhteissa joihin se on joutunut ilman omaa tahtoaan.

Koska ihan oikeatakin tietoa on saatavissa ihan hirmu helposti paria tietokoneen nappia painamalla, on mielestäni jokaisen koiranomistajan velvollisuus sitä myöskin etsiä ja siihen perehtyä, jos koiran itselleen haluaa. Ethän hanki mitään muutakaan asiaa elämääsi ilman kunnon käyttöohjetta. Koirahan nyt on vähän suurempi hankinta kuin pesukone. Toivoisin ainakin näin.

Suomen kennelliiton sivuilla on mielestäni mainio Koiranomistajan peruskurssi, johon jokaisen koiranomistajan soisi perehtyvän.

http://www.koiranomistajanperuskurssi.fi

Tämä oli Rauhapennun viimeinen päivitys. Vuosi ja rapiat on mennyt mahdottoman nopeasti ja kaikki panostus pennun kasvatukseen on varmasti ollut vaivan arvoista. Itse olen niin kahjo, että ikävöin tuota hauskaa pentuaikaa.

Rauha toivottaa kaikille hyvää talvea ja runsaita lumia koiran pyöriskellä ja sukellella. 🙂

Arki sujuu naksutellen

Rauha täyttää 12 viikkoa ensi tiistaina ja on kasvanut ihan kamalasti. Siitä on tullut oma koirani johon kiinnyn koko ajan enemmän ja enemmän. Se kietoo minut tassunsa ympärille ja ui sydämeen.

Pentu on asettunut päivärytmiimme hienosti. Nyt se tietää mitä mihinkin aikaan tapahtuu, koska syödään ja milloin lähdetään ulos. Se tietää myös koska nukutaan ja nukkuukin kiltisti koko yön ensin vessanpönttöä halaten ja aamuyöstä Helmin vieressä sohvalla.

Oppiminen on todella nopeaa. Kun seurailee pennun touhottelua, huomaa sen kuinka ympäristö antaa sille palautetta jatkuvasti. Kaikki palkkiot ja rankaisut eivät siis tule ihmisiltä. Kotona tulee aina välillä ankarasti takkiin. Pentu nousee pyykkipinoa (joka on suuri) vasten ja vetää alas sen päällä olevan ämpärin, joka sisältää epämääräistä siivoustavaraa. Ämpäri rämähtää kovalle lattialle ja pentu tietenkin ryntää säikähtäneenä olohuoneeseen kamalan kolinan saattelemana.

Pentu hypää sohvalta ja törmää rämisevään aitaan. Pentu ryntää hihnan päähän ja singahtaa nurin tai sitten se vaan muuten juoksee täysillä ja kaatuu kömpelyyttään. Pentu ottaa kepin suuhun ja se tökkääkin pentua kitalakeen.

Kaikesta tästä pentu oppii kovasti arvokasta tietoa ympäristöstä ja osaa jo seuraavalla kerralla varoa. Ehkä.

Joskus hiukan säälittää kun maailma murjoo pentua ja toisinaan taas kovasti naurattaa pennun oppimisen seurailu.

Ulkoilua

Rauhan maailma on laajentunut ja olemme käyneet ihan helsingin keskustassakin. Taksilla. Hyvin meni, eikä oksennustakaan tullut. 🙂

Autolla olemme myös suunnistaneet myllykalliolle. Siellä pääsee pentu kuljeksimaan luonnossa vapaana. Joskus mukana on koko koiralauma, joskus vain yksi aikuinen koira, milloin mitenkin.

Palkitsen luoksetulosta ja kaikesta minuun suuntautuvasta käytöksestä runsaasti. Eipä tuo niin kovin kauas menekään. Mutta nyt sitä lähelle tulemista kannattaa vahvistaa aina kun tilaisuus tulee. Tämä maksaa itsensä takaisin takuuvarmasti myöhemmin.

Entäpä ne toisten ihmisten ja koirien ohittelut? Yllättäen ne sujuvat jo hyvin. Paremmin kuin hyvin. Ulkopuolisesta ärsykkeestä on tullut Rauhalle tilaisuus tienata herkku. Se ottaa kontaktin aina kun se näkee jotakin kiintoisaa. Naks, käsi taskuun ja palkka. 🙂

Pentu haluaa kovasti mennä tervehtimään vastaantulijoita. Yritän siis ennakoida ja saada riittävästi etäisyyttä tulijaan. Jos en ehdi, niin ainakin pidän huolen siitä että pentu katsoo minuun ja pääsee löysällä hihnalla vastaantulijan luokse. Tämä vaatii hiukan taitoa, mutta onnisuu kyllä.

Teen myös niin, että aina kun Rauha jää tuijottamaan jotakin, kuten esim. varista niin pidän taluttimen löysällä. Pienikin vilkaisu minuun aiheuttaa naksauksen ja palkkion.

Tätä pääsimme harjoittelemaan, kun meitä seuraili pihan varis. Se kulki perässämme pikän matkaa ja pentu oli hyvin kiinnostunut siitä. Totta kai. Joka kerta, kun se käänsi katseensa variksesta minuun se sai naksun ja palkan. Koska hihna pysyi löysällä ei pentukaan kiihtynyt vaan oppi luopumaan variksesta saadakseen taasen namuja.

Rauhalla onkin aika iso masu. 🙂

Jos tahdot, voit harjoitella kotona palkitsemista ilman koiraa. Laita taskuun pieniä makupaloja n 20 kpl. Laita pöydälle kippo, johon makupalat on tarkoitus yksi kerrallaan laittaa. Se on ikäänkuin koiran kita. 🙂

Naksuata, laita käsi taskuun ja laita yksi palkkionamu kippoon. Kokeile kuinka nopeasti psytyt tekemään tämän. Muista, että käsi lähtee liikkeelle vasta kun naksaus on tullut. Kuinka nopeasti sinä pystyt siirtämään kaikki namut taskusta kippoon? Ota aikaa!

Ajoitusta voit harjoitella vaikkapa ottamalla tennispallon. Heitä pallo ilmaan ja naksauta silloin kun se osuu lattiaan. Huomaat, että ajoitusta pitää harjoitella. Kuvitellaan, että se kohta kun pallo osuu lattiaan on silloin kun koira tekee oikein. 🙂

Harjoitus tekee mestarin.

Elokuun yhdeksäs päivä ja ensimmäinen blogimerkintä.

Tämän blogin takoitus on kirjoitella koiramaisia juttuja, koulutusaiheisia ajatelmia sekä kertoa Rauha-pennun kasvamisesta ja oppimisesta.

Rauha on 8 viikkoinen labradorinnoutajan taimi. Rauha on oma kasvattini ja tarkoituksenani on kertoa pentuesisaruksille kuulumisia ja vinkkejä erilaisiin arkipäivän tilanteisiin, joita pennun kanssa tulee vastaan. Samalla pääsen taas itse pohdiskelemaan oppimisen ihmeellisyyksiä ja oppimaan itsekin taas uutta.

Vaikka talossamme asustaa kolme aikuista koiraa ja vaikka Rauha on viides labradorimme ja vaikka kuvittelenkin tietäväni paljon eläinten oppimisesta, on jokaikinen pieni koiranpentu oma yksilönsä. On aina yhtä jännittävä tutustua uuteen yksilöön ja katsoa kuinka siitä pikkuhiljaa kasvaa aikuinen koira.