Taas on se aika ihmisen elämässä, kun koiranpentu kolkuttelee ovella ja aivoni alkavat pohdiskella pentuihin liittyviä asioita. Meidän Justiina-labradori odottaa pentuja. Pennunhoito-ohjeita päiväittäessä tulee mieleen niin paljon asioita, joita haluaisin kertoa niin uusille kuin vanhoillekin koiranomistajille. Päällimmäisenä se ajatus, että melkoinen myllerrys vallitsee koulutusohjemarkkinoilla. Mistä ihmeestä pennun ihminen tietää mitä tuon uuden tulokkaan kanssa pitää tehdä ja mitä ei?

Hirveä stressi

Ei ole tarkoitus, että uuden pennun tulo taloon aiheuttaa järjettömän stressin, kovat suorituspaineet ja hirmuisen uupumuksen. Luetaan kaikki mahdollinen mitä koirasta nyt ylipäätään voi lukea ja kaikista mahdollisista medioista. Seurataan pentukeskusteluja ja mietitään, että kuinka nyt tällaiseen onkaan ryhdytty. Mitä jos tulee eroahdistus, remmirähjä ja koko talon syövä hirviöpentu, joka puree niin riivatusti ja pelkää kaikkea mikä liikkuu. Kyllä tämän estämiseksi pitää tehdä kaikki mahdollinen. Mutta kuinka se tehdään ja minkälaisia kursseja pitää käydä ja miten ihmeessä tästä selvitään?

Mitä jos kuitenkin epäonnistun kouluttajana ja kaikki ihmiset arvostelevat koiraani. Mitä se kertoo minusta? Olenko täysin epäkelpoluuserikoirankansvattaja?

Otetaan iisisti

Pennun tulo taloon voi myöskin olla ihanaa aikaa. Kun kannat tuon pienen koiran alun kotiisi voi yhteinen ihana matka alkaa. Se alkaa parhaiten niin, että laitat jäitä hattuun ja otat rauhallisesti. Olet järjestänyt kodin sellaiseksi, että pentu saa tutkia, kokeilla, leikkiä, nukkua, syödä ja ennen kaikkea tuntea olonsa turvalliseksi. Voit rauhassa katsella pentuasi ja ihmetellä sitä. Sekin ihmettelee kaikkea ja tutkii uutta ympäristöään ja ihmisiään. On muistettava, että tuo otus on koiranpentu ja että se on ihan vauva.

Jos stressaat siitä, että pentu tekee kaikkea koiramaista, voit heittää hyvästit onnelle ja ilolle pennusta. Pikkuinen pentu kehittyy koiraksi, ei ihmiseksi. Se käyttäytyy kuten koira. Sillä ei ole pienintäkään hajua siitä, mitä ihmisten kodeissa saa ja ei saa tehdä. Mikäli ihminen luo hirmuisen määrän sääntöjä, joita sitten pitää otsa kurtussa valvoa ja vahtia, että koira ei vain ikinä tee mitää kiellettyä, niin onko se nyt sitten kivaa?

Koiranpennun puuhat ovat kaikki vähän sellaisia ihmisten maailmaan sopimattomia. Ne tutustuvat ympäristöönsä suullaan ja maistelevat yhtä ja toista, sellaistakin joka ei ole välttämättä turvallista. Niissä putkahtelee esiin kaikenlaisia metsästykseen ja ruuanhankintaan liittyviä käytöksiä, joille ne eivät itse voi mitään. Ne kaivavat, haukkuvat, murisevat, ajavat takaa lentäviä lehtiä ja pikkulintuja ja lahkeita ja ovat järjettömän kiinnostuneita ihan kaikesta mitä maa päällään kantaa. Näin pitää ollakin.

Koiranpennut leikkivät. Ne leikkivät paljon. Tämäkin on ihan sisäsyntyistä niille ja hyvin hyvin tarpeellista kehityksen kannalta. Ihmisten ja koiranpennun leikit ovat aika erilaisia keskenään ja tästä seuraa helposti hankaluutta. Pennun hampaat ovat terävät ja ihmisen iho on melko herkkä ja menee rikki helposti.

Kulttuuria pennuille

Niitäkin ihmisiä on, jotka ilmoittavat, että meillä koiralla ei ole asiaa sänkyyn, sohvalle, keittiöön, kammariin, kainaloon, matoille eikä oikein mihinkään. Meillä koira ei kerjää, eikä saa makupaloja eikä saa katsoakaan ihmiseen kun se syö. Pitää kulkea kauniisti lyhyellä taluttimella, eikä saa vilkuilla toisia koiria, kissoja, hiiriä, eikä etenkään lintuja.

Sitten on meitä, joiden itsetunto kestää oikein mainiosti sen, että koira saa tehdä, olla ja elää ja että me kaksi lajia pärjäämme oikein hyvin keskenämme ilman mitään kilpailua mistään. Me tiedämme, että koira, jolla on mahdollisuus vaikuttaa ympäristöönsä ja ihmisiinsä voi paremmin kuin alistettu lajitoverinsa. Symbioosissa eläminen jonkun toisen lajin kanssa on parhaimmillaan vuorovaikutteista ja antoisaa.

Koirat ovat sosiaalisesti niin joustavaa porukkaa, että ne mukautuvat ihan kaikenlaisiin olosuhteisiin, koska niiden on hengissä pysyäkseen pakko tehdä niin. Jos olet kovin dominoiva ja pelottava ja katsot että koira kukkoilee kaikissa tilanteissa, niin sellaisen koiran sitten saat.

Vaan jos suhtaudut koiraan, kuten mihin tahansa eläimeen, jolle opetetaan ihmismaailman säännöt palkitsemalla ja ohjaamalla nätisti oikeaan, saat sellaisen koiran. Ethän sinä nyt mitään taisteuluparia halunnut vaan, kivan kaverin elämää rikastuttamaan.

Överit

Kaikessa voidaan vetää överiksi. Se on kai ihmisille kovin tyypillistä. Halutaan tehdä kaikki oikein ja tehdään ihan liikaa. Aletaan opettamaan hulluna pennulle kaikkea ja pelätään kuollakseen, että siitä tulee seuraava Donald Trump ja jopa itse Hitlerin Aatu, jos ei jatkuvasti olla komentelemassa pentua ja vahtimassa ettei se nyt vaan tee mitään väärää. Ei tule, mutta sekaisin se raasu menee meidän hössöttämisestä. Se on faktaa.

Jos yhtään lohduttaa niin kerron, että sellaista ihmistä ei ole vielä syntynytkään, joka osaa koiranpennun kanssa tehdä kaiken juuri oikein. Virheitä sattuu ja se on elämää.

Vaikka ihminen olisikin hyvin perehtynyt koirien käyttätymiseen ja oppimiseen niin övereitä tulee aina silloin tällöin vedettyä. Stressataan sitä kuuluisaa sisäsiisteyttä ja kiikutetaan pentua ulos tuon tuostakin ja aiheutetaan pennulle turhaa stressiä tässäkin asiassa. Stressataan ruokintaa ja terveysasioita. Järjestetään liikaa virikkeitä ja aktivoidaan pentua ihan liikaa. Vähempikin piisaa.

Pohditaan ulkoiluja ja toisten koirien tapaamisia ja ollaan näistäkin niin kovin huolissaan. Pitääkö moikata vai eikö ja jos, niin mitä kamalaa siitä sitten seuraakaan? Eihän ulkoilu voi olla pelkkää hihnaharjoitusta. Kehittyvä pentu tarvitsee harjoitusta liikkumiseen erilaisissa paikoissa ja erilaisilla pinnoilla. Se haluaa kiipeillä kivillä ja kannoilla ja välillä se nyt vaan tömpsähtäää sieltä alas. Oppiakseen, että ei ehkä kannata liian korkealta hypellä.

Kohtuuden ylistys

Mitä se sellainen on. Se on sitä, että et joka hetki kun olet valveilla kyttää pentuparkaa. Anna sen olla myös rauhassa ja puuhailla omiaan. Kun menet pennun kanssa ulos, niin anna sen tutkia, haistella, yrittää ja erehtyä. Se on sitä oppimista parhaimmillaan.

Älä ylisuojele, älä jatkuvasti kouluta, älä puutu kaikkeen. Anna pennun itse kokeilla, miten koppakuoriainen toimii tai miltä vesi tuntuu tai minkälaiselta hiekka tuntuu varpaiden välissä. Anna pennun haistella, katsella ja kuunnella. Anna sen tutustua maailmaan sellaiseen tahtiin kuin se haluaa.

Jos kaikki on hyvin, niin anna olla. Silloin ei ole pakko kaivaa naksutinta ja namuja esille. Joskus voi vaan olla. Ei ole edes pakko sanoa, että hyvä! Voihan olemisen sietämätön keveys.

Opettele seuraamaan pennun eleitä. Milloin sitä pelotta ja koska se on tyytyväinen. Katsele sitä, kun se puuhailee ja ota vaikka itse oppia siitä, millä innolla ja uteliaisuudella se maailma tutkii. Pienelle pennulle ei minusta kannata niin kovin hurjia aktivointisessioita järjestää. Uusi ihmeellinen maailma tarjoaa lemmikkikoiranpennulle usein ihan riittävästi sulateltavaa. Kohtuudella.

Aikaa on

Vaikka lemmikkinä eläminen vaatii paljon erilaisia taitoja, joita pennulle pitää opettaa tulisi näiden oppimishetkien olla lyhyitä. Määrä ei tässä asiassa korvaa laatua. Hihnakävelyt, luoksetulot, luopumiset, istumiset, maahanmenot, käsittelyt ja kaikki tärkeät asiat ehtii kyllä opettaa vaikka ei koko ajan pennun kanssa häärääkään.

Jotta opetus sitten olisi järkevää ja etenevää ja kaikin puolin kaikille mukavaa, on kaikista tärkeintä mielestäni se, että ihminen opettelee opettamaan koiranpentuaan oikein. Tällöin jää aikaa sille yhdessä oleilulle, levolle ja ennen kaikkea pennun terveelle kehitykselle.

Kun valitset koulutuskurssia, pentuleikkikoulua, pentueskaria, perustaidotkunniaan-kurssia valitset tietenkin sellaisen, missä sinulle opetetaan kouluttamisen tekniikkaa. Näin voit parhaiten sitten itse opettaa pentuasi. Kaikessa rauhassa.

Pysäytä aika ja nauti hetkestä pennun kanssa. Pissalätäköt eivät karkaa mihinkään. 🙂