Eri koirajärjestöt kampanjoivat nyt pelkoa ja kipua tuottavaa koirankoulutusta vastaan. Se on aivan mahtavaa. Minä iloitsen tästä kovasti ja nostan hattua etenkin Suomen Kennelliitolle siitä, että se rohkeasti ottaa näin kantaa koirien kovakouraiseen kouluttamiseen ja kohteluun ja kehottaa ihmisiä käyttämään palkitsemista eläimen opettamisessa. Hienoa!

Nähä nähä, sanovat monet tahot. ”Kyllä nyt kukkahatut iloitsevat ja kaikenmaailman ammattikouluttajiksi itseään tituleeraavat ”rahat pois hyväuskoisilta”-kouluttajat riemuitsevat. Kyllä me kunnon kouluttajat ja hurjien hirmupetojen kesyttäjät tiedämme, että kyllä niitä rankaisuja tarvitaan. Johan sen nyt se kuuluisa maalaisjärkikin sanoo.”

Mikä on sitten rankaisu? Mikä on väkivaltaa ja mikä on pelottelua? Eihän nyt yksi pieni noutajataluttimen kiristys mikään rankaisu ole. Sehän kuristaa vaan ihan vähän. Saatikka se kuuluisa ketjusta nyppäisy, terävä tai tylppä, koirahan vaan ikään kuin tykkää siitä. Entäpä pyöräytys ja pölläytys, mitä ne sitten lienevätkään? Itsepähän koira niitä kerjää.

Leikki leikkinä, mutta ajattelin kerrankin puhua suoraan tästäkin arasta aiheesta. Ihmisellä kun on taipumusta vähän tietämättäänkin puolustaa niitä omia tapojaan pitää eläintä. Me emme näe metsää puilta ja on kovin vaikeaa pohdiskella niitä omia koulutustapoja ihan rehellisesti. Itsellänikin on vaikeuksia välillä olla suuttumatta tai yrittämättä nopsasti saada jokin käytös loppumaan nopealla rankaisulla, oli se sitten karjaisu tai jopa taluttimesta nyppääminen.

Kaikki sellainen, mikä tuntuu koirasta epämiellyttävältä, ikävältä tai pelottavalta ja jonka ilmaantuminen saa ei-toivotun käytöksen esiintymisen todennäköisyyttä vähenemään on positiivista rankaisua. Minä käytän sitä ja sinä käytät sitä ja me kaikki käytämme sitä. Ympäristö tarjoilee positiivisia rankaisuja koirille tuon tuostakin ja niiden tarkoitus on se, että eläin oppii välttämään vaaraa. Hengissäpysymisen kannalta sangen oivallista, eikö vain? Tämä lienee selvää?

Sanahelinää

Me ihmiset olemme keksineet mitä kummallisempia kiertoilmaisuja käyttämillemme rankaisuille. Yritämme pehmentää omia tekosiamme kutsumalla sähköiskua impulssiksi, säikyttelemistä huomauttamiseksi. Me kutsumme eläimen niskanahan ravistelua pölläyttämiseksi (söpöä, eikö totta?) ja koiran selälleen heittämistä pyöräyttämiseksi.

Toiset käyttävät mielellään sanaa pakote, joka ei sekään nyt niin kivan kuuloista ole. Toisaalta ”kurista sitä vähän” tai ”kiristä ketjua pikaisesti kurkun ympäri” kuulostaa vielä pahemmalta. Huomauttaminen on lempeämmän kuuloinen sana kuin pelästyttäminen.

Väkivaltaa kukaan ei kai enää sulata. Eläimen potkiminen ja lyöminen on toivon mukaan taakse jäänyttä elämää, mutta kiistaa käydään siitä mikä on vielä sallittua. Pahimmat saivartelijat jankuttavat, kuinka lempeinkin kouluttaja ja koiranomistaja jatkuvasti rankoo koiraansa laittamalla sen taluttimeen ja estämällä sen liikkumista sen avulla. Tämä on aivan totta. Totta on sekin, että jo pelkkä ”äp- äp” kun sen sanoo äreällä äänellä on koiran rankaisemista.

Inhimillistä

Totta on sekin, että yksikään ihminen ei pysty aina olemaan rauhallinen ja lempeä ja hyvä ihminen. Me olemme ihmisiä ja meihin vaikuttavat samat asiat kuin koiriimmekin. Voimme olla väsyneitä ja sairaita. Meillä voi olla kipuja, jolloin pinna palaa helposti ja me saatamme saada äkkiä selittämättömiä kimmareita. Ihmeellisen hyvin koiramme kestävät meidän epäjohdonmukaisuuksiamme ja äkillisiä tunteenpurkauksiamme. Yleensä.

Ihminen huomaa aika hyvin, mikä on sille omalle koiralle liikaa. Koska se silminnähden säikähtää ja väistää. Koska se pakenee makuuhuoneeseen ja kurkkii sieltä pelokkaasti oudosti käyttäytyvää ihmistään. Silloin me usein muutamme omaa käytöstämme ja alamme välttää tällaisia tilanteita. Yleensä. Tai sitten tulkitsemme koiraamme väärin ja luulemme koiran tuntevan syyllisyyttä ja kaikkia sellaisia asioista joihin ne eivät kykene sellaisilla aivoilla kuin niillä nyt sattuu olemaan.

On toki niitäkin, joiden mielestä koiran kyyristelyssä ei ole mitään pahaa. Niitä, jotka jollakin tavalla nauttivat siitä, että koira pelkää tai joille pelkkä vallan osoittaminen eläimelle tuottaa suurta mielihyvää. Mielihyvää tuottaa muuten myös se, että eläin muuttaa käytöstään kun sitä rankaistaan. Silloin rankaisun käyttö lisääntyy ja koska eläin vähitellen tottuu rankaisuun, joutuu ihminen koventamaan otteitaan. Ja taas homma toimii ja mielihyvä ihmisessä lisääntyy. Oh, kuinka on vaikeaa olla järkevä ja viisas ihminen.

On myös kovin vaikeaa puhua asioista niin kuin ne ovat. On vaikeaa puhua siitä, että koiralle karjumisesta tulee huono omatunto. Ainakin siitä pitäisi tulla ja useimmille varmaan tuleekin. Joskus sitä saattaa itsekin säikähtää päälle hyppäävää koiraa ja siinä väistäessä hiukan töniä eläintä kovempaa. No siitäkin tulee huono omatunto. Ainakin itselleni tulee.

Eläin määrittelee rankaisun

Et sinä. Jostakin koirasta saattaa kiukkuinen mulkaisu tuntua todella pelottavalta. Tämä johtuu koiran luonteesta, mutta myös koiran kokemat asiat vaikuttavat tähän. Jonkun mielestä kaulapannan kiristymien ei nyt niin kovin paha rankaisu ole, mutta jos nyt katsotte näyttelyissä varpaillaan köpöttäviä hirressä roikkuvia koiria, niin näette niiden ilmeestä, että ei tässä nyt niin kovin hyvin voida, vaikka handleri niin väittää ja vaikka tuloksia satelee. Tässä on se mielenkiintoinen puoli, että hihna ei löysty koskaan vaikka koira tekisi mitä. Mikään ei muuta sitä tosiasiaa, että ketju kiristää.

Joku toinen koira saattaa suorastaan pitää siitä, että sitä vähän nujuutetaan. Tai se saattaa vaikuttaa ihmisen silmiin sellaiselta. Taustalla olevaa tunnetilaahan me ihmiset emme voi yleensä mitenkään tietää. Joskus ihminen luulee palkitsevansa koiraansa iloisesti kiljaisemalla, että Jesss ja samalla hyökkäämällä rapsuttelemaan poispäin pyrkivää koiraa. Ihmisen mielestä hän palkitsee ja koira kokee sen rankaisuna.

Jotkut koirat nauttivat taistelusta ja jopa saattavat pitää kovemmastakin fyysisestä kamppailusta. Silloin tuuppiminen ja riepominen tuntuu koirasta hyvältä ja silloinhan se on yllätys yllätys vahviste!

Kun arkisessa elämässä läsnä ovat kaikki vahvisteet ja rankaisut ja tilanne muuttuu sekunnin murto-osassa toiseksi on kaikenlaisten vahvisteiden ja rankaisujen hallinta vaikeaa.

Tilanteessa ei ole läsnä vain sinä ja vahvisteesi ja käyttämäsi rankaisut vaan koko ympäristö, eläimen tunnetila, oma tunnetilasi. Vetämisen estäminen, ein hokeminen, hihnan nykäsy, eteenpäin pääseminen, hajun haistaminen, jalkojen liikuttaminen, tuoksut, vauhti, palkkion suunta, laatu ja………..

Kummalliselta tuntuu ihmisestä, kun koira kielloista ja taluttimen nykimisestä huolimatta kokee eteenpäinpääsemisen niin suurena vahvisteena, että se vetää siitä huolimatta. Vai lisääntyykö vetäminen, koska välillä siitä saa vahvisteen ja välillä rankaisun vai onko niin, että koko paletti on niin sekava, että ei siitä Mustikaan ota enää selvää.

Jos kyseessä on rankaisu niin eläimen käytös vähenee. Jos se ei vähene silloin ei kyseessä ole rankaisu vaan jokin muu. Jos sinun toivomasi käytös ei vähene saatat ajoittaa rankaisusi väärin ja jokin muu siellä vähenee. Tai jos ajoitat rankaisun päättymisen väärin, saatat vahvistaa jotain sellaista mitä et toivonut. Tai jos rankaisusi on väärin mitoitettu (liian kova, liian kevyt) saatat saada tilalle tilanteesta riippuen jotakin aivan muuta kuin toivoit. Helppoa. Hah!

Rankaiseminen on pakollista?

Aika suuri joukko eri koiraurheilulajien harrastajista puhuu kovalla äänellä siitä, että joissakin harrastuslajeissa joillekin koirille on pakko, ihan pakko, käyttää positiivista rankaisua. Muuten ei saada huipputuloksia. Silloin voidaan kai pohtia hyvällä syyllä näitä harrastuslajeja eläinsuojelun näkökulmasta. Eikö?

Maailma muuttuu ystävä hyvä ja jos jokin harrastus on sellainen, että huipulle pääsemiseksi tarvitaan koiran pelottelua ja satuttamista on tämä harrastus aikansa elänyt ja sääntöjä tulisi muuttaa niin, että väkivallaton koulutustyyli riittää koiran opettamiseen. Suoraan sanoen, monet harrastuslajit, jotka ovat ennen ikään kuin palvelleet koiran varsinaista käyttötarkoitusta, eivät sitä tänä päivänä tee. Näissä lajeissa kilpaillaan enää voitosta. Koiraa säästämättä.

Ihmisen loputon kilpailun tarve ja koiran hyvinvointi eivät enää kohtaa. On ihan pötyä väittää, että huippukoira ei pärjäisi kisoissa, jos sitä kohdellaan rumasti. Tietenkin pärjää. Ohjaajat ovat sen verran taitavia, että ei sillä eläimellä kovin paljon vaihtoehtoja ole. Kiihkeä huippusuoritus sitä paitsi saattaa näyttää kovinkin innokkaalta siitä huolimatta, että sitä suorittava eläin ei voi hyvin.

Rankaisu päättyy rankaisun loppumiseen ja se on vahviste

Huojennus siitä, että rankaisu päättyy on suuri vahviste, mutta se ei ole yhtä hyvä kuin ilo ja odotus siitä, että jotain kivaa tapahtuu. Jälleen kerran se voi näyttää hyvältä, mutta eläimen kannalta homma on erilainen. Ne eivät ole sama asia!

On niitäkin, joille koiranpito ja kouluttaminen on sitä, että koiraa kyykytetään tai ainakin sitä, että hurjan kiihkeä koira jotenkin taipuu ihmisen tahdosta. Siihen kuuluu olennaisesti se, että tottelevaisuus on jotenkin nöyrää ja ihmisen valtaa korostavaa. Ilman tätä asetelmaa ei homma tunnu miltään ja tämä harrastaja voi yhtä hyvin laittaa pillit pussiin.

Tälle harrastajalle voi vain sanoa, että kokeilepa ihan aitoa yhteistyötä. Sellaista, jossa harrastaja ja väline muodostavat aidon tiimin, jossa on kiva toimia. Molempien. Se nimittäin on yllättävän palkitsevaa myös ihmiselle. Jos se, että koiraa ei saa pakottaa, nyppiä ja sille ei saa huutaa tuntuu vaikealta toteuttaa ja että se ei oikein ulospäin näytä vakuuttavalta, niin omalta osaltani voin sanoa, että mikään ei ole niin hienon näköistä kuin sellainen yhteistyö koiran ja ihmisen välillä, jossa näkyy aito välittäminen ja kumppanuus.

Positiivisen rankaisun käyttö näkyy suorituksessa tarkkasilmäiselle aina ulospäin jollakin tavalla. Hyvä suhde näkyy myös ja sellaista yhteistyötä minä ainakin katson mielelläni.

 

Real Men and Women are kind to animals! (Tosi miehet ja naiset ovat kilttejä eläimilleen)

T: Sanna

ps. Tää on mun blogi, joten saan kirjoittaa mitä haluan. 🙂