Aika kivaa, kun on kevät. Tänä aamuna paistaa aurinko kirkkaalta taivaalta ja mielikin on iloinen. Näinköhän yksi talvi on taas takana ja ihana kesä edessä.

Ihan ihanaa, kun aamulenkillä Justiinan ja Rauhan kanssa kaikki meni just niin kuin Strömsössä. Ainoa asia, mikä oli raskasta on tämä jatkuva koirien kehuminen ja palkkaaminen. Johan siinä kurkku ja palkkiokäsi ihan väsyy vallan. Ikävää on myös tämä itsetyytyväinen olo, sillä kyllähän se vallitsevan näkemyksen mukaan itkuun päättyy sekin.

Huomaa hyvät asiat

On aika kivaa, kun koirien kanssa ulkona ollessa keskittyy huomaamaan koirien hyvät käytökset. Tuossahan ne mukavasti kuljeskelevat vieressä ja nuuskuttelevat. Klonk klonk, kuuluu Jusiinan nenästä ja tuoksut näin keväisin ovatkin varmaan ihanat. Palkkioksi ne pääsevät eteenpäin ja saavat nuuskutella ihan rauhassa.

Kas tuoltahan tulee joku koirakko vastaan. Molemmat koirat katsovat minua ja saavat kivasta käytöksestään vahvisteen. Tilanteesta riippuu paljon mikä se milloinkin on. Pääsääntöisesti ne saavat jotain mitä juuri sillä hetkellä haluavat. Labradorini saavat usein ruokanappuloita. Milloin mistäkin. Tämä yleensä on niille joka tilanteessa hyvä vahviste.

Ainoa raskas asia tässä on se, että jatkuvasti joutuu huomaamaan kuinka kivasti ne käyttäytyvät ja kyllähän sitä aika usein saa myös palkita. Aina saa olla nappaamassa hyviä juttuja ja onhan toki aika raskasta sekin, että joutuu kehumaan koiriaan koko ajan.

Itsestäänselvyyksiä

Ei sellaisia kuulkaa olekaan. Mikään mitä toivomme koiran tekevän ei ole itsestäänselvyys. Se kauniisti hihnassa kulkeminen, luoksetuleminen kaikissa mahdollisissa tilanteissa, toisten koirien ohittaminen, kauniisti odottaminen, hiljaa oleminen, ihmisen katsominen ja niin edelleen……

Meillä on jotenkin sellainen hassu kuvitelma, että koirat jostakin ihmeen syystä tietävät, kuinka meidän kanssa pitää olla. Että ne eivät ota ihmisten lojumaan jättämää ruokaa tai että ne eivät hyppele ihmisiä vasten tai että ne eivät ryntäile pupujen perään. Kaikki edellä mainitsemani käytökset kuitenkin kuuluvat koiraan sisäsyntyisesti ja niitä asioitahan ne juuri tekevät, ellei niille kerrota kuinka muuten ne voisivat eri tilanteissa toimia. Ellet sitten satu yksisarvista omistamaan.

Kun asennoidun niin, että näen ne hyvät asiat ja olen vilpittömästi iloinen niistä, vahvistan sopivalla vahvisteella niitä, niin saan juuri sitä mitä vahvistan. Se on hurjan kivaa.

Se on myös koirasta kivaa. Tiedän sen.

Tummat lasit silmillä

Entäpä jos näkisin kaiken sellaisten lasien takaa, jossa huomaan vain koiran tekemät virheet. Sehän on aika yleistä. Kävelisin ulkona ja huomauttelisin eläimelleni jatkuvasti kaikesta siitä minkä se mielestäni tekee väärin.

Saisin olla jatkuvasti ärähtelemässä koiralleni. Ei sitä ja ei tätä. Älä vedä, älä hauku, älä haistele, älä juokse älä, älä, älä… No, nyt se taas vetää ja nyt se taas haluaa haistella toista koiraa ja eihän tästä nyt tule mitään ja miksi se ei opi vaikka kuinka nyin talutinta ja kiellän.

Eihän sellainen ulkoilu oikein ole mistään kotoisin. Koira ei varmasti nauti yhtään sen enempää kuin sinäkään teidän yhteisistä ulkoiluista.

Niitä ihmisiä on paljon, jotka ”korjaavat” koiran käytöstä jatkuvasti vaan eivätpä muista vahvistaa kiellon jälkeistä parannusta. No, joskus jonkun random hyvä-sanan sanovat. Se ei monellekaan koiralle riitä vahvisteeksi, ja niinpä ei-toivottu käytös kuitenkin jatkuu jossakin muodossa.

Huojennus siitä, että nyt ei tullut selkäsaunaa saattaa olla hyväkin vahviste, mutta väitän vakaasti, että se ei ole sama tunnetila kuin hyvästä käytöksestä saatu iloisesti toimitettu herkku, leikki, vapaus, rapsutus ja onnellinen ihminen ja iloinen koira.

Pelko on aina ikävä tunne ja aiheuttaa eläimessä stressiä. Pienikään pelko persauksissa ei ole hyvä juttu ollenkaan.

Kuka jaksaa aina olla positiivinen?

Ei siinä kuulkaa ole mitään jaksamista. On aika mukavaa, kun hyvien asioiden huomioimisesta tulee tapa. Se tapahtuu automaattisesti. Aivot alkavat itseksensä nähdä hyviä käytöksiä ja onnistumisia. Ihminen kehittyy tässäkin taidossaan jatkuvasti.

Olen huomannut, että silmätkin hakevat sellaisia asioita ympäristöstä, jotka ilahduttavat. Iloitsen todella vilpittömästi nähdessäni jonkun palkitsevan koiraansa tuolla ulkona. Sitä näkee nykyään enemmän ja se ilahduttaa vanhaa aina ihan yhtä paljon. Mitä iloisempi omistaja sen iloisemmaksi tulen itsekin.

Onnistumisista tulee hyvä olo. Suuri onnistuminen on varsinainen Jackpot. Niin kuin nyt vaikka pupun perässä olevan koiran onnistunut luoksetulo. Kyllähän sitä todella onnellisena koiralleen koko taskun tyhjentää. Se taas lisää onnistumisen todennäköisyyttä seuraavalla kerralla ja näin kierre on valmis.

Minusta on tullut ällöpositiivinen positiivisesti kouluttava positiivinen ihminen. Niin positiivinen, että itseänikin välillä ihan yrjöttää.

Hyvinvoivat koirat

Siinäpä kiva vahviste itselleni. Eläimet voivat aika hyvin, kun niillä on mahdollisuus vaikuttaa ympäristöönsä. Ne saavat yrittää ja erehtyä ilman pelkoa. Turvallisesti erilaisia toimintamalleja kokeileva koiranpentu kehittyy aika kivaksi koirayksilöksi.

Niin, mutta maailma on julma ja eläimet ovat julmia ja luonto on julma eikä kaikki ole ruusuilla tanssimista kuitenkaan. Eipä tietenkään ole. Kaikkea ikävää sattuu ja tapahtuu, mutta onhan kiva kun ainakin koirien kanssa elämä sujuu mukavasti. Eikö?

”Helppoahan sinun on, kun sulla on niin rauhalliset koirat. Kokeilepa tällaista ”ADHD- kaikki muut rodut kun labbikset on toooosi vaikeita” –koiraa.”

Ei minunkaan koirani itsestään rauhallisia ole. Olen nähnyt kovasti vaivaa opettamalla koirilleni asioita. Olen koko Justiinan elämän ajan vahvistanut rauhallisuutta tietyissä tilanteissa. Jos se on onnistunut, olen kai vahingossa tehnyt jotain oikeinkin.

Lisäksi tiedän sen, että nämä mussukkani saattavat joskus jopa epäonnistua ja tehdä jotain mistä en pidä. Se ei maailmaani kaada, sillä yritän keskittyä siihen positiiviseen.

Huonoja ja hyviä päiviä

Meillä kaikilla ihmisillä on huonoja ja hyviä päiviä. Huonot päivät ovat sellaisia, että pienikin vastoinkäyminen ärsyttää ja silloin näemme koiriemme käyttäytymisenkin ikävässä valossa. Hermostumme nopeasti ja puramme kiukkuamme koiriimme. Näinhän se menee.

Silloin meistä tuntuu, että kaikki mitä koira tekee on väärin, emmekä voi itse omalle tunnetilallemme mitään. Ottaa vaan pataan. Vaan mitäpä, jos koiralle sattuu samanlainen huono päivä? Pitäisikö sen voida omalle tunnetilalleen jotain vain siksi että me käskemme. Miten ihmeessä se voisi pystyä siihen, jos et itsekään pysty? Koiran aivoilla?

Olisiko parasta sellaisena huonona päivänä tehdä lyhyempi lenkki ja odotella sitä parempaa tuulta?

Auringon paisteessa on niin helppo olla positiivinen ja optimistinen, mutta teepä sama räntäsateessa tai lumimyrskyssä.

Haaste

Heitänkin näin kevään korvalla haasteen. Menkää ulos lenkille koiran kanssa ja huomiokaa siellä kaikki se kiva, hauska ja hyvä mitä koiranne sattuvatkaan tekemään. Vahvistakaa hyviä käytöksiä sopivaksi valitsemallanne tavalla ja katsokaa mitä tapahtuu.lepakkojussi

Kannattaa muistaa se tärkeä nyrkkisääntö, että saat juuri sitä lisää mitä vahvistat, et sitä mitä toivot.

Ainakin oma elämänlaatuni on parantunut merkittävästi, vaikka kaikki ei aina menisikään ihan putkeen, niin sanoakseni.

Yltiöällöoksetuspositiivista kevättä toivotellen: Sanna ja koiruudet

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mainokset