Luin artikkelin Tiede-lehdestä nro. 10. 2015. Artikkeli käsitteli Pepper-robottia ja sen kehitystyötä. Mitä pidemmälle artikkelia luin, sen tutummalta alkoi tuon robotin kehitystyö tuntua. Missä ihmeessä olen kuullut niistä ominaisuuksista, joita tähän robottiin on laitettu?

Pepper on kehitetty Japanissa. Missäs muuallakaan? Se on maailman ensimmäinen robotti, jonka tehtävänä on toimia vain ihmisen ystävänä. Se maksaa vain 1800 euroa ja on artikkelin mukaan näin halpa siksi, että hinnan on tarkoitus tukea yritystä sosiaalistaa robotteja.

”Pepper on vähän yli metrin pituinen, helmenkiiltoinen robotti, joka kaukaisesti muistuttaa ihmistä. Sillä on isot silmät ja niissä erityisen isot iirikset. Silmät herättävät luottamusta ja oikein kutsuvat kontaktiin, kun niissä tuikkivat valot.”

Tuli mieleeni jokin muu olio. Ei helmenkiiltävä (vaikka voihan se sellainen ollakin) vaan monen värinen ja monen tuntuinen. Sileä, karhea, pitkä, lyhyt, silkkinen, kirjava, musta, punainen tai laikullinen. Käden alla lämmin ja ihanan tuntuinen.

Metrin pituinen. Ei liian iso. Ei ainakaan aikuisen ihmisen pituinen. Sopivasti pienempi, niin että se ei ole liian pelottava. Se voi olla hyvin hyvin pieni ja se voi olla todellakin noin metrin korkuinen.

Joko keksit? Jos et niin jatketaanpa hiukan.

”Pepper on maailman ensimmäinen robotti, joka on suunniteltu yksinomaan elämään ihmisen kanssa. Tähän asti robotit ovat tarjonneet apua arjen askareisiin, mutta Pepper ei siivoa eikä kokkaa. Se ei halua muuta kuin olla ihmisten kanssa. Sen kehittäjät korostavat, että se on luotu perheenjäseneksi, jokapäiväisen elämän toveriksi. Sen tärkein tehtävä on pyrkiä vuorovaikutukseen ja luoda kiintymystä.”

Ahaa, sanot. Koirahan tästä tulee mieleen. Itselleni heräsi ajatus siitä, että luontohan on jo tällaisen keksinyt. Lemmikkikoiran, ihmisen ystäväksi. Nyt kun on pikkuhiljaa päästy eroon siitä ajatuksesta, että ihminen viisaudessaan olisi ihan omin pikku kätösin täysin koiran kehittänyt ja ollaan ymmärretty, että kehitys on tapahtunut ainakin pääosin itsestään päästään seuraamaan sitä, minkälaisen kumppanin ihminen haluaa ja tarvitsee. Sellaisen, joka ei ole toinen ihminen.

Sosiaalinen robotti olisikin hyvä vaihtoehto monille, jotka täydellistä sosiaalista kumppania tarvitsevat. Sitä ei tarvitse hoitaa ja sen hyvinvoinnista ei tarvitse välittää. Se täyttää tehtävänsä joka tapauksessa. Sen hyvinvointi ei vaikuta siihen, kuinka hyvä kumppani siitä tulee. Kuinka paljon aikaa säästäisimmekään jos hankkisimme oman Pepperin? Ei ulkoilua. Ei ruokintaa ja ikuisia kiistoja siitä, mikä on parasta ruokaa ja ravintoa. Ei kiistoja siitä, kuinka paljon sen kanssa pitää ulkoilla eikä siitäkään minkälaista tuon ulkoilun tulisi olla. Upeaa!

”Pepper on tehty reagoimaan inhimillisiin tunteisiin. Se on ohjelmoitu lukemaan ilmeitä, eleitä ja äänensävyjä ja niistä tunnistamaan keskeisiä perusemootioita.”

Voi kuinka taitava ystävämme koira onkaan tässä. Se toki vaatii paljon paljon harjoitusta tässä taidossaan. Mitä enemmän koirasi kanssa puuhaat ja mitä johdonmukaisempi ja taitavampi olet vuorovaikutuksessa koirasi kanssa, sen paremmin koirasi sinua lukee. Ihminen tosin tarvitsee myös paljon harjoitusta ja oppia tässä taidossa. Se ei suju kuin itsestään.

Artikkelissa kerrotaan, että Pepperin ja ihmisen vuorovaikutuskaan ei suju itsestään vaan niiden täytyy oppia viestimään keskenään. Alkuun pääsee jutun mukaan jo varttitunnissa, kun noudattaa robotin mukana tulevaa kontaktiohjelmaa.

Tässäpä meille kouluttajille haastetta. Ohjeet, joissa koiran ja ihmisen vuorovaikutussuhteen alkeisiin pääsee jo varttitunnissa. Ai, mutta tämähän on jo mahdollista. Oppimispsykologian perusteiden oppimiseen ei todellakaan kovin paljon aikaa mene. Oppaita löytyy kirjakaupoista, internetistä ja koirakouluista.

Olisikin todella mielenkiintoista lukea Pepperin käyttöohjeet. Ne ovat varmasti hyvin selkeät ja taitavasti laaditut. Kenellekään ei kai tulisi mieleen kyseenalaistaa näitä ohjeita.

Pepperissä on paljon koiramaisia piirteitä. Se tosin on tekninen härveli, joten se mittaa antureillaan ja muilla laitteilaan ihmisen reaktioita. Se mittaa ihmisen ääntä, aavistelee hänen mielialojaan ja tarkkailee, kuinka ihminen suhtautuu robotin reaktioihin. Kaiken kukkuraksi se se on ohjelmoitu muistamaan ja oppimaan muistamastaan. Vau!

Koira tuntuu koko ajan hienommalta ja hienommalta oliolta. Kuinka se onkaan kehittynyt täyttämään nämä ideaalit ominaisuudet, jota ihminen niin kipeästi kaipaa. Koiran suurin ongelmahan on se, että se itsekin on sosiaalinen otus. Sosiaalisuudessaan ihmisen kaltainen. Se ei pärjää ilman vuorovaikutusta toisen olennon kanssa. Selviytyäkseen ihmisen kanssa, se on kehittynyt tekemään juuri samaa kuin Pepper. Lukemaan jatkuvasti ihmistään, ennakoimaan ihmisen aikeita ja oppimaan jatkuvasti uutta.

Ihmisessä onkin paljon lukemista, sillä hän on äärimmäisen ailahtelevainen ja epäjohdonmukainen toimissaan. Jotta koira selviäsi, on se kehittynyt pärjäämään hyvin monenlaisissa yhteisöissä ja hyvin monenlaisissa ympäristöissä. Me olemme koiriemme kanssa, yhtä matkaa kulkien, kehittyneet hyvin samankaltaisiksi.

Pepper tulee perässä

”Yhteisen sävelen löytämiseksi Pepper on puhelias ja utelias kuin pieni lapsi. Juuri tämä ominaisuus saa sen oppimaan, mistä ihmiset pitävät, ja harjaannuttaa sen viihdyttämään omistajiaan päivä päivältä paremmin. Lopulta se on hyvää seuraa- älykäs ystävä.”

Onko Pepper-robotti seuraava askel koirasta? Robotin kasvattaminen ei voi epäonnistua.  Vai kehittyykö koira edelleen? Tuleeko siitä Pepperin kaltainen? Pepperiähän ei voi satuttaa, sitä ei voi kohdella huonosti. Tai jos voi, niin sen voi aina korjata. Koiran kanssa tehdyt virheet voivat todellakin olla niin pahoja, että tunteva eläin ei niistä koskaan toivu. Pepperistä ei voi tulla aggressiivista vaikka sitä kohtelisi huonosti. Aika siistiä. Eikö?

En tiedä vaurioituuko pepper, jos sitä lyö tai kuristaa. Mutta miksi kuristaa, sillä eihän Pepper kai joudu kulkemaan taluttimessa. Sehän on robotti ja ”vapaaehtoisesti” sinun omaisuuttasi.

Koiralla ei ole vaihtoehtoja. Mutta se on uskomattoman älykäs ystävä. Se oppii pärjäämään kanssasi oli tilanne mikä tahansa. Ja jos se ei opi, käy sen useimmiten huonosti. Parhaimmillaan koira kuitenkin häikäisee nokkeluudellaan ja oppimiskyvyllään aivan vastustamattomasti. Se kietoo meidät tassunsa ympäri lähtemättömästi ja nauttii itsekin elämästään.

Pepper on siis suunniteltu kaikin puolin sellaiseksi, että ihminen ihastuisi siihen ja nauttisi sen läsnäolosta. Tähän liittyy myös robotin koko ja se, että robotti on tehty näyttämään nöyrältä.

”Pieni kaveri on ystävä, liittolainen, joka haluaa ymmärtää ihmistä ja tulla hyväksytyksi. Siksi se ei koskaan yritäkään ylenkatsoa seuraansa. Se kääntää katseensa kohti ja kuuntelee korostetun rauhallisesti aina, kun ihminen puhuu sille. Se myös varoo tarkasti, ettei kohota päätään liian pystyyn. Sellainen voi vaikuttaa omahyväiseltä.”

Haluatko todellakin tällaisen ystävän. Sellaisen, jonka lähellä saisit tuntea itsesi voimakkaaksi johtajaksi. Johtajaksi, jonka alainen ei koskaan yritä mitenkään tuoda itseään esiin?

Tämä onnistuu koiran kanssa huonosti. Koska koira on vielä tunteva ja elävä eläin on sillä voimakkaat lajilleen tyypilliset tarpeet. Sen tarpeet pohjautuvat elossapysymiseen ja lisääntymiseen. Kuinka ollakaan kaikki sellainen, jota koira tekee ja josta se saa voimakkaita mielihyvän tunteita on meidän maailmassamme jotenkin ärsyttävää tai jopa kiellettyä.

Haistelu, hyppiminen, leikkiminen, riehuminen, metsästäminen, ruuan etsintä, ihmisen päälle hyppiminen, eteenpäin liikkuminen, toisten koirien kanssa vuorovaikutuksessa oleminen (muu kuin pelkkä iloinen hännän heilutus), tonkiminen, etsiminen, seuran kaipaaminen ja niin edelleen ja niin edelleen….. kaikki voi olla meistä ihmisistä hyvin hankalaa ja epämukavaa. Ja sen kaiken kitkemiseen joudumme sitten käyttämään loputtomasti aikaa.

”Sopivasti ihmismäinen, ystävällinen ja nöyrä.”

Pepper on toista maata. Se on kirjoittajan mukaan ”sopivasti ihmismäinen, ystävällinen ja nöyrä.”

Tähän me ihmiset olemme rotukoiriamme jalostaessamme tiedostamattamme pyrkineet. Siinä kuitenkin surkeasti epäonnistuen. Minä kuitenkin valitsen koiran. Haluan elää toisen tuntevan olennon seurassa ja oppia siitä samalla tavalla kuin se mahdollisesti oppii minusta.

Monille voisi kuitenkin, ihan ilman sarvia ja hampaita, sopia paremmin Pepperin kaltainen robotti. Uskon, että se voisi tyydyttää moniakin sosiaalisia tarpeita, ilman minkäänlaista uhrautumista ihmisen puolelta.

Että sellaisia ajatuksia Sunnuntaiaamun ratoksi!

Linkit:

Terveisin: Sanna ❤

 

 

 

Mainokset