Monta yötä olen nukkunut näyttelyn jälkeen. Olen järjestellyt ajatuksia ja yrittänyt saada kiukkua laantumaan. Onhan se hiukan hellittänyt, mutta edelleenkin nousee verenpaine kaikesta, mitä siellä näin.

Hyvät asiat ensin. Näin koiranpentuja. Isoja ja pieniä. Villejä ja rauhallisia ja kaikkea siltä väliltä. Eri kasvuvaiheessa ja eri kehitysvaiheessa. Näin uusia koiranomistajia ja vanhoja koiranomistajia ja kaikkea siltä väliltä.

Mikä sitten oli niin ikävää, että vieläkin suututaa? Koirien käsittely ja kouluttamattomuus. Ennen kaikkea kuitenkin ne neuvot ja ohjeet mitä kentänlaidalla kuulin annettavan pentujen ihmisille. Erään auton takana ihan konkreettisesti opetettiin satuttamaan ja pelottelemaan pentua. Karjaisu EI ja pennun kiljunta kuului kauas. Todella sydäntäsärkevää ja niin turhaa.

Uutta ja ihmeellistä

Monelle koiran omistajalle se ihan ensimmäinen pentunäyttely on tärkeä tapahtuma. Sitä jännitetään kovasti. Kotona pohdiskellaan sitä, kuinka se meidän pentu siellä oikein osaa käyttäytyä. Jännitetään kehään menoa ja tietenkin tuomarin kommentteja.

Ostetaan nakkeja ja lihapullia ja näyttelytalutin. Ehkäpä salaa toivotaan sitä menestystäkin. Onhan se oma pentu rakas ja tietenkin se on kaunis ja hyvin kehittynyt.

Usein tavataan oman koiran kasvattaja pitkästä aikaa ja sekin jännittää. Mitä hän tuumaa meidän koirasta? Kuinka olemme onnistuneet kasvattamaan Nallea ja mitäköhän se kasvattaja sanoo?

Hyvällä tuurilla Nallen kasvattaja on mukava ihminen. Hän neuvoo ja opastaa ja osaa myös antaa selkeät ohjeet.

Huonolla tuurilla hän juuri tänään sattuu olemaan todella huonolla tuulella ja ensitöikseen ilmoittaa, että kylläpä se onkin laiha ja käyttäytyy villisti. Da? Onhan se tietenkin tosi ihmeellistä, että nuori koira tulee ensimmäistä kertaa paikkaan missä on hurja määrä lajitovereita ja innostuu niistä. Suorastaan kiihtyy. Kyllähän se nyt jo pitäsi olla mitään tekemätön ja mihinkään reagoimaton täydellisesti koulutettu koira.

Aika usein nuoret koirat vielä innostuvat kasvattajansa tapaamisesta (luoja tietää miksi?) ja iloissaan pomsahtelevat tätä vasten. Näin teki Nallekin. Ja sai kasvattajalta polvella iskun rintaan. Sen jälkeen kasvattaja tempaisi Nallen taluttimineen omistajan kädestä ja ilmoitti näyttävänsä kuinka näitä tällaisia koulutetaan. En kerro tässä, mitä sitten tapahtuu. Normaali ihminen ei halua tätä edes kuulla saatika sitten nähdä.

Päivä pilalla ja paha mieli

Hämmentynyt Nallen omistajaperhe luottaa kasvattajaan. Samalla nousee mieleen hyvin ristiriitaisia tunteita. Näinkö meidän pitäsi kohdella koiraamme? Onhan kyseessä kuitenkin rakas perheenjäsen.

”Ei se tästä rikki mene”, sanoo kasvis. Vaan kuinka väärässä hän onkaan. Kyllä menee, sekä fyysisesti että psyykkisesti. Ja omistaja on aivan oikeassa ristiriitaisine tunteineen. Tämä ei nyt mene niin kuin pitäsi.

Ei mennyt siellä kehässä esiintyminenkään nyt ihan nappiin. Nallen oli kovin vaikea seistä paikallaan. Istua se kyllä osaa ja se tulikin nyt käytöksenä hämmentävässä tilanteessa esiin. Ja joka kerta kun Nalle istui, tarjosi kasvattaja lihapullaa toisella kädellään nenän eteen. Ja Nalle lisäsi istumista, sillä sehän toi lihapullan esiin.

”Aina nämä kasvatin omistajat opettavat koiraa istumaan”, sanoo kasvis ärtyneenä ja samalla hän vahingossa tekee juuri samaa. Opettaa koiraa istumaan.

Sen jälkeen juostaan kehää ympäri. Noutajasilmukka kiristetään kurkun ympärille ja siitä vedetään ylöspäin. Nyt ei auta Nallen muuta kuin yrittää vetää sivulle, jotta kiristys lakkaisi. Tai eteenpäin. Ja eihän se nyt kovin hyvälle sitten näytä, kun etujalat juuri ja juuri osuvat lattiaan. ”Liikkeet vielä pentumaiset”, toteaa tuomari.

Kotiin lähdetään hämmentyneissä tunnelmissa

Ohjeeksi kotiin saatiin, että pitää olla pennulle napakampi ja johdonmukaisempi ja johtajampi. Miten tämä sitten tehdään? No siitä ei ehditty sitten puhua lainkaan.

Nallen väki ajelee kotiin hiljaisena joukkona. Kotona viedään Nalle mukavalle lenkille ja sitä rapsutellaan ja se saa ison annoksen murkinaa. Sitten se käpertyy nukkumaan sohvannurkkaan.

Tämä taisi olla Nalle-koiran perheen viimeinen näyttelyreissu!

Päivä olisi voinut sujua toisinkin

Mitäpä olisikaan tapahtunut, jos Nallea olisi opetettu ennen näyttelyyn menemistä? Mitä kaikkea olisi voinut opettaa ja miten?

Koiranäyttely on tilaisuus, jossa koira ei saa oikeastaan tehdä mitään mikä olisi sille tyypillistä. Koiranäyttelyn takoitus on arvioida koiran ulkomuotoa sekä jossakin ihan vähäisessä määrin myös sen luonnetta tai koulutustasoa.

Kehässä esiintyessään koira seisoo paikallaan mahdollisimman liikkumattomana ja mahdollisimman edullisessa asennossa niin, että se näyttää mahdollisimman kauniilta. Kehässä arvioidaan myös koiran liikkumista ravissa. Näin yritetään saada näkyviin sen rakennetta ja rotutyypillistä tapaa ravata.

Nykyajan koiranäyttelyt ovat jo niin pitkälle vietyjä ja kilpailullisia tilanteita, että koira on esitettävä mahdollisimman hyvin ja esiintymisen on mentävä nappiin, jos sieltä voittoja haluaa napsia.

Seisomisen ja juoksemisen lisäksi koiran pitäsi osata kovin paljon muutakin. Näistä ehkä eniten tuottaa päänvaivaa näyttelypaikalle saapuminen. Toinen hankala asia on kehän laidalla notkuminen. Siinä taluttimen päässä, kun joka puolelta kulkee koira toisensa jälkeen ohi. Tai ihmisiä. Grillimakkarat kourassaan ja toisessa kädessä kuuma kuppi kahvia. Ei saa haistaa eikä oikeastaan edes katsoakaan. Olisi vaan istuttava ja maattava siinä jalan vieressä.

Kukapa näitä harjoittelisi? No fiksut ihmiset tietenkin. Näyttelyasennossa seisominen ja sen opettaminen on erittäin helppoa verrattuna tuohon kehän laidalla notkumiseen. Ja jos katsot näyttelyssä ympärillesi niin huomaat, että eivät ne konkaritkaan oikein tätä osaa. Ohjaajan vasen käsi nykii jatkuvasti ja hän ”joutuu” ärisemään koiralleen tuon tuostakin.

Toisia koiria ei saa haistella. Pitää vaan olla möllöttää siis! Ja tätäkin pitää harjoitella ja paljon.

Näyttelypaikalle tuleminen

Menit mihin tahansa näyttelyyn näet kiskovia koiria ja kiukkuisia ihmisiä. Aika harvoin näkee rentoja näyttelytähtiä, jotka rauhallisesti ohjaajansa vieressä tallustelevat koiria vilisevälle alueelle. Yleensä joudut vielä ohittamaan myyntikojuja, joissa myydään houkuttelevan tuoksuisia herkkuja.

Autoista rynnätään ulos, kun luukku aukeaa ja siitä se päivä sitten lähtee.

Koiran pitää siis osata tulla sivistyneesti vihjeen saatuaan ulos autosta ja jäätävä siihen seisomaan.

Koiran pitää osata kävellä taluttimessa vetämättä.

Käveltävä kaikkien houkutusten ohi kiskomatta ja tempomatta. Tämä on todella aika haastavaa, eikä missään koirien käyttökokeessakaan ole oikein vastavaa taidonnäytettä tehtävänä.

Jos et ole näitä opettanut, voit vain syyttää itseäsi kun koira sinkoilee sinne tänne. Suuttuminen ei auta. Se ehkä hetkellisesti katkaisee käytöksen, mutta kiihtynyt koira ei oikein opi mitään, joten saatat joutua toimimaan samalla tavalla koko koiran loppuelämän ajan. Sehän ei ole kouluttamista se!

Näyttelypaikalla oleminen

Koiran pitää osata myös olla rauhallisesti istumassa kehän vieressä ja sen pitää osata olla häkissä rauhallisesti, jos sinulla on tarkoitus koiraa sellaisessa pitää. Sen olisi hyvä myös osata mennä häkkiin ja tulla sivistyneesti ryntäämättä sieltä uloskin.

Näitäkin asioita on hyvä harjoitella. Ja paljon, sillä nämä ovat koiralle vaikeita käytöksiä. Ajattelepa, jos koira onkin aina toisia koiria, vaikkapa koirapuistossa, tavatessaan saanut riehua ja leikkiä niiden kanssa. Nyt se äkkiä ei sovikaan vaikka koira on jo saanut kiihtyä vapaasti tällaiseen paikkaan tultaessa. Näetkö ristiriidan?

Jotkut koirat ovat suuressakin joukossa rauhallisia. Huomautan kuintenkin, että näitä on vähän ja loput joutuvat nämä taidot opettelemaan. Mikään näistä asioista ei kuulu mitenkään koiran lajityypillisen käyttäytymisvalikoimaan. Ne eivät itsestään osaa olla hillittyjä joka tilanteessa.

Käsiteltävänä oleminen

Se unohtuu usein ja joskus sitäkin joutuu harjoittelemaan. Toiset eivät luontaisestikaan siitä pidä ja toiset ovat oppineet välttelemään kosketusta ja hoitotoimenpiteitä. Käsittelyharjoitukset aloitetaan jo pentuna. Mitä enemmän tahdot menestyä sen ahkerammin teet käsittelystä koirallesi mukavan asian.

Koiranäyttelytuomari voi olla iso tai pieni mies. Parrakas ja möreä-ääninen. Tai hän voi olla suurella hiuslaitteella ja aurinkolaseilla varustettu ja voimakkaalla hajuvedellä kuorrutettu nainen(tai mies). Voi olla. Toki hän on yleensä aika normaalin näköinen olento, mutta mikä on koiran näkökulmasta normaalin näköinen, onkin sitten toinen juttu.

Koiran on siis hyvä tottua kaikenlaisiin ihmisiin. Isoihin ja pieniin ja kaikkeen siltä väliltä. Totuta siis ystävällisesti koirasi vähän kaikenlaiseen hipelöintiin. Tuomari kun saattaa lähestyä koiraasi mitä kummallisemmilla tavoilla.

Toiset koirat ihan lähellä

Kehässä seistään ja liikutaan myös ryhmänä. Peräkanaa, kuonot samaan suuntaan. Ihmisten taskuissa on hyviä palkkioita ja omat kuivat leivänkannikat saattavat olla turhan mitättömiä palkkioita. Nyt on kyse kilpavarustelusta!

On varmaan enää turha mainita, että tämäkin asia kuuluu harjoiteltavien joukkoon.

Koiran pitää osata juosta rymässä kehään ympäri. Niin, että toinen koira tulee siinä ihan takana. Ja niin, että toinen koira juoksee siinä ihan edessä. Urosten pitää pystyä sietämään toisia uroksia ihan lähellään. Mieluiten jopa rennosti. Niin, että pullistelun vuoksi ei häntää tarvitse nostaa ja varpailleen nousta. Koirista tämä juoksentelu peräkanaa on varsin epäluonnollista puuhaa ja pelottavaakin se voi joistakin olla.

Menneiden aikojen ryhmätreenit koulutuskentillä olivat mielestäni siitä hyviä, että koirat todella tottuivat koirajoukkouihin ja oppivat keskittymään silloinkin kun oli paljon ihmisiä ja koiria paikalla. Mitä aikaisemmin tämä aloitettiin sen helpommin se sujui. Tämä tietenkin koskee vain sellaisia koiria jotka pystyvät tähän. Muita joutuu taas eri tavoin pikkuhiljaa ryhmään totuttamaan.

Loppujen lopuksi

Kun kaikki tämä on Nallelle opetettu, voidaan jo olettaa että seuraavasta näyttelypäivästä tulee paljon mukavampi. Ehkäpä jopa menestystäkin voidaan odottaa. Tai sitten ei. Onko se edes kovin tärkeää?

Aika monta asiaa varmaan unohdinkin. Lista opetettavista asioista on silti pitkä. Toisaalta kaikki mainitsemani käytökset kuuluvat tavallaan myös ihan normaali elämään. Nuo autosta tulemiset ja jossakin sivistyneesti olemiset ja nätisti tervehtimiset ja sen sellaiset. Ei niistä haittaakaan arjessa koiran kanssa ole. Ja jos nyt ihan näyttelytähdeksi tähtäät, niin pidät huolen siitä että koirasi nauttii sekä esiintymisestä että näyttelypaikalla olemisesta. Nauttimaan se oppii, kun käytökset on sille positiivisesti vahvistamalla opetettu ja kun se tarkalleen tietää miten pitää olla.

Aina voi valita sen, että ei opeta koiralleen edellämainittuja asioita ja käytöksiä. Silloin hyväksyy sen tosiasian, että koira ei niitä osaa. Ja hyväksyy myös sen että koiraa on turha rankaista kun se ei osaa! Minunkaan koirani eivät käyttäydy kaikkien taiteen sääntöjen mukaan. Tiedän sen, enkä niille sen vuoksi suutu.

Tämän tarinan koira ja kasvattaja ovat fiktiivisiä hahmoja. Minun keksimiäni. Myös tarina on keksitty. Minun päästäni.

T: Sanna