Rauha täyttää 12 viikkoa ensi tiistaina ja on kasvanut ihan kamalasti. Siitä on tullut oma koirani johon kiinnyn koko ajan enemmän ja enemmän. Se kietoo minut tassunsa ympärille ja ui sydämeen.

Pentu on asettunut päivärytmiimme hienosti. Nyt se tietää mitä mihinkin aikaan tapahtuu, koska syödään ja milloin lähdetään ulos. Se tietää myös koska nukutaan ja nukkuukin kiltisti koko yön ensin vessanpönttöä halaten ja aamuyöstä Helmin vieressä sohvalla.

Oppiminen on todella nopeaa. Kun seurailee pennun touhottelua, huomaa sen kuinka ympäristö antaa sille palautetta jatkuvasti. Kaikki palkkiot ja rankaisut eivät siis tule ihmisiltä. Kotona tulee aina välillä ankarasti takkiin. Pentu nousee pyykkipinoa (joka on suuri) vasten ja vetää alas sen päällä olevan ämpärin, joka sisältää epämääräistä siivoustavaraa. Ämpäri rämähtää kovalle lattialle ja pentu tietenkin ryntää säikähtäneenä olohuoneeseen kamalan kolinan saattelemana.

Pentu hypää sohvalta ja törmää rämisevään aitaan. Pentu ryntää hihnan päähän ja singahtaa nurin tai sitten se vaan muuten juoksee täysillä ja kaatuu kömpelyyttään. Pentu ottaa kepin suuhun ja se tökkääkin pentua kitalakeen.

Kaikesta tästä pentu oppii kovasti arvokasta tietoa ympäristöstä ja osaa jo seuraavalla kerralla varoa. Ehkä.

Joskus hiukan säälittää kun maailma murjoo pentua ja toisinaan taas kovasti naurattaa pennun oppimisen seurailu.

Ulkoilua

Rauhan maailma on laajentunut ja olemme käyneet ihan helsingin keskustassakin. Taksilla. Hyvin meni, eikä oksennustakaan tullut. 🙂

Autolla olemme myös suunnistaneet myllykalliolle. Siellä pääsee pentu kuljeksimaan luonnossa vapaana. Joskus mukana on koko koiralauma, joskus vain yksi aikuinen koira, milloin mitenkin.

Palkitsen luoksetulosta ja kaikesta minuun suuntautuvasta käytöksestä runsaasti. Eipä tuo niin kovin kauas menekään. Mutta nyt sitä lähelle tulemista kannattaa vahvistaa aina kun tilaisuus tulee. Tämä maksaa itsensä takaisin takuuvarmasti myöhemmin.

Entäpä ne toisten ihmisten ja koirien ohittelut? Yllättäen ne sujuvat jo hyvin. Paremmin kuin hyvin. Ulkopuolisesta ärsykkeestä on tullut Rauhalle tilaisuus tienata herkku. Se ottaa kontaktin aina kun se näkee jotakin kiintoisaa. Naks, käsi taskuun ja palkka. 🙂

Pentu haluaa kovasti mennä tervehtimään vastaantulijoita. Yritän siis ennakoida ja saada riittävästi etäisyyttä tulijaan. Jos en ehdi, niin ainakin pidän huolen siitä että pentu katsoo minuun ja pääsee löysällä hihnalla vastaantulijan luokse. Tämä vaatii hiukan taitoa, mutta onnisuu kyllä.

Teen myös niin, että aina kun Rauha jää tuijottamaan jotakin, kuten esim. varista niin pidän taluttimen löysällä. Pienikin vilkaisu minuun aiheuttaa naksauksen ja palkkion.

Tätä pääsimme harjoittelemaan, kun meitä seuraili pihan varis. Se kulki perässämme pikän matkaa ja pentu oli hyvin kiinnostunut siitä. Totta kai. Joka kerta, kun se käänsi katseensa variksesta minuun se sai naksun ja palkan. Koska hihna pysyi löysällä ei pentukaan kiihtynyt vaan oppi luopumaan variksesta saadakseen taasen namuja.

Rauhalla onkin aika iso masu. 🙂

Jos tahdot, voit harjoitella kotona palkitsemista ilman koiraa. Laita taskuun pieniä makupaloja n 20 kpl. Laita pöydälle kippo, johon makupalat on tarkoitus yksi kerrallaan laittaa. Se on ikäänkuin koiran kita. 🙂

Naksuata, laita käsi taskuun ja laita yksi palkkionamu kippoon. Kokeile kuinka nopeasti psytyt tekemään tämän. Muista, että käsi lähtee liikkeelle vasta kun naksaus on tullut. Kuinka nopeasti sinä pystyt siirtämään kaikki namut taskusta kippoon? Ota aikaa!

Ajoitusta voit harjoitella vaikkapa ottamalla tennispallon. Heitä pallo ilmaan ja naksauta silloin kun se osuu lattiaan. Huomaat, että ajoitusta pitää harjoitella. Kuvitellaan, että se kohta kun pallo osuu lattiaan on silloin kun koira tekee oikein. 🙂

Harjoitus tekee mestarin.