Rauha täyttää 10 viikkoa tänään. Olemme päässeet tekemään jo kaikkea mukavaa yhdessä. Hississä matkustaminen sujuu omin jaloin ja hissiin sisälle meneminenkin onnistuu jo hienosti. Autolla omassa kuljetusboxissa matkustaminenkin on jo aika mukavaa. Ainakin lyhyillä matkoilla se sujuu ilman ääntelyä.

Päätin valita opettamiseen heti järeät aseet. Kabanossin pätkä pieniksi paloteltuna on todella tehokas palkkio Rauhalle. Eihän se nyt kovin terveellistä ole, mutta koulutushetket ovat lyhyitä ja määrät jäävät pieniksi. Juusto on myös hyvää. Voit toki kokeilla terveellisempiäkin vaihtoehtoja. Tärkeää on että herkkupala on pieni, pehmeä ja nopeasti nielaistavissa. Tärkeintä on että se todella palkitsee pentua!

Olen ehdollistanut Rauhalle kielellä naksauttmisen. Naksu on sille nyt merkki siitä, että hyvin meni ja palkkio on tulossa. Meidän oli pakko tehdä tämä ulkona, sillä sisällä on liikaa koiria jotta pentu olisi voinut keskittyä.

Pilkoin siis juustoa ihan pieniin palasiin, laitoin pussiin ja pussin laitoin taskuun. Sitten ei muuta kuin kannonnokkaan istumaan ja kielellä naksauttelemaan. Naksaus, käsi taskuun ja nami pennun suuhun. Tätä sitten toistin joitakin kertoja ja pidin tauon. Ja taas uudelleen.

Vaihdoin paikkaa ja sama uudelleen. No eihän siinä kauan mennyt, kun Rauha naksauksen kuullessaan tuli juustoa hakemaan. Nyt minulla on hieno työkalu, jolla voin merkitä ne käytökset, jotka ovat minusta kivoja.

Aina, kun pentu esim. katsoo minua naksautan ja palkkaan. Pienet pennut ovat kovin oppivaisia ja katsekontaktin ottaminen on lisääntynyt nopeasti. Naksautan, kun se juoksee luokse, naksautan kun se kävelee hienosti hihnassa ja muistan aina antaa pennulle herkkupalan naksauksen jälkeen.

Kuinka väsyttää pentu?

Pentu on enemmän hereillä kuin ennen ja purkaa energiaansa ahkerasti kaikkeen eteen tulevaan. Tässä vaiheessa ryhdyn usein miettimään pennun virikkeiden määrää ja laatua ja sitä kuinka sen voisi väsyttää tehokkaasti ilman, että siitä seuraa jotakin ikävää.

Aihe on tärkeä, sillä tässä vaiheessa opitaan se mielentila missä sitten ulkoillaan. Itse haluan, että ulkoilu on osa normaalia arkea ja että se ei ole riehumista ja aina järjettömän hauskaa.

Koiranpennun näkökulmasta kaikki on uutta. Sillä riittää ihmeteltävää ihan maailmassa itsessäänkin, joten sitä ei tarvitse erikseen väsyttää. Kun se saa liikkua erilaisisssa maastoissa ja käyttää pientä nenäänsä uusien asioiden haisteluun ja suutansa niiden kokeiluun. Tasapainoilla kivillä ja kannoilla ja ihmetellä lintuja jne….on siinä sille ihan tarpeeksi.

Minä en koskaan heittele pennulle keppejä enkä palloja enkä mitään muutakaan. Lentävän tai nopeasti liikkuvan esineen tai asian perään meneminen on käytös, joka on osa koiran metsästyskäyttäytymisketjua. En koe tarpeelliseksi sytytellä tätä käytöstä pennussa ja olen ihan varma, että pentu ei tätä kiihdyttävää toimintaa liiemmälti kaipaa. Tällä myös ehkäisen sen, että se ei myöskään isompana sinkoile eläinten, autojen tai rullaluistelioiden perään.

Koira näkee liikkeen todella hyvin. Sen näkökenttä on laajempi kuin ihmisen ja koska se on metsästäjä, on liikkeen näkeminen sille elintärkeää. Se ei pysty erottelemaan eroa erilaisten nopeasti liikkuvien esineiden välillä. Lopulta se kiihtyy kaikesta nopeasti liikkuvasta ja tämän käytöksen sammuttaminen onkin sitten jo hankalampaa.

En myöskään väsytä pentua riehumalla sen kanssa riehuleikkejä enkä palkitse pentua millään retuutusleikeillä. Meille riittävät toistaiseksi ympäristön omat virikkeet ja palkkioksi käy vallan mainiosti ruoka.

Myös ärsykkeiden määrää on joskus hyvä säädellä. Jos pentu tapaa ulkoillessaan kovasti muita koiria ja aina niitä tavatessaa riehuu on tämä varmasti aika kiihdyttävää. Pentu saattaakin olla väsynyt tällaisen ulkoilun jälkeen, mutta kiihdyttävät leikitkin nostavat pennun stressitasoa ja sen kunto vaan kasvaa.

Rauha on päässyt ulkoilemaan sekä Nala-mummon, että Zelda-tädin kanssa ja nämä kaksi eivät taatusti leiki sen kanssa ulkona, joten ainakaan toistaiseksi ulkoilu ei ole ollut riehumista toisten koirien kanssa.

Tämän vuodatuksen päätteeksi on hyvä todeta, että kohtuus kaikessa ja kaikki kohtuudella on käypä ohje, joka sopii koiranpennunkin kanssa elämiseen. Ei tarvitse olla yhtä tiukkapipoinen kuin minä olen. 🙂